Sosiaalinen media pakottaa muuttumaan

Kyse ei ole verkossa olevista palveluista, kuten Facebookista, vaan toimintakulttuurin muutoksesta. Verkkoteknologian mahdollistama ihmisten välinen julkinen keskustelu, jakaminen ja tiedonrakentelu – eli sosiaalinen media – tuo yliopisto-opetukseenkin omat haasteensa. Omassa työssäni Aalto-yliopiston Medialaboratorion tutkijana yhteisöllisen oppimisen parissa olen jo vuosien ajan ollut tekemisissä sosiaalisen median kanssa, sillä se vaikuttaa oppimisympäristöihin paitsi teknologian, myös kulttuurin ja pedagogian osalta.

Sosiaalinen media on jo nyt muuttanut yhteiskuntaa. Kuluttaja ei enää ole yksin, vaan voi jakaa kokemuksensa tuotteesta tai palvelusta ystävilleen ja koko maailmalle. Yrityksen ja kuluttajan suhde on muuttumassa julkiseksi dialogiksi. Markkinointi, myynti, brändinhallinta, strategia, sisäinen ja ulkoinen yritysviestintä, tuotekehitys, julkishallinto ja oikeastaan kaikki muuttuu tämän seurauksena. Jos yliopisto-opetuksen kohteena on jokin näistä teemoista, on sen uudistuttava nopeasti. Read the rest of this entry »

Web 2.0 ohjelmistotuotannossa

Pidin asiantuntijapuheenvuoron 14.4.2010 Digitaalinen Suomi -seminaarissa Jyväskylässä otsikon mukaisesta aiheesta. Tässä 45 minuutin pituinen slidecast-tallenne puheestani. Käsittelen teemoja sekä web 2.0 -ohjelmien tekemisen näkökulmasta että web 2.0 -palveluiden hyödyntämisestä ohjelmistotuotannossa yleensä. Joitain teknisiäkin asioita mukana on, kuten pilviarkkitehtuuri ja NoSQL-tietokannat. Oli ihan hauska välillä puhua ihan teknisestä aiheesta – sisäistä nörttiä pitää silloin tällöin ruokkia. Niin ja minut voi tilata puhumaan muihinkin tilaisuuksiin. Read the rest of this entry »

Avoimen lisenssin valitseminen – Prezi-esitys

Sain vihdoin kasattua ensimmäisen julkisuutta kestävän Prezi-esityksen. Saa zoomailla ja kommentoida. Tätä saa käyttää vaikka oman esityksen taustamateriaalina, jos haluaa, mutta se soveltuu myös ihan itseopiskelunkin tueksi. Jos avoimet lisenssit ja Creative Commons ovat vielä vähän hämärän peitossa, tämä toivottavasti auttaa. Klikkaa alla olevan upotuksen Play-nappia ja sen jälkeen More-valinnasta Full screen, niin tekstit näkyvät riittävän hyvin. Sarkaimella (tabulaattorilla) pääsee kulkemaan esityksessä eteenpäin. Read the rest of this entry »

Visuaalisuus ja nimet oppimisympäristössä

Anne Rongas pohtii visuaalisuutta kirjoituksessaan Väliäkö visuaalisella? ja sanoo mm.

Miksi visuaalinen on niin tärkeää (ainakin minulle)? Se on kuin arkkitehtuuri ja sisustus ja puutarhasuunnitelma ja liikennejärjestelyt. Jos verkossa visuaalisuus ei tue liikkujaa, ympäristö ei avaudu. Harva uskoo, mikä vaiva on luoda mahdollisimman havainnollista verkkoympäristöä. En todellakaan ole taitava tässä. Muut pankoot nyt paremmaksi.

Ympäristön nimeksi tuli Penaali. Visuaaliseen ilmeeseen liittyy erilaista normipenaalista löytyvää: kyniä, terotin, klemmari yms. Penaalilla on myös vertauskuvallinen merkitys, kuten testihenkilö totesi: Sieltä löytyy kaikki apu visaisiinkin pulmiin, kunhan vain muistaa ajatella!!

Lähtökohtahan kaikkien tilojen rakentamiselle on se todellinen tarve. Opetuksessa perimmäinen tarve on oppimistulosten parantaminen. Niitä voi tukea uusilla menetelmillä, pedagogialla ja toimintatavoilla. Toimintatapoja taas voi tukea uusilla välineillä, kuten tällä Annen perustamalla Penaalilla.

Kukin väline tarjoaa affordansseja ja rajoitteita, eli tarjoaa joitain mahdollisuuksia ja toisaalta rajoittaa toimintoja jollain tavalla. Nämä eivät kuitenkaan ole jokaiselle välineen käyttäjälle itsestäänselviä. Ne pitää tuoda esiin.

Nimi on tärkeä elementti, sillä se ohjaa välineen käyttäjien ajattelua (frame of mind). “Penaali” nimenä johtaa palveluun tulijan suhtautumaan siihen eri tavalla kuin vaikkapa “Koulutuskeskus” tai “Kahvihuone” tai “Liitutaulu” tai “Kateederi”.

Palvelun nimen lisäksi myös muut käytetyt termit vaikuttavat toimintaan. Kutsutaanko blogia blogiksi, vai kurssipäiväkirjaksi, vai kurssin kotisivuksi? Onko foorumi foorumi, vai keskustelualue, vai ideointipaikka, vai hengailumesta?

