Sosiaalinen media pakottaa muuttumaan

Kyse ei ole verkossa olevista palveluista, kuten Facebookista, vaan toimintakulttuurin muutoksesta. Verkkoteknologian mahdollistama ihmisten välinen julkinen keskustelu, jakaminen ja tiedonrakentelu – eli sosiaalinen media – tuo yliopisto-opetukseenkin omat haasteensa. Omassa työssäni Aalto-yliopiston Medialaboratorion tutkijana yhteisöllisen oppimisen parissa olen jo vuosien ajan ollut tekemisissä sosiaalisen median kanssa, sillä se vaikuttaa oppimisympäristöihin paitsi teknologian, myös kulttuurin ja pedagogian osalta.

Sosiaalinen media on jo nyt muuttanut yhteiskuntaa. Kuluttaja ei enää ole yksin, vaan voi jakaa kokemuksensa tuotteesta tai palvelusta ystävilleen ja koko maailmalle. Yrityksen ja kuluttajan suhde on muuttumassa julkiseksi dialogiksi. Markkinointi, myynti, brändinhallinta, strategia, sisäinen ja ulkoinen yritysviestintä, tuotekehitys, julkishallinto ja oikeastaan kaikki muuttuu tämän seurauksena. Jos yliopisto-opetuksen kohteena on jokin näistä teemoista, on sen uudistuttava nopeasti. Read the rest of this entry »

Tutkivan oppimisen etenemisen kaavakuva

Tutkivaa oppimista (katso edellinen artikkelini) on aina kuvattu tällä kuvalla, joka on koristanut ensimmäisen tutkivaa oppimista käsittelevän kirjan kantta (joskin kuvatekstit ovat vaihdelleet vuosien varrella):

Tutkiva oppiminen

Tämä kuva on kuitenkin enemmän dekoratiivinen kuin kuvaileva, ja oman kokemukseni mukaan johtaa menetelmän soveltajia harhaan, kun he yrittävät kuvaa katsellessaan hahmottaa prosessin etenemistä. Kuvassa on vain yksi sykli, joten useimmat tulkitsevat, että työvaiheet seuraavat toisiaan tässä järjestyksessä, eli jokaista vaihetta voidaan tehdä vaikka 1-2 viikkoa ja sitten siirrytään seuraavaan.

Tutkivan oppimisen kehittäjät ovat aina sanoneet, ettei TO ole resepti tai menetelmä, vaan malli, jota täytyy soveltaa. Yksittäiset työvaiheet eivät ole tärkeitä, vaan niiden taustalla olevat periaatteet ja oppimistavoitteet ovat oleellisia. Käytännön toteutukset voivat olla hyvinkin erilaisia, kunhan periaatteet toteutuvat.

Kun tätä kuvaa kuitenkin säännöllisesti näkee opettajien koulutustilaisuuksissa ja kuvaa joko tulkitaan väärin tai sitä selitetään suurella vaivalla, päädyin viimein piirtämään itse kuvan tutkivasta oppimisesta, joka todella kuvaa, miten työvaiheet tulisi järjestää. Mutta koska TO on malli, tässäkin kuvassa on vielä paljon tulkintamahdollisuuksia:

Tutkivan oppimisen perusvaiheet

TO-prosessi alkaa kontekstin määrittelyllä, pienryhmien omien tutkimusongelmien esittämisellä ja omien työskentelyteorioiden esittämisellä. Tämän jälkeen päästään iteratiiviseen yhteistyöhön.

Keskeisin työvaihe on kriittinen arviointi, jota tarvitaan melkeinpä joka välissä. Tämä reflektiivinen ote on olennaisen tärkeä missä tahansa oppimiseen tähtäävässä prosessissa. Kritiikin kohteena voivat olla asetetut ongelmat, teoriat tai itse työskentelytapa.

Ensimmäinen sykli on teorioiden parantaminen: Saadun kritiikin perusteella omia teorioita joko parannetaan tai ne hylätään vääriksi osoitettuina. Tätä sykliä jatketaan niin kauan kun omien tietojen varassa teorioita voidaan vielä kritisoida ja parantaa.

Toinen sykli on syventävätn tiedon hakeminen: Tietoa haetaan tietolähteistä, asiantuntijoilta tai itse selvittämällä. Syventävät tiedon varassa voidaan jatkaa teorioiden parantelua ja kritisointia.

Kolmas sykli on aliongelmien tunnistus: Jos ja kun pääongelman selvittäminen vaatii tietyn toisen ongelman ratkaisua, on se aliongelma, jonka ratkaisussa käytetään samaa menetelmää, eli aloitetaan työskentelyteorioilla, joita parannetaan kriittisen arvioinnin sekä syventävän tiedon avulla.

Neljäs sykli on aiheen yläpuolelle nouseminen (“rise above”): Kun ongelma on saatu tyydyttävästi ratkaistua, voidaan yhteenvedon jälkeen joko lopettaa, tai nousta tasoa ylemmäs: “Kun nyt tiedämme tämän, mitä korkeamman tason ongelmia haluaisimme seuraavaksi selvittää?”.

Tässä kuvassa näkyvät kuhunkin työvaiheeseen liittyvät keskeisimmät tehtävät sekä niiden tekijät.

Tässä vähän yksityiskohtaisemmassa kuvassa näkyvät kuhunkin työvaiheeseen liittyvät keskeiset tehtävät, mutta myös kuvakkeet, jotka kertovat, ketkä kulloinkin työtä tekevät. Kuten kuvasta näkyy, ainoastaan työskentelyteorioiden luominen on tehtävä, jonka oppija tekee itsenäisesti (tavoitteena nyky-ymmärryksen esiin saaminen), kun taas kaikki muut vaiheet tehdään pääasiassa pienryhmänä.

