“Meillä on uusi puhelinvastaaja!”, ajatuksia työkaluista ja organisaatiokulttuurista

En muista koskaan nähneeni lehdistötiedotetta tai asiakaskirjettä, jossa yritys retostelee uudella puhelinvastaajallaan. Voi tietysti olla, että joskus kultaisella 60-luvulla tästä olisi väännetty uutinen, mutta epäilen. Se, että puhelin ensi kertaa tulee firmaan on tietty ollut kova juttu, mutta se, että puhelinvastaajassa on uusi hieno valikkorakenne ei ole uutinen. Asiakasta se ei kiinnosta, lehdistöstä puhumattakaan. Silti näen harva se viikko asiakaskirjeitä ja muita tiedotteita, joissa sanotaan “Meillä on uudet verkkosivut!” tai viime aikoina: “Meillä on Facebook/Twitter/tms!”. Väitän, että yritys ei tiedä, mihin se näitä välineitä käyttää, jos siltä tulee tällaista tiedotusta asiakkaiden suuntaan. Read the rest of this entry »

Sosiaalinen media pakottaa muuttumaan

Kyse ei ole verkossa olevista palveluista, kuten Facebookista, vaan toimintakulttuurin muutoksesta. Verkkoteknologian mahdollistama ihmisten välinen julkinen keskustelu, jakaminen ja tiedonrakentelu – eli sosiaalinen media – tuo yliopisto-opetukseenkin omat haasteensa. Omassa työssäni Aalto-yliopiston Medialaboratorion tutkijana yhteisöllisen oppimisen parissa olen jo vuosien ajan ollut tekemisissä sosiaalisen median kanssa, sillä se vaikuttaa oppimisympäristöihin paitsi teknologian, myös kulttuurin ja pedagogian osalta.

Sosiaalinen media on jo nyt muuttanut yhteiskuntaa. Kuluttaja ei enää ole yksin, vaan voi jakaa kokemuksensa tuotteesta tai palvelusta ystävilleen ja koko maailmalle. Yrityksen ja kuluttajan suhde on muuttumassa julkiseksi dialogiksi. Markkinointi, myynti, brändinhallinta, strategia, sisäinen ja ulkoinen yritysviestintä, tuotekehitys, julkishallinto ja oikeastaan kaikki muuttuu tämän seurauksena. Jos yliopisto-opetuksen kohteena on jokin näistä teemoista, on sen uudistuttava nopeasti. Read the rest of this entry »

Web 2.0 ohjelmistotuotannossa

Pidin asiantuntijapuheenvuoron 14.4.2010 Digitaalinen Suomi -seminaarissa Jyväskylässä otsikon mukaisesta aiheesta. Tässä 45 minuutin pituinen slidecast-tallenne puheestani. Käsittelen teemoja sekä web 2.0 -ohjelmien tekemisen näkökulmasta että web 2.0 -palveluiden hyödyntämisestä ohjelmistotuotannossa yleensä. Joitain teknisiäkin asioita mukana on, kuten pilviarkkitehtuuri ja NoSQL-tietokannat. Oli ihan hauska välillä puhua ihan teknisestä aiheesta – sisäistä nörttiä pitää silloin tällöin ruokkia. Niin ja minut voi tilata puhumaan muihinkin tilaisuuksiin. Read the rest of this entry »

Mustavalkoista ajattelua ja lämmintä ilmaa – Ylen Voimala käsittelee sosiaalista mediaa

Ylen Voimalassa puhuttiin 11.5. sosiaalisesta mediasta (ohjelma Areenalla katsottavissa vielä pari viikkoa). Etenkin sosiaalipsykologi Jaana Venkulan argumentointi herätti blogosfäärissä melkoisesti keskustelua: ainakin Anne Rongas, Irmeli Pietilä, Virve, ja Eero Leppänen ovat blogeissaan avautuneet aiheesta. Katselimme Voimalan jakson tutkimusryhmän huoneessa. Aihettahan käsiteltiin varsin monipuolisesti, jopa rönsyillen. En tiedä, kuinka selvästi asia aukesi asiaa paremmin tuntemattomille, mutta tuttua juttuahan se alaa seuraavalle oli.