Myös visuaalinen ilme vaikuttaa. Käytetyllä kuvakielellä saadaan katsojassa aikaan tunnetason reaktioita. Onko kuvitus innostavaa, viileän asiallista, omituista, kunnioitusta herättävää vai ahdistavaa? Tyhjän tilan käytöllä, typografiaa vaihtelemalla, värimaailmaa säätämällä ja kuvia valikoimalla voi samasta palvelusta tehdä tyystin erilaisen. Ja tämä erilaisuus tulee myös vaikuttamaan sen käyttötapaan.

Kokeilkaapa joskus vaikka katsoa jännityselokuvaa tai toimintaelokuvaa mutta mykistäkää ääni ja soittakaa ihan mitä tahansa muuta musiikkia tilalla. Musiikki on tietysti oma aistimodaliteettinsa, mutta vastaavalla tavalla visuaalinenkin vaikuttaa kokonaisuuteen.

Itselläni on itse asiassa sama homma kuin Annellakin edessä, kun täytyy rakentaa verkkosivusto tukemaan tammikuussa ilmestyvää Sosiaalinen media opetuksessa -kirjaa. Eli pitää miettiä visuaalista esillepanoa.

Tags: , , , , , ,

USAn talouskriisin taustaa

USAn musta maanantai ei tullut sinänsä yllätyksenä, sillä USAn talouden perusmekanismeista pystyi jo pitkään päättelemään, ettei järjestelmä voi pyöriä samaan tahtiin loputtomiin. Jokin aika sitten USAn hallitus (eli veronmaksajat) pelasti ostamalla kaksi maan suurinsa asuntoluottolaitosta, mutta nyt suuri pankki päästettiin konkurssiin asti. Asiasta lisää mm. HS:n pääkirjoituksessa: Pahinta ei ehkä ole vielä nähty finanssimarkkinoiden kriisissä.

USAn talousluvut ovat näyttäneet noususuhdannetta jo pari vuosikymmentä (mitä nyt yksi dotcom-kupla välissä puhkesi), mutta todellisuudessa maa on ollut taantumassa, kenties jopa lamassa jo vuosia. Tämä ei ole näkynyt julkisesti, koska talouden tunnuslukuja on säädetty – jokainen hallitus on aina muuttanut laskukaavoja, jotta taloudella näyttäisi menevän paremmin. Esimerkiksi inflaationa käytetään ns. “core inflation”-lukua, joka ei ole todellinen inflaatio, vaan josta on poistettu ruoan ja polttoaineen hinnat, ja myöhemmin asuntojenkin hinnat. Eli vaikka kaikkien hinnat ovat nousseet merkittävästi, ruoan hinta jopa 10% vuodessa, eivät ne näy raportoidussa inflaatiossa. Tämän lisäksi inflaatiota on korjattu substituutio- ja hedonismikorjauksilla. Substituutio tarkoittaa, että jos jonkin tuotteen hinta nousee, korvataan se vertailukorissa halvemmalla vastaavalla. Hedonismi taas tarkoittaa, että jos tuotteeseen tulee uusia ominaisuuksia ja siten sen nautittavuus lisääntyy, pitäisi tuote laskea korissa nautinnon lisäystä vastaavalla alennuksella. Eli jos TV:n uudessa samanhintaisessa mallissa on vaikkapa digitv-ominaisuus, lasketaan TV:n hinta nyt korissa vaikkapa 20% alennuksella, koska kuluttaja saa enemmän. Vaikka missään kaupassa kuluttaja ei enää saa sitä televisiota tällä 20% alennuksella ja ilman tätä lisäominaisuutta. Lisätietoja mm täältä: US Inflation Much Higher Than Reported: Get Ready For 10% Inflation | LIVING OFF DIVIDENDS & PASSIVE INCOME Näitä inflaatiokorjauksia kun poistaa ja tarkastelee USAn talouskehitystä, on siellä huideltu jo toista vuosikymmentä noin 10% vuosi-inflaation tahdissa. Myös työttömyystilastoista on siivottu pois “pysyvästi työttömät”. Ja silti USAn keskuspankki on pitänyt korkotason alhaisena, jotta bisnes ei hidastuisi.

Inflaatio tuntuu olevan sellainen pakollinen paha, mutta oikeasti näin ei ole. Maailman talouden inflaatio vuosina 1600-1900 oli 0%. Ainoastaan sotien aikana rahan arvo laski, kun valtiot ottivat lainaa ja loivat rahaa tyhjästä, mutta sotien jälkeen rahan arvo palasi ennalleen. Mutta kun rahan arvo irrotettiin kultakannasta maailmansotien melskeessä, ei ollut enää mitään pakottamassa arvoa ennalleen – valtiot voivat painaa rahaa tarpeen mukaan, mikä tietysti aiheuttaa myös inflaatiota. Esimerkiksi Saksassa koettu hyperinflaatio johtui holtittomasta rahan tekemisestä. Mainitaan nyt tässä, että vain 5% maailman rahasta on käteisenä. Loput on pelkkiä bittejä pankkien tietokannoissa.

Mistä raha sitten saa arvonsa, kun kerran kultaa tai hopeaa ei enää käytetä arvon mittana? Rahan arvo on velassa, eli lupauksessa, että joku maksaa velan takaisin. Kun kuluttaja ottaa lainaa pankista, hän tekee lupauksen maksaa lainan takaisin. Tämä velkakirja on siis se arvoa tuova paperi. Ja kun pankilla on paperi, jossa joku lupaa maksaa vaikkkapa 10000€, on pankilla ikäänkuin virtuaalisesti 10000€ rahaa, se vain on lainassa. Noh, tässä ei vielä ole ongelmaa, mutta kun tämä 10000€ käytännössä menee kuluttajan oman pankin tilille, on tällä pankilla (joka voi olla sama tai eri pankki) oikeus lainata 90% tästä rahasta jollekulle muulle kuluttajalle. Ja kun tämä 9000€ lainataan ja talletetaan toiselle tilille, voidaan sen perusteella taas lainata 90% eteenpäin, yhä uudelleen ja uudelleen. Lopulta tuo alkuperäinen 10000€:n laina on paisunut noin sadan tuhannen euron arvoisiksi lainoiksi. Ja koko tämän summan takeena on siis ainoastaan se alkuperäinen velkakirja kymppitonnista.

