Sosiaalinen media pakottaa muuttumaan

Kyse ei ole verkossa olevista palveluista, kuten Facebookista, vaan toimintakulttuurin muutoksesta. Verkkoteknologian mahdollistama ihmisten välinen julkinen keskustelu, jakaminen ja tiedonrakentelu – eli sosiaalinen media – tuo yliopisto-opetukseenkin omat haasteensa. Omassa työssäni Aalto-yliopiston Medialaboratorion tutkijana yhteisöllisen oppimisen parissa olen jo vuosien ajan ollut tekemisissä sosiaalisen median kanssa, sillä se vaikuttaa oppimisympäristöihin paitsi teknologian, myös kulttuurin ja pedagogian osalta.

Sosiaalinen media on jo nyt muuttanut yhteiskuntaa. Kuluttaja ei enää ole yksin, vaan voi jakaa kokemuksensa tuotteesta tai palvelusta ystävilleen ja koko maailmalle. Yrityksen ja kuluttajan suhde on muuttumassa julkiseksi dialogiksi. Markkinointi, myynti, brändinhallinta, strategia, sisäinen ja ulkoinen yritysviestintä, tuotekehitys, julkishallinto ja oikeastaan kaikki muuttuu tämän seurauksena. Jos yliopisto-opetuksen kohteena on jokin näistä teemoista, on sen uudistuttava nopeasti. Read the rest of this entry »

Disruptiiviset innovaatiot antavat kouluille uusia mahdollisuuksia

Disruptiivinen innovaatio: Tarjoaa jotain lähes yhtä hyvää kuin olemassaolevat palvelut, mutta murto-osalla niiden hinnasta.

Olen oppimisen tutkija, mutta sen verran olen opetustilanteissakin ollut opettajana, että olen itse kokenut sen “toisen todellisuuden”, kun kauniit teoriat eivät toimikaan, vaan opetustilannetta rasittavat sekä opettajan että oppijoiden vastavuoroiset rooliodotukset (opeta sinä, niin me kuuntelemme), luokkahuoneen fyysiset affordanssit, aikataulut ja muut käytännön asiat.

Käytännössä valtaosassa kouluista tietoteknologian todellinen hyödyntäminen on työn ja tuskan takana. Edelleen taistellaan vanhojen LMS:ien ja VLE:den kanssa eikä niitäkään olla vielä saatu kunnolla haltuun. Mutta tässä on myös mahdollisuus hypätä muiden koulujen edelle!

Ihan samaan tapaan kuin kehitysmaat hyppäävät lankapuhelimien yli ja menevät suoraan mobiiliin, on tässä mahdollisuus nimenomaan niissä kouluissa, joissa ei ole jo poltettu satoja tuhansia euroja kalliisiin VLE/LMS-ratkaisuihin ja opettajien koulutukseen (voivat ne rahaa polttaneet koulutkin hypätä, kunhan hyväksyvät sijoituksensa menetettynä). Hypätään niiden yli ja suoraan sosiaaliseen mediaa, jolloin säästytään kalliilta hankinnoilta. Hyvässä lykyssä välineet ovat sellaisia, joita (ainakin jotkin) opettajat jo valmiiksi vapaaehtoisesti käyttävät. Oppijoista puhumattakaan.

Sama koskee produsage-toimintaa (tuottaminen ja kulutus yhdessä) – opettajan ei edes tarvitse kaikkea oppimateriaaliaan työläästi tehdä yksin ja puskea sinne LMS:ään, kun materiaalia syntyy oppijoiden toimesta tai yhteistyössä muiden opettajien kanssa, tai hyödyntämällä valmista OCW:tä. Ja koska nämä sosiaalisen median välineet kilpailevat avoimesti pystymättä sitomaan käyttäjiään lisensseillä tai rahalla, on materiaalin tuottaminen tai julkaisu niissä tyypillisesti äärettömän helppoa.

Ja tähän kaikkeen liittyy tietenkin se kolmas disruptio, eli pedagoginen muutos. Yllä kuvatut disruptiot hyötyvät merkittävästi, jos opetustilanne ei ole autoritääristä opettajakeskeistä, vaan jotain yhteisöllistä, konstruktiivista. Uudet sosiaalisen median välineet tukevat pedagogista uudistusta ja päin vastoin. Samalla tämä on se muna-kana-ongelma, muutos on vaikeaa kun pitäisi saada monta muutosta tehtyä samanaikaisesti. Käytännössä muutoksia voi tehdä vain yksi kerrallaan kunnolla, joten odotettavissa on väliaikaista hankaluutta, kun asiat eivät toimi sujuvasti yhteen vaan hiertävät.

