Erityisopetuksen pedagogia

Pari vuotta ehdin tutustua ja tutkia sosiaaliskonstruktiivista pedagogiaa,
kuten tutkiva oppimista, kunnes satuin kuulemaan erityisopetuksen
menetelmistä. Erityisopetukseen joutuvat/pääsevät siis ne lapset, jotka
eivät hyödy tavallisesta luokkaopetuksesta esimerkiksi oppimisvaikeuksien,
käytöshäiriöiden, kehitysvammaisuuden tai muun syyn vuoksi.

Erityisopetuksen opetusmenetelmät ovat nimittäin hyvin lähellä
sosiaaliskonstruktiivisen pedagogia tutkijoiden esittämiä teorioita ja
menetelmiä: oppilaiden omista kiinnostuksenkohteista lähtevää,
keskustelevaa, ongelmalähtöistä ja ratkaisukeskeistä asian selvittelyä ja
tutkimista, sekä vanhojen käsitysten ja uusien oppien välisen kontrastin
korostamista. Lisäksi tällainen lähestymistapa on lähempänä pienten lasten
luonnollista uteliasta toimintatapaa, sekä työntekijöiden ja tutkijoiden
toimintamalleja, joten tällaisessa koulutuksessa opitaan elämässä
tarvittavia taitoja aivan eri tavalla kuin perinteisessä luokkaopetuksessa,
jonka säännöt eivät ole missään muualla käytössä.

Alan tutkijat korostavat, että tällainen oppiminen lisää motivaatiota,
itsesäätelytaitoja, tietoutta omista päättely- ja oppimiskyvyistä,
mediakriittisyyttä, ajankäyttötaitoja, itsenäisyyttä ja sosiaalisia taitoja.
Erityisopetuksessa on otettu vastaavia menetelmiä käyttöön jo kauan ennen
kuin sosiaaliskonstruktiivisuus nousi pedagogisen tutkimuksen eturintamaan.
Toki tutkimusperinne juontaa juurensa jo 1800-luvulta Deweyn kirjoituksista,
mutta pilottiluonteisia opetuskokeiluja lukuunottamatta tämä suuntaus on
saanut tuulta siipiensä alle vasta 1990-luvulla. Erityisopetuksessa
vastaavat menetelmät ovat olleet käytössä pidempään.

Suomessa kehitetty Tutkiva oppiminen on hyvä esimerkki
sosiokonstruktiivisesta pedagogisesta menetelmästä, joka on sovellettavissa
aina esikoulusta koko peruskoulun läpi ammatilliseen koulutukseen,
yliopistokoulutukseen sekä yksityisiin opintopiireihin asti. Eräs
menetelmään vastaan suunnatuista kritiikeistä on se, että kaikkien ei
pidäkään oppia tutkimaan ja ajattelemaan kriittisesti, vaan myös
ei-tietotyön tekijöitä tarvitaan. No, erityisopetuksessa tavoitteena ei ole
tehdä oppilaista tietotyön huipputekijöitä, vaan saada heidät kunnialla
koulusta läpi. Mutta heillekin sovelletaan menestyksellisesti samanalaisia
menetelmiä, joita alan tutkijat nyt suosittelevat kaikille kouluasteille.
Need I say more?

Oppimisen vallankumous

Selailin eilisiltana Oppimisen vallankumous -kirjaa, joka selvästä
innokkuudestaan ja omasta agendastaan huolimatta on sen verran samoilla
linjoilla kaiken muun lukemani kanssa, että sen sisältö on otettava ainakin
vakavasti.

Lähtökohta on siis se, että nykyinen koulutusjärjestelmä ei ole mitenkään
tekemisissä todellisen elämän kanssa, ei opeta yhteiskunnassa tarvittavia
taitoja ja kaiken lisäksi suhteettoman suuri osa oppilaista ei viihdy
koulussa eikä opi edes tyydyttävästi itselleen tarpeellisia taitoja.
Aiemmin oli mahdollista vain jättää koulu kesken ja mennä tekemään
rutiinityötä, mutta nykyinen tietoyhteiskunnan murros ja työttömyysluvut sen
kertovat: tämä ei enää toimi. Jotta ihmisellä olisi työtä, on hänen myös
osattava jotain. Rutiinityön tekevät koneet. Siksi ei enää ole
hyväksyttävää, että koulujärjestelmämme tuottaa jopa 20-30% koulutuksesta
pudonneita oppilaita. Tavoitteen olisi oltava, että jokainen oppilas
innostuu elinikäisestä oppimisesta. Eikä tämä tavoite ole edes mahdoton -
siihen tarvitaan vain erilainen koulu.

Tutkiva oppiminen on esimerkki kotimaisesta lääkkeestä koulutuksen
mielekkyyden lisäämiseksi. Oppimisen vallankumouksessa on lukuisia
esimerkkejä kouluista ympäri maailmaa, jotka suhtautuvat oppimiseen aivan
eri tavalla – ja saavat aikaan myös todella hienoja tuloksia.

Toimivammassa koululaitoksessa olisi kirjan mukaan seuraavat ominaisuudet:

  1. Koulut muuttuvat ympäri vuoden toimiviksi monitoimikeskuksiksi, jotka
    keskittyvät elinikäiseen oppimiseen (siis kaikille ikäryhmille).
  2. Koulut toimivat asiakkaiden (oppilaat ja vanhemmat) edun mukaisesti.
  3. Asiakkaille taataan hyviä tuloksia, kunhan he myös sitoutuvat tulosten
    tuottamiseen omalta osaltaan.
  4. Kaikkia seitsemää (tai kahdeksaa) älykkyyden lajia käytetään, samoin
    kaikkia erilaisia oppimistapoja.
  5. Opetusmenetelmät pidetään huipputasolla.
  6. Opettajien koulutukseen panostetaan riittävästi.
  7. Jokaisesta tehdään sekä oppilas että opettaja.
  8. Opetussuunnitelmassa otetaan huomioon yksilön kehittyminen, elämässä
    tarvittavat tiedot ja taidot, oppimisen ja ajattelemisen oppminen ja
    viimeisenä sisällön oppiminen.
  9. Arviointijärjestelmässä korostuu itsearviointi, toveriarviointi ja
    opettaja-arviointi. Opettajan tekemää oppilaan arviointia ei oikeastaan
    tarvita lainkaan.
  10. Tietotekniikkaa käytetään ennakkoluulottomasti.
  11. Koko yhteisö otetaan mukaan koulun toimintaan.
  12. Globalisoituminen yltää myös koulutukseen: kun koulutuspaikan ja
    -sisällön voi valita, on koulujenkin kilpailtava tällä alalla uusien
    toimijoiden kanssa.