Tämä ei yleensä ole ongelma, sillä useimmat kuluttajat eivät tarvitse rahaansa käteisenä samanaikaisesti. Kun joku haluaa rahansa tililtään, pankilla yleensä on sen verran käteistä annettavana. Ja jos ei ole, on pankkien yhteisiä turvarahastoja, joista rahaa saa. Nytkin HS:n kirjoituksessa mainittiin, että

Rikkaiden teollisuusmaiden kymmenen suurta pankkia kiirehti yhdessä perustamaan 70 miljardin dollarin hätärahaston helpottamaan tilanteen luomia luottopaineita.

Eli rahaa siltä varalta, että kuluttajat alkavat suurissa määrin nostaa rahojaan pankeista ulos. Koska pankeilla itsellään sitä rahaa on vain murto-osa talletusten määrästä.

Tähän mennessä todettu: USAn taloudelliset tunnusluvut näyttävät liioitellun positiivista kuvaa. Kaikki raha perustuu kuluttajien, yritysten ja valtioiden pankeilta ottamaan velkaan (ei siis kultaan).

Kultakannasta irtoaminen oli tietysti siinä mielessä kivaa, että talouden kasvua rajoitti kullan hankkimisvauhti – talous ei voinut kasvaa nopeammin kuin valtioiden kultavarannot kasvoivat. Kun rahan arvo ei perustu mihinkään, talouden kasvuakaan ei rajoita mikään. Ja taloushan onkin kasvanut sen viimeiset 80 vuotta. Nyt otetaan jo itsestäänselvyytenä, että talouden on vuosittain kasvettava. Jos kasvua on vain vähän, ollaan huolissaan. Vaikka kestävän kehityksen kannaltahan mikään ei voi jatkuvasti kasvaa.

Maailman talousjärjestelmän on kuitenkin kasvettava jatkuvasti. Ja syy tähän on todella yksinkertainen: Koska kaikki käytössä oleva raha on lainattu pankeilta, olkoon summa vaikka gaziljoona, on tänäkin vuonna maksettava tästä summasta korkoa pankeille, vaikkapa 4% gaziljoonasta. Jotta tämä korko voidaan maksaa, on sitä varten oltava rahaa. Mutta koska kaikki raha on lainattu pankeilta, koron maksamiseen tarvitaan lisää rahaa, eli pankeilta on lainattava tänä vuonna 4% gaziljoonasta ihan vain korkojen maksamiseksi. Ja näin maailmassa olevan rahan määrä kasvaa väkisinkin jatkuvasti, koska olemassaolevalle rahalle eli lainalle on maksettava korkoa ja sitä saa vain lainaamalla lisää.

Nopeasti ajatellen tuo yllä kuvattu mekanismi ei kuulosta kovin toimivalta. Mutta kyllä se toimii – kunhan talous kasvaa yhtä nopeasti kuin uutta lainaa on otettava korkojen maksamiseen. Jos ja kun talous kasvaa heikommin, uutta rahaa tehdään vähemmän kuin korkoihin tarvitaan, joten jotkut lainanottajat menevät konkurssiin ja heidän lainansa muuttuvat arvottomiksi. Luottotappion kärsii se pankki, joka lainan on antanut.

Yksittäiset konkurssit tietysti eivät maailmaa hetkauta. Mutta isommaksi ongelma paisuu, kun enemmän lainoja muuttuu arvottomaksi. Jos siis vaikkapa USAn kansalaisten kulutusinto heikkenee ja siten talouskasvu hidastuu (tai pysähtyy, tai talous alkaa jopa pienentyä), alkaa firmoja mennä nurin ja niiden lainat jäävät maksamatta. Kun näitä tapahtuu paljon, alkavat pankit kärsiä luottotappioista ja pahimmassa tapauksessa luotottajia (kuten nyt USAn kaksi suurinta asuntoluotottajaa ja nyt suuri pankki) alkaa mennä nurin, jos valtio ei niitä pelasta (tekemällä lisää rahaa).

Eli: Nykyinen kroonisen talouskasvun aika (viimeiset 80 vuotta) on itseään ruokkiva järjestelmä, joka voi toimia vain niin kauan kun talous todella pystyy kasvamaan. Jos ja kun talouskasvu pysähtyy, lainoista alkaa tulla luottotappiota yleisen lainakorkoprosentin tahdissa.