Mielenkiintoisin vieras oli sosiaalipsykologi Jaana Venkula, joka ei käytä edes sähköpostia ja joka on jättänyt web-presenssinsä muodostamisen täysin yleisen mielipiteen varaan. Jaanan perusväite on sinänsä mielestäni ihan uskottava: Jos ihminen elää ainoastaan tietokoneen välityksellä, hänen sosiaalisen vuorovaikutuksen taitonsa kehittyvät väkisinkin aika erikoisiksi. Jos elää tynnyrissä, ei pärjää pressan linnassa, tai toisin päin: jos elää pressan linnassa, ei pärjää tynnyrissä.

Mutta Venkulan argumentointi menee ohi jo siinä, että kukaan muu vieraista ei missään vaiheessa väitä, että heidänkään mielestään pitäisi elää vain netissä. Itsekin sanoin kirjassani, että uudet viestintävälineet kuten Twitter, Facebook, sähköposti, tekstiviesti, puhelin ja kirje (käänteisessä keksimisjärjestyksessä) eivät koskaan ole korvanneet aiempia välineitä, vaan ovat täydentäneet niitä. Toki voidaan ajatella, että kun joku alkaa  käyttää enemmän vaikkapa Twitteriä, se voi vähentää esimerkiksi tekstiviestien käyttöä, joka taas on aikoinaan vähentänyt postikorttien lähettelyä. Mutta aika vaikea tuohon on arvotusta laittaa, että mikä nyt on hyvää tai pahaa kehitystä. Vuorokaudessa on vain se 24 tuntia ja elämä on priorisointia.

Lisäksi Venkulan argumentointi on jo itsessään huonotasoista. Hän aloittaa kertomalla, kuinka käsien käyttö on 2,5 miljoonan vuoden ajan ajanut aivolohkojen eriytymistä nykytilaansa, ja jatkaa analogisesti, että nyt kun käsillä tehdään liian vähän (eli ollaan koneella), on se aivoille haitallista. Tässähän menee puurot ja vellit sekaisin, yksilökohtainen ja lajikohtainen vaihtelu kun ovat ihan eri asioita. Se, että koneella näpyttely näivettäisi aivoja, vaatii vähän paremmat perustelut kuin evolutiopsykologian, jolla minäkin perustelen kahvipöytäkeskustelussa keskenään ristiriitaisia asioita ihan sujuvasti.

Sinänsä on kyllä näyttöä siitä, että fyysinen liikunta on yhteydessä hyvän olon tunteeseen ja ajattelun tehokkuuteen. Lenkkeilyyn voi jäädä koukkuun. Mutta mielestäni Anne Rongas kommentoi entisenä maatalouselinkeinon edustajana varsin ansiokkaasti fyysisen uurtamisen autuudesta ja fyysisen työn ihannoinnista. Ja meidän ryhmässä kognitiotieteen maisteri Jukka Purma pohti, ettei ole yhtään sanottua, että koneella näpyttely olisi hienomotorisesti sen vähäisempää kuin vaikkapa pipareiden tekeminen tai kutominen. Joten väite, että mediavälitteinen yhteydenpito aiheuttaa motorista passiivisuutta ja siten masentuneisuutta on aika hataralla pohjalla. Miten paperille piirtäminen eroaa Photoshopilla tai Sumo Paintilla piirtämisestä?

No, tieteessähän mitään teoriaa ei voi koskaan todistaa oikeaksi. Yhdellä empiirisellä tuloksella voidaan teoria romuttaa (jos tulos on toistettavissa), mutta vasta lukuisat teorian vahvistavat erilaiset löydökset antavat aihetta hiljaksiin uskoa teoriaan. Siksi puhutaankin teorioista, eikä faktoista. Venkulan väitteistä moniin löytyy varsin helposti vastaesimerkkejä (kiitokset Jukka Purmalle näiden löytämisestä).

Ammatilliset masennustilastot osoittavat, että naisilla on eniten masentuneisuutta juuri terveydenhuollossa, ruoanvalmistuksessa ja tarjoilussa, jotka ovat käsityöintensiiviä. Miehillä taasen masennukseen ei tunnu vaikuttavan ammatti mitenkään.

