Ammattivalokuvaus disruptiivisen innovaation kourissa

Valokuvaajien maailmassa kuohuu. Ammattivalokuvaajien elinkeino, eli valokuvien ottaminen ja myyminen niitä tarvitseville, on ollut jo vuosia muutoksen kourissa. Itse kuvaisin tilannetta disruptiiviseksi innovaatioksi: uudet tekniikat tekevät vanhat liiketoimintatavat tarpeettomiksi. Valokuvauksen alalla on ollut useampia disruptiivisia innovaatioita:

  1. Disruptiivinen teknologia tuo uuden, edullisemman tavan tehdä jotain. Se ei aluksi ole kovin hyvä, mutta riittää joihinkin tilanteisiin. Se kuitenkin tyypillisesti kehittyy nopeammin kuin vanhat toimintamallit, joten se ohittaa laadussaan vaativammatkin käyttötarkoitukset vääjäämättä. Vanhaa toimintamallia hyödyntäneiden on otettava uusi teknologia käyttöönsä ja keksittävä uusi paikka omalle liiketoiminnalleen muuttuneessa arvoketjussa. Yleensä vanhat toimijat liikkuvat arvoketjussa ylös tai alaspäin. Paikalle jääminen harvoin kannattaa. Kuva Wikimedia Commonsista.

    Digitaalinen valokuvaus on tehnyt valokuvakehittämöistä sekä valokuvafilmeistä lähes tarpeettomia.

  2. Halvat, hyvät digitaalikamerat antavat kenen tahansa ottaa teknisesti yhä parempia kuvia. Ammattilaiskameroiden valmistajien on kehitettävä tuotteitaan uusiin suuntiin, jotta ne erottuvat kuluttajalaitteista.
  3. Internet, maksuttomat kuvapalvelut ja hakukoneet levittävät satojen miljoonien harrastajien ja turistien valokuvat kenen tahansa saataville.
  4. Avoimet lisenssit tuovat edullisen vaihtoehdot maksullisille kuvapankeille.

Kun disruptiivinen innovaatio osuu kohdalle, eli tarjoaa merkittävästi edullisemman tavan saada sama palvelu, jota tällä hetkellä myyt tiettyyn hintaan, on sinulla oleellisesti kolme vaihtoehtoa:

  1. Koetat jääräpäisesti tehdä samaa edelleen, koettaen kaikin keinoin vakuuttaa asiakkaasi siitä, että tämä uusi tulokas on huono tai moraaliton tai jotain muuta.
  2. Siirryt arvoketjussa alaspäin, eli alat tarjota jotain mahdolliseksi muodostunutta uutta peruspalvelua, jonka yksikköhinta on todella alhainen, mutta josta tulee kannattavaa volyymillä.
  3. Siirryt arvoketjussa ylöspäin, eli alat tarjota jotain palvelua, jota tämä uusi innovaatio ei uhkaa (ainakaan vielä).

Esimerkki: Yksittäinen lehtikuva maksoi 1990-luvulla paljon. Kun valokuvaaminen muuttui yhä helpommaksi, kun ammattikuvaajat pystyivät tuottamaan yhä enemmän kuvia ja kun kuviin pääsi käsiksi mistä päin maailmaa tahansa, tarjonta ylitti kysynnän. Samaan hintaan kuvia ei kannattanut myydä, joten monet entiset ja uudet yritykset alkoivat tarjota lehtikuvia halvemmalla. Nykyisin geneerisen lehtikuvan käypä hinta on 0-10 dollaria.

Uusin disruptiivinen innovaatio on tekijänoikeutta muuttava Creative Commons -lisenssi. Valokuvaajalla on aina yksinoikeudet omaan valokuvaansa, joten netissäkään jaettuja kuvia ei voi kopioida ja käyttää ilman lupaa. Creative Commons -lisenssillä valokuvaaja voi itse antaa luvan kaikille maailman ihmisille ja organisaatioille levittää kuvaansa tiettyjen ehtojen mukaan.

Flickr-kuvapalvelussa on yli 200 miljoonaa valokuvaa avoimella Creative Commons -lisenssillä. Näistä yli 60 miljoonaa sallii valokuvan kaupallisen käytön.

Nyt siis kustantajilla ja netissä omia blogejaan julkaisevilla on laillinen vaihtoehto käyttää yksittäisten ihmisten netissä avoimesti julkaisemia kuvia myös liiketoiminnassaan, ilman mitää maksuja tai luvan kysymistä. Ainoa ehto tyypillisesti on, että kuvaajan nimi tulee mainita. Avoimesti lisensoitua aineistoa löytää helposti mm. Creative Commonsin omalla hakupalvelulla.

Käytännössä näin onkin jo tapahtunut, eli uutisissa ja lehdissä käytetään avoimia netistä löydettyjä kuvia. Tässä vain pari esimerkkiä: Uusisuomi käytti uutisessaan Vesa Linja-Ahon ottamaa kuvaa ja Mondiaal Nieuws löysi Tuija Aallon turistikuvan Flickristä uutiskuvakseen.

Mitä ammattivalokuvaajan tulisi siis tehdä tilanteessa, jossa yhä enemmän valokuvia pusketaan nettiin kenen tahansa maksutta kaupallisesti hyödynnettäväksi? Kuten aiemmin totesin, disruptiivisen innovaation edessä on kolme vaihtoehtoa, joista yksi ei ole kovin produktiivinen. Tässä joitain ajatuksia:

  • Alaspäin arvoketjussa: Lataa kaikki kuvasi hyvin metadatoitettuna sopiviin kuvapankkeihin. Tarjoa matalaresoluutiokuvat maksutta (nimen mainitseminen vaaditaan), ota suuriresoluutioisista maksu. Näin kuvasi sekä luovat mainetta maksuttomassa käytössä pitkin nettiä ja tuovat myös rahaa kovemman tason julkaisuista.
  • Ylöspäin arvoketjussa: Erikoistu tietynlaisiin kuvauskeikkoihin.  Tee toimeksiantoja rahaa vastaan. Kun joku tarvitsee kuvan nimenomaan tietystä tilanteesta, eivät valmiit kuvat auta ja kuka tahansa muu valokuvaaja ei ehkä pysty samaan kuin sinä.
  • Molempiin suuntiin: Tee kattava kuvagalleria tietystä teemasta ja käytä aikaa ja vaivaa, jotta se on mahdollisimman täydellinen ja kattava. Esimerkiksi kuvagalleria kaikista Suomen eläimistä. Hyvälaatuinen galleria löytyy ja tuo mainetta. Maksuttomat kuvat lisäävät näkyvyyttä ja asiantuntemuksesi voi poikia myös toimeksiantoja.
  • Siirry sivulle: Ryhdy valokuvauksen opettajaksi, kuva-agentiksi, tai keksi jokin muu liiketoiminta-alue, jossa voit hyödyntää nykyistä osaamistasi, mutta tehdä jotain, minkä arvo ei ole putoamassa nollaan.

Tuleeko mieleen muita mahdollisuuksia?

About Tarmo Toikkanen

Design-researcher, entrepreneur, author. Psychology of learning, engagement design, educational technology, prototyping, participatory design, copyright and Creative Commons.