Mikä sitten sai talouskasvun pysähtymään USAssa nyt? Vaikka moni ekonomisti voisi olla yllä kirjoitetun kanssa eri mieltä, niin ekonomistienkin mielestä Tuotto=Työ*Pääoma, tai jokin sen johdannainen. Oleellisesti työvoimaa tarvitaan tuoton saamiseksi. Työvoimaa taas on se energia, jota ihmiset voivat tuottaa. Valtaosa tästä energiasta ei ole lihasvoimaa, vaan halvan öljyn mahdollistamaa lisäenergiaa (jolla liikutetaan työkoneita, ruokaa ja ihmisiä, ja tuotetaan suuri osa ruoasta, raakamateriaalista ja hyödykkeistä). Kuten uutisissa on nähty, halpaa öljyä ei enää ole. Öljyn kysyntä kasvaa jatkuvasti, kun kiinalaiset haluavat jääkaapin ja auton joka kotiin. Mutta öljyn tuotanto ei ole viimeiseen neljään vuoteen kasvanut lainkaan, lisääntyneestä kysynnästä huolimatta. Valtaosa öljytutkijoista on sitä mieltä, että olemme saavuttaneet öljytuotantohuipun ja tästä eteenpäin öljyn tuotanto tulee hidastumaan, koska uutta öljyä on yhä vaikeammissa paikoissa ja pienemmissä varannoissa. Jos ja kun öljyn määrä vähenee, samalla vähenee se hyötyenergian tuotanto, jota talousjärjestelmään saadaan. Ja tuotto tulee laskemaan, vaikka jo tuoton pysymistä samalla tasolla pidetään huonona suorituksena nykyisessä jatkuvan kasvun maailmassa.

Kuinka tästä sitten päästään taas uuteen nousuun? Tuskin mitenkään. Jatkuva kasvu on idealismia, jota on nyt halvalla öljyllä saatu viimeiset 80 vuotta pönkitettyä, mutta nyt se on loppumassa. Me tulemme tulevaisuudessa muistelemaan 90- lukua ja 2000-luvun alkuvuosia kultaisena aikana. Tulevat polvet taas poskettoman tuhlailun aikakautena. Olemme suurten muutosten edessä. Paluuta kivikaudelle tuskin tapahtuu, mutta elintaso tulee länsimaissa laskemaan. Siihen voi jo nyt varautua opettelemalla pärjäämään vähemmällä tavaralla, liikkumisella ja energialla.

HS:n pääkirjoitus päättyy näin:

Euroopan talouskasvun on ennustettu olevan ensi vuonna vain 0,5 prosenttia – tämän jälkeen ehkä vähemmänkin. Suomessa on elätelty toiveita vielä 1,5 prosentin kasvusta, mutta maanantaina OP-Pohjolan talousennusteessa kasvuarvio oli enää yksi prosentti.

Koskakohan uskalletaan valtamediassa sanoa ääneen, että talouskasvu voi olla negatiivinen? Viimeistään sitten kun se todella menee negatiiviseksi. Ai niin, ainahan niitä talouden mittareita voi säätää siten, että tilanne näyttää paremmalta, kuten USAssa on tehty 80-luvulta alkaen. Ongelma tässä tietysti on se, että valehtelu ei asiantilaa todella muutu. Nyt nähtiin, että manipuloinnilla saatiin pari vuosikymmentä keinotekoista talouskasvua, mutta että jäljet lopulta johtavat sylttytehtaaseen.

Harvinaisen poikkeuksen suomalaisen valtamedian selkärangattomaan hyssyttelyyn tarjosi Aamulehden pääkirjoitus: Talous ei homeopatialla parane. Suosittelen lukemaan.

Lisätietoja:

Saa olla eri mieltä, kunhan perustelee mielipiteensä, mielellään lähdeviitteen kera.

Edit 19.9.2008: Korjasin uudelleenlainauksen summiin lipsahtaneen kirjoitusvirheen. Kommenteissa tarkemmin.

Oppiminen ja opetus 2000-luvulla

Ohessa viime talvena pitämäni esitys tästä aiheesta. Esitys käy läpi koululaitoksen historiallisen kehityksen, nykykäsityksen oppimisesta sekä uuden teknologian ja sen tuoman kulttuurimuutoksen opetusalalla.

Oppiminen ja opetus 2000-luvulla
View SlideShare presentation or Upload your own. (tags: oppiminen opetus)

Esitys kuvineen on avoimesti lisensoitu (CC BY-SA), joten sitä saa jatkokäyttää itse kuten haluaa, kunhan julkaistessa mainitsee minut ja käyttää samaa lisenssiä.

Maailma muuttuu – hyviä uutisia

Tämä teksti perustuu tohtori Dennis Meadowsin haastatteluun. Dennis Meadows kirjoitti jo 30 vuotta sitten kirjan, jossa käsiteltiin rajallisen planeetan dynamiikkaa. Kirjasta tuli uusi painos hiljattain (“Limits to Growth”) ja huolestuttavaa on se, että ne asiat, joista 30 vuotta sitten kirjoitettiin teoreettisina tulevina asioina ovat nyt konkreettisesti tapahtumassa, mutta poliitikkojen ja tavallisen kansan suussa näistä asioista ei vieläkään puhuta. Pääsen hyviin uutisiin tekstin lopussa, aluksi asian tiivistelmää ja pohdintaa.

Kansakunnan kehittymistä mitataan perinteisesti BKT:llä eli bruttokansantuotteella, tai tarkemmin sen kasvulla. Sinänsä mittari voisi olla mikä tahansa muukin, vaikkapa onnellisuuden kasvu. Edistyksen mittaaminen kansantuotteella tarkoittaa, että joka vuosi täytyy tuottaa enemmän. Sinänsä tietysti kiva juttu, että on enemmän kaikkea. Mutta jos ajattelee pitkällä tähtäimellä, niin kuinka ihmeessä voidaan tuottaa joka vuosi enemmän ja enemmän? Jos tavoite on 4%:n BKT:n vuosikasvu, niin ollaanko Suomessa 100 vuoden päästä 50 kertaa rikkaampia? Ja 1000 vuoden päästä 100 triljoonaa kertaa rikkaampia? Ihanko totta? Tähänkö uskovat kaikki Suomen päättäjät?

