“Meillä on uusi puhelinvastaaja!”, ajatuksia työkaluista ja organisaatiokulttuurista

En muista koskaan nähneeni lehdistötiedotetta tai asiakaskirjettä, jossa yritys retostelee uudella puhelinvastaajallaan. Voi tietysti olla, että joskus kultaisella 60-luvulla tästä olisi väännetty uutinen, mutta epäilen. Se, että puhelin ensi kertaa tulee firmaan on tietty ollut kova juttu, mutta se, että puhelinvastaajassa on uusi hieno valikkorakenne ei ole uutinen. Asiakasta se ei kiinnosta, lehdistöstä puhumattakaan. Silti näen harva se viikko asiakaskirjeitä ja muita tiedotteita, joissa sanotaan “Meillä on uudet verkkosivut!” tai viime aikoina: “Meillä on Facebook/Twitter/tms!”. Väitän, että yritys ei tiedä, mihin se näitä välineitä käyttää, jos siltä tulee tällaista tiedotusta asiakkaiden suuntaan. Read the rest of this entry »

Tarinat, oppiminen, kolmannet tilat, turva-alueet ja lähikehityksen vyöhykkeet

Tässä kirjoituksessa yhdistän ajatuksiani

  1. Myytti-lautapeli

    Myytti-lautapeli

    oppimispsykologiasta, etenkin venäläisestä kulttuuripsykologian perinteestä

  2. tarkastamastani taidekasvatuksen maisterin opinnäytetyöstä, jossa kehitettiin Myytti-niminen lautapeli
  3. TaiKissa järjestetyn innovaatioseminaarin esiintyjien Marita Liulia ja Kai Hakkarainen puheenvuoroista
  4. Sometu-verkoston 1. megatapahtuman powerpoint-karaokesta sekä luovan kirjoittamisen sessiosta Read the rest of this entry »

Oppiminen ja opetus 2000-luvulla

Ohessa viime talvena pitämäni esitys tästä aiheesta. Esitys käy läpi koululaitoksen historiallisen kehityksen, nykykäsityksen oppimisesta sekä uuden teknologian ja sen tuoman kulttuurimuutoksen opetusalalla.

Esitys kuvineen on avoimesti lisensoitu (CC BY-SA), joten sitä saa jatkokäyttää itse kuten haluaa, kunhan julkaistessa mainitsee minut ja käyttää samaa lisenssiä.

Silmät auki! Tietoyhteiskunnan uhat ja mahdollisuudet

Olin syksyllä mukana kirjoittamassa otsikon mukaista kirjaa. Nyt se on julkaistu Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan kirjasarjassa. Saatavilla kirjastoista sekä netistä ilmaiseksi. Kirjassa käsitellään useita aiheita, aina tekijänoikeuksista ja turvallisesta tunnistautumisesta työkulttuurin muutokseen ja opetussektorin mullistukseen. Kirjoitin itse luvun opetussektorin tulevaisuuden näkymistä, jossa maalaan kaksi hyvin erilaista tulevaisuuskuvaa – jossa opetussektori on joko uudistunut perinpohjaisesti, tai ei. Nämä maalailut ovat toki kärjistyksiä, mutta tosiasia on se, että opetuksen käytäntöjen on muututtava vastatakseen tosielämän tarpeita. Muissa maissa tämä on jo tajuttu ja muutosprojektit ovat käynnissä esim. Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Kirjaa on ollut kirjoittamassa varsin hyvä asiantuntijakaarti, joten kirjan toivoisi päätyvän päättäjien käsiin sekä julkisella että yksityisellä sektorilla.

Sosiaalinen media opetuksessa

Työpaja 28.2.2008 (Haaga-Helia)

Miksi sosiaalista mediaa?

Sosiaalinen media (tai sosiaalinen web, tai sosiaalinen verkko, tai web 2.0) tarkoittaa uutta tiedon ja median käyttö- ja tuottokulttuuria, jossa julkaisu ei enää ole harvojen etuoikeus, vaan kaikkien ulottuvilla. Tämä muuttaa olennaisesti sekä liike-elämän, yksityiselämän että koulutuksen toimintaperiaatteita.

Omia käsityksiään voi herätellä katsomalla joitain alla mainituista videoista ja sen jälkeen selaamalla jotakin web2.0-palveluita listaavaa hakupalvelua. Joitain vuosia sitten sosiaalinen media tarkoitti lähinnä blogeja ja wikejä, nyt tarjolla olevien palveluiden määrä on järkyttävä. Toisaalta opettaja voi myös huokaista helpotuksesta – palveluita on niin paljon, ettei kenenkään voi olettaa tuntevan niitä kaikkia. Riittää siitä, että ymmärtää perusperiaatteet ja suuntaviivat.

Webin tapahtumien seuraaminen

Sosiaalinen media tarkoittaa myös informaation yhä kiihtyvää lisääntymistä. Tämän informaatiotulvan hallintaan on työkaluja, jotka jokaisen on otettava käyttöön. Vaihtoehdot ovat kehityksen kulusta jättäytyminen tai infoähky.

Perustekniikka eri palveluiden tapahtumien seurantaan on RSS. RSS:n (tai Atomin tai muiden standardien) avulla voi tilata melkeinpä mistä tahansa palvelusta uutisvirran (news feed) itselleen. Ensin on vain hankittava itselleen tapa käsitellä näitä uutisvirtoja ja sitten opeteltava uutisia tilaamaan ja lukemaan.

Ennen eteenpäin jatkamista tulisi sinulla olla toimiva RSS-lukija muodossa tai toisessa ja siihen tilattuna joukko uutisvirtoja. Voit esimerkiksi tilata joitain seuraavista blogeista. Siirry kullekin sivulle, etsi RSS-kuvake tai -linkki ja tilaa syöte lukijaasi (OLDaily voi olla vähän haastava, se kun on ihan Stephenin oma alusta).

Tietotulvan suodattaminen

Tietotulvaa voi edelleen vähentää hyödyntämällä muita ihmisiä sisällön arvioinnissa. Eri aloilla on toimijoita, jotka aktiivisesti seuraavat jopa satoja blogeja ja tietolähteitä ja nostavat olennaisimmat esiin omassa syötteessään. Opetusalalla Stephen Downes’in OLDaily lienee se tunnetuin. Portinvartijat sen sijaan perustavat suodatuksen yleisempään merkittävyyteen, eli vain laajempaa merkitystä sisältävät tapahtumat nostetaan näkyviin. Perinteiset uutislehdet toimivat tällä periaatteella, myös netissä. Välimuoto näistä kahdesta ovat sosiaaliseen arviointiin perustuvat palvelut, joita netissä on lukuisia. Omia tuttujaan voi hyödyntää seuraamalla vaikkapa linkkejä, joita he jakavat muiden näkyviin.

  • Linkkien jakopalvelut: del.icio.us, Furl, Ma.gnolia
  • Visualisointi: tagipilvet yms.
  • Muita: spurl simpy My Web 2.0 Blinklist Blogmarks Google Mister Wong
  • Blogit ja blogosfääri

    Jos et tuota mitään, et ole olemassa. Tässä vaiheessa on siis tarpeen hankkia jokin blogialusta, jossa voi omaa blogausta harjoitella. Jos et ole valmis perustamaan ihan oikeaa omaa blogiasi, käytä alla mainittua harjoitteluympäristöä.

