Erityisopetuksen pedagogia

Pari vuotta ehdin tutustua ja tutkia sosiaaliskonstruktiivista pedagogiaa,
kuten tutkiva oppimista, kunnes satuin kuulemaan erityisopetuksen
menetelmistä. Erityisopetukseen joutuvat/pääsevät siis ne lapset, jotka
eivät hyödy tavallisesta luokkaopetuksesta esimerkiksi oppimisvaikeuksien,
käytöshäiriöiden, kehitysvammaisuuden tai muun syyn vuoksi.

Erityisopetuksen opetusmenetelmät ovat nimittäin hyvin lähellä
sosiaaliskonstruktiivisen pedagogia tutkijoiden esittämiä teorioita ja
menetelmiä: oppilaiden omista kiinnostuksenkohteista lähtevää,
keskustelevaa, ongelmalähtöistä ja ratkaisukeskeistä asian selvittelyä ja
tutkimista, sekä vanhojen käsitysten ja uusien oppien välisen kontrastin
korostamista. Lisäksi tällainen lähestymistapa on lähempänä pienten lasten
luonnollista uteliasta toimintatapaa, sekä työntekijöiden ja tutkijoiden
toimintamalleja, joten tällaisessa koulutuksessa opitaan elämässä
tarvittavia taitoja aivan eri tavalla kuin perinteisessä luokkaopetuksessa,
jonka säännöt eivät ole missään muualla käytössä.

Alan tutkijat korostavat, että tällainen oppiminen lisää motivaatiota,
itsesäätelytaitoja, tietoutta omista päättely- ja oppimiskyvyistä,
mediakriittisyyttä, ajankäyttötaitoja, itsenäisyyttä ja sosiaalisia taitoja.
Erityisopetuksessa on otettu vastaavia menetelmiä käyttöön jo kauan ennen
kuin sosiaaliskonstruktiivisuus nousi pedagogisen tutkimuksen eturintamaan.
Toki tutkimusperinne juontaa juurensa jo 1800-luvulta Deweyn kirjoituksista,
mutta pilottiluonteisia opetuskokeiluja lukuunottamatta tämä suuntaus on
saanut tuulta siipiensä alle vasta 1990-luvulla. Erityisopetuksessa
vastaavat menetelmät ovat olleet käytössä pidempään.

Suomessa kehitetty Tutkiva oppiminen on hyvä esimerkki
sosiokonstruktiivisesta pedagogisesta menetelmästä, joka on sovellettavissa
aina esikoulusta koko peruskoulun läpi ammatilliseen koulutukseen,
yliopistokoulutukseen sekä yksityisiin opintopiireihin asti. Eräs
menetelmään vastaan suunnatuista kritiikeistä on se, että kaikkien ei
pidäkään oppia tutkimaan ja ajattelemaan kriittisesti, vaan myös
ei-tietotyön tekijöitä tarvitaan. No, erityisopetuksessa tavoitteena ei ole
tehdä oppilaista tietotyön huipputekijöitä, vaan saada heidät kunnialla
koulusta läpi. Mutta heillekin sovelletaan menestyksellisesti samanalaisia
menetelmiä, joita alan tutkijat nyt suosittelevat kaikille kouluasteille.
Need I say more?

Aito kunnioitus ja avoimuus

Kaarlo Laine veti yhteisöllisyyskoulutusta Ylisen Kuntoutuskeskuksen väelle
erittäin asiantuntevasti ja pedagogisestikin tyylikkäästi. Koulutuksessa
nousi monia asioita esiin, mutta itseeni kolahtivat kunnioitus ja avoimuus
yhteisöllisyyden avaimina, ja noin yleensä ihmissuhteiden parantajina.

Työpaikalla ja oikeastaan missä tahansa ihmiset ovat vuorovaikutuksessa ja
aina välillä tulee esiin potentiaalisia ristiriitoja, esimerkiksi
väärinymmärrysten tai arvoerojen vuoksi. Jos näitä ristiriitoja ei pureta,
ne jäävät kytemään, vaikuttavat kaikkeen tekemiseen, hiertävät suhteita yhä
pahemmiksi ja vaikeuttavat yhdessä toimimista, johtaen lopulta kriisiin,
jonka kohdalla ongelma ratkaistaan joko katkaisemalla ihmissuhde tai
purkamalla tilanne hyvin vaikeassa kriisineuvottelussa.

Keino, jolla ristiriidat ratkaistaan ennen kuin ne paisuvat ongelmiksi, on
loppujen lopuksi todella yksinkertainen. Kun toiseen ihmiseen suhtautuu
aidon kunnioittavasti ja kertoo ajatuksistaan avoimesti, ristiriidat
katoavat. Jos toisen ihmisen tekemiset ärsyttävät, kerro tunteistasi -
älä hyökkää, vaan kerro avoimesti ja syyttämättä, mistä on kyse. Kun kerrot
avoimesti oman kantasi, toisella ei ole syytä loukkaantua ja hermostua – jos
niin käy, on vika täysin hänen.

Aito kunnioitus ei tarkoita, että toista on aina miellytettävä. Jos asiasi
on toiselle vaikea vastaanottaa, kannattaa asia kertoa hieman harkiten ja
toista kunnioittaen. Kannattaa muistaa, että jos toisesta ajattelee jotain
huonoa, eikä siitä toiselle kerro, ei tällöin toimi kunnioittavasti.

Ristiriitoja voi myös ennaltaehkäistä olemalla avoin ja kertomalla omista
asioistaan. Tietenkään kaikesta ei pidä kertoa, vaan vain niistä asioista,
jotka jotenkin vaikuttavat kyseiseen ihmissuhteeseen.

Nämä neuvot pätevät mielestäni sekä työpaikan osastojen
välisiin suhteisiin että ihmisten välisiin työ-, ystävyys- ja
parisuhteisiin. Myös aikuisen ja lapsen välisiin suhteisiin.