Mihin tulisi reagoida?

Monet ihmissuhteet työtovereihin sekä kaikki parisuhteet ovat siinä mielessä
vaikeita, että niissä odotamme toiselta osapuolelta jotain, siis olemme
toisesta jossain määrin riippuvaisia. Ja välillä se toinen osapuoli toimii
toisin kuin haluaisimme. Tällöin se harmillisen yleinen reaktio on joko oman
mielipahan peittäminen tai hermostuminen – mutta tilanne ei sillä kuitenkaan
parane.

Useimpien ihmisten kanssa sitä pärjää ihan hyvin niin kauan, kun kummallakin
on hyvä mieli. Ongelmia voi tulla esiin silloin, kun toiselle tulee jostain
syystä paha olo. Joitain erityisen itsetuntevia yksilöitä lukuunottamatta me
jokainen tällöin reagoimme jollakin oppimallamme primitiivireaktiolla tähän pahaan
oloomme – jotkut kieltävät asian alkamalla tehdä jotain aivan muuta
(lenkkeily, alkoholi tai tv:n katselu ovat suosittuja vaihtoehtoja), toiset
huutavat päänsä punaisiksi, jotkut mököttävät tai vetäytyvät itseensä, ja
niin edespäin. Yhteistä näille kaikille tavoille on se, että henkilö itse
harvoin edes tajuaa sitä pahaa oloaan tai sen aiheuttajaa, vaan näkee vain
sen reagointitapansa. Nyt mielenkiintoiseksi nousee tapa, jolla toinen tähän
reagoi.

Luonnollinen ja yleisin tapa on nähdä vain tämä toisen käyttäytyminen ja
reagoida siihen. Jos toinen juo viinaa, moititaan sitä. Jos toinen lähtee
ovet paukkuen, loukkaannutaan. Jos toinen huutaa, itketään tai huudetaan
takaisin. Jos toinen vetäytyy, syytetään tai yritetään maanitella toinen
takaisin esiin. Vaikka toisen rereagointitapa olisi kovin ymmärtäväinen ja
rakentava, se on lähtökohdiltaan epäonnistunut, jos se kohdistuu toisen
käyttäytymiseen, sillä käyttäytyminen on vain oire sisällä olevasta pahasta
olosta, joka kuitenkin vaatii paranemista.

Toimivampi tapa olisi nähdä toisen haastavan käyttäytymisen läpi ja
kohdistaa huomio toisen pahaan oloon, mikä se sitten onkaan. “Sinulla on
varmaan paha olla.” “Jokin taitaa nyt ahdistaa sinua.” “Oletko huolissasi
jostain?” Keskittymällä toisen pahaan oloon ja osoittamalla, että tämä paha
olo on ihan sallittu, pääsee se purkautumaan. Kun oma paha olo (ahdistus,
epävarmuus, pelko, syyllisyys…) kuullaan ja vastaanotetaan ymmärtävästi,
voidaan se käsitellä ja siitä päästä eteenpäin. Vastaanpaneminen vain
pahentaa tilannetta, sillä kuulemattomaksi jäänyt paha olo vain pahenee. On
muistettava, että kiellettyjä tunteita ei ole olemassakaan – kaikki
erilaiset tunnetilat ovat sallittuja, vaikkeivät ne olisikaan miellyttäviä.
Tunteet ovat kuitenkin toisen oma juttu ja ne on voitava hyväksyä. Sen
sijaan kaikenlaista niistä tunteista seuraavaa käytöstä ei pidä hyväksyä.
Jos toinen reagoi epävarmuuden tunteeseensa fyysisellä väkivallalla, on se
voitava kieltää. Epävarmuus ja siitä seuraavat ikävät tunteet ovat
sallittuja, mutta niiden ilmaisu toisia vahingoittavalla tavalla sen sijaan
ei.

Teoriassa kovin yksinkertaista, mutta käytännössä todella vaikeaa. Kaikkein
vaikein tilanne on silloin, kun kummallekin tulee paha olo samaan aikaan.
Sillä kun itsellä on hyvä ja vahva olo, on täysin mahdollista nähdä toisen
reagoinnin läpi ja rereagoida oikein, mutta kun itsekin on heikkona ja
primitiivireaktionsa varassa, on näin toimiminen lähes mahdotonta.

Kaikkein vaikein ja pitkällä tähtäimellä tuhoisin parisuhde on sellainen,
jossa kummankin primitiivireaktiot ovat sellaisia, että ne ovat toiselle
kivuliaita. Jos toinen reagoi vetäytymällä ja itse on epävarma suhteesta
ja itsetunnostaan, koetaan vetäytyminen hylkäysuhkana. Jos oma reaktio
sitten on ongelmien esiin ottaminen yhä voimakkaammin ja toisen pakottaminen
niiden selvittelyyn, toinen taas ahdistuu entistä enemmän. Noidankehä on
valmis.

Aito kunnioitus ja avoimuus

Kaarlo Laine veti yhteisöllisyyskoulutusta Ylisen Kuntoutuskeskuksen väelle
erittäin asiantuntevasti ja pedagogisestikin tyylikkäästi. Koulutuksessa
nousi monia asioita esiin, mutta itseeni kolahtivat kunnioitus ja avoimuus
yhteisöllisyyden avaimina, ja noin yleensä ihmissuhteiden parantajina.

Työpaikalla ja oikeastaan missä tahansa ihmiset ovat vuorovaikutuksessa ja
aina välillä tulee esiin potentiaalisia ristiriitoja, esimerkiksi
väärinymmärrysten tai arvoerojen vuoksi. Jos näitä ristiriitoja ei pureta,
ne jäävät kytemään, vaikuttavat kaikkeen tekemiseen, hiertävät suhteita yhä
pahemmiksi ja vaikeuttavat yhdessä toimimista, johtaen lopulta kriisiin,
jonka kohdalla ongelma ratkaistaan joko katkaisemalla ihmissuhde tai
purkamalla tilanne hyvin vaikeassa kriisineuvottelussa.

Keino, jolla ristiriidat ratkaistaan ennen kuin ne paisuvat ongelmiksi, on
loppujen lopuksi todella yksinkertainen. Kun toiseen ihmiseen suhtautuu
aidon kunnioittavasti ja kertoo ajatuksistaan avoimesti, ristiriidat
katoavat. Jos toisen ihmisen tekemiset ärsyttävät, kerro tunteistasi -
älä hyökkää, vaan kerro avoimesti ja syyttämättä, mistä on kyse. Kun kerrot
avoimesti oman kantasi, toisella ei ole syytä loukkaantua ja hermostua – jos
niin käy, on vika täysin hänen.

Aito kunnioitus ei tarkoita, että toista on aina miellytettävä. Jos asiasi
on toiselle vaikea vastaanottaa, kannattaa asia kertoa hieman harkiten ja
toista kunnioittaen. Kannattaa muistaa, että jos toisesta ajattelee jotain
huonoa, eikä siitä toiselle kerro, ei tällöin toimi kunnioittavasti.

Ristiriitoja voi myös ennaltaehkäistä olemalla avoin ja kertomalla omista
asioistaan. Tietenkään kaikesta ei pidä kertoa, vaan vain niistä asioista,
jotka jotenkin vaikuttavat kyseiseen ihmissuhteeseen.

Nämä neuvot pätevät mielestäni sekä työpaikan osastojen
välisiin suhteisiin että ihmisten välisiin työ-, ystävyys- ja
parisuhteisiin. Myös aikuisen ja lapsen välisiin suhteisiin.