Ilmasto, öljy ja hampurilaiset

Tänään on Blog Action Day 2009, aiheena ilmastonmuutos. Blogaan aiheesta vähän mutkan kautta.

Hiilidioksidipäästöt (co2) ovat tietysti iso osa ilmaston lämmittävää kaasupäästöä. Niitä tulee hiilestä, maakaasusta sekä öljystä. Kun niitä polttaa. Vähän niin kuin freonit piti 80-90-luvulla poistaa jääkaapeista, pitäisi autoista ja energialaitoksista poistaa poltettavat fossiiliset polttoaineet. Tilannehan on tosi yksinkertainen: maankuoreen on viimeisen 200 miljoonan vuoden aikana kertynyt eläin- ja kasvimateriaalia, josta on muodostunut öljyä, maakaasua ja hiiltä. Nyt melkoinen osa tästä kertymästä on 100 vuoden aikana poltettu takaisin ilmakehään. Niin, vesi poislukien kasvit ja eläimet ovat pitkälti hiiliyhdisteistä koostuvia. Tämä hiili kertyy kasveihin ilmakehän hiilidioksidista ja eläimiin kasveista. Mitä enemmän biomassaa (joka ei maadu), sitä enemmän hiiltä kerääntyy ilmakehästä pois.

No niin, lämmittää ilmakehään muukin kuin hiilidioksidi. Metaani on hyvä esimerkki, sillä päästessään sopivaan ilmakehän kerrokseen se on moninkertaisesti tehokkaampi lämmittäjä kuin co2. Ja mikäs metaania tuottaakaan? No ne miljardit lehmät, joita pitkin maailmaa, etupäässä USAssa, pidetään maidon ja lihan tuottamiseen. Naudanlihan syönti on kertaluokkaa pahempi ilmastorikos kuin sianlihan syönti. Ja samaan pahaan kategoriaan kyllä menee maito, juusto, jäätelö… Kaikki märehtijät ovat melkoisia metaanin tuottajia. Ja jos joku on edelleen sitä mieltä, että “kyllähän sitä ilmaa riittää, mitä tässä hötkyilemään” niin tässä mittakaavaan piirrettynä kaikki maailman vesi ja kaikki maailman ilma. Ei niitä kovin paljoa ole, helposti ne 100 vuoden aikana saa saastutettua pilalle.

Öljyä tuotetaan maailmassa noin 100 miljoonaa tynnyriä päivässä. Tai no viime aikoina vähän vähemmän, mitä nyt on lama ja kaikkea. Laman hyvä puoli on ollut öljyn kysynnän väheneminen, koska tuotanto on vähentynyt. Mutta tämä on vain väliaikaista. Kun lamasta päästään ohi, tuotanto lähtee taas nousuun ja öljyn kysyntä kasvaa. Tämä tarkoittaa myös hintojen nousua, koska öljyn tuotantohan ei oikeastaan tästä nykyisestä tuotantomäärästä enää nouse. Maan kuoressa on kuitenkin vain rajallisesti öljyä – ja ne suurimmat ja tuottavimmat öljylähteet on jo pumpattu melko tyhjiin. En tarkoita, että öljy loppuisi mitenkään lähiaikoina, ehei. Mutta kun öljykenttä alkaa tyhjentyä, sieltä on vaikea saada enää yhtä nopeasti sitä öljyä. Kun paine vähenee, pitää pumpata koneilla (jotka käyttävät osan öljystä toimintaansa) tai pumpata vettä öljykenttään paineen nostamiseksi (taas palaa öljyä veden pumppaamiseen). Öljy tuskin loppuu ikinä, koska sen tuotanto väkisinkin asymptoottisesti lähenee nollaa. Lopputulema on se, että öljyä on saatavilla yhä vähemmän per päivä, ihan sama mitä yritetään. Ja jos kysyntä on edelleen se 100 miljoonaa tynnyriä päivässä, hinnat nousevat ja joku jää ilman.

Eli lopulta öljyn (ja siten liikenteen saastuttamisen) osalta homma ratkeaa ihan sillä, että halpa öljy on lopussa. Pakko siirtyä muihin energiansiirtomenetelmiin, ilmaston tilanteesta riippumatta.