“Tutkimus osoittaa”, että kännykän käyttäjillä yhteydenpito vahvoihin linkkeihin (eli läheisiin tuttaviin) vahvistuu heikkojen linkkien kustannuksella (Ling, R (2004) The Mobile Connection: the Cell Phone’s Impact on Society, Morgan Kaufmann, New York). Eli ainakin kännykän käyttö nimenomaan näyttäisi vahvistavan näitä syvällisiä ja tärkeitä ihmissuhteita, joita Jaana Venkula pitää tärkeinä. Onneksi Tuija Aaltokin ehti ohjelmassa erotella heikot ja vahvat siteet!

Siten kuin kännykkä lisää vahvojen siteiden yhteydenpitoa, Facebook lisää heikkojen siteiden yhteydenpitoa. Uusi teknologia (tai uusi media) ei siis ole yksi kokonaisuus, vaan eri teknologiat vaikuttavat sosiaaliseen vuorovaikutukseen eri tavoin. Tätä Venkula ei tunnu ymmärtävän.

“Tutkimus lisäksi osoittaa”, että yksikin tekstiviesti oikealla hetkellä voi olla ratkaisevan tärkeä yksilön sosiaalisen yhteenkuuluvuuden tunteen kannalta (Campbell, Kelley (2008) Mobile phone use among Alcoholics Anonymous members: new sites for recovery. SAGE Publications, London). Eli niinkin intiimissä prosessissa kuin alkoholismista toipumisessa uusi media voi olla tärkeässä asemassa.

Sanon vielä, että sitä medium-sanaa harvoin on yhtä perusteellisesti pahoinpidelty kuin tässä ohjelmassa. Jo se, että media-sanaa (joka on monikossa) väännetään tuplamonikkoon mediat, on oma ongelmansa, mutta mediaa käsittelevässä ohjelmassa sanalla “media” tunnutaan tarkoittavan vain jotain tietoverkkoihin nojautuvaa ja joiden panelistien arvottamaa oliota. Medium-kantasana tarkoittaa kuitenkin välityskanavaa tai -ainetta ja kyllä se ilma kahden ihmisen välissäkin on medium, jonka avulla ääni- ja hajusignaalit saadaan kulkemaan.

Ja vaikka ihminen on kovin moniaistinen olento Venkulan sanoja lainatakseni, harvoissa ihmissuhteissa käytän tuntoaistia muuhun kuin kättelyyn, tai haju- tai makuaistia mihinkään. Kyllä näkö- ja kuuloaisteilla pärjää aika pitkälle, oli medium sitten pelkkää ilmaa tai valokuitua ja tietotekniikkaa.

PS. Sinänsä Venkulan kommentti siitä, että elämme teknologian ehdoilla, pätee kyllä hyvin tietotyöläisen arjessa, kun pitää kaiken maailman matkalaskujärjestelmiä, työajankohdennusjärjestelmiä ja muita Java-kikkareita täytellä. Usein organisaatioiden työnkulku mukautetaan tietojärjestelmiin eikä päinvastoin, koska ihmiset osaavat joustaa, ohjelmat taas eivät, ja useimmat isot softafirmat tekevät pelkkää roskaa käytettävyysnäkökulmasta. Mutta sillä ei ole paljonkaan tekemistä sosiaalisen median kanssa, koska sosiaalisen median palveluita ei kenenkään ole pakko käyttää. Niiden on oltava miellyttäviä käyttää, avoimia ja joustavia, sillä muuten ihmisiä ei vaan vähempää voisi napata.

PPS. Samalla kun katselimme Voimalan lähetyksen, Jukka ehti Facebookin kautta sopia puolivieraiden ihmisten kanssa sekä jalkapallo- että lentopallotreenit.

Blogged with the Flock Browser

Disruptiiviset innovaatiot antavat kouluille uusia mahdollisuuksia

Disruptiivinen innovaatio: Tarjoaa jotain lähes yhtä hyvää kuin olemassaolevat palvelut, mutta murto-osalla niiden hinnasta.

Olen oppimisen tutkija, mutta sen verran olen opetustilanteissakin ollut opettajana, että olen itse kokenut sen “toisen todellisuuden”, kun kauniit teoriat eivät toimikaan, vaan opetustilannetta rasittavat sekä opettajan että oppijoiden vastavuoroiset rooliodotukset (opeta sinä, niin me kuuntelemme), luokkahuoneen fyysiset affordanssit, aikataulut ja muut käytännön asiat.