Comments

  1. Kuvien rikastaminen voi tulevaisuudessa tarjota uudenlaisia mahdollisuuksia. Valokuvan ei tarvitse olla vain tietystä paikasta tiettyyn aikaan pysäytetty tilanne. Valokuvaa voidaan rikastaa hyvin monenlaisella datalla, jolloin sen arvo muuttuu. Esimerkiksi Kiosked tekee kuvasta osan ostoprosessia. http://www.kiosked.com/

  2. Ammattivalokuvaajan markkinat ovat pysyvästi muuttuneet, valitettavasti valokuvaajat haikailevat vielä vanhoja hyviä aikoja ja käyttävät energiaansa viivytystaisteluun. Sen sijaan fokus pitäisi nyt olla uusien liiketoimintamallien löytämisessä. Herättelet Tarmo siis tärkeää keskustelua!

    Distruptiivisen innovaation isä, Clayton M. Christensen, toteaa, että edellisen sukupolven toimijat onnistuvat erittäin harvoin uudistumaan. Suosittelen Innovator’s dilemma-kirjaa lämpimästi.

    Mikä sitten on distruptiivinen innovaatio? Käytännössä radikaali muutos tavassa ostaa, tai uusi ostaja.

    Lukijat siirtyvät kovaa vauhtia pois perinteisistä medioista, jotka ovat tähän asti olleet suoraan tai epäsuorasti (kuvatoimistot, mainosvalokuvaaminen) monen ammattivalokuvaajan leivän lähde. Sanomalehtien syöksykierre on selviö, mutta vahvasti ei mene TV:llä eikä aikakauslehdilläkään. Asiakaslehtien tekeminen on keskittynyt (mahdollinen merkki laskusuunnasta). Katalogeja ja esitteitä painetaan vähemmän.

    Mutta ei kuvan käyttäminen ole vähentynyt. Päinvastoin. Markkinat on nyt toisaalla. Kuvia käytetään paljon blogeissa, sisältömarkkinoinnissa, esityksissä, tiedotteissa, webbisivuilla, sosiaalisessa mediassa… Ammattikuvaajat eivät tarjoa tänne juuri palveluita. Niinpä asiakkaat ostavat microstockia tai kuvaavat itse. Kuitenkin budjetit kasvavat kovaa vauhtia. Näissä välineissä hyvän ja keskinkertaisen kuvan ero on mitattavissa ja tuo ero on rahastettavissa.

    Nämä markkinat eivät kuitenkaan ole yksittäisen ammattikuvaajan saavutettavissa.

    Jari Parantainen väittää blogissaan, että kuvaajat ovat tunareita

    http://pollitasta.fi/2012/08/18/valokuvaajat-ovat-tunareita/

    Valitettavasti Parantainen lienee pitkälti oikeassa, sillä kuulen hänen näkemyksiään tukevia tarinoita tämän tästä.

    Yritykset eivät mielellään osta ammatinharjoittajalta, hyvä jos pieneltä yritykseltä. Asiakas ei halua soitella tarpeen tullen tusinaa freelanceria läpi, tai selitellä pomolle laadutonta kuvaustapahtumaa. Asiakas haluaa ennustettavan ja laadukkaan palvelutapahtuman. Siihen tarvitaan isompia yksiköitä kuin mies ja kamera. Tarvitaan yritys, jolla on konsepti, markkinointivoimaa ja kuvaajia.

    Chris Anderssonin kirja Free on niinikään avartavaa luettavaa ja voi auttaa keksimään muita ansaintamalleja vaikka kuvaa jakaisinkin ilmaiseksi. Esimerkiksi levyttävät artistit tekevät tulonsa tänä päivänä muualta kuin levymyynnistä.

  3. Jore Puusa says:

    Unohdatte kokonaan pienen naurettavan kysymyksen, kuvien visuaalisen laadun ja siinä sivussa vedätte vessasta alas moraalikäsitteen.
    Kun tässä maassa ei peruskoulussa opeteta kuvanlukemista, kuvien indoktrinaatiota ym. ei meillä ole ostajakuntaakaan joka pystyisi arvottamaan valokuvia tai taidetta. Nykykuvaus on kuin HongKong tavarataloketjun pora, se on halpa ja sanoo naks yhden käytön jälkeen ja hajoaa. Se että maailma muuttuu, ei esimerkiksi muuta kirurgian tasoa huonommaksi,— ei ole amatöörikirurgeja.
    Kukaan tässä kirjoittavista ei ole valmis luovuttamaan omaa leipäpuutaan ilmaiseksi jaettavaksi miksi siis koulutettujen valokuvaajien pitäisi tehdä se vain siksi että kamerat osaavat valottaa. Kyse on moraalista, varastatko koska se on helppoa?
    Minä käyn taistelua kuvaajan ammatin varastaneita amatöörejä vastaan hamaan hautaan vaikka häviänkin 1-0. Jos on menettänyt moraalinsa ja haluaa ajaa toisen kanssaihmisensa ahdinkoon on turha selittää että tekee tämän vain siksi että kamera osaa ottaa hienoja kuvia. Se ei osaa.

    • Kiitos hyvistä näkökulmista, Jore. Olet aivan oikeassa siinä, että hyväkään kamera ei osaa tehdä todella hyviä kuvia. Lähinnä koetin tuoda esiin sen, että kuluttajilla on käsissään yhtä hyvät laitteet kuin mitä ammattilaisilla oli jokin aika sitten. Tahtoo sanoa, että jotta valokuvien ottamisesta voi odottaa tulovirtaa, pitää pystyä tekemään jotain enemmän kuin sunnuntaikuvaaja hyvällä kamerallaan. Kuten muuallakin on jo todettu, minkään alan todelliset ammattilaiset eivät ole pulassa, sillä kovia ammattilaisia tarvitaan aina. Ja itse asiassa kuvien määrän räjähdysmäinen kasvu, tehdessään mediasta yhä visuaalisempaa, lisää myös näiden ammattilaisten tarvetta.

      En tiedä muista kommentoijista, mutta itse toimiessani opettajakouluttajana jaan kaiken materiaalini avoimella lisenssillä. Minä en yritäkään rahastaa tekemilläni biteillä (siis aineistoilla, kaavakuvilla, diapakoilla, yms.). Mutta siitä huolimatta, tai ehkä osittain sen vuoksi, että aineistoni ja luentotallenteeni ovat avoimesti verkossa, minulla on melko hyvin kysyntää kouluttajana.

      Viittaat moraalin vetämiseen vessasta. Moraalihan tarkoittaa valitsevia käsityksiä oikeasta ja väärästä. Ehkä siinä mielessä muutosta on tapahtumassa, että ammattivalokuvaajien työnkuva on muutoksessa. Mutta väittäisin, että on moraalisesti paljon arveluttavampaa keinotekoisesti yrittää säilyttää vanhentuneita ja aikansa eläneitä liiketoimintatapoja vain näiden työpaikkojen suojelun vuoksi. Valokuvaajat ovat aikoinaan romuttaneet muotokuvamaalareiden (ei kaikkien, vain useimpien) elinkeinon. Olisiko valokuvamuotokuvat pitänyt julistaa laittomiksi tämän vanhemman toimintamuodon suojelemiseksi? Väitän, että kaikille on parempi, kun katsomme rohkeasti tulevaisuuteen, arvioimme, miten muuttuva maailma ja teknologia vaikuttaa nykyisiin liiketoimintamalleihin ja millaisia uusia mahdollisuuksia se luo, ja pidämme kukin huolta siitä, ettemme jää rakennetyöttömiksi.