No ne muut energiansiirtomenetelmät ovat käytännössä joko sähkö tai vety (no okei, kuumassa vedessäkin energiaa on, muttei riittävästi). Molempia pitää tuottaa. Tuotannon vaihtoehdot ovat joko fossiiliset lähteet (hiili ja maakaasu, öljy yhä vähemmän), ydinenergia (joskin se uraanikin alkaa hiljaksiin loppua maailman uraanikaivoksista), tai aurinkopohjaiset menetelmät (aurinkoenergia, aurinkolämpöenergia, tuulivoima, puuenergia, vesivoima, vuorovesivoima…). Sekä fossiiliset että ydinpolttoaineet loppuvat ennen pitkää. Aurinko sen sijaan jatkaa toimintaansa vielä seuraavat 10 miljardia vuotta. Jos voimme ottaa energiamme suoraan siitä, mitä auringon valo tuottaa, emmekä ajan kanssa kerääntyneistä säästöistä, on meillä kestävä ratkaisu.

Loppukaneettina voisi todeta, että öljy todellakin on ollut ihmiskunnan kehitykselle ratkaisevan tärkeä aine. Yksi litra öljyä sisältää enemmän energiaa kuin mikään muu tuntemamme polttoaine (paitsi ehkä uraani). Koko 1900-luku on ollut äärimmäisen halvan energian aikaa, mikä tarkoittaa myös äärimmäistä rikkautta. Koskaan ennen (ja mahdollisesti koskaan toiste) ei ihmisillä ole ollut niin paljon energiaa käytettävissään. Meitä seuraava sukupolvi tulee olemaan köyhempää, koska heillä on per capita vähemmän energiankulutusmahdollisuuksia.

Mutta ei se köyhyys mitään, vähemmälläkin luultavasti pärjäisi kuin millä on tämä vuosisata kerskakulutettu. Kunhan vaan ilmakehä olisi vielä hengityskelpoinen, lämpötila ruoantuotannolle suosiollinen, puhdasta vettäkin jossain, niin joo ja hedelmällistä viljelymaatakin olisi kiva olla vähäsen jäljellä.

Edellinen sota käytiin öljystä. Seuraava käydään puhtaasta vedestä, sitä seuraava luultavasti viljelymaasta (tai toisin päin, katsoo miten käy).

PS. Jos öljykriisi kriisiytyy ja öljyn hinta nousee meille suomalaisille kestämättömän korkeaksi, on Suomen maaperässä sen verran turvesuota, että sillä voidaan 25 vuoden ajan tuottaa koko Suomen energiantarve, mukaanlukien liikenne. Turvepöntöt autojen perässä kyllä haisevat sitten tosi pahalle, mutta kyllä niillä liikkumaan pääsee. Toisaalta sen 25 vuoden jälkeen ei sitten enää turvetta olekaan. Turve uusiutuu sen verran hitaasti, että se melkein on kategorisoitava fossiilisten polttoaineiden puolelle.

PPS. Tai jos se fuusioenergia joskus onnistuu, on siinäkin yksi ratkaisu. Se vaan on ollut “30 vuoden päästä” viimeiset 20 vuotta.

Linkkejä:

Blogged with the Flock Browser

Tags: , , , , , , ,

Diigo for Android released

Since the Android platform did not have Diigo support built-in, I wrote DiigoDroid, a small free application to do that some days ago. Diigo is a social bookmarking service. If you don’t use Diigo, you don’t need DiigoDroid. But if Delicious isn’t providing you with enough features, Diigo may be a good replacement (it can even clone any links you make to your Delicious account).

You can find the app by searching for DiigoDroid or Diigo in the Android Market. It’s also listed in Androlib.

After installing the app, you can go ahead and click on its icon in the application list. This will launch a browser to the Diigo website, where you’ll need to log in. You should of course create a Diigo account if you don’t already have that. Let the browser remember your password, so you don’t need to type it in all the time.

To actually use DiigoDroid, just browse the web as you normally would. When you find a page that you’d like to bookmark, press the Menu button, select Share page and from the list that comes up, select Diigo. This will launch DiigoDroid, which will figure out the title of the page you were on, and then direct your browser to Diigo’s mobile link posting page, where you can add tags and a description if you like. After you submit the link, you’ll be returned to the original page. It’s that simple.