    Blogit voi aiheen perusteella jakaa karkeasti kolmeen kategoriaan: henkilökohtaiset päiväkirjat, uutissuodattimet ja ammattimainen kommentointi.

    Bloggauksessa on erilaisia tyylejä (normaali, mikrobloggaus, linkkibloggaus, livebloggaus) ja alakulttuureja omine sääntöineen. Suomalaisessa blogosfäärissä on jossain määrin erilainen käyttäytymiskulttuuri kuin vaikkapa USAssa. Tutustu ensin saman alan kirjoittajien toimintaan ennen kirjoittamista.

    Viestintävälineet

    Kannattaa muistaa, että perinteinen sähköposti ja tekstiviestit ovat myös viestintävälineitä. Niiden lisäksi on vain kertynyt suuri joukko erilaisia vaihtoehtoja. Kaikki viestintävälineet voidaan jaotella joko synkronisiin tai asynkronisiin, sekä kahdenvälisiin tai useammanvälisiin.

    Palveluiden hankkiminen opetuskäyttöön

    • Vaihtoehtoja palveluiden käytölle:
    • Oppilaitoksen IT-osasto hankkii ja ylläpitää
    • Käytetään webissä tarjottua palvelua (ilmainen tai maksullinen)
    • Perustetaan oma LAMP-palvelin omaan domainiin (hinta: noin $10/kk) ja etsitään jostain (opiskelijoista?) yksi osa-aikainen ylläpitäjä

    Etenkin viimeinen vaihtoehto on mielenkiintoinen. Kaikkia palveluita ei ole webissä vapaasti tai rahallakaan saatavana, joten oma LAMP-palvelin (Linux, Apache, MySQL, PHP) on edullinen tapa saada lisää palveluita – valtaosa open source web2.0-palveluista perustuu nimenomaan LAMP-pinoon ja asentaminen on rutiininomainen toimenpide.

    • (Oppimis)ympäristövaihtoehtoja: Moodle, Mambo, Joomla, Movable Type, Plone, Typ03, Mediawiki, Drupal, WordPress… Katso lisää ZaidLearn:stä.
    • Avoimuus! Import/export-toiminnot tärkeitä, jotta sisältö ei jää vangiksi.

    Multimedia: Kuvat

    Blogeissa julkaistaan pääasiassa tekstiä, kuvia taas julkaistaan kuvapalveluissa, vaikka tietysti kuvia voi blogikirjoituksiinkin liittää. Kuvapalvelut ovat tyypillisesti ilmaisia vähäiseen käyttöön, isompaan käyttöön maksullisia. Kuvia saa lähettää tyypillisesti satoja ennen kuin rajat tulevat vastaan.

    Kuvia voi nykyisillä ajax- ja flash-käyttöliittymillä jo editoida suoraan selaimessa, jolloin erillistä kuvankäsittelyohjelmaa ei aina tarvita. Editointi on tietysti varsin rajallista, tyyliin kuvien pyöritys, rajaus, värikorjaukset. Esim. Picnik osaa hakea kuvia muista kuvavarastoista ja editoinnin jälkeen lähettää tuotoksen sinne.

    Multimedia: Ääni

    Blogauksen siirtyminen tekstistä ääneen oli pitkälti Applen iTunes-palvelun ja iPod-soitinten ansiota. Ääniblogeja eli podcasteja voi kuunnella kuitenkin useilla eri ohjelmilla ja suoraan tietokoneeltaan tai millä tahansa mp3-soittolaitteella. Teknisesti podcastit ovat blogeja, joissa tekstiin on liitetty linkki audiotiedostoon. Blogin RSS-feediin lisätään ns. enclosure-tagi, jolla audiotiedosto tunnistetaan. Tällöin podcasteja ymmärtävä RSS-lukija osaa käsitellä syötettä podcastina, muut lukijat taas näyttävät html-sisällön sellaisenaan, jossa on linkki äänitiedostoon.

    Multimedia: Video

    Äänestä videoon siirtyminen oli luonteva askel pari vuotta sitten halpojen web-kameroiden ja videokameroiden yleistyessä. Videopodcastaus (mm. vodcasting) toimii täysin samalla tavalla kuin äänipodcastauskin, mutta vaatii tietysti kaistaa moninkertaisesti ja mp3-soittimelta vaaditaan videotoiminnot ja ruutu.

    Vodcastien seuraaminen onnistuu useilla ohjelmilla, joista iTunes on se yleisin. Uusi tulokas on Miro, joka käsittelee pelkästään videosyötteitä ja on optimoitu niitä varten.

    Videot yleensä nauhoitetaan koneessa olevassa webkameralla, mutta toinen vaihtoehto (soveltuva esim. ohjelmistojen käytön havainnollistamiseen) on screencasting eli tietokoneen näytön tapahtumien tallentaminen.

    Sisällön yhdistely: Embed

    Helpoin tapa yhdistää materiaalia useista paikoista yhdelle sivulle on embed-tekniikka. Embedissä idea on, että sivulle liitetään pätkä html-koodia, joka lataa toiselta sivustolta javascript-tiedoston, joka vuorostaan dynaamisesti luo sivulle samaa kohtaan html-elementtejä joihin sisältö ladataan tuolta toiselta sivustolta. Jotta embediä voidaan käyttää javascript-koodi ladattava siltä palvelimelta, josta itse sisältökin haetaan (selaimen turvallisuusasetusten vuoksi). Tyypillisin käyttöesimerkki on videoklipin liittäminen blogimerkintään tai del.icio.us-palvelun linkkien liittäminen blogin sivupalkkiin.

    • Embed-mahdollisuuden tarjoaa yli puolet web2.0-palveluista:
  • Esimerkkejä:
  • Harjoitus:
  • Yhteistyö

    Yhteistyötä muiden kanssa voi webissä tehdä monella tekniikalla, josta tunnetuin lienee wiki-tekniikka. Wiki wiki (Hawai’in kieltä, tarkoittaa “nopeasti”) on sivusto, jossa sivujen sisältöä voi muuttaa mahdollisimman yksinkertaisesti, ja lähtökohtaisesti kaikilla on samanlaiset oikeudet sisällön muokkaamiseen. Käytännössä valvontaa ja rajoituksia tarvitaan spämmäyksen estämiseksi.

    Wikien lisäksi on lukuisia erilaisia sivustoja ja palveluita, jotka mahdollistavat useamman henkilön (lähes tai täysin) yhtäaikaisen yhteistyön. Myös jotkin sosiaaliset verkostot (joista lisää myöhemmin) toimivat tällaisina.

    Wikeistä kannattaa muistaa, että ne tarjoavat yhteistyön lisäksi myös versionhallinnan. Tämä mahdollistaa esimerkiksi oman kirjoituksen kehittymisen reflektoinnin, eli wiki on erinomainen työ prosessikirjoittamiseen, vaikkei sitä käyttäisikään yhteistyövälineenä.