Lisätietoja on mm. kirjoittamassani kirjassa Sosiaalinen media opetuksessa, sekä miksei myös IT-kouluttajien kevätseminaarissa.

Sosiaalinen media opetuksessa

Työpaja 28.2.2008 (Haaga-Helia)

Miksi sosiaalista mediaa?

Sosiaalinen media (tai sosiaalinen web, tai sosiaalinen verkko, tai web 2.0) tarkoittaa uutta tiedon ja median käyttö- ja tuottokulttuuria, jossa julkaisu ei enää ole harvojen etuoikeus, vaan kaikkien ulottuvilla. Tämä muuttaa olennaisesti sekä liike-elämän, yksityiselämän että koulutuksen toimintaperiaatteita.

Omia käsityksiään voi herätellä katsomalla joitain alla mainituista videoista ja sen jälkeen selaamalla jotakin web2.0-palveluita listaavaa hakupalvelua. Joitain vuosia sitten sosiaalinen media tarkoitti lähinnä blogeja ja wikejä, nyt tarjolla olevien palveluiden määrä on järkyttävä. Toisaalta opettaja voi myös huokaista helpotuksesta – palveluita on niin paljon, ettei kenenkään voi olettaa tuntevan niitä kaikkia. Riittää siitä, että ymmärtää perusperiaatteet ja suuntaviivat.

Webin tapahtumien seuraaminen

Sosiaalinen media tarkoittaa myös informaation yhä kiihtyvää lisääntymistä. Tämän informaatiotulvan hallintaan on työkaluja, jotka jokaisen on otettava käyttöön. Vaihtoehdot ovat kehityksen kulusta jättäytyminen tai infoähky.

Perustekniikka eri palveluiden tapahtumien seurantaan on RSS. RSS:n (tai Atomin tai muiden standardien) avulla voi tilata melkeinpä mistä tahansa palvelusta uutisvirran (news feed) itselleen. Ensin on vain hankittava itselleen tapa käsitellä näitä uutisvirtoja ja sitten opeteltava uutisia tilaamaan ja lukemaan.

Ennen eteenpäin jatkamista tulisi sinulla olla toimiva RSS-lukija muodossa tai toisessa ja siihen tilattuna joukko uutisvirtoja. Voit esimerkiksi tilata joitain seuraavista blogeista. Siirry kullekin sivulle, etsi RSS-kuvake tai -linkki ja tilaa syöte lukijaasi (OLDaily voi olla vähän haastava, se kun on ihan Stephenin oma alusta).

Tietotulvan suodattaminen

Tietotulvaa voi edelleen vähentää hyödyntämällä muita ihmisiä sisällön arvioinnissa. Eri aloilla on toimijoita, jotka aktiivisesti seuraavat jopa satoja blogeja ja tietolähteitä ja nostavat olennaisimmat esiin omassa syötteessään. Opetusalalla Stephen Downes’in OLDaily lienee se tunnetuin. Portinvartijat sen sijaan perustavat suodatuksen yleisempään merkittävyyteen, eli vain laajempaa merkitystä sisältävät tapahtumat nostetaan näkyviin. Perinteiset uutislehdet toimivat tällä periaatteella, myös netissä. Välimuoto näistä kahdesta ovat sosiaaliseen arviointiin perustuvat palvelut, joita netissä on lukuisia. Omia tuttujaan voi hyödyntää seuraamalla vaikkapa linkkejä, joita he jakavat muiden näkyviin.

  • Linkkien jakopalvelut: del.icio.us, Furl, Ma.gnolia
  • Visualisointi: tagipilvet yms.
  • Muita: spurl simpy My Web 2.0 Blinklist Blogmarks Google Mister Wong

    • Blogit ja blogosfääri

    Jos et tuota mitään, et ole olemassa. Tässä vaiheessa on siis tarpeen hankkia jokin blogialusta, jossa voi omaa blogausta harjoitella. Jos et ole valmis perustamaan ihan oikeaa omaa blogiasi, käytä alla mainittua harjoitteluympäristöä.

    Blogit voi aiheen perusteella jakaa karkeasti kolmeen kategoriaan: henkilökohtaiset päiväkirjat, uutissuodattimet ja ammattimainen kommentointi.