WordPress plugin for Knowledge Building discussions

Our research group has been working with knowledge building for years now. Some may be familiar with the Fle3 learning environment, built back in 2001. We’ve tried to get someone to create a Moodle plugin for knowledge building, even with the help of a dozen polytechnic students, but without much success.

Hans Põldoja came visiting two weeks ago and said he wanted a knowledge building plugin for WordPress by “next Tuesday”. Well, that wasn’t going to happen, but since our group leader Teemu Leinonen ok’d that I could spend time doing this plugin, I overcame my disgust over the uglyness of PHP and went to work.

Now, after one week, and probably about 20 hours later I have:

  1. Set up SVN and Trac for the project
  2. Got a domain name: fle4.uiah.fi
  3. Taught myself how to create WordPress plugins, basically by looking at these resources:
  1. Writing a Plugin « WordPress Codex
  2. Plugin API « WordPress Codex
  3. Plugin API/Action Reference « WordPress Codex
  4. Plugin API/Filter Reference « WordPress Codex
  5. Option Reference « WordPress Codex
  6. Adding Administration Menus « WordPress Codex
  7. WordPress Coding Standards « WordPress Codex
  8. Inline Documentation « WordPress Codex
  9. Plugin Submission and Promotion « WordPress Codex
  10. I did take a look at a few other plugins that do something similar, but the code quality was so bad that they didn’t help that much.
  • I then tested the plugin on my WordPress site.
  • When I was happy with the result, I applied for hosting at the WordPress Plugin Directory.
  • I then copied my code to the provided Subversion location (where you can checkout the source code as well), waited for the plugin information to be updated, and presto, it was downloadable and installable from within WordPress plugin management screens.

    • Some findings and observations:

    • WordPress development documentation is excellent, and an invaluable resource!
    • Many WordPress plugins (despite the previous point) are of low quality. So if looking for code examples, think carefully what you use.
    • The WordPress API is in general very well made. The Actions and Filters hooks allow plugins to easily effect the places they need to change.
    • The API still has problems – some changes aren’t easy to make using hooks, and need to be manually inserted by editing templates.
    • Some WordPress code still has html and php mixed together (example: the Walker class), which make their extensions really painful.

    But yes, in about half a week of working time I have a functional plugin. You can find it:

    Comments and such about the plugin are welcome at the plugin site. More general comments are welcome here.

    Blogged with the Flock Browser

    Tags: , , , , ,

    Gravatars and other externally loading dynamic content in blogs considered harmful

    I’m a happy user of Gravatars (globally recognized avatars) that allow my face to show up next to comments I write to practically any blog site. However, I’ve recently realized that Gravatars (at least their current implementation) have a major flaw that will really inconvenience its users in the long run.

    The basic problem is that blog posts and their comments are timestamped entities, which stay static forever (theoretically) after they have been created. A blog becomes an archive that with the help of permalinks allows others to refer to specific posts or comments, thus enabling the whole blogsphere, of sending messages between blogs. But if this archive contains information that is loaded from external sources, and thus is liable to change, the blog post no longer stays inert.

    Now, a common practice is to include images or embed videos from other sources to a blog post. Anyone understands that if the video clip or other external media disappears from the referenced URI, then the blog post will lose part of its content, making its remaining parts and its commentary partially meaningless. However, it is easy to see that the cause is missing data.

    Loading more dynamic content becomes problematic. Any external source that is likely to produce different content will make the blog post very difficult to understand later on. For example, embedding something like “today’s newscast” from a news agency, and commenting that, will be quite confusing if the shown content will actually each day show that day’s newscast, and not the one from the day the blog post was made.

    All of this is quite simple, and probably most bloggers intuitively know that they should link to and embed stuff from as permanent sources as possible.

    So what’s my problem with Gravatars? Some of you may have figured it out. While a gravatar image may not change very often, one should consider that Gravatars have been around only for a few years. Let’s take a longer view. My Gravatar image shows me at the age of about 30 years. When I’m fifty, I’ve probably updated by Gravatar image to show my current visage. However, when I do this change, all the hundreds of blogs I’ve commented on in the last 20 years will suddenly show a 50 year old man as a commenter.