Käytännössä valtaosassa kouluista tietoteknologian todellinen hyödyntäminen on työn ja tuskan takana. Edelleen taistellaan vanhojen LMS:ien ja VLE:den kanssa eikä niitäkään olla vielä saatu kunnolla haltuun. Mutta tässä on myös mahdollisuus hypätä muiden koulujen edelle!

Ihan samaan tapaan kuin kehitysmaat hyppäävät lankapuhelimien yli ja menevät suoraan mobiiliin, on tässä mahdollisuus nimenomaan niissä kouluissa, joissa ei ole jo poltettu satoja tuhansia euroja kalliisiin VLE/LMS-ratkaisuihin ja opettajien koulutukseen (voivat ne rahaa polttaneet koulutkin hypätä, kunhan hyväksyvät sijoituksensa menetettynä). Hypätään niiden yli ja suoraan sosiaaliseen mediaa, jolloin säästytään kalliilta hankinnoilta. Hyvässä lykyssä välineet ovat sellaisia, joita (ainakin jotkin) opettajat jo valmiiksi vapaaehtoisesti käyttävät. Oppijoista puhumattakaan.

Sama koskee produsage-toimintaa (tuottaminen ja kulutus yhdessä) – opettajan ei edes tarvitse kaikkea oppimateriaaliaan työläästi tehdä yksin ja puskea sinne LMS:ään, kun materiaalia syntyy oppijoiden toimesta tai yhteistyössä muiden opettajien kanssa, tai hyödyntämällä valmista OCW:tä. Ja koska nämä sosiaalisen median välineet kilpailevat avoimesti pystymättä sitomaan käyttäjiään lisensseillä tai rahalla, on materiaalin tuottaminen tai julkaisu niissä tyypillisesti äärettömän helppoa.

Ja tähän kaikkeen liittyy tietenkin se kolmas disruptio, eli pedagoginen muutos. Yllä kuvatut disruptiot hyötyvät merkittävästi, jos opetustilanne ei ole autoritääristä opettajakeskeistä, vaan jotain yhteisöllistä, konstruktiivista. Uudet sosiaalisen median välineet tukevat pedagogista uudistusta ja päin vastoin. Samalla tämä on se muna-kana-ongelma, muutos on vaikeaa kun pitäisi saada monta muutosta tehtyä samanaikaisesti. Käytännössä muutoksia voi tehdä vain yksi kerrallaan kunnolla, joten odotettavissa on väliaikaista hankaluutta, kun asiat eivät toimi sujuvasti yhteen vaan hiertävät.

Lisätietoja on mm. kirjoittamassani kirjassa Sosiaalinen media opetuksessa, sekä miksei myös IT-kouluttajien kevätseminaarissa.

Sosiaalinen media opetuksessa

Työpaja 28.2.2008 (Haaga-Helia)

Miksi sosiaalista mediaa?

Sosiaalinen media (tai sosiaalinen web, tai sosiaalinen verkko, tai web 2.0) tarkoittaa uutta tiedon ja median käyttö- ja tuottokulttuuria, jossa julkaisu ei enää ole harvojen etuoikeus, vaan kaikkien ulottuvilla. Tämä muuttaa olennaisesti sekä liike-elämän, yksityiselämän että koulutuksen toimintaperiaatteita.

Omia käsityksiään voi herätellä katsomalla joitain alla mainituista videoista ja sen jälkeen selaamalla jotakin web2.0-palveluita listaavaa hakupalvelua. Joitain vuosia sitten sosiaalinen media tarkoitti lähinnä blogeja ja wikejä, nyt tarjolla olevien palveluiden määrä on järkyttävä. Toisaalta opettaja voi myös huokaista helpotuksesta – palveluita on niin paljon, ettei kenenkään voi olettaa tuntevan niitä kaikkia. Riittää siitä, että ymmärtää perusperiaatteet ja suuntaviivat.

Webin tapahtumien seuraaminen

Sosiaalinen media tarkoittaa myös informaation yhä kiihtyvää lisääntymistä. Tämän informaatiotulvan hallintaan on työkaluja, jotka jokaisen on otettava käyttöön. Vaihtoehdot ovat kehityksen kulusta jättäytyminen tai infoähky.