Ensimmäinen ja toinen sykli (teorioiden parantelu ja syventävän tiedon hankinta) voivat olla yksilöllistä työtä, esim. kun oppija puolustaa omaa teoriaansa tai tekee selvitystyötä itsekseen. Työ voi olla myös ryhmätyötä, kun yhdessä mietitään parannusta teoriaan tai tehdään kokeilua, jolla jotain saadaan selvitettyä.

Kriittinen arviointi tapahtuu sekä yksilöllisesti, ryhmätyönä että ryhmien välisenä. Yksittäiset oppijat kritisoivat muiden teorioita sekä omassa ryhmässään että muissa ryhmissä. Kun teoriat kehittyvät, niiden kriittinen arviointi tapahtuu yhä enemmän ryhmissä.

Aliongelmien tunnistaminen tehdään ryhmänä, eli ryhmä päättää, mitä aliongelmia se lähtee ratkaisemaan. Samoin yhteenvedon laatiminen on ryhmän yhteinen tehtävä.

Kurssitasolla oikeastaan ainoat vaiheet, joissa kaikki toimivat yhdessä, ovat prosessin käynnistys kontekstin asettamisessa, sekä aiheen yläpuolelle kohoaminen. Rise above voi tapahtua pienryhmä kerrallaankin, jos se on kurssijärjestelyiden puitteissa mahdollista, mutta luultavasti tyypillisintä on, että yhden ongelman ratkaisuun menee kokonainen kurssi, ja rise above tapahtuisi jatkokurssilla.

PS. Kuvat ovat saatavilla täysresoluutiossa sekä vektorimuodossa. Olen lisensoinut ne CC BY -lisenssillä, eli niitä saa käyttää vapaasti mihin tahansa tarkoitukseen, muokata haluamallaan tavalla ja julkaista eteenpäin millä tahansa lisenssillä, kunhan minun nimeni mainitsee. Tietysti jos vastaavan kuvan piirtää itse, ei minua siinä tarvitse mainita – ideat eivät ole suojattuja eikä ajattelua ole kielletty.

Tutkivan oppimisen mallista

Olen toiminut tutkivan oppimisen parissa sekä opettajana, tutkijana että ohjelmistokehittäjänä jo 7 vuotta. Ajattelin vähän avata omia näkemyksiäni tästä pedagogisesta menetelmästä. Tutkivan oppimisenhan on kehittänyt Kai Hakkaraisen tutkimusryhmä ja he ovat julkaisseet aiheesta jo muutaman kirjankin. Jos aihe ei ole vielä tuttu, lukaisepa ko. tutkimusryhmän oma kuvaus tutkivasta oppimisesta. Seuraavassa pureudun enemmän menetelmän soveltamiseen ja omiin tulkintoihini.

Lyhyesti tiivistäen tutkiva oppiminen on pedagoginen malli, jossa sosiaaliskonstruktivismin periaatteilla rakennetaan ongelmalähtöisen oppimisen ja projektioppimisen päälle uusi, jakamista ja asiantuntijatyötä korostava malli. Prosessissa keskitytään kohteena olevan ongelman ymmärtämiseen ja vaiheittaiseen ratkaisemiseen siihen liittyvien aliongelmien kautta. Tämän asiantuntijatyön tuloksena oppija saa syvällisen ymmärryksen käsitellystä teemasta, mutta myös harjaannusta monissa asiantuntijatyön kriittisissä taidoissa.

Tutkiva oppiminen on kuin asiantuntijatyön apupyörä: se auttaa harjoittelemaan asiantuntijatyön toimintoja ja ymmärtämään työn kokonaisuutta; toisaalta se myös ohjaa sellaisiin käytäntöihin, jotka edistävät reflektiota, työssä oppimista ja organisaation oppimista. Kun taidot on opittu, apupyörät voi ottaa pois – tutkivan oppimisen menetelmän sääntöjä ei enää tarvitse noudattaa, kun reflektiivinen asiantuntijatyö sujuu automaattisesti.

Tutkivalla oppimisella on kaksi tavoitetta: oppimistavoitteet ja työtavoitteet. Osallistujalle ensisijaisina esiintyvät työtavoitteet: projektilla on tietty päämäärä ja aikataulu, joiden mukaan työtä tehdään. Työtä voi tehdä monella tavalla, mutta ammattaitaitoiseen asiantuntijatyöhön kuuuluu tiettyjä arvoja ja periaatteita, kuten ideointi, kriittisyys, yhteistyö, syvenevä ongelmanratkaisu ja kokonaisuuksien hahmottaminen. Tutkiva oppiminen tekee nämä hyvän ammattilaisen työssä usein itsestään tapahtuvat toimenpiteet näkyviksi, jolloin niitä voidaan harjoitella.

Lisäksi tutkivaan oppimiseen kuuluvat oppimistavoitteet, joiden toteutumisesta opettajalla tietysti on merkittävä huoli. Perusajatus on, että asiasisältö opitaan riittävän syvällisesti pelkästään tekemällä aiheeseen liittyvää asiantuntijamaista ongelmanratkaisua, ja seuraamalla muita pienryhmiä saadaan asiasisällön hallintaan laajuutta. Lisäksi käytetyt toimintamuodot parantavat useiden tärkeiden taitojen hallintaa: ajan hallinta, kritiikin antaminen ja vastaanottaminen, omien käsitysten kyseenalaistaminen, yhteistyö, mediakriittisyys, tiedonhakutaidot, jäsennystaidot, ja monia muita.