    Yhteisöt

    Opetuksessa tulee huomioida, että oppijat mahdollisesti haluavat pitää opiskelun ja oikean elämänsä erillään. Monoliittiset ympäristöt kuten Facebook tai MySpace eivät tätä salli (vielä), vaan kaikki on yhdessä sekasotkussa. Tästä syystä erillisiä yhteisöjä mahdollistavat alustat, kuten Ning, toimivat paremmin opetuksessa, ainakin toistaiseksi.

    Ympäristöjen mainosrahoitteisuus on myös huomioitava, sillä mainokset voivat haitata oppimista tai loukata osallistujia. Ningissä kokeillaan K12-opetuksessa mainoksetonta toimintaa.

  • Avoimista sisällöistä:
  • Virtuaalitodellisuus

    Kolmannen ulottuvuuden ja avatarien tuominen mukaan opetukseen jakaa mielipiteitä vahvasti kahtia. Second Life lienee se tunnetuin ja kiistellyin väline, jossa jotkut opettavat aktiivisesti, toiset taas kaihtavat sitä sen kaupallisuuden vuoksi. Second Life on tarkoitettu aikuisille, joten alaikäisiä sinne ei pidäkään päästää. Puolustajien mielestä nimenomaan 3D-ympäristön avatarien läsnäolo ja elekieli tuovat etäopetuksen lähemmäs luokkahuoneen jaettua tilaa.

    Virtuaalitodellisuutta löytyy monessa muodossa ja esimerkiksi Google Earth on etenkin kartalla tapahtuvaan toimintaan omiaan.

    Palvelujen yhdistely: Mashup

    Jos sisällön yhdistely eri palveluista ei riitä, voidaan myös eri palveluita yhdistää uusiksi sovelluksiksi. Monet web-palvelut tarjoavat avoimen rajapinnan (API eli application programming interface) jonka avulla palvelua voidaan käyttää ohjelmallisesti. Tyypillisessä mashupissa otetaan kaksi palvelua, joiden tiedot yhdistetään uudeksi palveluksi. Usein toinen palveluista on Google Maps ja toinen on jokin tietolähde, jossa on jollain tavalla paikkatietoja mukana.

    • Mashup-ympäristöjä: Yahoo Pipes, Lotus Mashups (myöhemmin tänä vuonna)
    • Esimerkkejä mashupeista:

    Remiksaus

    Kun muiden tekemää materiaalia hyödynnetään omassa tuotannossa, käytetään termiä remiksaus. Tärkeää tässä on toimia lainmukaisesti. Vain sellaista materiaalia voi käyttää, joka sallii aiotun käytön. Mahdolliset lainaukset ja muut tiedot on merkittävä näkyviin lisenssien ehtojen mukaisesti. Remiksaukseen kuuluu myös toisen tekemän aineiston jatkokehitys ja muokkaus.

    Tekijänoikeuden tulkinta USAssa on muuttumassa, koska nykytulkinta pitkälti tekee nykyisen remiksauskulttuurin laittomaksi. Katso esim. NY Timesin artikkeli, jossa esitetään tulkintaa, että jos työ lisää jotain uutta arvoa alkuperäiseen, on se kohtuullista käyttöä (fair use), mutta jos sillä voi korvata alkuperäisen on se tekijänoikeuden vastaista.

    • Remiksaus
    • Toisten tekemän materiaalin jatkokehitystä ja käyttöä uudessa tilanteessa
    • Hyvin usein rikkoo tekijänoikeutta (muttei välttämättä)
  • Tekijänoikeus
  • Pohdittavaa

    Tässä vielä kysymyksiä, joita kannattaa pohtia ennen oman web2.0-opetustoiminnan aloittamista.

    • Vinkkejä ja lisätietoa: Always learning, Learnlets, Sosiaalinen media opetuksessa, Sosiaalinen media, Ohjelmia opettajan käyttöön.
    • Täytyykö sisältö suojata salasanalla?
    • Millä lisenssillä oppijoiden tekemä sisältö julkaistaan? Kuka sisällön omistaa?
    • Lähi-, monimuoto- vai etäopetus?
    • Yksilö-, ryhmä- vai yhteistyötä?
    • Pedagoginen lähestymistapa? Käytetyt pedagogiset menetelmät?
    • Opiskelijoiden autonomian määrä?
    • Asiantuntijatiedon lähde: opettaja, opiskelijat, kirjat, oppimateriaali, webbi?
    • Arviointi: tentti, harjoitukset, lopputyö, itsearviointi, vertaisarviointi?
    • Halutut oppimistulokset: pintapuolinen yleiskatsaus, muistaminen, rutinoituminen, syvällinen ymmärrys, sovelluskyky?

    Lopuksi

    • http://tarmo.fi
    • tarmo@iki.fi

     

    Tutustuminen sosiaaliseen mediaan

    Pidin eilen esityksen sosiaalisesta mediasta oppimisessa Haaga-Helian opettajille. Aikahan siinä kesken loppui sitten lopussa eivätkä osallistujat päässeet riittävästi itse pohtimaan esittämiäni asioita. Oma vikani taisi olla, että jaarittelin liian pitkään pedagogiasta ja siitä, että työkalut eivät ole se tärkeä asia opetuksessa vaan se pedagogiikka – liitutaulusta tussitauluun siirtyminen ei paranna tuloksia yhtään enempää kuin siirtyminen sähköpostilistasta bloggaukseen, ellei opetuskäytännöissä samalla tapahdu muutosta. No, ei tilaisuudessa ollut koneitakaan, joten käytännössä eri sosiaalisen median palveluihin tutustuminen olisi ollut joka tapauksessa mahdotonta. Mutta itsenäiseen sosiaaliseen mediaan tutustumiseen keräsin kasan linkkejä jotka tässä esittelen:

    1. Sosiaalisen median informaatiotulvassa pärjäämiseen olennaisen tärkeä työkalu on uutisvirtojen lukulaite, eli RSS-lukija. Itse käytän Bloglines-palvelua ja sitä suosittelen muillekin helpoksi kokeilualustaksi. Klikkaa siis itsesi sinne ja tee itsellesi käyttäjätunnus. Vaihtoehtoinen web-pohjainen järjestelmä on esimerkiksi Google Reader. Bloglinesin käyttöönottoon on varsin yksityiskohtaiset englanninkieliset ohjeet: What to do!: Bloglines Screencast.
    2. Nyt voit aloittaa blogeihin tutustumisen. Idea on, että kun kiinnostava blogi tulee vastaan, tilaat sen uutissyötteen lukijaasi. Hyviä opetusaiheisia blogeja on vaikkapa suomalaisessa blogilistassa: Blogilista: Hakemisto: opetusteknologia ja kansainvälisempää kokoelmaa olen itse kerännyt omaan blogrolliini. Blogroll on yksi blogaukseen liittyvistä termeistä, joita on lukuisia. Kattava kokoelma niistä on tietysti Wikipediassa: List of blogging terms.
    3. Kiinnostavan blogin tilaaminen bloglinesiin riippuu selaimestasi. Jos käytät jotain suhteellisen modernia selainta, klikkaamalla RSS-kuvaketta tai -tekstiä selain kysyy sinulta, mihin ohjelmaan tai web-palveluun haluat syötteen tilata. Esimerkiksi Firefox-selaimessa Bloglines on yksi valmis vaihtoehto. Jos käytät IE6:tta, olet jumissa sen ainoan selaimen kanssa, joka ei RSS:ää ymmärrä. Klikkaamalla RSS-syötettä saat esiin vain ruman xml-dokumentin. Mutta ei hätää, kopioi selaimen osoitekentässä oleva osoite leikepöydälle, mene Bloglinesiin ja paina vasemman ylänurkan Add-nappia. Liitä osoite annettuun kenttään ja Bloglines hoitaa loput.
    4. Jos näet blogissa jotain, johon sinulla olisi sanottavaa, on sinulla kaksi vaihtoehtoa. Voit joko kirjoittaa kommentin blogimerkinnän perään – käytännössä kaikissa blogeissa on tähän mahdollisuus eikä tämä vaadi mitään käyttäjätunnuksen luomista. Tämä tapa soveltuu lyhyille kommenteille. Jos taas haluat kirjoittaa laajemman vastineen, on oikea tapa kirjoittaa vastine omaan blogiisi ja viitata alkuperäiseen artikkeliin linkillä. Oman blogin voi ilmaiseksi perustaa vaikkapa Blogilistaan, Bloggeriin tai WordPressiin.
    5. Hyvä tavoite olisi käydä opetusalan blogeja nopeasti silmäillen läpi, kunnes olet tilannut ainakin viitisen blogia lukijaasi. Tämän jälkeen sitten vain muistat käydä lukijassa ainakin pari kertaa viikossa katsomassa, mitä uutta blogeihin on kirjoitettu. Osa blogeista tuottaa monta artikkelia päivässä, joissain taas kirjoitetaan vain pari kertaa kuussa.
    6. Kun kärryillä pysyminen on jotenkin turvattu, voidaan tutustua jo muihinkin palveluihin. Hyvä paikka tutustua yhteisöpalveluihin on Ville Venäläisen perustama Sosiaalinen media oppimisen tukena-ning-ympäristö. Ning on siis avoin palvelu, johon kuka vain voi perustaa omaa aihettaan varten yhteisöpalvelun, jossa jäsenet voivat keskustella, blogata, jakaa kuvia ja videoita ja verkostoitua. Yllä mainitussa ympäristössä kannattaa vähän seikkailla ja tietysti sinne voi liittyä, jos haluaa.
    7. Wiki-puolella opetuskäytössä suosittu palvelu on Wikispaces, joka tarjoaa ilmaiseksi helppokäyttöisiä wikiympäristöjä. Esimerkkiä voi katsoa vaikkapa hakemalla opetusaiheisia wikispaces-ympäristöjä. Oman perustaminen ei maksa mitään.

    Näiden alkuaskeleiden jälkeen sinulla pitäisi olla käytössä uutisvirtojen lukija, jolla pysyt ajan tasalla ainakin joistain maailman tapahtumista, sekä taidot tilata uusia syötteitä aina kun löydät jotain mielenkiintoista. Tästä eteenpäin esimerkiksi erilliset opettajakoulutuksen workshopit voisivat keskittyä eri työkaluihin tutustumiseen ja niiden opetuskäytön pohtimiseen.

    Kommentit, täydennykset ja korjaukset yllä esittämääni ovat tervetulleita, vaikkapa kommentteina tähän blogimerkintään.

    Blogged with Flock

    Tags: , ,

    Koululaisen arkea pisa-tutkimuksen varjossa

    Siltamissa 6.3. puhuttiin koulumenestyksestä ja -viihtyvyydestä.

    Markku Niemivirta kommentoi 14.2.-16.2. alkanutta Helsingin sanomien kirjoituksia koululaisten ja nuorten huonosta hyvinvoinnista Suomessa WHO:n tutkimuksen perusteella. Markku oli saanut raportoitujen tutkimusten salaisten aineistojen jakaumat ja instrumentit käyttöönsä ja pyöritellyt niitä itse. Data perustuu maakohtaisiin keskiarvoihin, joten erottelutarkkuus on varsin huono. Lisäksi nuorten hyvinvointia mittaavat indikaattorit on painotettu huonosti. Painotetaan tulosta yhteisten aterioiden määrästä (jossa Suomi on viimeisenä) eikä esim. vanhempien ja lasten yhteisten keskustelujen määrää (jossa Suomi kolmantena). Eikä huomata, että yhteisten aterioiden määrä ei välttämättä tarkoita, että vanhemmat eivät olisi paikalla, vaan että lapset ovat muissa riennoissa. Kaverisuhteista ei kysytty lainkaan. Lopulta siinä keskiarvomittarissa Suomi on aika tarkkaan keskiarvossa, eli ei lainkaan huonosti. Hieman kysymyksien painotuksia vaihtamalla Suomen sijoitus saadaan muutetuksi mihin sijoitukseen tahansa.

    Paradoksaalista: Kouluviihtyvyys ja PISA-tutkimuksen tulokset ovat negatiivisesti korreloivia (R=0.23). Koettu koulukiusaus taas on positiivisesti korreloiva WHO:n kouluviihtyvyyden kanssa(R=0.204). PISA-tuloksen ja asenteen koulua kohtaan välinen negatiivinen korrelaatio on R=0.56. Eli jotain on pielessä jos koulukiusaamisen lisääntyminen lisää myös kouluviihtyvyyttä. Ja jotain on pielessä mittareissa. Kun oppilailta kysytään, valtaosan mielestä koulu ei ole ajanhukkaa tai hyödytöntä. Mielipide tylsyydestä on tasaisemmin jakautunutta.

    Pääpointti: Suomen koululaiset eivät voi huonosti. Hyvin pisassa menestyneistä maista Suomessa hyvinvointi on parasta. Populaariuutisointi on (taas) yksinkertaistanut asioita vääristäen.

    Ja lopuksi motivaatiosta: Motivaatiota tutkiessa oppilaat jakautuvat 5-6 profiiliin, joissa on normiryhmän lisäksi tyypillisesti oppimis- ja suoritusorientoituneet ryhmät, sekä sitoutumattomat ja välttämisorientoituneet ryhmät. Stressin ja pahoinvoinnin osuus on sekä hyvin että huonosti menestyneissä ryhmissä suurta ja pientä – oppimisorientoituneet ja sitoutumattomat voivat paremmin, menestys- ja välttämisorientoituneet huonommin. Sukupuolierot ovat vakaat mutta pienet – sukupuoli vaikuttaa parin prosentin verran ryhmään sijoittumista. Tyttöjä on enemmän oppimisorientoituneissa, poikia taas suoritus- ja välttämisorientoituneissa.