Perustekniikka eri palveluiden tapahtumien seurantaan on RSS. RSS:n (tai Atomin tai muiden standardien) avulla voi tilata melkeinpä mistä tahansa palvelusta uutisvirran (news feed) itselleen. Ensin on vain hankittava itselleen tapa käsitellä näitä uutisvirtoja ja sitten opeteltava uutisia tilaamaan ja lukemaan.

Ennen eteenpäin jatkamista tulisi sinulla olla toimiva RSS-lukija muodossa tai toisessa ja siihen tilattuna joukko uutisvirtoja. Voit esimerkiksi tilata joitain seuraavista blogeista. Siirry kullekin sivulle, etsi RSS-kuvake tai -linkki ja tilaa syöte lukijaasi (OLDaily voi olla vähän haastava, se kun on ihan Stephenin oma alusta).

Tietotulvan suodattaminen

Tietotulvaa voi edelleen vähentää hyödyntämällä muita ihmisiä sisällön arvioinnissa. Eri aloilla on toimijoita, jotka aktiivisesti seuraavat jopa satoja blogeja ja tietolähteitä ja nostavat olennaisimmat esiin omassa syötteessään. Opetusalalla Stephen Downes’in OLDaily lienee se tunnetuin. Portinvartijat sen sijaan perustavat suodatuksen yleisempään merkittävyyteen, eli vain laajempaa merkitystä sisältävät tapahtumat nostetaan näkyviin. Perinteiset uutislehdet toimivat tällä periaatteella, myös netissä. Välimuoto näistä kahdesta ovat sosiaaliseen arviointiin perustuvat palvelut, joita netissä on lukuisia. Omia tuttujaan voi hyödyntää seuraamalla vaikkapa linkkejä, joita he jakavat muiden näkyviin.

  • Linkkien jakopalvelut: del.icio.us, Furl, Ma.gnolia
  • Visualisointi: tagipilvet yms.
  • Muita: spurl simpy My Web 2.0 Blinklist Blogmarks Google Mister Wong

    • Blogit ja blogosfääri

    Jos et tuota mitään, et ole olemassa. Tässä vaiheessa on siis tarpeen hankkia jokin blogialusta, jossa voi omaa blogausta harjoitella. Jos et ole valmis perustamaan ihan oikeaa omaa blogiasi, käytä alla mainittua harjoitteluympäristöä.

    Blogit voi aiheen perusteella jakaa karkeasti kolmeen kategoriaan: henkilökohtaiset päiväkirjat, uutissuodattimet ja ammattimainen kommentointi.

    Bloggauksessa on erilaisia tyylejä (normaali, mikrobloggaus, linkkibloggaus, livebloggaus) ja alakulttuureja omine sääntöineen. Suomalaisessa blogosfäärissä on jossain määrin erilainen käyttäytymiskulttuuri kuin vaikkapa USAssa. Tutustu ensin saman alan kirjoittajien toimintaan ennen kirjoittamista.

    Viestintävälineet

    Kannattaa muistaa, että perinteinen sähköposti ja tekstiviestit ovat myös viestintävälineitä. Niiden lisäksi on vain kertynyt suuri joukko erilaisia vaihtoehtoja. Kaikki viestintävälineet voidaan jaotella joko synkronisiin tai asynkronisiin, sekä kahdenvälisiin tai useammanvälisiin.

    Palveluiden hankkiminen opetuskäyttöön

    • Vaihtoehtoja palveluiden käytölle:
    • Oppilaitoksen IT-osasto hankkii ja ylläpitää
    • Käytetään webissä tarjottua palvelua (ilmainen tai maksullinen)
    • Perustetaan oma LAMP-palvelin omaan domainiin (hinta: noin $10/kk) ja etsitään jostain (opiskelijoista?) yksi osa-aikainen ylläpitäjä

    Etenkin viimeinen vaihtoehto on mielenkiintoinen. Kaikkia palveluita ei ole webissä vapaasti tai rahallakaan saatavana, joten oma LAMP-palvelin (Linux, Apache, MySQL, PHP) on edullinen tapa saada lisää palveluita – valtaosa open source web2.0-palveluista perustuu nimenomaan LAMP-pinoon ja asentaminen on rutiininomainen toimenpide.