Helposti tutkivan oppimisen käyttöönotossa tämä tavoitteiden kahtiajakoisuus voi johtaa kurssinkin kahtiajakoisuuteen: tutkivaa oppimista käytetään oppimistavoitteiden toteuttamiseen teoreettisessa työssä, kun taas projektityötä tehdään tästä erillisenä. Tämä on kuitenkin väärä tulkinta – teoreettinen selvitystyö ja käytännön projektityö tulee pitää yhdessä, koska yhdessä ne ovat tietotyöläisenkin työssä.

Jos projektityössä tehdään oikeita kokeita, prototyyppejä tai tuotetaan jotain, on tämä kaikki syventävän tiedon hakua tutkivan oppimisen termejä käyttäen. Syventävää tietoa ei ole vain valmis asiantuntijoiden julkaisema tieto, vaan myös tieto, joka itse selvitetään empiirisesti, eli tekemällä jotain ja katsomalla, mitä seurauksia siitä on.

Tutkiva oppiminen ei voi olla kurssin päätavoite, sillä se on vain tukimalli, jonka avulla kehittävää asiantuntijatyötä harjoitellaan.

Oppiminen ja opetus 2000-luvulla

Ohessa viime talvena pitämäni esitys tästä aiheesta. Esitys käy läpi koululaitoksen historiallisen kehityksen, nykykäsityksen oppimisesta sekä uuden teknologian ja sen tuoman kulttuurimuutoksen opetusalalla.

Oppiminen ja opetus 2000-luvulla
View SlideShare presentation or Upload your own. (tags: oppiminen opetus)

Esitys kuvineen on avoimesti lisensoitu (CC BY-SA), joten sitä saa jatkokäyttää itse kuten haluaa, kunhan julkaistessa mainitsee minut ja käyttää samaa lisenssiä.

Markkinatalous, yliopistot ja onnellisuus

Tässä ajatuksia, jotka heräsivät kuunnellessani Arthur Warmothin haastattelua aiheesta “Psychology, Economics, and Learning Communities”.

Nykyinen talousjärjestelmä ja näkymättömän käden periaate (“markkinat hoitaa kaiken”) ei itse asiassa hoidakaan kaikkea hyvin. Markkinat hoitavat erinomaisesti yksilöiden tarpeet (kuluttajat) ja yksilöiden sijoitukset (sijoittajat), mutta eivät palvele hyvin yhteisiä asioita (commons) eli kansalaisten tarpeita. Yhteistä ovat esimerkiksi luonto, sivistys, kulttuurielämä, onnellisuus ja useimmat muutkin korkeammat tarpeet. Ja internetissä commons ymmärretään tarkoittamaan kaikkea yhteiseen käyttöön annettua sisältöä, esimerkkinä vaikkapa Wikimedia Commons.

Yksi ajatus nykyisen talousjärjestelmän parantamiseksi olisi perustaa säätiöitä huolehtimaan yhteisistä tarpeista. Näiden säätiöiden ei tule toimia rahallisen kannattavuuden perusteella eikä markkinatalouden sääntöjen mukaan, vaan vain yhteisen hyvän puolesta.

Yliopistot ovat tavallaan se säätiö, joka huolehtii kansan sivistyksestä ja opista. Nykyisin yliopistojen halutaan kuitenkin muuttuvan yhä enemmän yrittäjähenkisiksi ja markkinatalouden säännöillä toimiviksi. Markkinatalous (eli maksimaalisen ahneuden periaate) ei toimi yhteiseksi hyväksi, joten yliopistot muuttuvat väkisinkin palvelemaan yksilöllisiä tarpeita, eli tutkintojen suorittamista ja uramahdollisuuksien avaamista. Korkeammat arvot ja tavoitteet jäävät, koska ne eivät markkinataloudessa kannata – rahaa ei tule tarpeeksi sijoituksiin nähden. Jos yhteiskunnan sivistys ja onnellisuus ovat todella rahalla mitattavissa, niin tässähän ei ole mitään vikaa. Mutta miksi sekä Mohammed Yunus (Nobelin rauhan palkinto, 2006) että Äiti Teresa (Nobelin rauhan palkinto 1979) ovat USAssa käydessään todenneet, että USAn ihmiset ovat surkeammassa tilassa kuin Intian slummien asukkaat tai Bangladeshin köyhät? Vaikka rahalla mitattuna USAn kansalaiset ainakin vielä ovat maailman rikkaimpia, jotain kuitenkin puuttuu, kun elämä koostuu työstä ja kuluttamisesta. Sekö on Suomenkin innovaatiostrategian perimmäinen tavoite? Bruttokansantuotteen kasvattaminen optimoimalla kansalaisten työura ja maksimoimalla kulutus, eli krääsän ostaminen? Vai olisiko elämässä jotain muutakin?

Warmothin mukaan olemme ehdollistuneet ajattelemaan omaisuutta ja tuottoa tietyllä tavalla, yksilöllisenä mammonan haalimisena. Jos olisimme oppineet erilaisen omaisuuden käsitteen, johon kuuluisi vaikkapa yhteisen hyvän lisääminen, onnellisuus ja hyvinvointi, voisi yhteiskunta olla melkoisen erilainen. Tienaamisen ja kuluttamisen sijaan ihmiset ehkä välittäisivät lähimmäisistään, tekisivät yhdessä juttuja (milloin sinä viimeksi osallistuit talkoisiin, suomalaiseen perinteeseen?) ja pysähtyisivät nauttimaan elämästään jatkuvat oravanpyörän sijaan.