    Eriytymisen pysyvyydestä

    Lisää Veikko Tähkän ajatuksia ja omia kommenttejani. Tähkä näkee, että
    ensimmäinen psyykkinen eriytyminen itseen ja objektiin ei ole pysyvä, vaan
    että vauva voi romahtaa takaisin vanhaan eriytymättömään kokemukseensa
    joutuessaan aggressiolla reagoimaan turhauttavaan tilanteeseen. Tällä hän
    myös perustelee ahdistuksen tunteen synnyn, kun vauvan epävakaa itse
    taistelee olemassaolostaan ja on vaarassa tuhoutua. Vasta itsen vakaannuttua
    ja vauvan opittua parempia suojautumiskeinoja, etupäässä ulkoisen objektin
    jakamisen täysin hyvään ja täysin pahaan, alkaa itse olla pysyvämpi
    kokonaisuus.

    Itse ajattelen kyllä asiasta eri tavalla, koska tällainen sisäisen
    käsitemaailman täydellinen muuntaminen egosentrisestä bipolaariseen ja
    takaisin toistuvasti on aivoille hyvin raskas operaatio, jota ei tehdä
    heppoisin perustein – aivoihin on sisäänrakennettu hyvin vahva
    konservatiivisuus, eli vanhoja käsityksiä ei hylätä ellei todistus paremman
    mallin puolesta ole ylivertainen.

    Parempi tämän eriytyneen vaiheen alkutaipaleen malli olisi mielestäni
    sellainen, jossa alkuperäinen eriytymätön maailmankuva ei täysin häviä, vaan
    jää pohjalle ja sen päälle rakennetaan käsitykset itsestä ja objekteista.
    Eriytymisen tapahduttua (eli kun itse ja objekti ovat muodostuneet), tästä
    havaintoja paremmasta mallista pidetään kiinni, ja vasta kun tämäkin
    aiheuttaa liiallista turhautumista (kun maailma ei toimikaan halutulla
    tavalla), purkautuu tilanne aggressiolla, siis raivokohtauksella. Tällöin
    tapahtuu minätilan siirtyminen tästä bipolaarisesta käsitysmallista
    eriytymättömään malliin, siis taannutaan vanhaan malliin. Minätilasiirtymät
    ovat kognitiivis-analyyttisen koulukunnan käyttämä käsite.
    Konstruktiivisesti voidaan taas puhua käsitemallien irrallisuudesta:
    käsitemallit pyrkivät olemaan ristiriidattomia, mutta vain paikallisesti,
    globaalisti katsoen mielen käsitemallit ovat hyvinkin ristiriitaisia
    toistensa kanssa, mutta kussakin tilanteessa on tietty malli käytössä muiden
    ollessa taka-alalla (oppimisen yhteydessä puhutaan siirtovaikutuksesta, kun
    tietyssä tilanteessa opittua asiaa osataan soveltaa toisissa tilanteissa, ja
    lähtökohtaisesti tällaista siirtovaikutusta ei juurikaan tapahdu, ellei
    oppimien ole oikealla tavalla käsitteellistettyä). Konstruktiiviseenkin
    viitekehykseen sopii hyvin tämä ajatus erilaisista minätiloista, joissa on
    tietyt käsitemallit käytössä, ja toiseen tilanteeseen (ja minätilaan)
    siirryttäessä toiset mallit astuvat käyttöön.

    Tätä ajatuskulkua seuraamalla juuri eriytynyt vauva ei ponnistele psyykkistä
    itsetuhoutumista (eli eriytymisen peruuntumista) vastaan, vaan vain pyrkii
    sen hetkisiä sisäisiä mallejaan käyttämällä pärjäämään ympäristössään. Kun
    nämä mallit eivät sitten tilanteessa riitäkään, tästä ristiriidasta syntyvä
    turhautuminen, ahdistus, pelko tai muut tunteet saavat aikaan minätilan
    siirtymän. Tässä vaiheessa on vauvalla käytettävissään vain muutama minätila
    - eriytymätön ahdinko (nälkäitku), eriytymätön mielihyvä, sekä eriytynyt
    primääriobjektin täysin omistava tila – joiden välillä hän voi siirtyä.

    Myöhemmin, primääriobjektin jakautuessa hyvään ja pahaan voi vauva alkaa
    attribuoida epämukavia tapahtumia tähän pahaan objektiin ilman, että
    mentaalinen käsitys hyvästä objektista kärsii, jolloin palautuminen
    eriytymättömään minätilaan ei enää ole ainoa selviytymiskeino, vaan käytössä
    on eriytynyt pahan primääriobjektin tila, jossa koetaan ahdistusta ja pelkoa
    eriytyneessä mielentilassa. Myöhempien jakautumisten myötä minätiloja
    muodostuu kymmeniä, kuten vanhempien lasten ja aikuisten kohdalla on.

    Aivojen toiminta

    Tämä dokumentti toimii yhteenvetona käsityksistäni aivojen kognitiivisesta
    toiminnasta. En ole vielä opiskellut asiaa kovin syvällisesti, mutta joitain
    asioita olen luultavasti ymmärtänyt suunnilleen oikein.

    Pitkäkestoinen muisti

    Pitkäkestoiseksi muistiksi kutsutaan aivojen kykyä tallentaa asioita ja
    palauttaa niitä myöhemmin takaisin tietoisuuteen, eli käsiteltäväksi.
    Muistamisprosessia ei tunneta täysin yksityiskohtaisesti (kuten ei aivojen
    toimintaa yleensäkään), mutta joitain perusperiaatteita on selvitetty
    erilaisilla kokeellisilla tuktimuksilla.

    Nykyiset keinotekoiset neuroverkkosovellukset toimivat joissain määrin
    samalla tavalla muistamisen suhteen kuin ihmisaivotkin. Kun aivoihin
    syötetään jokin muistettava asia, ei tämä asia tallennu tarkasti omaan
    lokeroonsa muistissa, vaan sulautuu aivojen hermoverkkoon muiden muistojen
    kanssa. Hermoverkon kopleksisuuden ansiosta muistiin “mahtuu” niinkin paljon
    asioita kuin niihin mahtuu. “Asia” tässä tarkoittaa jotakin käsitettä tai
    mielikuvaa, jota aivo pystyy käsittelemään. Tällainen käsite ei ole
    yksittäinen ärsyke silmästä tai korvasta, vaan ennemminkin tällaisen
    aistihavainnon tulkinta ja merkityksen antaminen aikaisempien tietojen
    perusteella. Tämä käsitteenmuodostus aistihavainnoista ja aikaisemmista
    muistoista tapahtuu tiedostamatta.

    Kun käsite on muodostunut työmuistissa, syötetään se samantien
    pitkäkestoiseen muistiin. Pitkäkestoinen muisti on neuroverkko, jossa on
    lukemattomia eri syötteitä. Jokaiseen syötteeseen lähetetään käsitteeseen
    kuuluva signaali. Nämä syötteet kattavat itse käsitteen piirteet, mutta myös
    senhetkisen tunnetilan, muita asiaan liittymättömiä aistihavaintoja ja
    aikaisemmat aktivoidut muistot. Neuroverkkoon tallentuu jonkinlainen
    muistijälki tästä kokonaisuudesta, mutta kaikkia yksityiskohtia ei
    tallenneta.

