Ratkaisuni koulujen uudistamiseksi: Edukata

Edukata-fasilitaattorin opaskirja

Edukata-fasilitaattorin opaskirja

Olin johtavana muotoilijana 4-vuotisessa iTEC-hankkeessa, jossa meidän tutkimusryhmämme muotoilemia oppimisaktiviteetteja pilotoitiin yli 2600 oppilasryhmässä pitkin Eurooppaa. Nämä oppimisaktiviteetit toimivat niin hyvin, että meidän piti tuotteistaa design-prosessimme paketiksi, jota opettajat voisivat itsenäisesti käyttää. Tulos: Edukata, opas oppimisaktiviteettien osallistavaan muotoiluun. Väitän, että tässä on erittäin hyvä työkalu koulujen uusiutumisen avuksi.

iTEC-hanke (2011-2014) oli EU:n suurin opetusteknologiahanke, eli ei mikään pikku juttu. Teknologia oli kuitenkin kakkosroolissa, pedagogian johtaessa hanketta. Tavoitteena hankkeessa oli saada teknologiaa mielekkääseen käyttöön Euroopan kouluissa, muutenkin kuin edelläkävijäopettajien käsiin. Meidän tutkimusryhmämme tehtävänä oli ottaa kiinnostavia opetuksen skenaarioita ja muotoilla niistä jotain konkreettisesti hyödyllistä opettajille.

Tuloksemme olivat pääasiassa oppimisaktiviteetteja (learning activities), joita hankkeen aikana lopulta pilotoitiin yli 2600 oppilasryhmän kanssa 17 maassa. Tulokset olivat suorastaan hämmästyttävän hyviä. Opettajat ja oppilaat kertoivat innostumisesta, motivaation lisääntymisestä, teknologian käytöstä, uskaltamisesta, mielekkäästä tekemisestä, uudesta oppimis- ja opetuskulttuurista. Design-prosessimme tulokset olivat niin hyviä, että koko projekti suunnattiin viimeisinä vuosina tämän toimivan prosessin säilymiseen projektin päättymisen jälkeen.

Tulos on Edukata, opas oppimisaktiviteettien osallistavaan muotoiluun. Se on tutkimusryhmämme iteratiivisen design-menetelmän sovellutus opettajille ja oppimissektorille. Edukata on kokoelma designereiden parhaita työtekniikoita ja vinkkejä. Edukata-työssä ryhmä opettajia, mahdollisesti oppilaiden ja muiden kanssa, lähtee miettimään design-menetelmiä käyttäen, miten heidän opetuksensa ja koulunsa voisi käytännössä kehittyä kohti jotakin tavoitetilaa. Ryhmän toimintaa ohjaa fasilitaattori, jolla pitäisi olla design-osaamista. Yhden päivän Edukata-fasilitaattorikoulutus, jota seuraa omassa koulussa tehty harjoitustyöpaja, riittänee.

Ja millä perusteella väitän, että Edukata on ratkaisu koulujen kehittämiseen? Koska olen nähnyt seuraukset useissa maissa, kun opettajille on annettu sopivassa muodossa rohkaisua ja vinkkejä, siis hyviä oppimisaktiviteetteja. Piloteissa mukana olevat opettajat ja oppilaat ovat tehneet mahtavia juttuja! Esimerkki:

Kun useammasta maasta kuulemme, että pilottiopettajat jatkavat vapaaehtoisesti oppimisaktiviteettejaan pilottien päätyttyä ja että muut koulun opettajat alkavat tehdä samaa, ollaan jonkin toimivan äärellä. Kun suomalaiset opettajat kertovat syntyneensä uudelleen opettajina osallistuttuaan iTEC-pilotteihin, on jotain tehty oikein.

Ja nyt, kun projekti on päättynyt, pilotit jatkuvat. Skenaarioiden kehittely eri maissa jatkuu Eduvista-paketin avulla. Ja oppimisaktiviteettien suunnitelu jatkuu Edukata-paketin avulla.

Edukatan osalta voin todeta, että kaikki materiaalit on julkaistu avoimella CC-lisenssillä. Mitään emme pidä salassa. Vaikka voimmekin itse järjestää fasilitaattorikoulutuksia (joita olemme jo tehneet Suomessa ja Tanskassa), toiveemme on, että Edukataan pakattu osaaminen ja ymmärrys leviää mahdollisimman laajalle. Edukata-nimen olemme rekisteröineet tavaramerkkinä, jotta kaikenlaiset puoskarit eivät ala sitä nimeä käyttää typeryyksiensä markkinointiin. Yritämme siis ylläpitää tiettyä laatukriteeriä. Jos joku sanoo tarjoavansa Edukata-työpajafasilitointia, hänen nimensä tulisi löytyä Edukata Facilitator -sertifikaattisivulta, josta tietää, että me olemme tarkistaneet, että henkilö jollain tavalla ymmärtää, mistä tässä kaikessa on kyse.

Lopultahan Edukata ei ole rakettitiedettä. Se on osallistavaa muotoilua, joka on lähinnä taitolaji. Ohjeet eivät ole selkeitä ja yksiselitteisiä, vaan riippuvat tilanteesta. Fasilitointi on varpaillaan oloa, empatiaa ja ymmärrystä.

Edukataa näkyy lähitulevaisuudessa Suomessa normaalikoulujen toiminnassa, sitä kautta toivottavasti muissakin kouluissa. Monissa Euroopan maissa toiminta jatkuu, kussakin maassa omalla tavallaan. Mutta väitän, että tässä on tosi hyvä työkalu koulujen muutoksenhallintaan ja opetuskulttuurin kehittämiseen. Saa käyttää. Ja kysyä. Ja jos jokin taho on kiinnostunut tarjoamaan Edukataan liittyviä palveluita kaupallisesti, siitä voidaan neuvotella: info ät edukata.fi.

Niin ja jos joku on miettimässä, miten se OPS2016 saadaan tuotua käytäntöön kunnassa tai koulussa, Edukata on erinomainen työkalu juuri siihen.

About Tarmo Toikkanen

Design-researcher, entrepreneur, author. Psychology of learning, engagement design, educational technology, prototyping, participatory design, copyright and Creative Commons.

Comments

  1. Hyvä Tarmo! Testaan lennosta miten voisimme soveltaa illan Vanhempainfoorumissa. Eli jos oppimsen mahdollistaja olisikin vanhempi esimerkiksi kerhotoiminnan kanssa. Tuohon OPS-työhön annna vinkin. Mitä valmiimpi pohja (mitä vähemmän valmistelutyötä) sen todennäköisemmin opettajat/ rehtorit ottavat sen haltuun.

Trackbacks

  1. […] on Tarmo Toikkasen johdolla kehitetty toimivaksi todettu yhteisöllisen suunnittelun menetelmäkokonaisuus, Edukata. Siitä on […]

Speak Your Mind

*