Konkreettinen esimerkki: Minä lainaan rahaa Kiva-järjestön kautta kehitysmaihin. En saa lainalleni lainkaan rahallista korkoa. Mutta se hyvän olon tunne, kun voin konkreettisesti auttaa muita pärjäämään elämässään, on moninkertaisesti arvokkaampaa – ja riittää siihen, että lainaan rahaa yhä uudelleen ja uudelleen.

Onko ihminen pohjimmiltaan kilpaileva vai yhteistyötä tekevä olento? Onko kilpailu vai yhteistyö tuonut merkittävimmät edistysaskeleet? Sodassa tapahtuva tekninen kehitys pohjaa toisaalta kilpailuun kansakuntien välillä, toisaalta yhteistyöhön maiden sisällä. Keskiajalla tieteen kehitys pysähtyi, kun avoimuus ja yhteistyö unohdettiin jokaisen vartioidessa kateellisesti omia ajatuksiaan. Nimitys “pimeä keskiaika” kertoo paljon.

Lisätietoja, kuunneltavaa ja perusteluja englanniksi podcastissa: Shrink Wrap Radio #158

Tags: , , ,

Silmät auki! Tietoyhteiskunnan uhat ja mahdollisuudet

Olin syksyllä mukana kirjoittamassa otsikon mukaista kirjaa. Nyt se on julkaistu Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan kirjasarjassa. Saatavilla kirjastoista sekä netistä ilmaiseksi. Kirjassa käsitellään useita aiheita, aina tekijänoikeuksista ja turvallisesta tunnistautumisesta työkulttuurin muutokseen ja opetussektorin mullistukseen. Kirjoitin itse luvun opetussektorin tulevaisuuden näkymistä, jossa maalaan kaksi hyvin erilaista tulevaisuuskuvaa – jossa opetussektori on joko uudistunut perinpohjaisesti, tai ei. Nämä maalailut ovat toki kärjistyksiä, mutta tosiasia on se, että opetuksen käytäntöjen on muututtava vastatakseen tosielämän tarpeita. Muissa maissa tämä on jo tajuttu ja muutosprojektit ovat käynnissä esim. Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Kirjaa on ollut kirjoittamassa varsin hyvä asiantuntijakaarti, joten kirjan toivoisi päätyvän päättäjien käsiin sekä julkisella että yksityisellä sektorilla.

Sosiaalinen media opetuksessa

Työpaja 28.2.2008 (Haaga-Helia)

Miksi sosiaalista mediaa?

Sosiaalinen media (tai sosiaalinen web, tai sosiaalinen verkko, tai web 2.0) tarkoittaa uutta tiedon ja median käyttö- ja tuottokulttuuria, jossa julkaisu ei enää ole harvojen etuoikeus, vaan kaikkien ulottuvilla. Tämä muuttaa olennaisesti sekä liike-elämän, yksityiselämän että koulutuksen toimintaperiaatteita.

Omia käsityksiään voi herätellä katsomalla joitain alla mainituista videoista ja sen jälkeen selaamalla jotakin web2.0-palveluita listaavaa hakupalvelua. Joitain vuosia sitten sosiaalinen media tarkoitti lähinnä blogeja ja wikejä, nyt tarjolla olevien palveluiden määrä on järkyttävä. Toisaalta opettaja voi myös huokaista helpotuksesta – palveluita on niin paljon, ettei kenenkään voi olettaa tuntevan niitä kaikkia. Riittää siitä, että ymmärtää perusperiaatteet ja suuntaviivat.

Webin tapahtumien seuraaminen

Sosiaalinen media tarkoittaa myös informaation yhä kiihtyvää lisääntymistä. Tämän informaatiotulvan hallintaan on työkaluja, jotka jokaisen on otettava käyttöön. Vaihtoehdot ovat kehityksen kulusta jättäytyminen tai infoähky.

Perustekniikka eri palveluiden tapahtumien seurantaan on RSS. RSS:n (tai Atomin tai muiden standardien) avulla voi tilata melkeinpä mistä tahansa palvelusta uutisvirran (news feed) itselleen. Ensin on vain hankittava itselleen tapa käsitellä näitä uutisvirtoja ja sitten opeteltava uutisia tilaamaan ja lukemaan.

Ennen eteenpäin jatkamista tulisi sinulla olla toimiva RSS-lukija muodossa tai toisessa ja siihen tilattuna joukko uutisvirtoja. Voit esimerkiksi tilata joitain seuraavista blogeista. Siirry kullekin sivulle, etsi RSS-kuvake tai -linkki ja tilaa syöte lukijaasi (OLDaily voi olla vähän haastava, se kun on ihan Stephenin oma alusta).

Tietotulvan suodattaminen

Tietotulvaa voi edelleen vähentää hyödyntämällä muita ihmisiä sisällön arvioinnissa. Eri aloilla on toimijoita, jotka aktiivisesti seuraavat jopa satoja blogeja ja tietolähteitä ja nostavat olennaisimmat esiin omassa syötteessään. Opetusalalla Stephen Downes’in OLDaily lienee se tunnetuin. Portinvartijat sen sijaan perustavat suodatuksen yleisempään merkittävyyteen, eli vain laajempaa merkitystä sisältävät tapahtumat nostetaan näkyviin. Perinteiset uutislehdet toimivat tällä periaatteella, myös netissä. Välimuoto näistä kahdesta ovat sosiaaliseen arviointiin perustuvat palvelut, joita netissä on lukuisia. Omia tuttujaan voi hyödyntää seuraamalla vaikkapa linkkejä, joita he jakavat muiden näkyviin.