    Bloggauksessa on erilaisia tyylejä (normaali, mikrobloggaus, linkkibloggaus, livebloggaus) ja alakulttuureja omine sääntöineen. Suomalaisessa blogosfäärissä on jossain määrin erilainen käyttäytymiskulttuuri kuin vaikkapa USAssa. Tutustu ensin saman alan kirjoittajien toimintaan ennen kirjoittamista.

    Viestintävälineet

    Kannattaa muistaa, että perinteinen sähköposti ja tekstiviestit ovat myös viestintävälineitä. Niiden lisäksi on vain kertynyt suuri joukko erilaisia vaihtoehtoja. Kaikki viestintävälineet voidaan jaotella joko synkronisiin tai asynkronisiin, sekä kahdenvälisiin tai useammanvälisiin.

    Palveluiden hankkiminen opetuskäyttöön

    • Vaihtoehtoja palveluiden käytölle:
    • Oppilaitoksen IT-osasto hankkii ja ylläpitää
    • Käytetään webissä tarjottua palvelua (ilmainen tai maksullinen)
    • Perustetaan oma LAMP-palvelin omaan domainiin (hinta: noin $10/kk) ja etsitään jostain (opiskelijoista?) yksi osa-aikainen ylläpitäjä

    Etenkin viimeinen vaihtoehto on mielenkiintoinen. Kaikkia palveluita ei ole webissä vapaasti tai rahallakaan saatavana, joten oma LAMP-palvelin (Linux, Apache, MySQL, PHP) on edullinen tapa saada lisää palveluita – valtaosa open source web2.0-palveluista perustuu nimenomaan LAMP-pinoon ja asentaminen on rutiininomainen toimenpide.

    • (Oppimis)ympäristövaihtoehtoja: Moodle, Mambo, Joomla, Movable Type, Plone, Typ03, Mediawiki, Drupal, WordPress… Katso lisää ZaidLearn:stä.
    • Avoimuus! Import/export-toiminnot tärkeitä, jotta sisältö ei jää vangiksi.

    Multimedia: Kuvat

    Blogeissa julkaistaan pääasiassa tekstiä, kuvia taas julkaistaan kuvapalveluissa, vaikka tietysti kuvia voi blogikirjoituksiinkin liittää. Kuvapalvelut ovat tyypillisesti ilmaisia vähäiseen käyttöön, isompaan käyttöön maksullisia. Kuvia saa lähettää tyypillisesti satoja ennen kuin rajat tulevat vastaan.

    Kuvia voi nykyisillä ajax- ja flash-käyttöliittymillä jo editoida suoraan selaimessa, jolloin erillistä kuvankäsittelyohjelmaa ei aina tarvita. Editointi on tietysti varsin rajallista, tyyliin kuvien pyöritys, rajaus, värikorjaukset. Esim. Picnik osaa hakea kuvia muista kuvavarastoista ja editoinnin jälkeen lähettää tuotoksen sinne.

    Multimedia: Ääni

    Blogauksen siirtyminen tekstistä ääneen oli pitkälti Applen iTunes-palvelun ja iPod-soitinten ansiota. Ääniblogeja eli podcasteja voi kuunnella kuitenkin useilla eri ohjelmilla ja suoraan tietokoneeltaan tai millä tahansa mp3-soittolaitteella. Teknisesti podcastit ovat blogeja, joissa tekstiin on liitetty linkki audiotiedostoon. Blogin RSS-feediin lisätään ns. enclosure-tagi, jolla audiotiedosto tunnistetaan. Tällöin podcasteja ymmärtävä RSS-lukija osaa käsitellä syötettä podcastina, muut lukijat taas näyttävät html-sisällön sellaisenaan, jossa on linkki äänitiedostoon.

    Multimedia: Video

    Äänestä videoon siirtyminen oli luonteva askel pari vuotta sitten halpojen web-kameroiden ja videokameroiden yleistyessä. Videopodcastaus (mm. vodcasting) toimii täysin samalla tavalla kuin äänipodcastauskin, mutta vaatii tietysti kaistaa moninkertaisesti ja mp3-soittimelta vaaditaan videotoiminnot ja ruutu.

    Vodcastien seuraaminen onnistuu useilla ohjelmilla, joista iTunes on se yleisin. Uusi tulokas on Miro, joka käsittelee pelkästään videosyötteitä ja on optimoitu niitä varten.