    My Gravatar

    This problem is even more acute to teens. When you’re 12 years old and commenting on your friends’ blogs, it’s nice to have your own face in there, probably with a funny grin on it. But after 10-15 years when you’re a respected professional and your Gravatar icon shows you wearing a business suit, your friends’ blogs will seem pretty weird, with you in your suit hanging out with teens.

    Gravatar could of course fix this, by allowing users to have historical images that are sent to older blog postings. This would require a change in the API so that the call to get a Gravatar image based on an e-mail address would also include the date of the comment. Changing the API and getting all implementations to upgrade will be a challenge, but not doing it will simply break the system as people age, change contexts, and change their Gravatar images accordingly.

    Blogged with the Flock Browser

    Tags: , , , ,

    New media art festival Assembly 2009

    Assembly Summer 2009 is over. 4 days of partying and great competitions. Check out both the realtime and sound+vision competition categories and final results. You can find many of the winning entries from YouTube, but I’d suggest loading the videos from Assembly TV’s video archive.

    While the demo scene has traditionally been about taking slow computer hardware to its limits, nowadays computers are powerful enough to do just about anything easily. In the 90s, getting complicated 3D graphics to run smoothly was a great achievement, but now it’s trivial. So the progression of computer art parallels that of cinema: the first films didn’t need any good story, just having a train pull up to a station was enough to amaze people. So like in cinema (and still photography before that), to make something interesting, it’s not enough to just have fancy effects and proof-of-concept gimmicks – you need something else, and that else is art. To make an impression even a demo nowadays needs to have artistic values, and either tell a story, or dazzle with audiovisual awesomeness. Technical prowess is still needed in this genre, but it’s less and less obvious.

    My personal favorites from some categories, which have something more in them than just great code (links are direct links to video files):

    • Demo compo (basically anything goes, as long as it’s created in real time): The Golden Path by UF & DD
    • 64k compo (entry size is limited to 64kb, which is around what a typical web page nowadays takes up without images): Genome by Phantom Lord
    • 4k compo (entry size is limited to 4kb, which is about the size of an icon, or a typical e-mail message): Dollop by SQNY
    • Short film compo: Kanava DELTA by Tekotuotanto (this one is in Finnish)

    Disclaimer: I’m a volunteer at Assembly, heading the team in charge of web services.

    APA style reference and citation checker

    Oh the woes of academia…

    Since the journal I was submitting an article to wanted the manuscript in Word format instead of LaTeX, I was stuck with finishing my work using OpenOffice Writer. Which means that there was no automatic tool to format citations or to generate the list of references. And manually checking 20+ pages of manuscript seems like a task where human errors can really shine.

    A tool is needed. I don’t want a wizard that turns a reference database into a reference list – there’s plenty of those, including BibTeX, and several web services (most of which are not free unless your university has paid for access). The problem is that after the reference list is generated and the manuscript has gone through a few peer review iterations, I can’t be sure whether I’m still citing everything correctly. So I need something that can read my manuscript and tell if there are problems. It doesn’t need to be perfect, as long as it warns about uncertain cases (which means: no false negatives).

    So I started looking for a tool that would do APA style citation checking from a manuscript. And I couldn’t find any. Some Word plugins do exist, but they cost money, and require the use of Microsoft Word, which I don’t use on my Linux or Mac machines. Nothing freely available seems to exist.

    So I wrote one in Python.

    It took like an hour, and it’s basically just a script that does some fancy regular expression matching on the manuscript. I found several errors in mine, including incorrect years in citations, so it already paid off the work I put into it.

    But would someone else like to use this tool as well? I could post the script for others to download, although I’d need to clean it up a bit. And using it might be a bit of a hassle as you’d need to download it and get it to run on your machine. Or I could set it up as a web service, so you could just use a form to submit a plain text version of your manuscript, and the service would give you a report on the citations. But would you feel ok about sending your non-published manuscript to such a web form?