  • Linkkien jakopalvelut: del.icio.us, Furl, Ma.gnolia
  • Visualisointi: tagipilvet yms.
  • Muita: spurl simpy My Web 2.0 Blinklist Blogmarks Google Mister Wong

    • Blogit ja blogosfääri

    Jos et tuota mitään, et ole olemassa. Tässä vaiheessa on siis tarpeen hankkia jokin blogialusta, jossa voi omaa blogausta harjoitella. Jos et ole valmis perustamaan ihan oikeaa omaa blogiasi, käytä alla mainittua harjoitteluympäristöä.

    Blogit voi aiheen perusteella jakaa karkeasti kolmeen kategoriaan: henkilökohtaiset päiväkirjat, uutissuodattimet ja ammattimainen kommentointi.

    Bloggauksessa on erilaisia tyylejä (normaali, mikrobloggaus, linkkibloggaus, livebloggaus) ja alakulttuureja omine sääntöineen. Suomalaisessa blogosfäärissä on jossain määrin erilainen käyttäytymiskulttuuri kuin vaikkapa USAssa. Tutustu ensin saman alan kirjoittajien toimintaan ennen kirjoittamista.

    Viestintävälineet

    Kannattaa muistaa, että perinteinen sähköposti ja tekstiviestit ovat myös viestintävälineitä. Niiden lisäksi on vain kertynyt suuri joukko erilaisia vaihtoehtoja. Kaikki viestintävälineet voidaan jaotella joko synkronisiin tai asynkronisiin, sekä kahdenvälisiin tai useammanvälisiin.

    Palveluiden hankkiminen opetuskäyttöön

    • Vaihtoehtoja palveluiden käytölle:
    • Oppilaitoksen IT-osasto hankkii ja ylläpitää
    • Käytetään webissä tarjottua palvelua (ilmainen tai maksullinen)
    • Perustetaan oma LAMP-palvelin omaan domainiin (hinta: noin $10/kk) ja etsitään jostain (opiskelijoista?) yksi osa-aikainen ylläpitäjä

    Etenkin viimeinen vaihtoehto on mielenkiintoinen. Kaikkia palveluita ei ole webissä vapaasti tai rahallakaan saatavana, joten oma LAMP-palvelin (Linux, Apache, MySQL, PHP) on edullinen tapa saada lisää palveluita – valtaosa open source web2.0-palveluista perustuu nimenomaan LAMP-pinoon ja asentaminen on rutiininomainen toimenpide.

    • (Oppimis)ympäristövaihtoehtoja: Moodle, Mambo, Joomla, Movable Type, Plone, Typ03, Mediawiki, Drupal, WordPress… Katso lisää ZaidLearn:stä.
    • Avoimuus! Import/export-toiminnot tärkeitä, jotta sisältö ei jää vangiksi.

    Multimedia: Kuvat

    Blogeissa julkaistaan pääasiassa tekstiä, kuvia taas julkaistaan kuvapalveluissa, vaikka tietysti kuvia voi blogikirjoituksiinkin liittää. Kuvapalvelut ovat tyypillisesti ilmaisia vähäiseen käyttöön, isompaan käyttöön maksullisia. Kuvia saa lähettää tyypillisesti satoja ennen kuin rajat tulevat vastaan.

    Kuvia voi nykyisillä ajax- ja flash-käyttöliittymillä jo editoida suoraan selaimessa, jolloin erillistä kuvankäsittelyohjelmaa ei aina tarvita. Editointi on tietysti varsin rajallista, tyyliin kuvien pyöritys, rajaus, värikorjaukset. Esim. Picnik osaa hakea kuvia muista kuvavarastoista ja editoinnin jälkeen lähettää tuotoksen sinne.

    Multimedia: Ääni

    Blogauksen siirtyminen tekstistä ääneen oli pitkälti Applen iTunes-palvelun ja iPod-soitinten ansiota. Ääniblogeja eli podcasteja voi kuunnella kuitenkin useilla eri ohjelmilla ja suoraan tietokoneeltaan tai millä tahansa mp3-soittolaitteella. Teknisesti podcastit ovat blogeja, joissa tekstiin on liitetty linkki audiotiedostoon. Blogin RSS-feediin lisätään ns. enclosure-tagi, jolla audiotiedosto tunnistetaan. Tällöin podcasteja ymmärtävä RSS-lukija osaa käsitellä syötettä podcastina, muut lukijat taas näyttävät html-sisällön sellaisenaan, jossa on linkki äänitiedostoon.

    Multimedia: Video

    Äänestä videoon siirtyminen oli luonteva askel pari vuotta sitten halpojen web-kameroiden ja videokameroiden yleistyessä. Videopodcastaus (mm. vodcasting) toimii täysin samalla tavalla kuin äänipodcastauskin, mutta vaatii tietysti kaistaa moninkertaisesti ja mp3-soittimelta vaaditaan videotoiminnot ja ruutu.

    Vodcastien seuraaminen onnistuu useilla ohjelmilla, joista iTunes on se yleisin. Uusi tulokas on Miro, joka käsittelee pelkästään videosyötteitä ja on optimoitu niitä varten.

    Videot yleensä nauhoitetaan koneessa olevassa webkameralla, mutta toinen vaihtoehto (soveltuva esim. ohjelmistojen käytön havainnollistamiseen) on screencasting eli tietokoneen näytön tapahtumien tallentaminen.