Kun realistisesti ajattelee, niin tämä planeetta on tietyn kokoinen ja siinä on puhdasta vettä, viljeltävää maata, öljyä, metsää ja muita resursseja vain tietty määrä. Jatkuva kasvu tarvitsee jatkuvasti kasvavia resursseja. Tietysti teknologiset innovaatiot voivat parantaa tehokkuutta ja saattaa uusia resursseja käytettäväksi, mutta johonkin se planeetta loppuu.

Kuten Meadows jo 30 vuotta sitten kirjassaan näki, resurssien rajat alkavat vaikuttaa haitallisesti samanaikaisesti, sillä jonkin resurssin parempi riittävyys mahdollistaa vähemmällä pärjäämisen muilla alueilla. Eli jos on tarpeeksi puhdasta vettä, pärjää vähemmällä energialla, ja jos on tarpeeksi energiaa, pärjää vähemällä vedellä tai huonommalla viljelymaalla (koska energialla voidaan tuottaa lannoitteita). Joten jokseenkin helposti käy niin, että todellisia ongelmia tulee vasta sitten, kun rajat kaikessa saavutetaan.

Ja nyt siinä sitten ollaan. Halpa energia on loppunut, jonka näkee yhä nousevissa bensan ja sähkön hinnoissa. Halpa ruoka on loppunut, jonka näkee 20-50% viimeisen vuoden aikana Suomessa nousseissa ruokatarpeiden hinnoissa. Ilmakehänkin käyttäminen hiilidioksikin kaatopaikkana alkaa loppua, koska siihen ei enää enempää sovi ilman varsin huolestuttavia sivuvaikutuksia.

Länsi-Eurooppalaisen elintasolla tällä planeetalla voi kestävästi elää ehkä 250 miljoonaa ihmistä. Kestävä tarkoittaa, että pärjätään ilman fossiilisia öljy- ja vesivarantoja eli eletään joka vuosi sillä, mitä luonto (pääasiassa auringon energian kautta) vuodessa tuottaa. Maailmassa on kohta 6,5 miljardia ihmistä, joten joko suurin osa ihmisistä kuolee pois seuraavan 30-50 vuoden aikana tai maailmassa on paljon vähemmän ihmisiä, jotka elävät nykyisten länsimaiden hyvällä elintasolla.

Ekonomistit ovat yleensä ensimmäisinä toteamassa, että mitään ongelmaa ei ole, koska heidän mallinsa eivät tällaista näytä. Valitettavasti ekonomistien regressiomallit eivät ole täydellisiä – niissä on vain ne luvut, joista on ollut historiallista dataa ja jotka ovat muuttuneet. Heidän malleissaan ei ole ollut esimerkiksi jäljellä olevan käyttämättömän öljyn määrää, koska siitä ei ole ollut luotettavia lukuja saatavissa. Joten heidän mallinsa eivät itse asiassa päde tilanteessa, jossa se öljy alkaa huveta. Eräskin haastattelussa mainittu ekonomisti oli 70-luvulla ennustanut, että 2000-luvun pahin ongelma tulee olemaan se, että öljyä on liikaa ja että se on siksi lähes arvotonta. No ei ihan mennyt oikein.

Meadows on 30 vuoden aikana muuttunut entistäkin pessimistisemmäksi, koska 30 vuoden aikana maailman valtiot eivät ole tehneet mitään näiden tosiasioiden huomioimiseksi. Kaikki tavoittelevat talouskasvua, elintason paranemista ja yhä enemmän omaan taskuun pelaamista. 30 vuotta sitten olisi vielä ollut se 30 vuotta aikaa tehdä asialle jotain, nyt on jo kiire. Mutta keskustelu ei ole juurikaan edennyt tekoihin. Tähän on ilmeisesti kaksi syytä:

1. USAn media on yritysten omistama ja yritysintressien kontrolloima. Mitään, mikä heikentäisi yritysten kannattavuutta lyhyellä tähtäimellä ei uutisoida (ainakaan liian näkyvästi). Kuluttajat halutaan pitää kuluttajina, jotka ostavat mahdollisimman paljon, vaikka velaksi, jotta yritykset saavat tulosta.

2. Maailman demokratiat toimivat varsin pitkälti vaalikausien mukaan – toimenpiteet toteutetaan siten, että maksimoidaan itsen ja oman puolueen jälleenvalintamahdollisuudet ensi kaudella.

Tässä tilanteessa tarvittavat poliittiset toimenpiteet ovat sellaisia, että ne ovat muutaman vuoden tähtäimellä elintasoa heikentäviä, mutta pidemmällä tähtäimellä auttavat yhteiskuntaa selviämään edes jotenkin eheänä.

Esimerkki: Polttoaineen hinnan noustessa kuljetusala useimmissa maissa on alkanut valittaa lakkojen ja muiden tekojen muodossa ja vaatii polttoaineen hinnan alentamista. Tämä on juuri se väärä suunta. Päinvastoin polttoaineen hintaa tulisi verotuksessa tehdä vielä kalliimmaksi (ei ehkä Suomessa, mutta USAssa, Kiinassa ja OPEC-maissa, joissa polttoaineen halpaa hintaa ylläpidetään valtion tukiaisin), jotta yhteiskunta alkaisi sopeutua kalliiseen polttoaineeseen, koska polttoaineen hinta tulee seuraavina vuosikymmeninä väistämättä moninkertaistumaan. Parempi, että sopeutuminen siihen alkaa jo nyt, eikä sitten kun on pakko.