    • (Oppimis)ympäristövaihtoehtoja: Moodle, Mambo, Joomla, Movable Type, Plone, Typ03, Mediawiki, Drupal, WordPress… Katso lisää ZaidLearn:stä.
    • Avoimuus! Import/export-toiminnot tärkeitä, jotta sisältö ei jää vangiksi.

    Multimedia: Kuvat

    Blogeissa julkaistaan pääasiassa tekstiä, kuvia taas julkaistaan kuvapalveluissa, vaikka tietysti kuvia voi blogikirjoituksiinkin liittää. Kuvapalvelut ovat tyypillisesti ilmaisia vähäiseen käyttöön, isompaan käyttöön maksullisia. Kuvia saa lähettää tyypillisesti satoja ennen kuin rajat tulevat vastaan.

    Kuvia voi nykyisillä ajax- ja flash-käyttöliittymillä jo editoida suoraan selaimessa, jolloin erillistä kuvankäsittelyohjelmaa ei aina tarvita. Editointi on tietysti varsin rajallista, tyyliin kuvien pyöritys, rajaus, värikorjaukset. Esim. Picnik osaa hakea kuvia muista kuvavarastoista ja editoinnin jälkeen lähettää tuotoksen sinne.

    Multimedia: Ääni

    Blogauksen siirtyminen tekstistä ääneen oli pitkälti Applen iTunes-palvelun ja iPod-soitinten ansiota. Ääniblogeja eli podcasteja voi kuunnella kuitenkin useilla eri ohjelmilla ja suoraan tietokoneeltaan tai millä tahansa mp3-soittolaitteella. Teknisesti podcastit ovat blogeja, joissa tekstiin on liitetty linkki audiotiedostoon. Blogin RSS-feediin lisätään ns. enclosure-tagi, jolla audiotiedosto tunnistetaan. Tällöin podcasteja ymmärtävä RSS-lukija osaa käsitellä syötettä podcastina, muut lukijat taas näyttävät html-sisällön sellaisenaan, jossa on linkki äänitiedostoon.

    Multimedia: Video

    Äänestä videoon siirtyminen oli luonteva askel pari vuotta sitten halpojen web-kameroiden ja videokameroiden yleistyessä. Videopodcastaus (mm. vodcasting) toimii täysin samalla tavalla kuin äänipodcastauskin, mutta vaatii tietysti kaistaa moninkertaisesti ja mp3-soittimelta vaaditaan videotoiminnot ja ruutu.

    Vodcastien seuraaminen onnistuu useilla ohjelmilla, joista iTunes on se yleisin. Uusi tulokas on Miro, joka käsittelee pelkästään videosyötteitä ja on optimoitu niitä varten.

    Videot yleensä nauhoitetaan koneessa olevassa webkameralla, mutta toinen vaihtoehto (soveltuva esim. ohjelmistojen käytön havainnollistamiseen) on screencasting eli tietokoneen näytön tapahtumien tallentaminen.

    Sisällön yhdistely: Embed

    Helpoin tapa yhdistää materiaalia useista paikoista yhdelle sivulle on embed-tekniikka. Embedissä idea on, että sivulle liitetään pätkä html-koodia, joka lataa toiselta sivustolta javascript-tiedoston, joka vuorostaan dynaamisesti luo sivulle samaa kohtaan html-elementtejä joihin sisältö ladataan tuolta toiselta sivustolta. Jotta embediä voidaan käyttää javascript-koodi ladattava siltä palvelimelta, josta itse sisältökin haetaan (selaimen turvallisuusasetusten vuoksi). Tyypillisin käyttöesimerkki on videoklipin liittäminen blogimerkintään tai del.icio.us-palvelun linkkien liittäminen blogin sivupalkkiin.

    • Embed-mahdollisuuden tarjoaa yli puolet web2.0-palveluista:
  • Esimerkkejä:
  • Harjoitus:

    • Yhteistyö

    Yhteistyötä muiden kanssa voi webissä tehdä monella tekniikalla, josta tunnetuin lienee wiki-tekniikka. Wiki wiki (Hawai’in kieltä, tarkoittaa “nopeasti”) on sivusto, jossa sivujen sisältöä voi muuttaa mahdollisimman yksinkertaisesti, ja lähtökohtaisesti kaikilla on samanlaiset oikeudet sisällön muokkaamiseen. Käytännössä valvontaa ja rajoituksia tarvitaan spämmäyksen estämiseksi.