  4. Koulutettu ammattilainen pystyy tekemään visuaalisia kuvia, toisin kuin kouluttamaton amatööri joka pystyy tekemään vain oikein valotettuja kuvia.
    Se että visuaalisen valokuvan markkinat ovat lopussa johtuu siitä, että ei ole ostajakuntaa, joka ymmärtäisi valokuvan tai kuvan merkityksen. Se taas johtuu siitä, että Suomessa ei ole minkäänlaista opetusta peruskoulussa kuvanlukemisessa, sieltä alkaisi uusi ansaintalogiikka, ei siitä että kuvaajat antavat kuvansa ilmaiseksi ja toivovat asuntolainen eräpäivää odottaessaan, että joku ostaisi 10 euron kuvan. Tätä tosiasiaa ei kukaan huomaa (tai halua huomata koska ei ole sitä itse keksinyt) vaikka olen toitottanut sitä 20 vuotta. Asiakkaat pitää kouluttaa.

    Suomessa keskustelu valokuvasta on kun koettaisi sokealle näyttää poistumisohjetta tulipalon varata selittämättä mitään.
    Kukaan -enkä ainakaan minä en koeta säilyttää keinotekoisesti vanhaa rakennetta, olen ensimmäinen kuvaaja suomessa, joka alkoi käyttää digitaalista mediaa kuvanmyyntiin ja olen ensimmäisiä photoshopin käyttäjiä jne. Minä olen aina puhunut spesialisoituneen freen käytön puolesta EN KOSKAAN KUUKAUSIPALKKAISTEN PUOLESTA…
    Mutta kuvien varastamista antaen toiminnalle hienon nimen, en hyväksy.

    En tiedä mikä on sinun palkkatyösi Tarmo? mutta pyytäisin nyt että tekisit minulle ilmaiseksi jotain hauskaa jonka osaat, saatan sitten jopa mainita sinut distruptiivisesti.

    Minulla oli valokuvauskoulu suomeksi ja ruotsiksi verkossa vuosia ennen kun aiheesta edes keskusteltiin.
    Sen koulun perusteella alkoivat kollegani menettää töitään kun kouluani opiskelleet amatöörit alkoivat esiintyä Puusan kouluttamina ja tarjota töitään ilmaiseksi tai halvalla. Minulle erinomainen ilmainen webkouluni ei koskaan lisännyt töitä.
    Loppupelissä kyse on vain ja ainoastaan moraalista.
    Vai menetkö sinä Tarmo kaupaan ja distruptiivisesti pistät suklaapatukan taskuusi ja kävelet hymyille kassan ohi ajatellen miten huonosti kaupan jähmettyneet kassatyöntekijän roolit sopivat nykymaailmaan.?
    Minulla on tässä sinulle ihan ilmaiseksi käyttöön kehittämäni termi –kleptofotokratia- varastamiseen perustuva valokuvaliiketoiminta

    • Kouluttamaton asiakaskunta on ongelma alalla kuin alalla. Mutta sellaista vapaa markkinatalous on. Jos ei ole kysyntää, on se voitava luoda jotenkin muuten.

      Olen samaa mieltä siinä, että kuvien varastaminen ei ole hyväksyttävää. Mutta jos joku antaa luvan käyttää kuviaan, käytän niitä tarvittaessa. Samaa mieltä myös siinä, että visuaalinen medialukutaito olisi tarpeen peruskoulussa.

      Pyysit, että teen sinulle jotain hauskaa ilmaiseksi. Julkaisin kommenttisi blogissani, jolla on kohtuullisesti näkyvyyttä ja liikennettä. Ihan maksutta. Hauskaa ja helppoa. Perinteinen sanomalehti olisi joko vaatinut rahaa mainostamisesta tai sinun olisi pitänyt muotoilla tekstisi aika eri tavalla päästäksesi yleisönosastolle. Kyse on siitä, että sinun tekstisi julkaisu ei vaadi minulta kovin suurta panosta, joten se ei ole minulta pois. Vastaavasti kuin jonkun ottamani maisemakuvan käyttäminen muualla ei ole minulta pois.

  5. Jukkis says:

    Näköjään valokuvaajien ahdinko onkin Jore Puusan syytä. Hänen erinomainen ilmainen webkoulunsa on siis kaiken pahan alku. Onneksi Jore tuntuu sentään häpeävän.

    Yhtä asiaa on aika vaikea ymmärtää. Jos joku on ollut ensimmäinen ja paras suunnilleen kaikessa, niin miksi hän on työttömänä? Jorella on varmaan siihen vastaus, joka tosin on kuultu toistona lukemattomia kertoja. Kuka toinen media-alan ehdoton huippu on samassa jamassa? Olisi opettavaista kuulla.

  6. On olemassa vielä yksi tie lisää, ja se perustuu siihen että on olemassa tekijänoikeus. Se on EDELLEEN niiden valokuvaajien suoja jotka ptrkivät tekemään tinkimätöntä reportaassi ja kuvituskuvaa. Ajatellaan toimintamallia jossa on vapaiden valokuvaajien yhteenliittymä. Nämä tuottavat materiaalia joka on ajankohtaista ja mielenkiintosta. Ryhmällä on Internet portaali joka esittelee tuotantoa, mutta vain”maistiaisia” siitä. Se on kytketty tehokkaaseen hakurobottiin joka paljastaa laittomat käytöt jolloin tästä voi tekijänoikeuteen vedoten vaatia korvausta. samalla kertaa kuitenkin portaali toimii aktiivisena myyntikanavana jolloin laillista käyttöä syntyy kiinnostaville kuvakokonaisuuksille JÄRKEVIN KORVAUSPERUSTEIN. Tämä vaatii antaumusellisia kuvantekijöitä ja hyviä ohjelmoijia tuon hakurobotin toteuttamiseksi.
    Kannattaa muistaa mistä kuvajournalismi alkoi aikanaan: Antaumuksellisten kuvaajien tinkimättömästä työstä. Silloinkin 30-luvulla , oli valokuvaus kaikkien kansankerrosten suosikkiharrastuksia, “valokuvan tekijöitä” kaikkialla, mutta vain hyvin harvoilla jotakin omintakeista sanottavaa.

  7. Tarmo Toikkaselle.
    Ei tuo julkaisu tässä mihinkään riitä, omassa blogissani on noin 25 tuhatta sivunavausta kuukaudessa ja tulen siellä kuulluksi ihan riittävästi. Voitko ystävällisesti tehdä jotain konkreettista, jonka voin varastaa sinulta, sinähän kannatat sitä, että valokuvat ovat kaikkien saatavina ilmaiseksi.
    Ja jos et tee kuten pyydän, katso taaksesi jatkossa koko ajan. Olen nimittäin päättänyt ruveta keljuksi. Jos te jotka kannatatte kleptofotokratiaa teette jonkin tuotteen, vien sen mahdollisuuksien mukaan heti ja perustelen tekoa oikeudessa sillä, että tekin olette valmiit ottamaan minun ja kollegani työn ilmaiseksi. Jotain militanttia on tehtävä tilanteessa, jossa älymystönä itseään pitävä ja päivätyötä tekevä joukko alkaa tosissaan tuhota niiden elämisenmahdollisuuksia, joilla on vain yksi ammatti ja jotka haluavat tehdä vain sitä. Valokuvaa varastavat ja valokuvausammattia halveksivat ja siihen kehottavat omaavat yleensä yhden työn, jonka anteja he eivät halua jakaa kenellekään, sensijaan he mielellään jakavat muiden tekemää työtä itselleen.