    Mustavalkoista ajattelua ja lämmintä ilmaa – Ylen Voimala käsittelee sosiaalista mediaa

    Ylen Voimalassa puhuttiin 11.5. sosiaalisesta mediasta (ohjelma Areenalla katsottavissa vielä pari viikkoa). Etenkin sosiaalipsykologi Jaana Venkulan argumentointi herätti blogosfäärissä melkoisesti keskustelua: ainakin Anne Rongas, Irmeli Pietilä, Virve, ja Eero Leppänen ovat blogeissaan avautuneet aiheesta. Katselimme Voimalan jakson tutkimusryhmän huoneessa. Aihettahan käsiteltiin varsin monipuolisesti, jopa rönsyillen. En tiedä, kuinka selvästi asia aukesi asiaa paremmin tuntemattomille, mutta tuttua juttuahan se alaa seuraavalle oli.

    Mielenkiintoisin vieras oli sosiaalipsykologi Jaana Venkula, joka ei käytä edes sähköpostia ja joka on jättänyt web-presenssinsä muodostamisen täysin yleisen mielipiteen varaan. Jaanan perusväite on sinänsä mielestäni ihan uskottava: Jos ihminen elää ainoastaan tietokoneen välityksellä, hänen sosiaalisen vuorovaikutuksen taitonsa kehittyvät väkisinkin aika erikoisiksi. Jos elää tynnyrissä, ei pärjää pressan linnassa, tai toisin päin: jos elää pressan linnassa, ei pärjää tynnyrissä.

    Mutta Venkulan argumentointi menee ohi jo siinä, että kukaan muu vieraista ei missään vaiheessa väitä, että heidänkään mielestään pitäisi elää vain netissä. Itsekin sanoin kirjassani, että uudet viestintävälineet kuten Twitter, Facebook, sähköposti, tekstiviesti, puhelin ja kirje (käänteisessä keksimisjärjestyksessä) eivät koskaan ole korvanneet aiempia välineitä, vaan ovat täydentäneet niitä. Toki voidaan ajatella, että kun joku alkaa  käyttää enemmän vaikkapa Twitteriä, se voi vähentää esimerkiksi tekstiviestien käyttöä, joka taas on aikoinaan vähentänyt postikorttien lähettelyä. Mutta aika vaikea tuohon on arvotusta laittaa, että mikä nyt on hyvää tai pahaa kehitystä. Vuorokaudessa on vain se 24 tuntia ja elämä on priorisointia.

    Lisäksi Venkulan argumentointi on jo itsessään huonotasoista. Hän aloittaa kertomalla, kuinka käsien käyttö on 2,5 miljoonan vuoden ajan ajanut aivolohkojen eriytymistä nykytilaansa, ja jatkaa analogisesti, että nyt kun käsillä tehdään liian vähän (eli ollaan koneella), on se aivoille haitallista. Tässähän menee puurot ja vellit sekaisin, yksilökohtainen ja lajikohtainen vaihtelu kun ovat ihan eri asioita. Se, että koneella näpyttely näivettäisi aivoja, vaatii vähän paremmat perustelut kuin evolutiopsykologian, jolla minäkin perustelen kahvipöytäkeskustelussa keskenään ristiriitaisia asioita ihan sujuvasti.

    Sinänsä on kyllä näyttöä siitä, että fyysinen liikunta on yhteydessä hyvän olon tunteeseen ja ajattelun tehokkuuteen. Lenkkeilyyn voi jäädä koukkuun. Mutta mielestäni Anne Rongas kommentoi entisenä maatalouselinkeinon edustajana varsin ansiokkaasti fyysisen uurtamisen autuudesta ja fyysisen työn ihannoinnista. Ja meidän ryhmässä kognitiotieteen maisteri Jukka Purma pohti, ettei ole yhtään sanottua, että koneella näpyttely olisi hienomotorisesti sen vähäisempää kuin vaikkapa pipareiden tekeminen tai kutominen. Joten väite, että mediavälitteinen yhteydenpito aiheuttaa motorista passiivisuutta ja siten masentuneisuutta on aika hataralla pohjalla. Miten paperille piirtäminen eroaa Photoshopilla tai Sumo Paintilla piirtämisestä?