    Sisällön yhdistely: Embed

    Helpoin tapa yhdistää materiaalia useista paikoista yhdelle sivulle on embed-tekniikka. Embedissä idea on, että sivulle liitetään pätkä html-koodia, joka lataa toiselta sivustolta javascript-tiedoston, joka vuorostaan dynaamisesti luo sivulle samaa kohtaan html-elementtejä joihin sisältö ladataan tuolta toiselta sivustolta. Jotta embediä voidaan käyttää javascript-koodi ladattava siltä palvelimelta, josta itse sisältökin haetaan (selaimen turvallisuusasetusten vuoksi). Tyypillisin käyttöesimerkki on videoklipin liittäminen blogimerkintään tai del.icio.us-palvelun linkkien liittäminen blogin sivupalkkiin.

    • Embed-mahdollisuuden tarjoaa yli puolet web2.0-palveluista:
  • Esimerkkejä:
  • Harjoitus:

    • Yhteistyö

    Yhteistyötä muiden kanssa voi webissä tehdä monella tekniikalla, josta tunnetuin lienee wiki-tekniikka. Wiki wiki (Hawai’in kieltä, tarkoittaa “nopeasti”) on sivusto, jossa sivujen sisältöä voi muuttaa mahdollisimman yksinkertaisesti, ja lähtökohtaisesti kaikilla on samanlaiset oikeudet sisällön muokkaamiseen. Käytännössä valvontaa ja rajoituksia tarvitaan spämmäyksen estämiseksi.

    Wikien lisäksi on lukuisia erilaisia sivustoja ja palveluita, jotka mahdollistavat useamman henkilön (lähes tai täysin) yhtäaikaisen yhteistyön. Myös jotkin sosiaaliset verkostot (joista lisää myöhemmin) toimivat tällaisina.

    Wikeistä kannattaa muistaa, että ne tarjoavat yhteistyön lisäksi myös versionhallinnan. Tämä mahdollistaa esimerkiksi oman kirjoituksen kehittymisen reflektoinnin, eli wiki on erinomainen työ prosessikirjoittamiseen, vaikkei sitä käyttäisikään yhteistyövälineenä.

    Yhteisöt

    Opetuksessa tulee huomioida, että oppijat mahdollisesti haluavat pitää opiskelun ja oikean elämänsä erillään. Monoliittiset ympäristöt kuten Facebook tai MySpace eivät tätä salli (vielä), vaan kaikki on yhdessä sekasotkussa. Tästä syystä erillisiä yhteisöjä mahdollistavat alustat, kuten Ning, toimivat paremmin opetuksessa, ainakin toistaiseksi.

    Ympäristöjen mainosrahoitteisuus on myös huomioitava, sillä mainokset voivat haitata oppimista tai loukata osallistujia. Ningissä kokeillaan K12-opetuksessa mainoksetonta toimintaa.

  • Avoimista sisällöistä:

    • Virtuaalitodellisuus

    Kolmannen ulottuvuuden ja avatarien tuominen mukaan opetukseen jakaa mielipiteitä vahvasti kahtia. Second Life lienee se tunnetuin ja kiistellyin väline, jossa jotkut opettavat aktiivisesti, toiset taas kaihtavat sitä sen kaupallisuuden vuoksi. Second Life on tarkoitettu aikuisille, joten alaikäisiä sinne ei pidäkään päästää. Puolustajien mielestä nimenomaan 3D-ympäristön avatarien läsnäolo ja elekieli tuovat etäopetuksen lähemmäs luokkahuoneen jaettua tilaa.

    Virtuaalitodellisuutta löytyy monessa muodossa ja esimerkiksi Google Earth on etenkin kartalla tapahtuvaan toimintaan omiaan.

    Palvelujen yhdistely: Mashup

    Jos sisällön yhdistely eri palveluista ei riitä, voidaan myös eri palveluita yhdistää uusiksi sovelluksiksi. Monet web-palvelut tarjoavat avoimen rajapinnan (API eli application programming interface) jonka avulla palvelua voidaan käyttää ohjelmallisesti. Tyypillisessä mashupissa otetaan kaksi palvelua, joiden tiedot yhdistetään uudeksi palveluksi. Usein toinen palveluista on Google Maps ja toinen on jokin tietolähde, jossa on jollain tavalla paikkatietoja mukana.

    • Mashup-ympäristöjä: Yahoo Pipes, Lotus Mashups (myöhemmin tänä vuonna)
    • Esimerkkejä mashupeista:

    Remiksaus

    Kun muiden tekemää materiaalia hyödynnetään omassa tuotannossa, käytetään termiä remiksaus. Tärkeää tässä on toimia lainmukaisesti. Vain sellaista materiaalia voi käyttää, joka sallii aiotun käytön. Mahdolliset lainaukset ja muut tiedot on merkittävä näkyviin lisenssien ehtojen mukaisesti. Remiksaukseen kuuluu myös toisen tekemän aineiston jatkokehitys ja muokkaus.

    Tekijänoikeuden tulkinta USAssa on muuttumassa, koska nykytulkinta pitkälti tekee nykyisen remiksauskulttuurin laittomaksi. Katso esim. NY Timesin artikkeli, jossa esitetään tulkintaa, että jos työ lisää jotain uutta arvoa alkuperäiseen, on se kohtuullista käyttöä (fair use), mutta jos sillä voi korvata alkuperäisen on se tekijänoikeuden vastaista.