    Koska olen vanha, en enää välitä seurauksista, pidettäköön tätä jonkinlaisena sodanjulistuksena kaikkia kuvavarkaita ja valokuvauksen tuhoajia kohtaan. Jatkossa aion distruptiivisesti siirtää teidän päivätyönne hedelmät itselleni tavalla tai toisella. Rosessa sitten varmaan nähdään, koska kuten kirjoitin, on helppoa jakaa toisten tekemää mutta olla jakamatta omaa omaansa.

    Toisaalta voisin harkita asiaa– jos Tarmo jakaisit distruptiivisesti vaimoasi minulle? Tuskin se häntä harmittaisi kun selittäisit juurta jaksaen uutta ansaintalogiikkaa. Vaimojen työnkuva kun on kovasti muutoksen kourissa distruptiivisessa yhteiskunnassa, jossa kannattaa katsoa luottavasti tulevaisuuteen ja uskoa ehdottomaan sosialismiin, siihenhän tässä nimittäin pyritään eli jakamaan kaikki kaikkien kanssa tasan.
    Omituisinta vaan se että kokoomuslaiset nuoret, jotka jakoa webissä harrastavat -eivät ehkä tunnista palaamistaan sosialismiin ja menemistään kohti kommunismia valokuvien universaalin omistamisen ja toisten työn hedelmien lisäarvon jakamisen suhteen.

  8. Jukkis says:

    Kauniita ajatuksia kaimapojalla, valitettavasti vain ei tästä reaalimaailmasta. Lehtikuvan alennusmyynnin perimmäinen syy on välineellinen. Valokuvan tie kamerasta lehden sivuille on nykyään nopeaa, vaivatonta eikä maksa mitään. Ammattikuvaajien välineelliset valttikortit ovat menettäneet arvonsa.

    Valokuvaajan ainoa tapa selviytyä tästä on tuottaa sellaista materiaalia, johon amatöörit eivät kykene. Yleensä se tarkoittaa jotain sellaista, jonka kuvaaminen ei tapahtuman ajan, paikan tai luonteen vuoksi oli amatöörien saavutettavissa. Kuten vaikka rock-konsertin takahuone.

    Tällaisia ei ole hirveän paljon. On siis odotettavissa, että ammattimaisten valokuvaajien määrä tulee romahtamaan nykyisestäkin. Heitä on vain siellä, missä tarvitaan ammattikuvaajia. Kissanristiäiset ja muut kättelyjutut kuvataan paikalla olevien kännyköillä.

    Onko tämä hyvä vai huono asia? Tiedä häntä, v’ääjäämätön tapahtumien kulku se kuitenkin tulee olemaan. Moraalitonta sen sijaan on hyväuskoisten nuorten tieten tahdoin tapahtuva kouluttaminen työttömiksi valokuvaajiksi. Se on koulutuspolitiikkamme yksi monista häpeäpilkuista. Eniten tätä koulutusta vastustavat siitä elantonsa saavat opettajat. Tämän pyramidihuijauksen pää on nyt tullut vetävän käteen. Työttömiä valokuvaajia on jo liikaa jopa kouluttamaan uusia työttömiä valokuvaajia.

  9. Jukkis says:

    Piti sanomani, että eniten tätä ylenmääräisen koulutuksen alasajoa vastustavat elantonsa siitä saavat opettajat….

  10. Jukkis kirjoittaa vastauksen minulle. Valitettavasti en vastaa nimerkkipelkureille. Jos ei uskalla seisoa nimellään oman tekstinsa takana ei mielipiteellä ole mitään merkitystä.

  11. Hyvä postaus ja mielenkiintoista keskustelua!

    Kyllähän sama on tapahtumassa monellakin alueella. Mitä esimerkiksi tulee tapahtumaan kun kirjoja ostetaan netistä e-kirjoina ja kustannustalojen tyyppiset toimijat jäävät pois pelistä.

    Osasta tätä keskustelua tulee mieleen lukuisia ammattinimikkeitä, joista osa on ollut aikanaan hyvinkin tiukkaan säädeltyjä, kisällistä mestariksi tyyliin. Onko tällaiselle säätelylle nykyisin enää tarvetta?

    Itse olen käyttänyt omissa valokuvissani ei-kaupallista cc-lisenssiä. Ja vaikka valokuvani ovat taatusti sellaisia että niillä ei kaupallista potentiaalia juuri ole, muutaman kerran on tullut kysymys, saisiko kuvaa käyttää kaupalliseen tarkoitukseen, nimi mainiten. Aina olen luvan antanut.

  12. Tässä on yksi porukka joka noudattaa esittämiäni toimintatapoja :http://www.viistories.com/
    Ei tosiaankaan mikään bändien takahuoneiden koluaja. Jos kuvittelet että jonkun markku vitosen raahaaminen oli avain “ammattikuvajaksi”, niin pidä ihan itse mielipiteesi. Olen AINA pitänyt kaikki julkaisuoikeudet itselläni. Kun Pekka Strengin kesämaa levy uusintajulkaistiin ja hesari julkaisi siitä kuvan, totesivat että, hitto vatasella on kuvaan kaikki oikeudet. markku Niskanen soitti ja alettiin neuvottelemaan korvauksesta. markku kertoi mikä on hesarin normihinta, vastasin että jos aloitetaan sillä että laitetaan nolla perään. markku sanoi: saan silloin potkut ! No sovittiin jonnekin puoleenvälin. Messageni on: kun suuri joukko “tekijämiehiä” ja naisia pitää päänsä ja tekee vaikka jotakin muuta mutta samalla näyttää julkisesti mistä kuvia tarvitsevat jäävät paitsi. Se on AINOA tie palauttaa kuvaajien arvostus ja OMANARVON TUNTO.

  13. Jukka Wataselle. Kunpa vaan kuvaajat todella nousisivat välittämään toisistaan ja itsestään. Mutta rivit ovat täysin hajalla. Sitä kuvaa SanomaMagazines sopimusriita. Itse olen mukana 300 freen adressissa. Kului pari viikkoa sopparivaateesta ja löytyi jo kuvaajia -jotka allekirjoittivat sanomien sopparin ja alkoivat kuvata niiden duunit, joilla oli rohkeutta nousta rosvousta vastaan.
    Moraalin puutteesta tässä on kyse. Sekä ilmaiskaman tekijöillä, että nuoremmilla kuvaajilla. Lehtiin töitä tekeviltä puuttuu yhteistyö…Lehtikuvaajat ry on iltamaseura jolla ei ole mitään merkitystä nykytilanteessa eikä SJL auta kuvaajia. Tarvitaan uusi militantti järjestelmä, joka pitää huolta kuvien laadusta ja sen säilyttämisesta kovana ( sisäistä aktiivista keskustelua ja kuvakritiikkiä ja sisäistä koulutusta ja tiedon jakoa vain ammattilaisille) —mutta myös yrittää lyödä luun kurkkuun rosvoaville amatööreille. Kuka sen perustaisi ja heittäisi vanhar rakenteet Kolera-altaaseen.