    Videot yleensä nauhoitetaan koneessa olevassa webkameralla, mutta toinen vaihtoehto (soveltuva esim. ohjelmistojen käytön havainnollistamiseen) on screencasting eli tietokoneen näytön tapahtumien tallentaminen.

    Sisällön yhdistely: Embed

    Helpoin tapa yhdistää materiaalia useista paikoista yhdelle sivulle on embed-tekniikka. Embedissä idea on, että sivulle liitetään pätkä html-koodia, joka lataa toiselta sivustolta javascript-tiedoston, joka vuorostaan dynaamisesti luo sivulle samaa kohtaan html-elementtejä joihin sisältö ladataan tuolta toiselta sivustolta. Jotta embediä voidaan käyttää javascript-koodi ladattava siltä palvelimelta, josta itse sisältökin haetaan (selaimen turvallisuusasetusten vuoksi). Tyypillisin käyttöesimerkki on videoklipin liittäminen blogimerkintään tai del.icio.us-palvelun linkkien liittäminen blogin sivupalkkiin.

    • Embed-mahdollisuuden tarjoaa yli puolet web2.0-palveluista:
  • Esimerkkejä:
  • Harjoitus:

    • Yhteistyö

    Yhteistyötä muiden kanssa voi webissä tehdä monella tekniikalla, josta tunnetuin lienee wiki-tekniikka. Wiki wiki (Hawai’in kieltä, tarkoittaa “nopeasti”) on sivusto, jossa sivujen sisältöä voi muuttaa mahdollisimman yksinkertaisesti, ja lähtökohtaisesti kaikilla on samanlaiset oikeudet sisällön muokkaamiseen. Käytännössä valvontaa ja rajoituksia tarvitaan spämmäyksen estämiseksi.

    Wikien lisäksi on lukuisia erilaisia sivustoja ja palveluita, jotka mahdollistavat useamman henkilön (lähes tai täysin) yhtäaikaisen yhteistyön. Myös jotkin sosiaaliset verkostot (joista lisää myöhemmin) toimivat tällaisina.

    Wikeistä kannattaa muistaa, että ne tarjoavat yhteistyön lisäksi myös versionhallinnan. Tämä mahdollistaa esimerkiksi oman kirjoituksen kehittymisen reflektoinnin, eli wiki on erinomainen työ prosessikirjoittamiseen, vaikkei sitä käyttäisikään yhteistyövälineenä.

    Yhteisöt

    Opetuksessa tulee huomioida, että oppijat mahdollisesti haluavat pitää opiskelun ja oikean elämänsä erillään. Monoliittiset ympäristöt kuten Facebook tai MySpace eivät tätä salli (vielä), vaan kaikki on yhdessä sekasotkussa. Tästä syystä erillisiä yhteisöjä mahdollistavat alustat, kuten Ning, toimivat paremmin opetuksessa, ainakin toistaiseksi.

    Ympäristöjen mainosrahoitteisuus on myös huomioitava, sillä mainokset voivat haitata oppimista tai loukata osallistujia. Ningissä kokeillaan K12-opetuksessa mainoksetonta toimintaa.

  • Avoimista sisällöistä:

    • Virtuaalitodellisuus

    Kolmannen ulottuvuuden ja avatarien tuominen mukaan opetukseen jakaa mielipiteitä vahvasti kahtia. Second Life lienee se tunnetuin ja kiistellyin väline, jossa jotkut opettavat aktiivisesti, toiset taas kaihtavat sitä sen kaupallisuuden vuoksi. Second Life on tarkoitettu aikuisille, joten alaikäisiä sinne ei pidäkään päästää. Puolustajien mielestä nimenomaan 3D-ympäristön avatarien läsnäolo ja elekieli tuovat etäopetuksen lähemmäs luokkahuoneen jaettua tilaa.

    Virtuaalitodellisuutta löytyy monessa muodossa ja esimerkiksi Google Earth on etenkin kartalla tapahtuvaan toimintaan omiaan.

    Palvelujen yhdistely: Mashup

    Jos sisällön yhdistely eri palveluista ei riitä, voidaan myös eri palveluita yhdistää uusiksi sovelluksiksi. Monet web-palvelut tarjoavat avoimen rajapinnan (API eli application programming interface) jonka avulla palvelua voidaan käyttää ohjelmallisesti. Tyypillisessä mashupissa otetaan kaksi palvelua, joiden tiedot yhdistetään uudeksi palveluksi. Usein toinen palveluista on Google Maps ja toinen on jokin tietolähde, jossa on jollain tavalla paikkatietoja mukana.