    Kun aivot sitten yrittävät palauttaa asian pitkäkestoisesta muistista, ei
    palautusta aloiteta tyhjästä. Jotta tulisi edes tarvetta palauttaa tietty
    asia, täytyy aivojen ensin käsitellä siihen jotenkin liittyvää asiaa. Jonkin
    asian käsittely lataa automaattisesti tietoja (tunteita, aistihavaintoja…)
    muistin syöttöväyliin ja saa mahdollisesti aikaan jonkin asian palauttamisen
    muistista. Neuroverkosta palautuu summittaisesti tietoa aiemmin muistiin
    painetusta käsitteestä, mutta tämä kuva ei ole täydellinen. Palautusprosessi
    on konstruktivistinen, eli puuttuvat osat täydentyvät itsekseen muista
    muistoista löytyvistä yksityiskohdista.

    Siitä, ovatko muistiin tallentaminen ja palauttaminen kaksi erillistä
    prosessia, ei minulla ole tietoa, mutta olettaisin, että kyseessä on sama
    prosessi, jota vain painotetaan eri tavalla. Aina jotain tietoa haettaessa
    tallentuu myös aivoihin jotain tietoa tästä palautuksesta – kun jotain asiaa
    tarvitaan tarpeeksi usein, tulee sen muistaminen aina vain helpommaksi. Eli
    muistista palauttaminen aiheuttaa myös muutoksia itse muistiin. Luultavasti
    myös jonkin asian muistaminen palauttaa joitain vanhempia muistoja. Prosessi
    on molempiin suuntiin hyvin pitkälle tiedostomaton ja tapahtuu
    automaattisesti. Tilanteessa, jossa ihminen todella pinnistelee muistaakseen
    jotain, hän lähinnä käy läpi erilaisia toisiinsa liittyviä asioita ja
    ikäänkuin herkistää itsensä havainnoimaan muistista palautuvia asioita ja
    seuraamaan yhä uudelleen niistä vuorostaan esiin nousevia asioita, kunnes
    hän lopulta saa haluamansa tiedon kaivettua muististaan.

    Jokin asia on “helppo muistaa” silloin, kun siihen liittyy voimakkaita
    “koukkuja”, eli jokin voimakas tunnetila, tietty yksityiskohtainen havainto
    (kuten jokin tietty ympäristö, äänimerkki…) tai jokin voimakkaasti
    assosioituva käsite (kuten lähisukulainen, tai mikä tahansa asia, joka on
    merkityksellinen ja tarpeeksi tuttu). Kun tarpeeksi moni koukku on
    paikoillaan, palautuu niiden perusteella joitain muistoja aivoista. Jos heti
    ei palaudu juuri oikea muisto, toimii palautettu käsite kuitenkin
    lisäkoukkuna, joka voi johtaa lähemmäs haluttua muistoa.

    Tilannekohtainen kognitio tarkoittaakin sitä, että monesti opitut asiat
    assosioituvat oppimisympäristöön – esimerkiksi kieliopin muistaa helpoimmin
    pulpetissa istuessaan, pyöräreitin kulun muistaa istuessaan pyörän satulassa
    ja tietyt muistot palautuvat mieleen kun palaamme paikkaan, jossa ne on
    alunperin koettu. Eräs ongelma oppimisessa onkin asioiden irrottaminen
    ympäristöstä niin, että niitä voidaan hyödyntää muualla elämässä
    (siirtovaikutus).

    Työmuisti

    Pitkäkestoisessa muistissa muistot ovat jotenkin tallessa (vaikkeivät
    kovinkaan luotettavasti), mutta myös poissa tietoisuudesta. Ihmisaivon
    tietoisuudessa olevat asiat ovat työmuistissa, johon nykykäsitysten mukaan
    mahtuu 4-7 käsitettä samanaikaisesti, ei enempää.

    Työmuisti ja pitkäkestoinen muisti toimivat läheisesti yhdessä. Kun
    työmuistiin sijoitetaan jokin käsite (vaikkapa aistihavainnon perusteella),
    tapahtuu automaattisesti pitkäkestoisen muistin aktivointi, jolloin
    muistista nostetaan esiin työstettävän käsitteen (kuten “auto”) yläkäsitteet
    (“kulkuväline”), alakäsitteet (“toyota”, “bussi”), assosiaatiot
    (“matkustaminen”, “liikkuminen”, “vauhti”) ja tutut ilmentymät (“oma
    autoni”, “bussilinja 39″). Näistä nostoista siirretään työmuistiin ne, jotka
    katsotaan tarpeellisiksi.

    4-7 käsitettä tuntuu rajalliselta, niin kuin asia onkin. Mutta onneksi
    käsitteet voivat olla varsin monimutkaisiakin. Tietyn alan asiantuntijuuden
    kasvaessa sen alan käsitteet muuttuvat yksityiskohtaisemmiksi ja sisältävät
    enemmän tietoa. Tämä selittää aloittelijan ja asiantuntijan suorituskyvyn
    eron – aloittelijan työtä hidastaa ja hankaloittaa työmuistin rajallisuus.
    Jos aiheena on vaikkapa veroilmoituksen täyttäminen, joutuu aloittelija
    käsittelemään yksittäisiä lukuja, lomakkeen rakennetta ja toimintaohjeita,
    joista vain 4-7 mahtuu kerralla päähän. Asiantuntija sen sijaan pystyy
    käsittelemään käsitteitä kuten vähennettävät kulut, verotettava tulo ja
    korkovähennykset. Lomakkeen rakenne on hänelle tuttu ja on verrattavissa
    hänen työkäsitteisiinsä samoin kuin toimintaohjeetkin. Hän pystyy pitämään
    lähes koko veroilmoituksen kerralla työmuistissaan.

    On kuitenkin muistettava, että edellisen esimerkin asiantuntija ei ole
    “älykkäämpi” kuin esimerkin aloittelija. Jos työtehtävä olisikin vaikkapa
    auton moottorin korjaaminen, jossa roolit olisivat päinvastaiset, olisivat
    tuloksetkin odotettavia. Asiantuntija on asiantuntija vain omalla alallaan -
    muissa tehtävissä hän voi olla täysi tumpelo.

    Työmuistin kapasiteetti ei kuitenkaan ole rajaton. Eri alojen
    asiantuntijoita tutkittaessa on kuitenkin havaittu, että työmuisti laajenee
    pitkäkestoiseen muistiin. Tämän kognitiivisen adaptaation tuloksena on
    niinsanottu pitkäkestoinen työmuisti, johon asiantuntija pystyy varastoimaan
    suuria määriä tietoja ja palauttamaan ne tarkemmin ja nopeammin aktiiviseen
    työmuistiin kuin tavallisesta pitkäkestoisesta muistista.

    Oppiminen aivojen sisällä

    Oppimisella ei tarkoiteta pelkästään asioiden muistamista. Muistaminen
    helpottuu, kun asioihin liittää tarpeeksi koukkuja, siis tekee asioista
    tarpeeksi epätavallisia ja konkreettisia. Oppimisella tarkoitetaan
    ymmärryksen lisäämistä, siis uusien asioiden ymmärtämistä ja vanhojen
    käsitysten muuttamista. Puhutaankin käsitteellisestä muutoksesta tai
    tarkennuksesta.