  14. Jore: Olin tuossa “Pelastakaa Reino” iltamassa ja juttelin nuorten kanssa. Oli tunne että olivat tuleet alalle “kun on niin kiva olla pressikortti” valittelivat että “ei voi mitään, jos ei allekirjoita, ei ole duunia”. Sanoin: ei sitä duunia ole, koska kaikki tekee ilmaiseksi, kuvitellen että kun nimi näkyy, niin sitten saa uunia. Ei saa, sillä tulee vain uusi nuori joka tekee ilmaiseksi.
    Mitä tulee lehtikuvaajiin,lehtikuvaajat RY:stä tuli ryyppyseura jossa vuorotellen canon ja Nikon oli tarjoilevana isäntänä. Vähät välitti porukka kuvaajien oikeuksista, Kustantajat tajusivat tämän ja kuvaajat möivät tekijänoikeudet TAKAUTUVASTI !!! Minut lempattiin aikonaan SAL:stä ulos syyllä että” tein niin vähän pressihommia” Samaan aikaan ammattijärjestöjen PR ihmisillä oli pressikortit, vaikka eivät tehneet journalististä työtä päivääkään. Todellinen syy oli tietenkin se että vastustin oikeuksien myyntiä. Sitten tuli tuo Amerikasta kopioitu “Work for hire” eli kustantaja ostaa freen “ajan” ja kaikki työn tulokset omistaa kustantaja. Sehän EI ALKUUNKAAN ole suomalaisen, ei edes eurooppalaisen tekjänoikeuskäytännön mukaista. Mutta kun kaikki”vakkarit” oltiin jo saatu kiikkiin, tämä hajanainen Free porukka ei ollut enää mikään haaste eikä ongelma kustantajille.
    Ongelma ei ole vain lehdet. Se on koko kentän hajanaisuus. Päättäviin asemiin ovat onnistuneet soluttautumaan henkilöt jotka OIKEASTI eivät aja free työskentelevien asemaa. Minä olen jo eläkkeellä. Vituttaa silti…

  15. Kiitos Tarmo, kirjoituksesi on mainio – sen tuottamasta keskustelusta puhumattakaan!

    Näin kuvia ostavan asiakkaan näkökulmasta ongelma piilee siinä, että monien valokuvaajien käsitys laadusta on aivan toinen kuin kuvien (bisnes)käyttäjän.

    Laatu tuntuu monien kuvaajien mielestä liittyvän vain itse kuvaan. Karu totuus on kuitenkin se, että erittäin monet kuvaajat osaavat ottaa avain riittävän hyviä kuvia keskimääräisten asiakkaiden tarpeisiin. Riittävällä tarkoitan sitä, ettei kuva myy tuotetta tai ideaa yhtään sen enempää tai vähempää, vaikka sitä viilaisi kuinka. Vielä aavistuksen hienomman kuvan lisähintaa ostaja ei koskaan tienaisi takaisin.

    Sekin on merkillistä ajattelua, että itse kuvasta pitäisi välttämättä saada rahaa. Itse olen kirjoittanut useita bisneskirjoja, mutten ole koskaan välittänyt pätkän vertaa, saanko niistä myyntituloja. Itse asiassa olen ostanut kirjoja kustantajaltani Talentumilta useiden kymmenien eurojen kappalehintaan ja jakanut niitä satamäärin asiakkailleni maksutta.

    Kirjani ovatkin ensisijaisesti markkinointini välineitä, joiden avulla houkutan projekti- ja koulutusasiakkaita luokseni. Musiikkibisneksessä vastaava kuvio tarkoittaa, että muusikko jakaa levyjään maksutta, mutta rahastaa keikoistaan sitäkin suolaisemmin.

    Valokuvaajilla olisi mahdollisuus aivan samaan. He voisivat tarjota hyvinkin monenlaisia maksullisia oheispalveluja ja prosesseja kaltaisilleni asiakkaille. Sen sijaan kuvien tekijänoikeuksista saivartelu kuulostaa vain byrokraattien narinalta.

  16. @Jukka–eläkkeelle olen minäkin juuri menossa, mutta ei se vitutusta vähennä, ei ole mukavaa mennä eläkkeelle, kun näkee oman rakaan ammattinsa tuhoutuvan ahneuteen ja piittaamattomuuteen. Lehtikuvaajat Ry:n sisällä oli ns. Zappaklubi joka avasi oven kaikenlaiselle korruptiolle ja rapautti lehtikuvaajien moraalia sisältäpäin lisää.
    Tuhoon tuomittu on porukka jota kiinnostaa enemmän ilmaiset nakit, kalja ja bastu —kuin työn tulosten arviointi.
    Olen ehdottanut blogissani monta kertaa eläkkeellä olevien oikeiden ammattilaisten superryhmää, joka kuvaisi joskus kovaa yhteiskunnallista kamaa tms. ja ottaisi kantaa kun nuoret eivät osaa tai uskalla. Eiköhän perusteta.???

    @jari. Kun ottaa kuvaajan duuniin pitää toimia kuten esim entinen asiakkaani BlackStar / Ny. He vaativat kolmelta – viideltä kuvaajalta portfolion näkemistä ennen kuin päättivät kuka keikan tekee. Olisi helppo toteuttaa tänäänkin ja BS vaati lisäksi budjettia ja kuvaussuunnitelmaa etukäteen. Jos ostaja ottaa naapurinpojan jolla “kanoni” ja siksi kutsuu itseään valokuvaajaksi, on oma vika –jos ostos on paskaa.
    Puhut riittävän hyvästä kuvasta, osoittaa ettet ymmärrä valokuvauksesta. Kuvalla on merkittävästi suurempi substanssiarvo, se on sanojen tuki tai pikemminkin kuvan katsottuaan saatetaan jotain lukeakin, kuva on varmasti se jota ensin katsotaan ja joka asettaa sanatkin arvoasteikkoon…. Jos ajattelet noin kuin kirjoitat,– et osaa lukea kuvaa etkä avata sitä puhumattakaan että osaisit antaa kuvien parametrit jotka ovat kontekstissa sanojen kanssa. Jos täällä kirjoittamasi seurauksena saat kuvaajalta merkityksetöntä kamaa olet kyllä itse suurin syyllinen.

    Sanot että on merkillistä ajattelua että itse kuvasta pitäisi saada rahaa. Hm… kun on opiskellut valokuvausta neljä vuotta ja sijoittanut bisneksen aloittamiseen 50 000 euroa lienee aika normaalia että kuvasta haluaa rahaa. Ammattikirjoittajan investointi kun voi olla Viipurista ostettu 10 euron Officepaketti ja 350 euron anttilaläppäri. Niillä nakuttelee vaikka mitä.