    No, tieteessähän mitään teoriaa ei voi koskaan todistaa oikeaksi. Yhdellä empiirisellä tuloksella voidaan teoria romuttaa (jos tulos on toistettavissa), mutta vasta lukuisat teorian vahvistavat erilaiset löydökset antavat aihetta hiljaksiin uskoa teoriaan. Siksi puhutaankin teorioista, eikä faktoista. Venkulan väitteistä moniin löytyy varsin helposti vastaesimerkkejä (kiitokset Jukka Purmalle näiden löytämisestä).

    Ammatilliset masennustilastot osoittavat, että naisilla on eniten masentuneisuutta juuri terveydenhuollossa, ruoanvalmistuksessa ja tarjoilussa, jotka ovat käsityöintensiiviä. Miehillä taasen masennukseen ei tunnu vaikuttavan ammatti mitenkään.

    “Tutkimus osoittaa”, että kännykän käyttäjillä yhteydenpito vahvoihin linkkeihin (eli läheisiin tuttaviin) vahvistuu heikkojen linkkien kustannuksella (Ling, R (2004) The Mobile Connection: the Cell Phone’s Impact on Society, Morgan Kaufmann, New York). Eli ainakin kännykän käyttö nimenomaan näyttäisi vahvistavan näitä syvällisiä ja tärkeitä ihmissuhteita, joita Jaana Venkula pitää tärkeinä. Onneksi Tuija Aaltokin ehti ohjelmassa erotella heikot ja vahvat siteet!

    Siten kuin kännykkä lisää vahvojen siteiden yhteydenpitoa, Facebook lisää heikkojen siteiden yhteydenpitoa. Uusi teknologia (tai uusi media) ei siis ole yksi kokonaisuus, vaan eri teknologiat vaikuttavat sosiaaliseen vuorovaikutukseen eri tavoin. Tätä Venkula ei tunnu ymmärtävän.

    “Tutkimus lisäksi osoittaa”, että yksikin tekstiviesti oikealla hetkellä voi olla ratkaisevan tärkeä yksilön sosiaalisen yhteenkuuluvuuden tunteen kannalta (Campbell, Kelley (2008) Mobile phone use among Alcoholics Anonymous members: new sites for recovery. SAGE Publications, London). Eli niinkin intiimissä prosessissa kuin alkoholismista toipumisessa uusi media voi olla tärkeässä asemassa.

    Sanon vielä, että sitä medium-sanaa harvoin on yhtä perusteellisesti pahoinpidelty kuin tässä ohjelmassa. Jo se, että media-sanaa (joka on monikossa) väännetään tuplamonikkoon mediat, on oma ongelmansa, mutta mediaa käsittelevässä ohjelmassa sanalla “media” tunnutaan tarkoittavan vain jotain tietoverkkoihin nojautuvaa ja joiden panelistien arvottamaa oliota. Medium-kantasana tarkoittaa kuitenkin välityskanavaa tai -ainetta ja kyllä se ilma kahden ihmisen välissäkin on medium, jonka avulla ääni- ja hajusignaalit saadaan kulkemaan.

    Ja vaikka ihminen on kovin moniaistinen olento Venkulan sanoja lainatakseni, harvoissa ihmissuhteissa käytän tuntoaistia muuhun kuin kättelyyn, tai haju- tai makuaistia mihinkään. Kyllä näkö- ja kuuloaisteilla pärjää aika pitkälle, oli medium sitten pelkkää ilmaa tai valokuitua ja tietotekniikkaa.

    PS. Sinänsä Venkulan kommentti siitä, että elämme teknologian ehdoilla, pätee kyllä hyvin tietotyöläisen arjessa, kun pitää kaiken maailman matkalaskujärjestelmiä, työajankohdennusjärjestelmiä ja muita Java-kikkareita täytellä. Usein organisaatioiden työnkulku mukautetaan tietojärjestelmiin eikä päinvastoin, koska ihmiset osaavat joustaa, ohjelmat taas eivät, ja useimmat isot softafirmat tekevät pelkkää roskaa käytettävyysnäkökulmasta. Mutta sillä ei ole paljonkaan tekemistä sosiaalisen median kanssa, koska sosiaalisen median palveluita ei kenenkään ole pakko käyttää. Niiden on oltava miellyttäviä käyttää, avoimia ja joustavia, sillä muuten ihmisiä ei vaan vähempää voisi napata.