    Käsitteellinen muutos rakentuu aina vanhoille käsityksille, jotka ovat
    valmiiksi olemassa aivoissa. Uusia asioita on hyvin vaikea oppia tyhjän
    päälle – esimerkiksi osittaisderivointia on mahdoton ymmärtää, ennen kuin
    ymmärtää lukuisia yksinkertaisempia matematiikan käsitteitä, kuten
    funktioita ja muuttujia. Osittaisderivoinnin voi kyllä oppia muistamaan
    siten, että sitä voi jopa käyttää joissain yksinkertaisissa tilanteissa,
    mutta jotta tätä taitoa voitaisiin soveltaa uusiin tilanteisiin, on se
    ymmärrettävä perusteellisesti.

    Oppimiseen liittyy siis aina ankkurointi, eli uusien käsitteiden sitominen
    vanhoihin, jo ymmärrettyihin käsitteisiin (grounded learning). Monesti uuden
    oppiminen voi myös muuttaa käsitystä aiemmin opituista asioista. Oppiminen
    vaatii siis avointa mieltä – on oltava valmis muuttamaan vanhoja
    käsityksiään uuden tiedon valossa.

    Ihmisaivon oppimat asiat voidaan jakaa kahteen tyyppiin: käsitemalleihin ja
    toimintaprosesseihin. Käsitemalleihin tallentuu tietoja uusista käsitteistä
    ja niiden suhteista muihin käsitteisiin. Kaikki mallit muodostavat
    monimutkaisen assosiaatioverkon, joka mahdollistaa asioiden yhdistelyn.
    Toimintaprosessi taas kuvaa tietyssä tilanteessa opittua toistuvaa
    toimintasarjaa, jonka suorittaminen muuttuu ajan mittaa tiedostamattomaksi.
    Esimerkkinä olkoon vaikkapa kävely – aluksi se on todella vaikeaa ja vaatii
    koordinaation kehittymistä. Kun kävely sitten sujuu, kuluu vielä pitkään,
    ennen kuin käveleminen tapahtuu vaikeassakin maastossa automaattisesti ilman
    tietoista ponnistelua.

    Sivuhuomautus: Ohjelmistosuunnittelussa käytettävä oliomallinnus liippaa
    todella läheltä ihmisen aivojen toimintaa. Aivojen käsitemalleja vastaavat
    UML:ssä (Unified Modelling Language, nykyisin ehdottomasti yleisin
    mallinnuskieli) luokka- ja oliokaaviot (class and object diagrams) ja
    toimintaprosesseja taas toiminta-, viestiyhteys- ja yhteistyökaaviot
    (action, sequence and collaboration diagrams). Aivojen toiminnan
    mallintaminen UML:llä onkin mielenkiintoinen ajatus, josta otan kyllä kaiken
    kunnian itselleni. Vaikka useimmat tässä esitettämi ajatukset ovat peräisin
    kirjoista ja tutkimuksista, tämän yhteyden oppimisartefaktien ja
    ohjelmistoteollisuuden mallinnusartefaktien välillä olen itse havainnut. Voi
    tietysti olla, että siitäkin on tehty tutkimuksia, mutta ainakaan
    tietoisesti en sellaisia muista nähneeni.

    Oppiminen käytännössä

    Oppimisella tarkoitetaan siis ihmisen ymmärryksen lisäämistä. Tätä ongelmaa
    voidaan lähestyä käytännössä monella tasolla. Eräs niistä on Vygotskin
    teoria lähikehitysvyöhykkeestä. Tämä lähikehitysvyöhyke on sellainen alue,
    jota yksilö ei pysty yksin saavuttamaan (yksin saavutettava alue on se alue,
    joka on jo opittu ja ymmärretty), mutta johon hän pystyy sopivien
    tukirakenteiden avulla. Nämä tukirakenteet voivat olla vaikkapa opettajan
    antama tuki, kuten oikeaan suuntaan ohjaavien kysymysten esittäminen.

    Toinen lähestymistapa on dynaaminen asiantuntijuus, joka tarkoittaa
    progressiivista (eli vähitellen etenevää ja syvenevää) ongelmanratkaisua.
    Tämä tekniikka vietynä vähän pidemmälle kulkee Suomessa nimellä “tutkiva
    oppiminen”.

    Asioiden oppimiseen on toki monia eri tekniikoita, joista opiskelijan
    pitäisi pystyä valitsemaan itselleen parhaiten sopivat. Metakognitiiviset
    taidot auttavat tässä ja niistä kerron enemmän myöhemmin. Joka tapauksessa
    kirjoitettu teksti on niin merkittävässä asemassa, että tekstistä on pakko
    oppia oppimaan.

    Tekstiä lukemalla ja kertaamalla saavutetaan vasta tekstin tulkinnan
    ensimmäinen taso, “pintamuisti”. Tällöin muistetaan vaihteleva määrä
    yksityiskohtia, riippuen alleviivauksista ja muista merkintätavoista. Suuret
    käsitteet jäävät kuitenkin hämäriksi.

    Tekstiä aktiivisesti muokkaamalla saavutetaan toinen taso, “tekstimalli”.
    Aktiivinen muokkaus tarkoittaa esimerkiksi tiivistelmän kirjoittamista tai
    käsitekarttoja (jotka ovat tutkimusten mukaan yhtä tehokkaita tapoja),
    analogioiden vetämistä muihin jo opittuihin asioihin, johtopäätösten
    tekemistä tekstistä, sekä alleviivauksia joilla hahmotellaan tekstin
    yleiskuvaa. Lisäksi myös näkymättömät tekniikat, joista ei synny
    artefakteja, kuten mielessä kertaaminen tai konkreettisten esimerkkien
    keksiminen lukuvaiheessa, auttavat. Tekstimallin sisäistämällä yksilö
    hahmottaa asian pääkohdat ja tekstin rakenteen ja ymmärtää asiaa
    kohtuullisen hyvin, mutta ei vielä pysty soveltamaan asiaa kovin erilaisessa
    ympäristössä.

    Kolmas taso, “sisältömalli”, saavutetaan jatkamalla tekstimallista tekemällä
    omia päätelmiä ja rakentelemalla omia ajatuskuvioita. Kolmannen tason
    saavuttaminen tarjoaa jo niin kattavan ymmärryksen, että tietoa voidaan jo
    soveltaa uusissa tilanteissa.

    Muistiinpanojen tekeminen vaatii jonkinlaista kirjoittamistaitoa. Yksilön
    kirjoitusten laatua voidaan parantaa asiantuntijatuella, eli ohjaamalla
    kirjoittajan huomio tärkeisiin asioihin (kuten kenelle teksti on
    tarkoitettu). Hyväksi havaittu kirjoitustekniikka on prosessikirjoittaminen,
    jossa ensin tehdään esikirjoitus eli merkitään muistiin ideat. Seuraavaksi
    tehdään luonnokset ja jäsennetään kokonaisuus. Seuraavaksi hankitaan
    palautetta asiantuntijoilta ja palautteen saamisen jälkeen muokataan tekstiä
    niiden mukaan. Sitten jatketaan taas jäsennyksellä ja toistetaan, kunnes
    teksti on tarpeeksi hyvä.