    • Remiksaus
    • Toisten tekemän materiaalin jatkokehitystä ja käyttöä uudessa tilanteessa
    • Hyvin usein rikkoo tekijänoikeutta (muttei välttämättä)
  • Tekijänoikeus

    • Pohdittavaa

    Tässä vielä kysymyksiä, joita kannattaa pohtia ennen oman web2.0-opetustoiminnan aloittamista.

    • Vinkkejä ja lisätietoa: Always learning, Learnlets, Sosiaalinen media opetuksessa, Sosiaalinen media, Ohjelmia opettajan käyttöön.
    • Täytyykö sisältö suojata salasanalla?
    • Millä lisenssillä oppijoiden tekemä sisältö julkaistaan? Kuka sisällön omistaa?
    • Lähi-, monimuoto- vai etäopetus?
    • Yksilö-, ryhmä- vai yhteistyötä?
    • Pedagoginen lähestymistapa? Käytetyt pedagogiset menetelmät?
    • Opiskelijoiden autonomian määrä?
    • Asiantuntijatiedon lähde: opettaja, opiskelijat, kirjat, oppimateriaali, webbi?
    • Arviointi: tentti, harjoitukset, lopputyö, itsearviointi, vertaisarviointi?
    • Halutut oppimistulokset: pintapuolinen yleiskatsaus, muistaminen, rutinoituminen, syvällinen ymmärrys, sovelluskyky?

    Lopuksi

    • http://tarmo.fi
    • tarmo@iki.fi

     

    Tutustuminen sosiaaliseen mediaan

    Pidin eilen esityksen sosiaalisesta mediasta oppimisessa Haaga-Helian opettajille. Aikahan siinä kesken loppui sitten lopussa eivätkä osallistujat päässeet riittävästi itse pohtimaan esittämiäni asioita. Oma vikani taisi olla, että jaarittelin liian pitkään pedagogiasta ja siitä, että työkalut eivät ole se tärkeä asia opetuksessa vaan se pedagogiikka – liitutaulusta tussitauluun siirtyminen ei paranna tuloksia yhtään enempää kuin siirtyminen sähköpostilistasta bloggaukseen, ellei opetuskäytännöissä samalla tapahdu muutosta. No, ei tilaisuudessa ollut koneitakaan, joten käytännössä eri sosiaalisen median palveluihin tutustuminen olisi ollut joka tapauksessa mahdotonta. Mutta itsenäiseen sosiaaliseen mediaan tutustumiseen keräsin kasan linkkejä jotka tässä esittelen:

    1. Sosiaalisen median informaatiotulvassa pärjäämiseen olennaisen tärkeä työkalu on uutisvirtojen lukulaite, eli RSS-lukija. Itse käytän Bloglines-palvelua ja sitä suosittelen muillekin helpoksi kokeilualustaksi. Klikkaa siis itsesi sinne ja tee itsellesi käyttäjätunnus. Vaihtoehtoinen web-pohjainen järjestelmä on esimerkiksi Google Reader. Bloglinesin käyttöönottoon on varsin yksityiskohtaiset englanninkieliset ohjeet: What to do!: Bloglines Screencast.
    2. Nyt voit aloittaa blogeihin tutustumisen. Idea on, että kun kiinnostava blogi tulee vastaan, tilaat sen uutissyötteen lukijaasi. Hyviä opetusaiheisia blogeja on vaikkapa suomalaisessa blogilistassa: Blogilista: Hakemisto: opetusteknologia ja kansainvälisempää kokoelmaa olen itse kerännyt omaan blogrolliini. Blogroll on yksi blogaukseen liittyvistä termeistä, joita on lukuisia. Kattava kokoelma niistä on tietysti Wikipediassa: List of blogging terms.
    3. Kiinnostavan blogin tilaaminen bloglinesiin riippuu selaimestasi. Jos käytät jotain suhteellisen modernia selainta, klikkaamalla RSS-kuvaketta tai -tekstiä selain kysyy sinulta, mihin ohjelmaan tai web-palveluun haluat syötteen tilata. Esimerkiksi Firefox-selaimessa Bloglines on yksi valmis vaihtoehto. Jos käytät IE6:tta, olet jumissa sen ainoan selaimen kanssa, joka ei RSS:ää ymmärrä. Klikkaamalla RSS-syötettä saat esiin vain ruman xml-dokumentin. Mutta ei hätää, kopioi selaimen osoitekentässä oleva osoite leikepöydälle, mene Bloglinesiin ja paina vasemman ylänurkan Add-nappia. Liitä osoite annettuun kenttään ja Bloglines hoitaa loput.
    4. Jos näet blogissa jotain, johon sinulla olisi sanottavaa, on sinulla kaksi vaihtoehtoa. Voit joko kirjoittaa kommentin blogimerkinnän perään – käytännössä kaikissa blogeissa on tähän mahdollisuus eikä tämä vaadi mitään käyttäjätunnuksen luomista. Tämä tapa soveltuu lyhyille kommenteille. Jos taas haluat kirjoittaa laajemman vastineen, on oikea tapa kirjoittaa vastine omaan blogiisi ja viitata alkuperäiseen artikkeliin linkillä. Oman blogin voi ilmaiseksi perustaa vaikkapa Blogilistaan, Bloggeriin tai WordPressiin.
    5. Hyvä tavoite olisi käydä opetusalan blogeja nopeasti silmäillen läpi, kunnes olet tilannut ainakin viitisen blogia lukijaasi. Tämän jälkeen sitten vain muistat käydä lukijassa ainakin pari kertaa viikossa katsomassa, mitä uutta blogeihin on kirjoitettu. Osa blogeista tuottaa monta artikkelia päivässä, joissain taas kirjoitetaan vain pari kertaa kuussa.
    6. Kun kärryillä pysyminen on jotenkin turvattu, voidaan tutustua jo muihinkin palveluihin. Hyvä paikka tutustua yhteisöpalveluihin on Ville Venäläisen perustama Sosiaalinen media oppimisen tukena-ning-ympäristö. Ning on siis avoin palvelu, johon kuka vain voi perustaa omaa aihettaan varten yhteisöpalvelun, jossa jäsenet voivat keskustella, blogata, jakaa kuvia ja videoita ja verkostoitua. Yllä mainitussa ympäristössä kannattaa vähän seikkailla ja tietysti sinne voi liittyä, jos haluaa.
    7. Wiki-puolella opetuskäytössä suosittu palvelu on Wikispaces, joka tarjoaa ilmaiseksi helppokäyttöisiä wikiympäristöjä. Esimerkkiä voi katsoa vaikkapa hakemalla opetusaiheisia wikispaces-ympäristöjä. Oman perustaminen ei maksa mitään.