    PPS. Samalla kun katselimme Voimalan lähetyksen, Jukka ehti Facebookin kautta sopia puolivieraiden ihmisten kanssa sekä jalkapallo- että lentopallotreenit.

    Blogged with the Flock Browser

    IT-kouluttajien kevätseminaari: Sosiaalinen media oppimisprosessissa

    IT-kouluttajien kaksipäiväinen kevätseminaari käsitteli tänä vuonna sosiaalista mediaa oppimisprosessissa. Aloitimme matkan auringon paistaessa, kulkien sametinpehmeästi Viking XPRS -laivalla ohuen jääkerroksen yli kohti Tallinnaa.

    Menomatkalla Eija ja Tarmo käynnistivät seminaarin johdattelemalla yleisön sosiaalisen median käsitteeseen sekä sen välineiden jaotteluihin. Matka ei ollut pelkkää monologia, vaan seminaariväki pääsi (joutui) myös ryhmissä tutustumaan toisiinsa.

    Päästyämme Tallinnaan hotelliin Tieto-ryhmän Viron maajohtaja kertoi meille Tiedon koulutus- ja kehittymistarpeista ja -käytännöistä. Sen jälkeen tutustuimme Second Life -virtuaalimaailmaan Kansalaisfoorumi SKAF:n kolmen kouluttajan avulla. Tutustuminen oli monille silmiä avaava, mutta aika loppui kesken juuri kun päästiin kiinnostaviin kohtiin.

    Illan ohjelman päätteeksi suuri osa seminaariväestä kävi vielä oopperassa ja Balthasar-ravintolassa.

    Paluumatkalla hotelliin sain napsaistua muutaman kivan maisemakuvan Tallinnan yöstä.

    Toisen seminaaripäivän avasi Anne Rongas, Suomen kenties aktiivisin sosiaalista mediaa avoimesti hyödyntävä opettaja. Anne piti tiiviin katsauksen sosiaalisen median käytössä huomioitaviin seikkoihin omien konkreettisten kurssitoteutuskokemustensa perusteella. Tämän jälkeen hän kävi läpi neljä eri teemaa (yksinäinen opettaja vs. opettajaverkosto, ketteriä välineitä, pedagogisia oivalluksia, jakamisen eetos) 10 kuvan salama-alustustekniikalla ja pisti meidät pohtimaan näitä teemoja itseksemme ja pareittain. Lopuksi Anne keräsi kysymyksemme itselleen ja keräsi seminaarin jälkeen vastauksia omille sivuilleen.

    Seuraavaksi Merja Bauters KP-Lab -hankkeesta kertoi, miten hankkeessa ollaan rakentamassa välinettä sosiaalisen median opetuskäytön helpottamiseen ja pirstaleisuuden hallintaan. Merjan itse tulee vahvasti tutkimuksen piiristä, joten hänen esityksensä oli hyvinkin erilainen kuin muiden opetuksen arkeen perustuvat esitykset. Joidenkin mielestä Merjan esitys meni korkealta ja kovaa, toisten mielestä se oli seminaarin parasta antia.

    Hotellin viimeinen ohjelmanumero oli Irmeli Pietilän fasilitoima ja suunnittelema sosiaalisen median välineitä jäsentävä korttipeli. Ryhmissä selvitettiin, mitä eri välineitä kussakin kategoriassa on, mitkä niistä olivat osallistujille tuttuja ja mitkä niistä olisivat heidän mielestään tärkeimpiä välineitä tutustuttavaksi.

    Kukin ryhmä keräsi viisi välinettä keskelle, jotka olisivat ne tärkeimmät tutustumisen kohteet ja kymmenen niiden ympärille seuraavaksi tutustuttaviksi.

    Paluumatkalla laivassa oli vielä loppupaneeli. Esitysten diat, videoinnit ja eri ryhmätöiden tulokset tulevat lähipäivinä IT-kouluttajien tapahtumasivulle.