    • Mashup-ympäristöjä: Yahoo Pipes, Lotus Mashups (myöhemmin tänä vuonna)
    • Esimerkkejä mashupeista:

    Remiksaus

    Kun muiden tekemää materiaalia hyödynnetään omassa tuotannossa, käytetään termiä remiksaus. Tärkeää tässä on toimia lainmukaisesti. Vain sellaista materiaalia voi käyttää, joka sallii aiotun käytön. Mahdolliset lainaukset ja muut tiedot on merkittävä näkyviin lisenssien ehtojen mukaisesti. Remiksaukseen kuuluu myös toisen tekemän aineiston jatkokehitys ja muokkaus.

    Tekijänoikeuden tulkinta USAssa on muuttumassa, koska nykytulkinta pitkälti tekee nykyisen remiksauskulttuurin laittomaksi. Katso esim. NY Timesin artikkeli, jossa esitetään tulkintaa, että jos työ lisää jotain uutta arvoa alkuperäiseen, on se kohtuullista käyttöä (fair use), mutta jos sillä voi korvata alkuperäisen on se tekijänoikeuden vastaista.

    • Remiksaus
    • Toisten tekemän materiaalin jatkokehitystä ja käyttöä uudessa tilanteessa
    • Hyvin usein rikkoo tekijänoikeutta (muttei välttämättä)
  • Tekijänoikeus

    • Pohdittavaa

    Tässä vielä kysymyksiä, joita kannattaa pohtia ennen oman web2.0-opetustoiminnan aloittamista.

    • Vinkkejä ja lisätietoa: Always learning, Learnlets, Sosiaalinen media opetuksessa, Sosiaalinen media, Ohjelmia opettajan käyttöön.
    • Täytyykö sisältö suojata salasanalla?
    • Millä lisenssillä oppijoiden tekemä sisältö julkaistaan? Kuka sisällön omistaa?
    • Lähi-, monimuoto- vai etäopetus?
    • Yksilö-, ryhmä- vai yhteistyötä?
    • Pedagoginen lähestymistapa? Käytetyt pedagogiset menetelmät?
    • Opiskelijoiden autonomian määrä?
    • Asiantuntijatiedon lähde: opettaja, opiskelijat, kirjat, oppimateriaali, webbi?
    • Arviointi: tentti, harjoitukset, lopputyö, itsearviointi, vertaisarviointi?
    • Halutut oppimistulokset: pintapuolinen yleiskatsaus, muistaminen, rutinoituminen, syvällinen ymmärrys, sovelluskyky?

    Lopuksi

    • http://tarmo.fi
    • tarmo@iki.fi

     

    Tutustuminen sosiaaliseen mediaan

    Pidin eilen esityksen sosiaalisesta mediasta oppimisessa Haaga-Helian opettajille. Aikahan siinä kesken loppui sitten lopussa eivätkä osallistujat päässeet riittävästi itse pohtimaan esittämiäni asioita. Oma vikani taisi olla, että jaarittelin liian pitkään pedagogiasta ja siitä, että työkalut eivät ole se tärkeä asia opetuksessa vaan se pedagogiikka – liitutaulusta tussitauluun siirtyminen ei paranna tuloksia yhtään enempää kuin siirtyminen sähköpostilistasta bloggaukseen, ellei opetuskäytännöissä samalla tapahdu muutosta. No, ei tilaisuudessa ollut koneitakaan, joten käytännössä eri sosiaalisen median palveluihin tutustuminen olisi ollut joka tapauksessa mahdotonta. Mutta itsenäiseen sosiaaliseen mediaan tutustumiseen keräsin kasan linkkejä jotka tässä esittelen:

    1. Sosiaalisen median informaatiotulvassa pärjäämiseen olennaisen tärkeä työkalu on uutisvirtojen lukulaite, eli RSS-lukija. Itse käytän Bloglines-palvelua ja sitä suosittelen muillekin helpoksi kokeilualustaksi. Klikkaa siis itsesi sinne ja tee itsellesi käyttäjätunnus. Vaihtoehtoinen web-pohjainen järjestelmä on esimerkiksi Google Reader. Bloglinesin käyttöönottoon on varsin yksityiskohtaiset englanninkieliset ohjeet: What to do!: Bloglines Screencast.
    2. Nyt voit aloittaa blogeihin tutustumisen. Idea on, että kun kiinnostava blogi tulee vastaan, tilaat sen uutissyötteen lukijaasi. Hyviä opetusaiheisia blogeja on vaikkapa suomalaisessa blogilistassa: Blogilista: Hakemisto: opetusteknologia ja kansainvälisempää kokoelmaa olen itse kerännyt omaan blogrolliini. Blogroll on yksi blogaukseen liittyvistä termeistä, joita on lukuisia. Kattava kokoelma niistä on tietysti Wikipediassa: List of blogging terms.
    3. Kiinnostavan blogin tilaaminen bloglinesiin riippuu selaimestasi. Jos käytät jotain suhteellisen modernia selainta, klikkaamalla RSS-kuvaketta tai -tekstiä selain kysyy sinulta, mihin ohjelmaan tai web-palveluun haluat syötteen tilata. Esimerkiksi Firefox-selaimessa Bloglines on yksi valmis vaihtoehto. Jos käytät IE6:tta, olet jumissa sen ainoan selaimen kanssa, joka ei RSS:ää ymmärrä. Klikkaamalla RSS-syötettä saat esiin vain ruman xml-dokumentin. Mutta ei hätää, kopioi selaimen osoitekentässä oleva osoite leikepöydälle, mene Bloglinesiin ja paina vasemman ylänurkan Add-nappia. Liitä osoite annettuun kenttään ja Bloglines hoitaa loput.
    4. Jos näet blogissa jotain, johon sinulla olisi sanottavaa, on sinulla kaksi vaihtoehtoa. Voit joko kirjoittaa kommentin blogimerkinnän perään – käytännössä kaikissa blogeissa on tähän mahdollisuus eikä tämä vaadi mitään käyttäjätunnuksen luomista. Tämä tapa soveltuu lyhyille kommenteille. Jos taas haluat kirjoittaa laajemman vastineen, on oikea tapa kirjoittaa vastine omaan blogiisi ja viitata alkuperäiseen artikkeliin linkillä. Oman blogin voi ilmaiseksi perustaa vaikkapa Blogilistaan, Bloggeriin tai WordPressiin.
    5. Hyvä tavoite olisi käydä opetusalan blogeja nopeasti silmäillen läpi, kunnes olet tilannut ainakin viitisen blogia lukijaasi. Tämän jälkeen sitten vain muistat käydä lukijassa ainakin pari kertaa viikossa katsomassa, mitä uutta blogeihin on kirjoitettu. Osa blogeista tuottaa monta artikkelia päivässä, joissain taas kirjoitetaan vain pari kertaa kuussa.
    6. Kun kärryillä pysyminen on jotenkin turvattu, voidaan tutustua jo muihinkin palveluihin. Hyvä paikka tutustua yhteisöpalveluihin on Ville Venäläisen perustama Sosiaalinen media oppimisen tukena-ning-ympäristö. Ning on siis avoin palvelu, johon kuka vain voi perustaa omaa aihettaan varten yhteisöpalvelun, jossa jäsenet voivat keskustella, blogata, jakaa kuvia ja videoita ja verkostoitua. Yllä mainitussa ympäristössä kannattaa vähän seikkailla ja tietysti sinne voi liittyä, jos haluaa.
    7. Wiki-puolella opetuskäytössä suosittu palvelu on Wikispaces, joka tarjoaa ilmaiseksi helppokäyttöisiä wikiympäristöjä. Esimerkkiä voi katsoa vaikkapa hakemalla opetusaiheisia wikispaces-ympäristöjä. Oman perustaminen ei maksa mitään.

    Näiden alkuaskeleiden jälkeen sinulla pitäisi olla käytössä uutisvirtojen lukija, jolla pysyt ajan tasalla ainakin joistain maailman tapahtumista, sekä taidot tilata uusia syötteitä aina kun löydät jotain mielenkiintoista. Tästä eteenpäin esimerkiksi erilliset opettajakoulutuksen workshopit voisivat keskittyä eri työkaluihin tutustumiseen ja niiden opetuskäytön pohtimiseen.

    Kommentit, täydennykset ja korjaukset yllä esittämääni ovat tervetulleita, vaikkapa kommentteina tähän blogimerkintään.