Selkänä vaarana ongelmia vähättelevällä “kaikki on hyvin”-politiikalla on, että planeetan resurssit saadaan niin pahasti ylikulutettua, että tuloksena on romahdus. Kasvumalleja on periaatteessa neljä, jotka voivat olla biologian tunnilta tuttuja eläinpopulaatioista:

1. Ylikulutus ja romahdus: Pieni populaatio kasvaa eksponentiaalisesti, kunnes se ylittää ympäristön kantokyvyn jatkaen kasvuaan. Jonkin ajan päästä riistohyödynnetty ympäristö ei enää kykene populaatiota kannattamaan, jolloin populaatio romahtaa murto-osaan entisestä tuhoisin seurauksin.

2. Tasapaino (S-käyrä): Populaation kasvu hidastuu ennen kantorajan ylitystä muodostaen S:n muotoisen käyrän, ja tasoittuu kantorajalle. Tällä hetkellä ihmiskunta on jo resurssienkäytössä ylittänyt maapallon kantorajan, joten tämä malli ei enää ole mahdollinen. 30 vuotta sitten oltaisiin ehkä ehditty.

3. Oskillaatio: Kantoraja ylittyy jonkin verran, kääntyy laskuun, nousee taas, kääntyy laskuun, ja yhä pienemmin heilahduksin kantorajan ympärillä tasoittuu kantorajaan.

4. Eksponentiaalinen kasvu: Kasvu jatkuu eksponentiaalisesti kantorajan yli eikä pysähdy tai hidastu ikinä. Tämä on se perinteisten ekonomistien mielestä realistinen malli.

Kysymys on nyt lähinnä siitä, onko edessä oskilloiva (3) vai romahtava (1) malli. Mitä pidempään kulutus jatkuu nykytahdilla, sitä todennäköisemmin edessä on romahdus.

Oli edessä kumpi malli tahansa, tarkoittaa se elintason laskua länsimaissa. USAssa tämä tulee olemaan Eurooppaa vakavampi muutos. Muutokseen kuuluu autoilun vähentyminen, ihmisten muuttaminen lähemmäs työpaikkojaan ja lähiöiden häviäminen, joukkoliikenteen lisääntyminen, liharuoan vähentyminen, matkustelun väheneminen, kulutuksen väheneminen. USAn talous on II maailmansodasta asti rakennettu yhä kasvavan kulutuksen varaan, joten kulutuksen vähentyessä sen talous on pahassa romahdusvaarassa, kun se nytkin jo nitisee liitoksistaan.

Euroopassa joukkoliikenne ja kaupunkien rakenteet ovat huomattavasti paremmassa kunnossa tulevaa silmällä pitäen. Meidän kaupunkimme ovat paikallisesti elinvoimaisia ja joukkoliikenne on pääosin toimivaa. Mutta edelleen muutos seuraavan kahden vuosikymmenen kuluessa tulee tarkoittamaan kansan silmissä “köyhtymistä”. Enää ei ole varaa syödä lihaa joka päivä, ajaa autolla töihin, käydä etelän matkalla, asua sähkö- tai öljylämmityksellä talvisin, viettää kesiä mökillä grillaten, kuluttaa turhaan.

Ilmastonmuutos on tänä vuonna noussut kaikkien tietoisuuteen ja yritykset käyttävät sitä mainoskikkanaan. Nyt on tärkeä ymmärtää, että ilmastonmuutos ja hiilidioksidipäästöt ovat vain yksi ongelmistamme. Puhdas juomavesi on loppumassa suurimmasta osasta maailmaa, joskaan ei Suomesta ihan vielä. Viljelykelpoinen maa vähenee jatkuvasti tehoviljelyn seurauksena, mutta onneksi Suomessa sentään on älytty vuoroviljellä palstoja. Meret ryöstökalastetaan tyhjiksi, toivottavasti ei Suomen järviä. Öljyn tuotanto hidastuu joten halpaa öljyä ja energiaa ja kuljetusta ei enää ole saatavilla. Suomessa voitaisiin turvetta polttamalla tuottaa tarvittava sähkö 20 vuoden ajan (jos olisi olemassa tarvittava infrastruktuuri sen turpeen tarpeeksi nopealle kuljetukselle voimaloihin), sitten sekin olisi loppu.

Kaikki tulee kalliimmaksi, koska tätä kaikkea ei enää riitä 6,5 miljardille ihmiselle. Hyvä jos miljardille.

Lopuksi ne hyvät uutiset: Tulevina vuosina tapahtuva taantuma tai romahdus on luultavasti Suomessa suhteellisesti helpompi kestää kuin monessa muussa paikassa. Puhdas vesi ei meiltä lopu, viljelysmaata on pidetty vuoroviljelyllä jokseenkin hyvässä kunnossa, kylät ja useimmat kaupunginosat ovat vielä elinvoimaisia. Vaikeus tietysti tulee olemaan suhteellisen pitkät etäisyydet ja polttoaineen hirveä hinta. En ihmettelisi, vaikka polttoaine menisi jossain vaiheessa kortille – tärkeät kuljetukset tehdään, mutta huviajelua rajoitetaan. Ja kun hiilidioksidipäästöt todennäköisesti vain pahenevat hiilivoiman yleistyessä, tuleva ilmastonmuutos voi ehkä jopa parantaa ruoantuotantomahdollisuuksia Suomessa, vaikka eipä noita sääkuvioita oikeasti kukaan osaa ennalta varmuudella tietää. Toivotaan, ettei Golf-virta pysähdy ja että napajäätiköt eivät sula…

Yleiset ohjeet: Opettele pärjäämään vähemmällä ja matkustamaan vähemmän. Varmista että osaat jotain sellaista, mitä tarvitaan mahdollisen pienen tai suuremman romahduksen jälkeenkin.

