Silmät auki! Tietoyhteiskunnan uhat ja mahdollisuudet

Olin syksyllä mukana kirjoittamassa otsikon mukaista kirjaa. Nyt se on julkaistu Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan kirjasarjassa. Saatavilla kirjastoista sekä netistä ilmaiseksi. Kirjassa käsitellään useita aiheita, aina tekijänoikeuksista ja turvallisesta tunnistautumisesta työkulttuurin muutokseen ja opetussektorin mullistukseen. Kirjoitin itse luvun opetussektorin tulevaisuuden näkymistä, jossa maalaan kaksi hyvin erilaista tulevaisuuskuvaa – jossa opetussektori on joko uudistunut perinpohjaisesti, tai ei. Nämä maalailut ovat toki kärjistyksiä, mutta tosiasia on se, että opetuksen käytäntöjen on muututtava vastatakseen tosielämän tarpeita. Muissa maissa tämä on jo tajuttu ja muutosprojektit ovat käynnissä esim. Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Kirjaa on ollut kirjoittamassa varsin hyvä asiantuntijakaarti, joten kirjan toivoisi päätyvän päättäjien käsiin sekä julkisella että yksityisellä sektorilla.

Podcastien tekemisestä

Aloitin sitten itsekin podcastauksen. En kuitenkaan itselleni, vaan IT-kouluttajat ry:lle, seminaaritallenteiden julkaisemiseksi. Tätä varten tarvitsikin jokunen asia opiskella.

Ensinnäkin tallennus. Kävi ilmi, että kotoa löytynyt vuosia vanha iRiver on aivan mahtava laite. Sen voi laittaa vaikka esiintyjälle kaulaan, tai pöydälle lähettyville, ja sen mikrofoni ottaa hyvin sekä esiintyjän puheen että huoneen puolivälistä heitetyt kysymykset. Laite toimii hämmentävän hyvin ja siihen mahtuu puhetasoisena mp3-tallenteena (kyllä, se enkoodaa lennossa) noin 35 tuntia materiaalia, joten pidemmänkin seminaarin saa kokonaan talteen ilman, että välillä tarvitsee tyhjentää muistia.


Toisena jälkituotanto. Viime syksynä käytin Audacity-ohjelmaa (ilmainen äänimuokkain), mutta nyt käytin suosiolla MacBookini GarageBand-ohjelmaa. Siihen vain raahaa yhden mp3:n, leikkelee turhat alku- ja loppuhässäkät pois, tarkistaa äänenvoimakkuudet (suurinpiirtein), valitsee sopivan ääniprofiilin (esim. “female narrator noisy” sopi aika hyvin laivalla tallennettuihin pätkiin) ja viilaa vielä (esim. treble reduction:lla saa vaatteiden kahinan pois ja bass reduction:lla laivan jyminän pois). Sitten nauhoittaa lyhyen alkupuheen ja loppupuheen, sijoittelee ne sinne päihin, ja valitsee GarageBandin jingle-kokoelmasta sopivan teemamusiikin alkuun ja loppuun. Itseäni häiritsevät suomalaiset podcastit, joista monet vain alkavat töksähtäen ja loppuvat yhtä äkisti. Ei yhtään tiedä, mitä on kuuntelemassa, jos on kuulokkeet korvilla. Ja lopputulos sitten exportoidaan iTunesiin, jossa sen metadatat laitetaan paikoilleen (jotta mp3-tagit sitten ovat oikein) ja konvertoidaan mp3-muotoon.

Kolmantena julkaisu. Podcastit vievät tilaa ja vaativat siirtokapasiteettia, eli niitä ei voi ihan missä tahansa jaella. Päädyin joidenkin podcastaajien suosittamaan pienen kapasiteetin podcastaukseen sopivaan avoimeen ja ilmaiseen ratkaisuun, Internet Archiven ja Ourmedian yhdistelmään. Tunnusten luomisessa on muutama vaihe:

  1. Luo tunnus Ourmediaan.
  2. Luo tunnus Internet Archiveen käyttämällä samaa sähköpostiosoitetta käyttäjätunnuksena kuin Ourmediassakin.
  3. Luo tunnus SpinXpressiin ja lataa sivustolta SpinXpress-ohjelma, jonka avulla podcastit voi nettiin lähettää.