    Blogged with the Flock Browser

    PS. Olipa muuten tämän blogikirjoituksen kuvittaminen vähän liiankin helppoa – raahastin vain sopivat kuvat iPhotosta Flock-selaimen blogieditoriin. Flock sujuvasti avaa kyselyikkunan jossa kysyy, minne kuvat laitetaan. Vaihtoehtoina ainakin minulla oli Facebook ja Flickr. Flickriin laitettaessa pystyin kirjoittamaan kuvan tiedot, tagit ja tekemään rajauksetkin suoraan Flockissa, joka sitten hoiti lähetyksen Flickriin ja kuvan lisäämisen muokattavaan tekstiin. Näin sen pitääkin sujua!

    Disruptiiviset innovaatiot antavat kouluille uusia mahdollisuuksia

    Disruptiivinen innovaatio: Tarjoaa jotain lähes yhtä hyvää kuin olemassaolevat palvelut, mutta murto-osalla niiden hinnasta.

    Olen oppimisen tutkija, mutta sen verran olen opetustilanteissakin ollut opettajana, että olen itse kokenut sen “toisen todellisuuden”, kun kauniit teoriat eivät toimikaan, vaan opetustilannetta rasittavat sekä opettajan että oppijoiden vastavuoroiset rooliodotukset (opeta sinä, niin me kuuntelemme), luokkahuoneen fyysiset affordanssit, aikataulut ja muut käytännön asiat.

    Käytännössä valtaosassa kouluista tietoteknologian todellinen hyödyntäminen on työn ja tuskan takana. Edelleen taistellaan vanhojen LMS:ien ja VLE:den kanssa eikä niitäkään olla vielä saatu kunnolla haltuun. Mutta tässä on myös mahdollisuus hypätä muiden koulujen edelle!

    Ihan samaan tapaan kuin kehitysmaat hyppäävät lankapuhelimien yli ja menevät suoraan mobiiliin, on tässä mahdollisuus nimenomaan niissä kouluissa, joissa ei ole jo poltettu satoja tuhansia euroja kalliisiin VLE/LMS-ratkaisuihin ja opettajien koulutukseen (voivat ne rahaa polttaneet koulutkin hypätä, kunhan hyväksyvät sijoituksensa menetettynä). Hypätään niiden yli ja suoraan sosiaaliseen mediaa, jolloin säästytään kalliilta hankinnoilta. Hyvässä lykyssä välineet ovat sellaisia, joita (ainakin jotkin) opettajat jo valmiiksi vapaaehtoisesti käyttävät. Oppijoista puhumattakaan.

    Sama koskee produsage-toimintaa (tuottaminen ja kulutus yhdessä) – opettajan ei edes tarvitse kaikkea oppimateriaaliaan työläästi tehdä yksin ja puskea sinne LMS:ään, kun materiaalia syntyy oppijoiden toimesta tai yhteistyössä muiden opettajien kanssa, tai hyödyntämällä valmista OCW:tä. Ja koska nämä sosiaalisen median välineet kilpailevat avoimesti pystymättä sitomaan käyttäjiään lisensseillä tai rahalla, on materiaalin tuottaminen tai julkaisu niissä tyypillisesti äärettömän helppoa.

    Ja tähän kaikkeen liittyy tietenkin se kolmas disruptio, eli pedagoginen muutos. Yllä kuvatut disruptiot hyötyvät merkittävästi, jos opetustilanne ei ole autoritääristä opettajakeskeistä, vaan jotain yhteisöllistä, konstruktiivista. Uudet sosiaalisen median välineet tukevat pedagogista uudistusta ja päin vastoin. Samalla tämä on se muna-kana-ongelma, muutos on vaikeaa kun pitäisi saada monta muutosta tehtyä samanaikaisesti. Käytännössä muutoksia voi tehdä vain yksi kerrallaan kunnolla, joten odotettavissa on väliaikaista hankaluutta, kun asiat eivät toimi sujuvasti yhteen vaan hiertävät.

    Lisätietoja on mm. kirjoittamassani kirjassa Sosiaalinen media opetuksessa, sekä miksei myös IT-kouluttajien kevätseminaarissa.