Ilmatieteen laitokselta vihdoin tiukkaa faktaa ilmastonmuutoksesta

Ilmatieteen laitos julkaisi hiljattain minisivuston ilmastonmuutoksesta. Sivustolla on selitetty tiiviisti muutoksen syyt, ilmaston mekanismit ja sitten seuraukset. Esimerkiksi seuraava kuva on varsin informatiivinen ja kertoo, mitä tapahtuu jos keskilämpötila nousee asteen, kaksi…. tai kuusi.

Ilmastonmuutoksen vaikutuksia
Kuvan asiallisuudesta kertoo se, että kuusi astettakaan ei näytä katastrofilta. Mutta käytännössähän tämä tarkoittaa, että kaikki napajääätiköt sulavat, meren pinta nousee noin 100 metriä, jolloin rannikot siirtyvät kaikkialla kymmeniä tai satoja kilometrejä sisämaahan päin. Tällöin menetämme kaikki suuret kaupungit ja valtaosan esim. energialaitoksista, jotka ovat merien rannikoilla. Tampereesta tulisi ilmeisesti rannikkokaupunki ja Suomen suurin kaupunki, sillä nykyään suuremmat olisivat veden alla. Ja lämpötilanmuutos käytännössä tuhoaisi kaikki nykyiset kasvillisuudet uusien lajien siirtyessä etelästä. Sadekuviot menevät uusiksi (etenkin gulf-virta pysähtyy) joten Suomen sääolot ja ruoantuotantomahdollisuudet ovat aika iso kysymysmerkki. Joka tapauksessa tässä vaiheessa ei enää tarvitse pelätä mitään inflaatiosta tai stagflaatiosta kuten nykyään talousanalyytikot huolehtivat, koska ihmiskunta menee vauhdilla kohti keskiaikaa. Vai kuka meistä osaa edes tehdä valurautapannua ilman tehtaita ja sähköä?

Onneksi kuusi astetta on tosi paljon, eikä sitä välttämättä koskaan saavuteta. Eletään Toivossa, sanoin lapamato. Ehkä USAn uusi hallinto muuttaa ilmastopolitiikkaansa. Toisaalta kun se halvan öljyn tuotanto ei enää riitä, luonnollinen korvike on hiilivoima, jota sekä USAssa että Kiinassa on riittävästi useaksi vuosikymmeneksi. Joten ei tässä mitkään helpot ilmastotalkoot edessä ole.

Tags: , , , ,

NetPosti on ihan web2.0

Olen käyttänyt Postin (vai Itellan?) netposti-palvelua jo vuosia. Sinne tulee luottokortin lasku kerran kuussa, noin pääasiassa. Ja palvelu on näyttänyt sellaiselta tavalliselta webmailin inboxilta. Okei, laskuja katsoessa voi klikata itsensä suoraan verkkopankkiin, mutta kuitenkin.

Pitkän tauon jälkeen menin taas netpostiin, kun sinne oli taas muutakin kuin suoraveloitettavia laskuja tullut, ja yllätys oli melkoinen, kun havaitsin koko järjestelmän ilmeen muuttuneen varsin värikkääksi. Poissa on se vanha asiallinen virkamiesleiska ja tilalla värikäs, isoilla kuvakkeilla varustettu web2.0-tyylinen näkymä. Raikas ja kiva. Mutta tärkeämpää olivat uudet ominaisuudet.

Vanhan webmail-tyylisen kansioajattelun sijaan netposti on nyt tyylikkäästi tagipohjainen. Jokaisella uudella kirjeellä on tagi “Saapuneet” sekä saapumiskuukauden mukainen tagi, tyyliin “Huhtikuu 2008″. Jos kirje tiedetään laskuksi, on sillä vastaava tagi. Voin itse valita kirjeille lisätageja valmiista listasta ja lisätä listaan omia tageja, jos niin haluan. Ja kirjeet tietysti voivat sitten näkyä useammassa paikassa kun niillä on useampi tagi. Erittäin kätevää, vaan kuinkakohan hyvin muutos menee läpi perinteisemmille asiakkaille? Postilta kyllä tuli parikin kirjettä, joissa annettiin vinkkejä uuden tagijärjestelmän käytöstä (eikä tagi-sanaa käytetty).

Mutta ehkäpä se syy, jonka vuoksi herryin oikein blogiin kirjoittamaan ylistyksen, oli yllättävän pitkälle viety käytettävyys, joka näkyi pienissä asioissa. Esim. kun katson kirjettä, on ylälaidassa oletusarvoisena valittu toiminto “Poista saapuneista”. Ja kun kirje on poistettu saapuneista, on oletustoiminto “Siirrä roskakoriin”.
 Ja roskakorissa taas oletustoiminto on palautus, vaihtoehtonaan tuhoaminen.

Okei, jotain pientä säädettävää on, esim. jos vaihdan kirjeen otsikkoa, pitää painaa ok:ta sille erikseen. Jos erehdyn vaihtamaan otsikon ja tekemään jonkin arkistointitoimenpiteen, otsikon muutos unohtuu. No, täydellistä ei voi saada. Mutta erittäin hyvä suoritus postilta.