  17. jari parantainen: On hiukan eri asia istua pöydän ääressä ja naputella teksitä kirjaan ja tilailla tai kaapata kuvia netistä, kuin reissata erilaisilla kulkuvälineillä, raahata aika kallista settiä mukanaan jotta saa aikaan sellaista laatua jota haluaa. Tässä aikakin on muuttumassa kun nyt kamerapuhelimet ovat muuttamassa “ammattilaisten” työtapoja. Esimerkiksi lontoon olympialaiset kuvattiin monen kuvaajan toimesta IPhonella, Sandy myrskyn kuvat samaten. Se ero mikä on “ammattilaisen” ja amatöörin välillä on NÄKEMYS ja Viitseliäisyys. Onhan autokorjaajilla ja hammaslääkäreilläkin ertilaisia taksoja. Kyse on todellakin siitä “mikä riittää” jos haluaa kuulla siitä,
    voi kuunnella Yle Arenalla olevaa haastatteluani, jossa kerron “viimeisestä” ammattikuvauskeikastani: http://areena.yle.fi/radio/1704941
    tämä alkaa 44 minuutin kohdalla. Se oli sitä aikaa, ja paljon on muuttunut. Paljon on myös muuttunut mainostoimisto maailmassa. Sitä en kyllä ymmärrä että “Kuvasta pitäisi saada rahaa” mistä sitten ? kilometrikorvauksista, päivärahoista ?
    Ne muutamat työt jotka tein “digiajan ” alettua ja hintojen romahdettua, neuvottelin asiakkaitten kanssa uudesta korvausperusteesta. Kuvan tai tuntitaksan sijasta sovittiin että saan määrätyn prosentin koko kampanjan kustannuksesta: Aarikan ja vuokon kohdalla se oli 1% eli kun lasketaan AD:n mainostoimiston, painon ja printimedian kustannukset yhteen, oli minun palkkioni YKSI PROSENTTI .
    Mielestäni hyvin kohtuullinen korvaus kun kuitenkin koko kampanja PERUSTUI MINUN ALKUPERÄIIDEAAN JA TOTEUTUKSEEN. Eli siihen, oliko kampanja onnistunut vai et !

  18. By the way: Olisi hauskaa tietää mistä tarmo toikkasen ja jari parantaisen tulot/kassavirta muodostuu ? valokuvaajalla se muodostuu kuvista saatavista korvauksista. Ei siitä että kerrotaan miten myydään lähes ilmaiseksi omia kuvia tai seilataan netissa kaapaten toisten kuvia ja sitten photoshopissa muokataan niitä jotta lähde tai exif datat kadotetaan…

  19. Kyllähän se netistä hyvin nopeasti selvisi: Kummatkin ovat konsulentteja, Tarmo Toikkanen selvästi kunnioittaa tekijän oikeuksia, mutta viittaa siihen että markkinat ja työnkulku on muuttunut joka taas vaikeuttaa perinteistä “ammattikuvaajan” työprofiilia. jyrki parantainen on taas “sisällöntuottaja” joka iloisesti seilaa lain ja hyvien tapojen välimaastossa, tuottaen teoksia jotka edesauttavat hänen missiotaan: kertoa muille miten pitäisi toimia. Kummatkin käyttävät toisten työn tuloksia, tietenkin. Kukin voi miettiä missä mennään ja mikä on hyväksyttävää.

  20. Jore: varmaan tiedät oman ratkaisuni, kun en kertakaikkiaan hyväksynyt olemassa olevaa tilannetta, ja vaatimusta kaiken sen kieltämistä, minkä eteen olin oman kuvaajaidentiteettini rakentanut. Kieltäydyin totaalisesti tekemästä mitään tilaustyötä’ valokuvauksen piirissä. Aloin ajamaan Kovasen limusiinia josta palkka eli käteen tullut rahamäärä oli enemmän kuin olisin saanut Hesarista kuvauskorvauksena JOKA IKINEN PÄIVÄ ! Sensijaan oli minulla varaa matkustella ympäri Eurooppaa, kuvata omia projektejani ja lisäksi ostaa kaiken sen kaluston mitä halusin, esimerkiksi leica M8 digin, hasselblad CFV digin. Sellaista mistä nuoret kuvaajat vain unelmoivat. Heidän vanhempansa ostavat heille jonkun Digikameran ja ison Zoomin, Käyvät jonkun kansanopiston valokuvauskurssin ja ryhtyvät valokuvaajiksi. He eivät saa tuskin elantoaan kuvaamisistaan, saatikka pystyisivät pitämään itseään kalustollisesti ajan tasalla. Sääliksi käy. Ehdottamasi “hardcore” kuvaajaporukka on mahdollisuus, joka on jo sisältynyt ehdottamaani toimintamalliin. kannattaa kuitenkin pitää mielessä että aluksi se vaatii investointeja joita ei kuvaamalla saa aikaiseksi. Monet mainoskuvaaja kolleegat ovat tulleet samaan lopputulokseen. En nimiä mainitse, mutta yksi ryhtyi lammasfarmariksi, toinen luomuviljeliäksi, kolmas pani pystyyn rakennusliikkeen joka työllistää muutaman vanhan kolleegan. Itse rupesin ajamaan autoa, joka on toinen intohimoni, ja ei vaadi mitään “erityistä motivaatiota” Mitkään näistä eivät ole Jyrki Parantaisen mainitsemia ” oheistoimintoja” joka jo ajatuksena on huono vitsi.

  21. Tässä vähän tyyliä, mitä muualla tehdään eikä vain valiteta. Kuinka moni reppiskuvaaja on käynyt Arlesissa ja Perpignanissa luomassa suhteita ja katsastamassa maailman menoa ??
    http://www.facebook.com/pages/Street-Photographers-UNITE/278076468883891

  22. Heikki Loikkanen says:

    Mielenkiintoinen keskustelu. Onko tämä tilanne, mitä tässä kuvataan, samanlainen myös muualla maailmassa vai onko ilmiö suomalainen?

  23. Digitaalisen kuvauksen aiheuttama “toimenkuvan muutos” on yleismaailmallinen ilmiö. Kuitenkin joukko (nuoria) kuvaajia on onnistunut kääntämään suuntauksen takaisin kuvan arvostukseen, niin reportaassikuvauksen kuten myös mainos/kuvituskuvauksen aluella. Tämä on tietenkin vaatinut uusien työkalujen kuten kuvankäsittelyn ja kuvien levityksen ottamiseen “omaan haltuun”. Tässä ratkaisevassa asemassa on tekijänoikeus ja sen kunnioittaminen. Sitähän täällä Suomessa järjestelmälisesti pyritään murtamaan. Se ei ole byrokratiaa vaan olemassa olevan lain mukanaan tuomaa suojaa tekijöille. Se ei poista sitä tosiasiaa että merkittävän jäljen aikaansaaminen vaatii TYÖTÄ. Se minkä digitaalitekniikka on työnkulkuun tuonut helpotusta, muuttunut markkinatilanne taasen vaatii lisäponnistuksia levitykseen ja työn saattamiseksi näkösälle.

  24. Jukka Väisänen says:

    Tästä nyt puskee hyvin vahvasti läpi se että asiakas on väärässä.

    Asiakkaalle kelpaa vähäisempi laatu kuin mitä “oikea” valokuvaaja tuottaa. Asiakas haluaa mitata laatua eri kriteerein kuin mitä valokuvauksen kaanoni opettaa. Valokuvaajalla on moraalinen velvollisuus pelastaa asiakas halpojen ja väärin otettujen kuvien synniltä. Initiaatioriitit, indoktrinaatio, elämänsä omistaminen valokuvaukselle. Vääräuskoisten polttaminen roviolla, ilmiantokoneisto ja nyt uusimpana Puusan aloittama pyhä sota.

    Uskonnollisia piirteitä. Ristiretki ja inkvisitio. Sodoma ja Gomorra.