    Kognitio eli älyllinen toiminta

    Ylläesitetyt ajatukset aivojen toiminnasta ja oppimisesta perustuvat
    pitkälti viimeisen 20 vuoden aikana muodostuneeseen kognitiiviseen
    tieteenalaan, jossa tutkitaan älyllisiä toimintoja sekä ihmisissä että
    teknologian avulla. Ihmisaivojen kognitiivinen tutkimus onkin selvittänyt
    monia mielenkiintoisia asioita.

    Ensinnäkin on todettava, että “älykkyyttä” ei voi noin vain mitata ja
    todeta, että tietty yksilö on älykäs tai tyhmä. Älykkyys on luonteeltaan
    dynaamista ja sovellusalakohtaista ja sitä voidaan harjoittaa. Yhdellä
    alalla älykäs ihminen on todennäköisesti harjoitellut pitkään, mutta hän ei
    ole jollain täysin toisella alalla yhtään keskivertoihmistä fiksumpi. Jos
    yliopiston professori osaa korjata auton, ei se johdu siitä, että hän on
    yliopiston professori, vaan luultavammin siitä, että hän on koko nuoruutensa
    korjaillut autoja. Älykkyyttä voidaan toki mitata, mutta tällöin on
    muistettava, että tulos on vain hetkellinen ja nimenomaan mittauksessa
    käytettyyn alaan soveltuva. Se, että esimerkiksi mustaihoiset ihmiset eivät
    pärjää perinteisissä “älykkyystesteissä” yhtä hyvin kuin koulutetut
    länsimaalaiset, ei johdu siitä, että he ovat syntyneet mustiksi, vaan siitä,
    että perinteinen älykkyystesti mittaa asioita, joita opetetaan länsimaiden
    koulutusjärjestelmissä, joista taas mustaihoisilla on edelleen (ainakin
    Yhdysvalloissa) huonommat edellytykset päästä osallisiksi.

    Ihmisaivot eivät ole kovinkaan älykkäitä. Jo aiemmin kerroin, että
    muistamisprosessikin on hyvin konstruktiivinen ja summittainen. Lisäksi
    “luomakunnan kruunun” loogiset päättelykyvyt ovat varsin vialliset.
    Ensinnäkin ihmisaivoja riivaa arkipsykologiankin nimellä kulkeva
    intuitiivisuus – aivot kehittävät käsityksiä asioista, joista niillä ei ole
    tietoa, kirjaimellisesti tyhjästä. Lisäksi ongelmana on uskomusten pysyvyys.
    Kun jokin asia on jollain tavalla noteerattu (siis havaittu), tämä käsitys
    tallentuu aivoihin – aina. Virheellisten käsitysten muuttaminen jälkikäteen
    on todella työlästä. Ensivaikutelmat pysyvät pitkään.

    Aivot pyrkivät myös uskottelemaan itselleen olevansa oikeassa
    (vahvistus/illuusioefekti). Kun aivot ovat jotain mieltä jostain asiasta, ne
    aktiivisesti pyrkivät löytämään käsitykselleen vahvistusta, mutta välttävät
    ristiriitaisten asioiden havainnointia.

    Samoin aivot pyrkivät usein selvittämään “parhaan mahdollisen” selityksen
    jollekin asialle. Tämän selvitti tutkimuksissaan Wason, joka esitti
    koeryhmälle numerosarjan 2-4-6 ja pyysi näitä päättelemään, minkä säännön
    mukaan numerosarja on muodostettu ja miten se jatkuisi. Sinäkin lukijana
    varmaan ajattelet, että sarja voisi jatkua vaikkapa 8-10-12. Wasonin sääntö
    oli kuitenkin yksinkertainen: seuraavan numeron oltava edellistä suurempi.
    Koeryhmällä kesti todella kauan selvittää tämä sääntö, sillä he eivät
    tulleet ajatelleeksi, että se voisi olla noin “tyhmä”.

    Ihmisen päättely voi tapahtua kolmella erilaisella tavalla. Ensinnäkin
    käytössä on induktio eli säännön selvittksilö ymmärtää ja osaa)
    sosiaalisesta kognitiosta (mitä ryhmä tai yhteisö ymmärtää ja osaa). Kun
    yksilö oppii ymmärtämään jotakin artefaktia, hän sisäistää asian.
    Ulkoistuksessa taas yksilö kopioi yksilöllistä osaamistaan artefaktiksi ja
    muiden käytettäväksi. Aiemmin korostettiin yksilöllistä osaamista (LaTour),
    mutta nykyisin pidetään sosiaalista kognitiota ja kognitiivisten artefaktien
    luomista tärkeämpänä (Garviel, Salomon).

    Metakognitio tarkoittaa kognition havainnointia, säätelyä ja seurantaa.
    Metakognitioon kuuluu ensinnäkin tietoisuus omasta kognitiosta ja sen
    toimintaperiaatteista. Tämän jälkeen yksilö voi itse säädellä esimerkiksi
    oppimisprosessiaan ja valita oppimistekniikoita, jotka soveltuvat itselle
    parhaiten.

    Metakognitiota tarvitaan etenkin vaikeimpien ja monimutkaisimpien
    käsitteiden selventämisessä. Monesti asiantuntijatieto on ns. “hiljaista
    tietoa” eli se ei ole yksilölle itselleenkään täysin selvää, vaan se tieto
    on vain käytössä. Etenkin kokemusten kautta hankittu tieto on usein
    tällaista, ja vaaditaan erityisiä ponnisteluja, jotta se saadaan
    käsitteellistettyä ja selvennettyä niin, että se voidaan pukea sanoiksi ja
    muuntaa kognitiivisiksi artefakteiksi. Tässä prosessissa auttavat
    harjaantuneet metakognitiiviset taidot.

    Lopuksi

    Ylläolevat ajatukset kuvastavat omia käsityksiäni aivojen toiminnasta ja
    oppimisprosessista kirjoitushetkellä. Suuri osa ajatuksista pohjautuu
    johonkin kirjaan ja siten joihinkin tutkimustuloksiin, mutta ne on
    kirjoitettu tähän käyttäen tukena ainoastaan muutamaa itse tekemääni
    käsitekarttaa. Tekstissä voi siis olla asiavirheitä tai väärin esitettyjä
    asioita. Siellä on myös takuulla tieteellisesti osoitettujen asioiden
    lisäksi pitkälle vietyjä johtopäätöksiä, joilla ei välttämättä ole
    tieteellistä perustaa. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on ensinnäkin
    selventää minulle itselleni näitä ajatuksia ja toisaalta toimia muistin
    tukena myöhemmin, sekä kehityksen osoittajana – voin vuoden, parin päästä
    katsoa, kuinka naivilta tämä teksti näyttää ja siitä arvioida oman
    kehittymiseni määrän.