    Wikien lisäksi on lukuisia erilaisia sivustoja ja palveluita, jotka mahdollistavat useamman henkilön (lähes tai täysin) yhtäaikaisen yhteistyön. Myös jotkin sosiaaliset verkostot (joista lisää myöhemmin) toimivat tällaisina.

    Wikeistä kannattaa muistaa, että ne tarjoavat yhteistyön lisäksi myös versionhallinnan. Tämä mahdollistaa esimerkiksi oman kirjoituksen kehittymisen reflektoinnin, eli wiki on erinomainen työ prosessikirjoittamiseen, vaikkei sitä käyttäisikään yhteistyövälineenä.

    Yhteisöt

    Opetuksessa tulee huomioida, että oppijat mahdollisesti haluavat pitää opiskelun ja oikean elämänsä erillään. Monoliittiset ympäristöt kuten Facebook tai MySpace eivät tätä salli (vielä), vaan kaikki on yhdessä sekasotkussa. Tästä syystä erillisiä yhteisöjä mahdollistavat alustat, kuten Ning, toimivat paremmin opetuksessa, ainakin toistaiseksi.

    Ympäristöjen mainosrahoitteisuus on myös huomioitava, sillä mainokset voivat haitata oppimista tai loukata osallistujia. Ningissä kokeillaan K12-opetuksessa mainoksetonta toimintaa.

  • Avoimista sisällöistä:

    • Virtuaalitodellisuus

    Kolmannen ulottuvuuden ja avatarien tuominen mukaan opetukseen jakaa mielipiteitä vahvasti kahtia. Second Life lienee se tunnetuin ja kiistellyin väline, jossa jotkut opettavat aktiivisesti, toiset taas kaihtavat sitä sen kaupallisuuden vuoksi. Second Life on tarkoitettu aikuisille, joten alaikäisiä sinne ei pidäkään päästää. Puolustajien mielestä nimenomaan 3D-ympäristön avatarien läsnäolo ja elekieli tuovat etäopetuksen lähemmäs luokkahuoneen jaettua tilaa.

    Virtuaalitodellisuutta löytyy monessa muodossa ja esimerkiksi Google Earth on etenkin kartalla tapahtuvaan toimintaan omiaan.

    Palvelujen yhdistely: Mashup

    Jos sisällön yhdistely eri palveluista ei riitä, voidaan myös eri palveluita yhdistää uusiksi sovelluksiksi. Monet web-palvelut tarjoavat avoimen rajapinnan (API eli application programming interface) jonka avulla palvelua voidaan käyttää ohjelmallisesti. Tyypillisessä mashupissa otetaan kaksi palvelua, joiden tiedot yhdistetään uudeksi palveluksi. Usein toinen palveluista on Google Maps ja toinen on jokin tietolähde, jossa on jollain tavalla paikkatietoja mukana.

    • Mashup-ympäristöjä: Yahoo Pipes, Lotus Mashups (myöhemmin tänä vuonna)
    • Esimerkkejä mashupeista:

    Remiksaus

    Kun muiden tekemää materiaalia hyödynnetään omassa tuotannossa, käytetään termiä remiksaus. Tärkeää tässä on toimia lainmukaisesti. Vain sellaista materiaalia voi käyttää, joka sallii aiotun käytön. Mahdolliset lainaukset ja muut tiedot on merkittävä näkyviin lisenssien ehtojen mukaisesti. Remiksaukseen kuuluu myös toisen tekemän aineiston jatkokehitys ja muokkaus.

    Tekijänoikeuden tulkinta USAssa on muuttumassa, koska nykytulkinta pitkälti tekee nykyisen remiksauskulttuurin laittomaksi. Katso esim. NY Timesin artikkeli, jossa esitetään tulkintaa, että jos työ lisää jotain uutta arvoa alkuperäiseen, on se kohtuullista käyttöä (fair use), mutta jos sillä voi korvata alkuperäisen on se tekijänoikeuden vastaista.

