Dynaaminen asiantuntijuus strategiana oman osaamisen ylläpidossa

Tämä artikkeli on julkaistu IT-viikon tietoliitteessä 28.9.2006, jota julkaisee Tietotekniikan liitto:

Asiantuntijuuden tutkijat ja yrityskonsultit ovat samaa mieltä: yksilöarvioinnin aika on ohi, roolikohtaisen kompetenssin arviointi on mieletöntä. Yksilön sijaan kannattaa mitata tiimin viestinnän määrää, tuloksellisuutta ja oppimiskykyä. Tämä on kaukoidässä tajuttu aikaa sitten, yksilökeskeisessä lännessä yrityskulttuuri on vasta murroksessa.

Mitä tulevaisuudessa on osattava?

Tietotyössä ongelmat ovat jo muuttuneet niin monimutkaisiksi, ettei niitä voi yksilötyöllä ratkaista. Tarvitaan yhteistyötä, tiimejä, konsultointia, kollegoilta kysymistä.

Nopeasti muuttuvassa yhteiskunnassa tiimin on kyettävä sopeutumaan jatkuvasti uusiin tilanteisiin. Yksilöltä vaaditaan tällöin sosiaalisia taitoja, epävarmuuden ja erilaisuuden sietämistä, sekä oppimiskykyä. Tiimin on nautittava organisaation luottamusta ja saatava riittävästi vapauksia, jotta innovaatio olisi lainkaan mahdollista.

Miten se opitaan?

Asiantuntijuuden tutkimuksessa puhutaan rutiiniasiantuntijoista ja dynaamisista asiantuntijoista. Edellinen opettelee itsensä osaajaksi, mutta jämähtää paikoilleen ja pian joutuukin peittelemään tekemisiään, jotta vanhentunut osaaminen ei paljastuisi. Dynaaminen asiantuntija sen sijaan asettaa itselleen aina uusia tavoitteita oman osaamisensa rajoilta, hyödyntää ympäristön tarjoamaa tukea ja kehittää osaamistaan jatkuvasti. Kumpi sinä olet?

Itsensä kehittäminen tapahtuu pääasiassa epämuodollisesti, työssäoppimisen myötä. Toki erilliselle koulutustarjonnalle on kysyntää, mutta kurssit valitaan kunkin yksilöllisten ajankohtaisten tarpeiden mukaan. Pääosa oppimisesta on kuitenkin kollegoilta oppimista. Tämä edellyttää organisaatiolta rakennetta, joka mahdollistaa yhä uusiin haasteisiin siirtymisen, sallii virheiden tekemisen, kannustaa oppimaan ja edistää epävirallisten yhteistyökuvioiden syntymistä sekä organisaation sisällä että ulkopuolella.

Oman osaamisen osoittaminen

Kuten jo todettiin, yksilöiden taitojen sijaan keskeistä on tiimin toiminta. Yksilön arvoa organisaatiolle voidaan arvioida sen mukaan, kuinka paljon tämä edistää tiimin tai tiimien toimintaa.

Periaatteessa yksilön on siis oman osaamisensa panttaamisen sijaan jaettava sitä mahdollisimman laajalti organisaatiossaan. Edistämällä yhteistyötä yksilö on yhteisön arvokas jäsen. Omassa toimistossaan mököttäjä on rasite.

Käytännössä yksilön panostusta yhteiseen osaamiseen voidaan mitata helposti:

  1. Kuinka paljon tietämystä tämä lisää organisaation yhteiseen tietovarantoon (joka yhä useammin on wiki)?
  2. Kuinka paljon tietämystä tämä tuo esiin omassa blogissaan? Kuinka suosittu tämä blogi on organisaation sisällä ja ulkopuolella?

Oppimisen vallankumous

Selailin eilisiltana Oppimisen vallankumous -kirjaa, joka selvästä
innokkuudestaan ja omasta agendastaan huolimatta on sen verran samoilla
linjoilla kaiken muun lukemani kanssa, että sen sisältö on otettava ainakin
vakavasti.

Lähtökohta on siis se, että nykyinen koulutusjärjestelmä ei ole mitenkään
tekemisissä todellisen elämän kanssa, ei opeta yhteiskunnassa tarvittavia
taitoja ja kaiken lisäksi suhteettoman suuri osa oppilaista ei viihdy
koulussa eikä opi edes tyydyttävästi itselleen tarpeellisia taitoja.
Aiemmin oli mahdollista vain jättää koulu kesken ja mennä tekemään
rutiinityötä, mutta nykyinen tietoyhteiskunnan murros ja työttömyysluvut sen
kertovat: tämä ei enää toimi. Jotta ihmisellä olisi työtä, on hänen myös
osattava jotain. Rutiinityön tekevät koneet. Siksi ei enää ole
hyväksyttävää, että koulujärjestelmämme tuottaa jopa 20-30% koulutuksesta
pudonneita oppilaita. Tavoitteen olisi oltava, että jokainen oppilas
innostuu elinikäisestä oppimisesta. Eikä tämä tavoite ole edes mahdoton -
siihen tarvitaan vain erilainen koulu.

Tutkiva oppiminen on esimerkki kotimaisesta lääkkeestä koulutuksen
mielekkyyden lisäämiseksi. Oppimisen vallankumouksessa on lukuisia
esimerkkejä kouluista ympäri maailmaa, jotka suhtautuvat oppimiseen aivan
eri tavalla – ja saavat aikaan myös todella hienoja tuloksia.

Toimivammassa koululaitoksessa olisi kirjan mukaan seuraavat ominaisuudet:

  1. Koulut muuttuvat ympäri vuoden toimiviksi monitoimikeskuksiksi, jotka
    keskittyvät elinikäiseen oppimiseen (siis kaikille ikäryhmille).
  2. Koulut toimivat asiakkaiden (oppilaat ja vanhemmat) edun mukaisesti.
  3. Asiakkaille taataan hyviä tuloksia, kunhan he myös sitoutuvat tulosten
    tuottamiseen omalta osaltaan.
  4. Kaikkia seitsemää (tai kahdeksaa) älykkyyden lajia käytetään, samoin
    kaikkia erilaisia oppimistapoja.
  5. Opetusmenetelmät pidetään huipputasolla.
  6. Opettajien koulutukseen panostetaan riittävästi.
  7. Jokaisesta tehdään sekä oppilas että opettaja.
  8. Opetussuunnitelmassa otetaan huomioon yksilön kehittyminen, elämässä
    tarvittavat tiedot ja taidot, oppimisen ja ajattelemisen oppminen ja
    viimeisenä sisällön oppiminen.
  9. Arviointijärjestelmässä korostuu itsearviointi, toveriarviointi ja
    opettaja-arviointi. Opettajan tekemää oppilaan arviointia ei oikeastaan
    tarvita lainkaan.
  10. Tietotekniikkaa käytetään ennakkoluulottomasti.
  11. Koko yhteisö otetaan mukaan koulun toimintaan.
  12. Globalisoituminen yltää myös koulutukseen: kun koulutuspaikan ja
    -sisällön voi valita, on koulujenkin kilpailtava tällä alalla uusien
    toimijoiden kanssa.