    Blogged with Flock

    Tags: , ,

    Seminaari uudesta teknologiasta kouluttajille

    Viime syksynä mainitsin useammankin koulutukseen liittyvän uuden teknologian seminaarin ja tapahtuman. Nyt löytyy yksi lisää: Verkko koulutuksessa ja kouluttaja verkossa. Seminaari on kaksipäiväinen ja siinä reissataan Helsingistä Tallinnaan. Tilaisuudessa on siis erinomainen mahdollisuus tutustua kouluttajiin, kouluttajien kouluttajiin ja palveluiden tarjoajiin, sekä oman osaamisen kunnolliseen päivittämiseen.

    Seminaarissa käsitellään mm. oppimisalustoja, opintojen ohjausta, verkkoa materiaalivarantona, blogeja ja wikejä, henkilökohtaista oppimisympäristöä (PLE, personal learning environment) ja muita uusia käsitteitä, tällä kertaa varsin kriittisesti ja vertaillen. Miksi kannattaisi käyttää verkkoa omassa oppimis- tai opetustilanteessa? Vai kannattaisiko lainkaan? Entä miten? Näihin haetaan vastauksia lukuisista esityksistä, vapaamuotoisista keskusteluista, sekä loppupaneelista. Seminaariin tulee ilmoittautua 9.2. mennessä ja paikkoja on vain rajallinen määrä.

    Oppimisen vallankumous

    Selailin eilisiltana Oppimisen vallankumous -kirjaa, joka selvästä
    innokkuudestaan ja omasta agendastaan huolimatta on sen verran samoilla
    linjoilla kaiken muun lukemani kanssa, että sen sisältö on otettava ainakin
    vakavasti.

    Lähtökohta on siis se, että nykyinen koulutusjärjestelmä ei ole mitenkään
    tekemisissä todellisen elämän kanssa, ei opeta yhteiskunnassa tarvittavia
    taitoja ja kaiken lisäksi suhteettoman suuri osa oppilaista ei viihdy
    koulussa eikä opi edes tyydyttävästi itselleen tarpeellisia taitoja.
    Aiemmin oli mahdollista vain jättää koulu kesken ja mennä tekemään
    rutiinityötä, mutta nykyinen tietoyhteiskunnan murros ja työttömyysluvut sen
    kertovat: tämä ei enää toimi. Jotta ihmisellä olisi työtä, on hänen myös
    osattava jotain. Rutiinityön tekevät koneet. Siksi ei enää ole
    hyväksyttävää, että koulujärjestelmämme tuottaa jopa 20-30% koulutuksesta
    pudonneita oppilaita. Tavoitteen olisi oltava, että jokainen oppilas
    innostuu elinikäisestä oppimisesta. Eikä tämä tavoite ole edes mahdoton -
    siihen tarvitaan vain erilainen koulu.

    Tutkiva oppiminen on esimerkki kotimaisesta lääkkeestä koulutuksen
    mielekkyyden lisäämiseksi. Oppimisen vallankumouksessa on lukuisia
    esimerkkejä kouluista ympäri maailmaa, jotka suhtautuvat oppimiseen aivan
    eri tavalla – ja saavat aikaan myös todella hienoja tuloksia.

    Toimivammassa koululaitoksessa olisi kirjan mukaan seuraavat ominaisuudet:

    1. Koulut muuttuvat ympäri vuoden toimiviksi monitoimikeskuksiksi, jotka
      keskittyvät elinikäiseen oppimiseen (siis kaikille ikäryhmille).
    2. Koulut toimivat asiakkaiden (oppilaat ja vanhemmat) edun mukaisesti.
    3. Asiakkaille taataan hyviä tuloksia, kunhan he myös sitoutuvat tulosten
      tuottamiseen omalta osaltaan.
    4. Kaikkia seitsemää (tai kahdeksaa) älykkyyden lajia käytetään, samoin
      kaikkia erilaisia oppimistapoja.
    5. Opetusmenetelmät pidetään huipputasolla.
    6. Opettajien koulutukseen panostetaan riittävästi.
    7. Jokaisesta tehdään sekä oppilas että opettaja.
    8. Opetussuunnitelmassa otetaan huomioon yksilön kehittyminen, elämässä
      tarvittavat tiedot ja taidot, oppimisen ja ajattelemisen oppminen ja
      viimeisenä sisällön oppiminen.
    9. Arviointijärjestelmässä korostuu itsearviointi, toveriarviointi ja
      opettaja-arviointi. Opettajan tekemää oppilaan arviointia ei oikeastaan
      tarvita lainkaan.
    10. Tietotekniikkaa käytetään ennakkoluulottomasti.
    11. Koko yhteisö otetaan mukaan koulun toimintaan.
    12. Globalisoituminen yltää myös koulutukseen: kun koulutuspaikan ja
      -sisällön voi valita, on koulujenkin kilpailtava tällä alalla uusien
      toimijoiden kanssa.