Tags: ,

Podcastien tekemisestä

Aloitin sitten itsekin podcastauksen. En kuitenkaan itselleni, vaan IT-kouluttajat ry:lle, seminaaritallenteiden julkaisemiseksi. Tätä varten tarvitsikin jokunen asia opiskella.

Ensinnäkin tallennus. Kävi ilmi, että kotoa löytynyt vuosia vanha iRiver on aivan mahtava laite. Sen voi laittaa vaikka esiintyjälle kaulaan, tai pöydälle lähettyville, ja sen mikrofoni ottaa hyvin sekä esiintyjän puheen että huoneen puolivälistä heitetyt kysymykset. Laite toimii hämmentävän hyvin ja siihen mahtuu puhetasoisena mp3-tallenteena (kyllä, se enkoodaa lennossa) noin 35 tuntia materiaalia, joten pidemmänkin seminaarin saa kokonaan talteen ilman, että välillä tarvitsee tyhjentää muistia.


Toisena jälkituotanto. Viime syksynä käytin Audacity-ohjelmaa (ilmainen äänimuokkain), mutta nyt käytin suosiolla MacBookini GarageBand-ohjelmaa. Siihen vain raahaa yhden mp3:n, leikkelee turhat alku- ja loppuhässäkät pois, tarkistaa äänenvoimakkuudet (suurinpiirtein), valitsee sopivan ääniprofiilin (esim. “female narrator noisy” sopi aika hyvin laivalla tallennettuihin pätkiin) ja viilaa vielä (esim. treble reduction:lla saa vaatteiden kahinan pois ja bass reduction:lla laivan jyminän pois). Sitten nauhoittaa lyhyen alkupuheen ja loppupuheen, sijoittelee ne sinne päihin, ja valitsee GarageBandin jingle-kokoelmasta sopivan teemamusiikin alkuun ja loppuun. Itseäni häiritsevät suomalaiset podcastit, joista monet vain alkavat töksähtäen ja loppuvat yhtä äkisti. Ei yhtään tiedä, mitä on kuuntelemassa, jos on kuulokkeet korvilla. Ja lopputulos sitten exportoidaan iTunesiin, jossa sen metadatat laitetaan paikoilleen (jotta mp3-tagit sitten ovat oikein) ja konvertoidaan mp3-muotoon.

Kolmantena julkaisu. Podcastit vievät tilaa ja vaativat siirtokapasiteettia, eli niitä ei voi ihan missä tahansa jaella. Päädyin joidenkin podcastaajien suosittamaan pienen kapasiteetin podcastaukseen sopivaan avoimeen ja ilmaiseen ratkaisuun, Internet Archiven ja Ourmedian yhdistelmään. Tunnusten luomisessa on muutama vaihe:

  1. Luo tunnus Ourmediaan.
  2. Luo tunnus Internet Archiveen käyttämällä samaa sähköpostiosoitetta käyttäjätunnuksena kuin Ourmediassakin.
  3. Luo tunnus SpinXpressiin ja lataa sivustolta SpinXpress-ohjelma, jonka avulla podcastit voi nettiin lähettää.

Podcastin (joka tunnin mittaisena voi helposti olla kymmeniä megatavuja kooltaan) lähettäminen web-lomakkeella ei ole hyvä ajatus. Siksi siis SpinXpress. Ohjelman käynnistämällä sitten vain valitaan lähetettävä mp3-tiedosto ja palvelu (Ourmedia). Sitten käydään velho läpi, joka kyselee metatietoja, tyyliin nimi, tekijä, tuottaja, lisenssi, tiedoston tyyppi, avainsanat, kuvaus, yms. Näin tiedosto sitten on sekä Internet Archivessa että Ourmediassa järkevällä metadatalla varustettu.

Neljäntenä podcast-blogin pystyttäminen. Ämpärin saaminen nettiin ei vielä riitä. Podcastia varten tarvitaan se RSS-feedi, joka käytännössä blogista tulee helpoimmin. Perustin siis IT-kouluttajille oman Blogger-blogin. Tämän lisäksi on suositeltavaa tilata FeedBurner-tili, joka osaa ottaa blogin RSS-feedin ja lisätä siihen erilaiset tilausmuodot (iTunesille ja monille muille järjestelmille) sekä lisää feediin podcastissa hyödyllisiä metatietoja. Bloggerin RSS-feedi sitten ohjataan tuonne FeedBurnerin osoitteeseen. Lisäbonuksena FeedBurner pystyy antamaan tilastoja tilaajamääristä ja muitakin hallinta- ja valvontatyökaluja.

Lopuksi jakson julkaisu. Nyt kun kaikki on valmina, voi vain kirjoittaa blogiin uuden kirjoituksen, jossa esittelee lyhyesti podcastin aiheeen. Enclosure-linkki lisätään (suoraan Internet Archivessa olevaan mp3-tiedostoon) paikoilleen, jolloin feedi rakentuu oikein. Ja niille, jotka eivät osaa feedejä tilata, voi Archivesta tai OurMediasta liimata flash-playerin html-koodinpätkän, jolla saa Play-napin ihan siihen selaimeenkin.

Valmis! Oli tuossa hommaa, mutta nyt prosessi on kasassa. Ensimmäisen episodin kanssa meni aikaa, kun näitä tunnuksia teki ja ihmetteli, mutta sen jälkeen uusien julkaisu on ollut varsin vaivatonta.

Esimerkkituotoksia voi kuunnella IT-kouluttajien blogista – siellä on ihan mielenkiintoisia esityksiä verkko-oppimisprosessien suunnittelusta ja ohjaamisesta.