    • Remiksaus
    • Toisten tekemän materiaalin jatkokehitystä ja käyttöä uudessa tilanteessa
    • Hyvin usein rikkoo tekijänoikeutta (muttei välttämättä)
  • Tekijänoikeus

    • Pohdittavaa

    Tässä vielä kysymyksiä, joita kannattaa pohtia ennen oman web2.0-opetustoiminnan aloittamista.

    • Vinkkejä ja lisätietoa: Always learning, Learnlets, Sosiaalinen media opetuksessa, Sosiaalinen media, Ohjelmia opettajan käyttöön.
    • Täytyykö sisältö suojata salasanalla?
    • Millä lisenssillä oppijoiden tekemä sisältö julkaistaan? Kuka sisällön omistaa?
    • Lähi-, monimuoto- vai etäopetus?
    • Yksilö-, ryhmä- vai yhteistyötä?
    • Pedagoginen lähestymistapa? Käytetyt pedagogiset menetelmät?
    • Opiskelijoiden autonomian määrä?
    • Asiantuntijatiedon lähde: opettaja, opiskelijat, kirjat, oppimateriaali, webbi?
    • Arviointi: tentti, harjoitukset, lopputyö, itsearviointi, vertaisarviointi?
    • Halutut oppimistulokset: pintapuolinen yleiskatsaus, muistaminen, rutinoituminen, syvällinen ymmärrys, sovelluskyky?

    Lopuksi

    • http://tarmo.fi
    • tarmo@iki.fi

     

    Seminaari nettiin ilmaiseksi

    Sosiaalinen media koulutuksessa -seminaari on ohi. Puolen päivän seminaarissa Tero Karvinen ja Hans Põldoja puhuivat uusista webin mahdollisuuksista koulutuksessa. Itse aiheiden kiinnostavuuden lisäksi minulla oli mielenkiintoinen haaste saada seminaari myös niiden saataville, jotka eivät pystyneet matkustamaan paikan päälle. Ilman kunnon av-välineitä ja budjettia. Mutta näin se onnistui:

    Seminaaripaikalla oli kannettava tietokone, jossa Linux-käyttöjärjestelmä, sekä ilmainen Shoutcast Transcoder-ohjelma, joka osaa suoraan pakata esim. linjatuloäänen mp3-muotoon ja lähettää Shoutcast-palvelimelle. Paikalla oli myös kolme mikrofonia ja miksauspöytä, jolla saatiin äänitasot kuntoon. Ääni ohjattiin tietokoneen line in -liitäntään, josta Shoutcast Transcoder vetää signaalin nettiin.

    Avuksi siis tarvitaan Shoutcast-palvelin, joka vaatii sellaiset 64 kbps / kuuntelija. Saatavilla on valmiitakin palvelimia, mutta oman voi perustaa, jos laite löytyy – serveriohjelmisto on ilmainen.

    Etäosallistujilta vaaditaan ainoastaan mediasoitin, joka osaa soittaa mp3-streameja (Windowsille Winamp tahi Media Player, Macille iTunes, Linuxille mplayer tai xmms).

    Äänen välittämisen lisäksi käytimme Skypea keskusteluun. Sekä etäosallistujat että paikalla olijat pääsivät yhteiseen Skype Chatiin, jossa he voivat keskustella, kommentoida, ja kysyä esiintyjiltä. Tämä “backchannel” on jo aiemmin hyväksi havaitsemani käytäntö. Skype Chat pyöri samalla koneella kuin Shoutcast Transcoder, ja ruudun sisältö lähetettiin huoneen toiseen videotykkiin. Seinällä oli siis esiintyjien diojen lisäksi puoli ruutua tätä backchannelia.

    Toinen puoli ruutua oli varattu selaimelle, jolla hain Googlesta esityksiä liippaavia sivustoja ja naputtelin ne del.icio.us:iin tagilla itko06. Näin kerättiin kätevästi vakuuttava kirjanmerkkikokoelma kovimmista sosiaalisen verkon resursseista.

    Ja parasta hommassa oli, että se toimi täysin ongelmitta. Tätä jos haluaisi parantaa, niin esittäjän koneen työpöydän jakaminen nettiin olisi kiva, nyt etäosallistujien oli itse selattava dioja ja pysyttävä esiintyjän tahdissa.