    Sokrates ja Hulluus

    Sokratesta pidetään länsimaisen filosofian synnyttäjänä, joskin hänen ja
    Platonin osuudet ovat hämärän peitossa. Sokrates oli kuitenkin elämänfilosofi, joka innoitti Platonia suunnattomasti. Kukaan historian filosofeista ei ole ollut yhtä “elävä” kuin Sokrates, mutta nykyaikana Sokrateen ajatukset ovat löytyneet uudelleen.

    Hullujen maailma

    Sokrates oli monille aikalaisilleen hankala naapuri – hän kysyi kysymyksiä, joita he eivät mieluummin olisi pohtineet, ja hän villitsi nuorisoa radikaalilla, epäsovinnaisella käytöksellään. Lopultahan Sokrates sitten tuomittiin kuolemaan jotakuinkin näistä syistä.

    Nykyisin tällaista ihmistä voidaan kutsua nimikkeellä “Hullu” (“Fool”). Hullut ovat ihmisiä, jotka toimivat sisäisen äänensä ohjeiden mukaan, eivät ulkoisen maailman jäykkien sääntöjen. Hullu ei kerää omaisuutta ympärilleen, vaan nauttii vaikkapa linnun laulusta. Hullu ei ripustaudu toisiin ihmisiin, vaan pystyy elämään itsensä ja ajatustensa kanssa. Hullu voi pysäyttää sinut kadulla ja kysyä tai kertoa jotain hauskaa tai erikoista – ja jatkaa sitten matkaa. Hullu osaa olla onnellinen elämässään eikä hänellä ole tylsää arkea.

    Tällaisen ihmistyypin kuvaaminen sanalla “Hullu” on samalla tavalla ironista ja tavallisia ihmisiä kiusoittelevaa kuin aikoinaan “Irti elämästä ry”, jonka teini-ikäiset jäsenet eivät vetäneet viinaa joka perjantai ja olivat siten “irti elämästä”, niin kuin suuri massa sen ymmärsi. Juopottelun sijaan he tekivät kaikkea muuta mielekästä yhdessä. Hulluja koko sakki.

    Sokrates oli hullu ja hänet tuomittiin kuolemaan. Historian varrella Hulluja on hyljeksitty, suljettu mielisairaaloihin ja kuritettu. Vasta viime vuosien aikana ovat länsimaisen yhteiskunnan säännöt vapautuneet niin paljon, että Hulluus voisi olla jos ei hyväksytty niin ainakin siedetty elämäntapa.

    Opettaminen

    Sokraattinen metodi on nostamassa päätään uusissa opettamisperiaatteissa. Sokrateshan ei itse koskaan esiintynyt auktoriteettina, vaan nimenomaan ei paljastanut keskusteluissaan omaa tietoaan. Sokrates toimi “kätilönä” ja auttoi keskustelukumppaniaan “synnyttämään” ymmärrystä, kirkastamaan ja selventämään omia käsityksiään. Tämän hän teki raflaavilla kysymyksillä, jotka pakottivat toisen pohtimaan käsityksiään yhä syvemmillä tasoilla.

    Nykyinen tutkivan oppimisen periaate etenkin nuorempiin opiskelijoihin sovellettuna on hyvin pitkälle samanlaista. Opiskelijat itse päättävät (opettajan hienovaraisen ohjauksen avustamana), mitä mielenkiintoista ongelmaa he alkavat selvittää. Opettajan kysymykset ja kommentit ohjaavat heidät pohtimaan ongelmaa yhä tarkemmin ja hankkimaan lisätietoa asioista, jotka eivät tunnu selviltä. Opettaja ei missään vaiheessa “kaada tietoa”, vaan ohjaa opiskelijoita itse oivaltamaan, mihin suuntaan heidän on kulloinkin jatkettava.

    —LOPPU TEKSTISTÄ KADONNUT—