    Kas vaan tosielämässä missä rahat oikeasti jaetaan ja voita vedetään leivälle niin ammattivalokuvaajan pitää osata huorata. Toistaa asiakasta tyydyttävä suoritus kerta toisensa jälkeen ja hymyillä vaikka asiakas haluaisi tanssivia hamstereita puhkipoltetulla valkoisella taustalla. Kakkoseen. Surullista? Ehkä. Tämän vuoksi en ole ammattivalokuvaaja vaan harrastelija. Kuvaan just mitä huvittaa ja teen niillä kuvillani just mitä huvittaa. Huoraan sitten sellaisella alalla joka ei ole minulle yhtä henkilökohtaisesti tärkeä juttu.

    Voi tuntua että asiakkaat ovat väärässä kun heille on tarjolla vaihtoehtoja ja yhtäkkiä he päättävätkin valita jotain muuta kuin sitä samaa vanhaa. Se on kuitenkin heidän oikeutensa. Voin luvata että jollekin myyjälle sekin asiakas on oikeassa ja kaupat syntyy.

  25. Jukkis says:

    Finnfoto on aloittanut kampanjan blogeissa luvatta olevia kuvia vastaan. Finnfoto pitää ongelmaa “mittavana”. Todellisuudessa tämän merkitys valokuvaajien ansioihin on täysin marginaalinen. 99,99% (montako desimaalia kehtaa pistää perään?) ei koskaan ostaisi kuvaa blogiinsa, luvan kysymyminen saattaisi hieman kasvaa hyvän kampanjan avulla.

    Todellinen ongelma valokuvaajien kannalta on lehtiyhtiöden härski tekijänoikeuden ryöstö freelance-kuvaajilta. Kaiken lisäksi se tehdään laillisesti kuvaajien itse allekirjoittamilla sopimuksilla. Tosin allekirjoituksessa on, eikä niin vähääkään pistooli ohimolla uhkaamisen makua. Vaikka Sanomien Riitta Pollari synttärihaastattelussaan väittääkin, että näissä sopimuksissa ei ole riiston makua. Aivan sama, jos teurastaja sanoisi lampaan päätä pölkylle asetellessaan, että tässä ei ole lainkaan tappamisen makua. Pitkällä tähtäimellä tämä hyödyttää meitä molempia.

  26. Otetaanpa esimerkki toiselta “luovan työn” saralta: mainostoimistoista: Oli aika jolloin käydessäni näyttämässä kuviani kaverit joko pelasivat flipperiä tai kiilloittivat harrikaansa joka oli tuotu heidän byrooseensa, koska halusivaty olla “trendikkäitä”. Kun tuli laskuttamisen aika, totesivat: pane nyt vähän lisää jotta meidänkin provika pullistuisi. No nyt sattui niin että satuin jututtamaan jonkun aikaa sitten erästä “konkaria”: Byroossa oli jäljellä ainoastaan ne jotka ottivat yhteyttä asiakkaisiin, ja sitten pitivät presentaation. Kaikki muu oli ulkoistettu. Kuvankäsittely y.m. tehtiin Intiassa. Kuvamateriaali tuli joko päämieheltä tai kuvapankeista. Mistä tämä johtuu?? Minä tiedän syyn ! Miettikääpä itsekkin…

  27. Kun olette keksineet syyn, tajuatte hyvin miksi Aalto yliopisto on jäädyttänyt valokuvaaja koulutuksen, voisivat jäädyttää taittaja/graafikko koututuksen myös…

  28. Toimitajan työ disruptiivisen innovaation kourissa ?
    Seuraava askel.. Miksi se jäisi valokuvaajiin…

    http://www.hs.fi/kulttuuri/Uutisten+kuluttajien+yt-neuvottelut+alkavat/a1305599577367

    Tottakai, vaikka Helsingin Sanomien päätoimittaja väittää toista. lukijalle, siis kuluttajalle riittää aivan hyvin Twitteristä muokatut makeat ja myyvät “syväreportaassit” Juttuaiheiden kierrättäminen Helsingin Sanomien sisäsivujen pikku-uutisista Iltiksen ja Iltalehden lööppiaiheeksi.
    Siihenhän riittää kuka tahansa 7-päivää lehdessä kannuksensa ansainnut, jonka surimpana ansiona taitaa riitää kova pokka ja nurkumaton perusluonne: sehän on vaan yleinen tapa tällä hetkellä…

    • Valokuvaajat eivät suinkaan ole ainoa ammattiryhmä tässä tilanteessa. Toimittajat, taittajat, kirjailijat, Posti, maahantuojat, oikeastaan melkein kaikki toimialat joutuvat miettimään toimintaperiaatteitaan enemmän tai vähemmän uudelleen teknologian muuttaessa pelikenttää. Itse kirjoitin valokuvauksesta nyt, kun se oli Finnfoton kampanjan vuoksi ajankohtainen.

  29. Jukkis says:

    Tuskin on toista alaa kuin valokuvaus, jossa koko ketju tuotantovälineestä valmiiksi tuotteeksi, siis kamerasta lehden sivulle, on nykyään niin halpaa, helppoa ja vaivatonta. Esimerkiksi kirjan voi jokainen tehdä omin voimin, mutta markkinoipa se ihan oikeasti. Maininta Facebookissa ei taida vielä riittää.

    Siksi valokuvauksen digitalisoituminen on kaikkien disruptiivisten innovaatioiden äiti. Saahan sitä parkua ja kiroilla taukoamatta ja suureen ääneen, että ahneet amatöörit ja kuvaavat toimittajat. . . Se ei vain johda mihinkään. Niin ikävää kuin se onkin, niin jokaisen valokuvaajan on ihan itse luotava se strategia, jolla voi pärjätä tässä kuvavyöryssä.

  30. Moniko haluaa kirjailijaksi, moniko runoilijaksi ? Konsultiksi haluaa aika moni, myös lääkäriksi ( onko valelääkäri disruptiivisen innovaation tulos vai uhri ?) Rokkimuusikoksi ja valokuvajaksi aika moni. Varmaan palokunnan savusukeltajaksikin, ellei siinä olisi tiettyjä vaaramomenttja. Nythän on yliopistomaailmassa suurinta huutoa nettiyliopisto. Jännityksellä odotan “feikki nettiyliopistoja” jossa
    hakkeroidaan oikeiden arvosanafailit ja jaellaan sopivilla korvauksilla aivan “oikeita” arvosanoja ja arvonimiä…

  31. ja jukkikselle (Tikkanen ??) kyllä se kuvavyöry laantuu, lataaminen nettiin maksullisiin Blogitapaisiin IPAD y.m, sähköisiin medioihin tulee hyvin nopeasti kiihtymään. Siinä ovat vakkari journalistit helisemässä kun VII The magazine tyyppiset zydeemit alkavat yleistyä. Kun hitit alkavat olla kymenissätuhansissa ellei sadoissatuhansissa, tuo pieni mutta kuitenkin oleellinen “sisäänpääsymaksu” alkaa aikaansaamaan mukavan kilinän kassaan, kunhan asiasta kiinostunut ensin on täkyjen avulla lunastanut sisäänpääsyn…

  32. Jukkis says:

    Mediat toimivat niiden taloudellisten ja teknisten realiteettien mukaisesti, mitkä kullakin hetkellä vallitsevat. Silloin johtotähtenä ei ole moraali tai vanhojen epätaloudellisten rakenteiden säilyttäminen. Watasen esittämien ammattien kavalkaadi osoittaa, että hän ei taida ymmärtää, missä sinänsä vaikeaselkoisessa disruptiivinen innovaatio oikein on kysymys. Netissä voi käydä katsomassa. mihin tautiin mahdollisesti omat oireet sopisivat. Ei se ole lääkärien tuloihin vaikuttanut mitenkään. Netin virtuaalinen lääkäri ei tee diagnooseja, ei kirjoita sairaslomaa eikä reseptejä. (No reseptilääkkeitä saa netistä tilata, jos uskaltaa. Minä en uskailtaisi.)

