Suomessa on viime helmikuussa todettu, että meidän koulutusosaamistamme kannattaisi myydä ulkomaille. Päätettiin perustaa klusteri tämän edistämiseen, rahaa 4 miljoonaa euroa neljälle vuodelle. Suomalainen koulutus on vientikelpoista pääasiassa siksi, että PISA-tutkimuksissa Suomen koululaiset ovat olleet kaikkein parhaita kaikkina kolmena mittauskertana. Viime aikoina on sitten osattu uutisoida, että Suomeen pyrkii jatkuvasti ulkomaisia poliitikkoja ja koulutuksen asiantuntijoita sekä [...]
Tag Archive 'pisa'
Siltamissa 6.3. puhuttiin koulumenestyksestä ja -viihtyvyydestä.
Markku Niemivirta kommentoi 14.2.-16.2. alkanutta Helsingin sanomien kirjoituksia koululaisten ja nuorten huonosta hyvinvoinnista Suomessa WHO:n tutkimuksen perusteella. Markku oli saanut raportoitujen tutkimusten salaisten aineistojen jakaumat ja instrumentit käyttöönsä ja pyöritellyt niitä itse. Data perustuu maakohtaisiin keskiarvoihin, joten erottelutarkkuus on varsin huono. Lisäksi nuorten hyvinvointia mittaavat indikaattorit on painotettu huonosti. Painotetaan [...]