    Näiden alkuaskeleiden jälkeen sinulla pitäisi olla käytössä uutisvirtojen lukija, jolla pysyt ajan tasalla ainakin joistain maailman tapahtumista, sekä taidot tilata uusia syötteitä aina kun löydät jotain mielenkiintoista. Tästä eteenpäin esimerkiksi erilliset opettajakoulutuksen workshopit voisivat keskittyä eri työkaluihin tutustumiseen ja niiden opetuskäytön pohtimiseen.

    Kommentit, täydennykset ja korjaukset yllä esittämääni ovat tervetulleita, vaikkapa kommentteina tähän blogimerkintään.

    Blogged with Flock

    Tags: , ,

    Sokrates ja Hulluus

    Sokratesta pidetään länsimaisen filosofian synnyttäjänä, joskin hänen ja
    Platonin osuudet ovat hämärän peitossa. Sokrates oli kuitenkin elämänfilosofi, joka innoitti Platonia suunnattomasti. Kukaan historian filosofeista ei ole ollut yhtä “elävä” kuin Sokrates, mutta nykyaikana Sokrateen ajatukset ovat löytyneet uudelleen.

    Hullujen maailma

    Sokrates oli monille aikalaisilleen hankala naapuri – hän kysyi kysymyksiä, joita he eivät mieluummin olisi pohtineet, ja hän villitsi nuorisoa radikaalilla, epäsovinnaisella käytöksellään. Lopultahan Sokrates sitten tuomittiin kuolemaan jotakuinkin näistä syistä.

    Nykyisin tällaista ihmistä voidaan kutsua nimikkeellä “Hullu” (“Fool”). Hullut ovat ihmisiä, jotka toimivat sisäisen äänensä ohjeiden mukaan, eivät ulkoisen maailman jäykkien sääntöjen. Hullu ei kerää omaisuutta ympärilleen, vaan nauttii vaikkapa linnun laulusta. Hullu ei ripustaudu toisiin ihmisiin, vaan pystyy elämään itsensä ja ajatustensa kanssa. Hullu voi pysäyttää sinut kadulla ja kysyä tai kertoa jotain hauskaa tai erikoista – ja jatkaa sitten matkaa. Hullu osaa olla onnellinen elämässään eikä hänellä ole tylsää arkea.

    Tällaisen ihmistyypin kuvaaminen sanalla “Hullu” on samalla tavalla ironista ja tavallisia ihmisiä kiusoittelevaa kuin aikoinaan “Irti elämästä ry”, jonka teini-ikäiset jäsenet eivät vetäneet viinaa joka perjantai ja olivat siten “irti elämästä”, niin kuin suuri massa sen ymmärsi. Juopottelun sijaan he tekivät kaikkea muuta mielekästä yhdessä. Hulluja koko sakki.

    Sokrates oli hullu ja hänet tuomittiin kuolemaan. Historian varrella Hulluja on hyljeksitty, suljettu mielisairaaloihin ja kuritettu. Vasta viime vuosien aikana ovat länsimaisen yhteiskunnan säännöt vapautuneet niin paljon, että Hulluus voisi olla jos ei hyväksytty niin ainakin siedetty elämäntapa.

    Opettaminen

    Sokraattinen metodi on nostamassa päätään uusissa opettamisperiaatteissa. Sokrateshan ei itse koskaan esiintynyt auktoriteettina, vaan nimenomaan ei paljastanut keskusteluissaan omaa tietoaan. Sokrates toimi “kätilönä” ja auttoi keskustelukumppaniaan “synnyttämään” ymmärrystä, kirkastamaan ja selventämään omia käsityksiään. Tämän hän teki raflaavilla kysymyksillä, jotka pakottivat toisen pohtimaan käsityksiään yhä syvemmillä tasoilla.

    Nykyinen tutkivan oppimisen periaate etenkin nuorempiin opiskelijoihin sovellettuna on hyvin pitkälle samanlaista. Opiskelijat itse päättävät (opettajan hienovaraisen ohjauksen avustamana), mitä mielenkiintoista ongelmaa he alkavat selvittää. Opettajan kysymykset ja kommentit ohjaavat heidät pohtimaan ongelmaa yhä tarkemmin ja hankkimaan lisätietoa asioista, jotka eivät tunnu selviltä. Opettaja ei missään vaiheessa “kaada tietoa”, vaan ohjaa opiskelijoita itse oivaltamaan, mihin suuntaan heidän on kulloinkin jatkettava.

    —LOPPU TEKSTISTÄ KADONNUT—