Podcastin (joka tunnin mittaisena voi helposti olla kymmeniä megatavuja kooltaan) lähettäminen web-lomakkeella ei ole hyvä ajatus. Siksi siis SpinXpress. Ohjelman käynnistämällä sitten vain valitaan lähetettävä mp3-tiedosto ja palvelu (Ourmedia). Sitten käydään velho läpi, joka kyselee metatietoja, tyyliin nimi, tekijä, tuottaja, lisenssi, tiedoston tyyppi, avainsanat, kuvaus, yms. Näin tiedosto sitten on sekä Internet Archivessa että Ourmediassa järkevällä metadatalla varustettu.

Neljäntenä podcast-blogin pystyttäminen. Ämpärin saaminen nettiin ei vielä riitä. Podcastia varten tarvitaan se RSS-feedi, joka käytännössä blogista tulee helpoimmin. Perustin siis IT-kouluttajille oman Blogger-blogin. Tämän lisäksi on suositeltavaa tilata FeedBurner-tili, joka osaa ottaa blogin RSS-feedin ja lisätä siihen erilaiset tilausmuodot (iTunesille ja monille muille järjestelmille) sekä lisää feediin podcastissa hyödyllisiä metatietoja. Bloggerin RSS-feedi sitten ohjataan tuonne FeedBurnerin osoitteeseen. Lisäbonuksena FeedBurner pystyy antamaan tilastoja tilaajamääristä ja muitakin hallinta- ja valvontatyökaluja.

Lopuksi jakson julkaisu. Nyt kun kaikki on valmina, voi vain kirjoittaa blogiin uuden kirjoituksen, jossa esittelee lyhyesti podcastin aiheeen. Enclosure-linkki lisätään (suoraan Internet Archivessa olevaan mp3-tiedostoon) paikoilleen, jolloin feedi rakentuu oikein. Ja niille, jotka eivät osaa feedejä tilata, voi Archivesta tai OurMediasta liimata flash-playerin html-koodinpätkän, jolla saa Play-napin ihan siihen selaimeenkin.

Valmis! Oli tuossa hommaa, mutta nyt prosessi on kasassa. Ensimmäisen episodin kanssa meni aikaa, kun näitä tunnuksia teki ja ihmetteli, mutta sen jälkeen uusien julkaisu on ollut varsin vaivatonta.

Esimerkkituotoksia voi kuunnella IT-kouluttajien blogista – siellä on ihan mielenkiintoisia esityksiä verkko-oppimisprosessien suunnittelusta ja ohjaamisesta.

Spämmisuojalla apua kirjojen digitointiiin

Päivitin WordPressin versiosta 2.1 versioon 2.5 (2.1:stä on löydetty pahoja turvallisuusongelmia, Technorati jopa lähetti erikseen mailin jossa kehotti päivittämään). Samalla vaihdoin captcha-pluginin recaptcha-pluginiin. Idea tässä pluginissa on, että sen sijaan että vain kysellään vaikeasti näkyviä turhia sanoja, kysytään kommentin kirjoittajalta sanoja, joita kirjojen digitointiprojekteissa ei ole koneellisesti pystytty tunnistamaan. recaptcha kysyy aina kaksi sanaa, joista toisen recaptcha-palvelu jo tuntee ja toista ei. Jos se tunnettu menee oikein, voidaan olettaa, että vastaaja on ihminen, ja samalla se toinen sana saatiin tunnistettua – ehkä. Käytännössä recaptcha syöttää saman sanan useamman kerran eri puolille, jotta se saadaan varmennettua. Mutta näin helppoa on maailman parantaminen.