    Perinteisellä tavalla toimivat valokuvaajat ova jo nyt enemmän kuin lirissä. Sen yleinen syy on toimintaympäristön tekninen ja taloudellinen muuttuminen. Yksityinen syy on siinä, että valokuvaaja ei ole halunnut tai kyennyt sopeutumaan tähän muutokseen. Yksi tapa olla sopeutumatta on itkeä suureen ääneen mennyttä hyvää aikaa ja ihmisten pahuutta. Jostain syystä tämä pahuus tuntuu pesiytyneen juuri tänne Koto-Suomeen. Muualla sivistysmaissa on Gugenbergin galaksi jätetty kauas taakse ja eletään uutta visuaalisen lukutaidon vuosituhatta.

  33. Kiitos, Jukkis. Olen kyllä hyvin selvillä tautini laadusta, Myös tavasta hoitaa sitä. Oikeastaan on kyse siitä että olen elänyt aikaa jolloinka oli kilpailu siitä, kuka pystyi tuottamaan sellaista laatua joka tyydytti sekä itseään että kertoi muille omasta näkemyksestä tästä ympäröivästä maailmasta. On edelleen sellaisia yksilöitä jotka hakevat samaa tyydytystä. Tällä hetkellä on vain niin että siitä on vaikea kehittää taloudellista hyötyä. Tästä syystä onkin kiittäminen aikaisemmin tehtyä työtä, osin korvauksetonta. Kaunein kiitos siitä on Taiteilijaeläke ja erilaiset apurahat. Kiitos niistäkin…

  34. taidat kuitenkin tarkoittaa GUTENBERGIN galaksia, McLuhanin kauan, kauan sitten “must ” lukemistoon kuulunutta teosta, aivan kuten toteamusta “elämme maailmankylässä” joka oli yksi perushipin, S Jobsin lähtökohtia. Siltä ajalta olen minäkin… Ei silloin ollut vielä kaikki ideologiat kaupan…Olisi mielenkiintoista tietää mitä tuo “uusi visuaalinen lukutaito” käytännössä merkitsee ?

  35. http://ca.phaidon.com/agenda/photography/articles/2012/november/09/the-story-behind-the-most-retweeted-photograph-ever/

    Puoli dollaria jokaisesta kopioinnista… miettikääpä tätä… nyt käytännössä EI MITÄÄN…

  36. Minä olen mielestäni ihan hillittömän taitava monessa asiassa, kuten vaikkapa sähköpostimarkkinoinnissa. Silti tulotasoni on luultavasti vain murto-osa maailman huipuista eli niistä jotka ovat tehneet itsestään tunnetun gurun kirjoittamalla kirjoja aiheesta, pitämällä luentoja, jakamalla tietoa maksutta jne. Mikä meitä sitten erottaa, miksen yllä samaan eli että asiakkaat kilpaa taistelisivat palveluksistani?

    Pitäisikö minun ruveta itkemään että minua ei ymmärretä, jotkut urpot ostavat halvan läppärin, suorittavat jonkun kuppasen kurssin netissä (!) ja tituleeraavat itseään asiantuntijaksi. Kuullostaako tutulta?

    Lopettakaa se itkeminen. Valokuvaus on taiteenlaji siinä missä tanssi, kuvataide tai musiikki. Tai parjattu kirjoittaminen joka on niin helppoa että kaikkihan sen osaa hei. Jos teillä ei ole tarpeeksi hyvin maksavia asiakkaita on vika joko tuotteessa, myyjässä tai molemmissa.

    Valokuvaajia on maailmassa aivan hillittömästi ja hintoja poljetaan joo koko ajan, digipokkarit ja iPhonet ovat raiskanneet oikeat kuvat lehdistä mutta silti osa kuvaajista porskuttaa, myy kuviaan kovaan hintaan ja samalla toteuttaa itseään taiteellisesti tai mitälie mikä tekee hyvän olon. Miksi te ette täällä ruikuttamisen sijaan pyri samaan?

  37. jarno: Mikä saa sinut ajattelemaan ettemme pyrkisi samaan. haluamme vain pitää oikeuksistamme kiinni. Siitä mikä meillä jo on, mutta jota jotkut tahot pyrkivät määrätietoisesti murtamaan. katsoppa tätä:

    http://canadianphotographyonline.wordpress.com/2012/11/07/a-great-victory-for-canadian-photographers/

    Nämä oikeudet OVAT MEILLÄ JO, mutta Sanoma Magazines muitten etunenässä haluavat tuoda meille Amerikkalaisen käytännön
    vaikka se on tekijäoikeuden vastaista, vain siksi että joukko “rassukka valokuvaajia” kokee että muuten ei leipä tule suuhun…
    Rahan ansaitseminen ei ole vaikeata, on kyse siitä että mihin vetää rajan. Huoraako vain vähän vai kunnolla?
    Jos ei valokuvat mene kaupaksi, onhan kiinteistövälittäjänä tai konsulttina hommia vaikka kuinka. Kuitenkin valokuvaus on hieno media, jos on oikeasti jotakin sanottavaa tässä yhteiskunnassa.

  38. Jukkis says:

    Maailman nyt vain on niin ikävä paikka, että se ei suostu muuttumaan valokuvaajien tarpeiden mukaan, vaan kyllä valokuvaajien on, niin katkeralta kuin se tuntuukin, mukauduttava maailman muutoksiin. Eihän se kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikkeen pitää suostua. Jos esimerkiksi kokee Sanomien free-ehdot sellaisiksi, että niitä ei voi allekirjoittaa, niin sitten ei voi. Sillä on omat seurauksensa. Yksilön kannalta se, että töitä ei enää ole sillä suunnalla. Yleisellä tasolla se – jos riittävän moni tekee saman johtopäätöksen – , että Sanomienkin on harkittava vähän tolkullisempaa “disruptiivista ansaintalogiikkaa”. Sanomat ei kuuntele muuta kuin rahan ääntä. Jore Puusan moraliteetit ovat hyttysen ininää Sanomien ekonomijohdon ja heidän käsikassaroidensa kuten Riitta Pollarin ja Markku Niskasen korvissa. Nimeltä mainitut ovat kuitenkin entisiä sisällön tuottajia, toimittaja ja lehtikuvaaja.

Trackbacks

  1. […] Tarmo Toikkanen ja Tuija Aalto keskustelevat valokuvauksen muutoksesta. […]

  2. […] sitä, miten harrastelijavalokuvaajiin, mitä olen joidenkin blogien kommenteissa erinäisiä keskusteluja seurannut, suhtaudutaan osittain kuin korkeamman kulttuurin edustajat suhtautuivat punkkareihin […]

Speak Your Mind

*