Sosiaalinen media pakottaa muuttumaan

Kyse ei ole verkossa olevista palveluista, kuten Facebookista, vaan toimintakulttuurin muutoksesta. Verkkoteknologian mahdollistama ihmisten välinen julkinen keskustelu, jakaminen ja tiedonrakentelu – eli sosiaalinen media – tuo yliopisto-opetukseenkin omat haasteensa. Omassa työssäni Aalto-yliopiston Medialaboratorion tutkijana yhteisöllisen oppimisen parissa olen jo vuosien ajan ollut tekemisissä sosiaalisen median kanssa, sillä se vaikuttaa oppimisympäristöihin paitsi teknologian, myös kulttuurin ja pedagogian osalta.

Sosiaalinen media on jo nyt muuttanut yhteiskuntaa. Kuluttaja ei enää ole yksin, vaan voi jakaa kokemuksensa tuotteesta tai palvelusta ystävilleen ja koko maailmalle. Yrityksen ja kuluttajan suhde on muuttumassa julkiseksi dialogiksi. Markkinointi, myynti, brändinhallinta, strategia, sisäinen ja ulkoinen yritysviestintä, tuotekehitys, julkishallinto ja oikeastaan kaikki muuttuu tämän seurauksena. Jos yliopisto-opetuksen kohteena on jokin näistä teemoista, on sen uudistuttava nopeasti. Read the rest of this entry »

Markkinatalous, yliopistot ja onnellisuus

Tässä ajatuksia, jotka heräsivät kuunnellessani Arthur Warmothin haastattelua aiheesta “Psychology, Economics, and Learning Communities”.

Nykyinen talousjärjestelmä ja näkymättömän käden periaate (“markkinat hoitaa kaiken”) ei itse asiassa hoidakaan kaikkea hyvin. Markkinat hoitavat erinomaisesti yksilöiden tarpeet (kuluttajat) ja yksilöiden sijoitukset (sijoittajat), mutta eivät palvele hyvin yhteisiä asioita (commons) eli kansalaisten tarpeita. Yhteistä ovat esimerkiksi luonto, sivistys, kulttuurielämä, onnellisuus ja useimmat muutkin korkeammat tarpeet. Ja internetissä commons ymmärretään tarkoittamaan kaikkea yhteiseen käyttöön annettua sisältöä, esimerkkinä vaikkapa Wikimedia Commons.

Yksi ajatus nykyisen talousjärjestelmän parantamiseksi olisi perustaa säätiöitä huolehtimaan yhteisistä tarpeista. Näiden säätiöiden ei tule toimia rahallisen kannattavuuden perusteella eikä markkinatalouden sääntöjen mukaan, vaan vain yhteisen hyvän puolesta.

Yliopistot ovat tavallaan se säätiö, joka huolehtii kansan sivistyksestä ja opista. Nykyisin yliopistojen halutaan kuitenkin muuttuvan yhä enemmän yrittäjähenkisiksi ja markkinatalouden säännöillä toimiviksi. Markkinatalous (eli maksimaalisen ahneuden periaate) ei toimi yhteiseksi hyväksi, joten yliopistot muuttuvat väkisinkin palvelemaan yksilöllisiä tarpeita, eli tutkintojen suorittamista ja uramahdollisuuksien avaamista. Korkeammat arvot ja tavoitteet jäävät, koska ne eivät markkinataloudessa kannata – rahaa ei tule tarpeeksi sijoituksiin nähden. Jos yhteiskunnan sivistys ja onnellisuus ovat todella rahalla mitattavissa, niin tässähän ei ole mitään vikaa. Mutta miksi sekä Mohammed Yunus (Nobelin rauhan palkinto, 2006) että Äiti Teresa (Nobelin rauhan palkinto 1979) ovat USAssa käydessään todenneet, että USAn ihmiset ovat surkeammassa tilassa kuin Intian slummien asukkaat tai Bangladeshin köyhät? Vaikka rahalla mitattuna USAn kansalaiset ainakin vielä ovat maailman rikkaimpia, jotain kuitenkin puuttuu, kun elämä koostuu työstä ja kuluttamisesta. Sekö on Suomenkin innovaatiostrategian perimmäinen tavoite? Bruttokansantuotteen kasvattaminen optimoimalla kansalaisten työura ja maksimoimalla kulutus, eli krääsän ostaminen? Vai olisiko elämässä jotain muutakin?

Warmothin mukaan olemme ehdollistuneet ajattelemaan omaisuutta ja tuottoa tietyllä tavalla, yksilöllisenä mammonan haalimisena. Jos olisimme oppineet erilaisen omaisuuden käsitteen, johon kuuluisi vaikkapa yhteisen hyvän lisääminen, onnellisuus ja hyvinvointi, voisi yhteiskunta olla melkoisen erilainen. Tienaamisen ja kuluttamisen sijaan ihmiset ehkä välittäisivät lähimmäisistään, tekisivät yhdessä juttuja (milloin sinä viimeksi osallistuit talkoisiin, suomalaiseen perinteeseen?) ja pysähtyisivät nauttimaan elämästään jatkuvat oravanpyörän sijaan.

Konkreettinen esimerkki: Minä lainaan rahaa Kiva-järjestön kautta kehitysmaihin. En saa lainalleni lainkaan rahallista korkoa. Mutta se hyvän olon tunne, kun voin konkreettisesti auttaa muita pärjäämään elämässään, on moninkertaisesti arvokkaampaa – ja riittää siihen, että lainaan rahaa yhä uudelleen ja uudelleen.

Onko ihminen pohjimmiltaan kilpaileva vai yhteistyötä tekevä olento? Onko kilpailu vai yhteistyö tuonut merkittävimmät edistysaskeleet? Sodassa tapahtuva tekninen kehitys pohjaa toisaalta kilpailuun kansakuntien välillä, toisaalta yhteistyöhön maiden sisällä. Keskiajalla tieteen kehitys pysähtyi, kun avoimuus ja yhteistyö unohdettiin jokaisen vartioidessa kateellisesti omia ajatuksiaan. Nimitys “pimeä keskiaika” kertoo paljon.

Lisätietoja, kuunneltavaa ja perusteluja englanniksi podcastissa: Shrink Wrap Radio #158

Tags: , , ,

Suomalainen innovaatioyliopisto USAn mediassa

Suomen ylimpien päättäjien siunaama ja läpi runnoma innovaatioyliopistohanke (TKK, kauppis ja TaiK yhteen) on huomattu jo maailmallakin. Kuuntelin John Kao:n haastattelun Tech Nation -radio-ohjelmassa, jossa tämä peräänkuuluttaa innovaatiokeskittymien rakentamista USAhan, koska maan innovaatiokilpailukyky on häviämässä muihin maihin. John Kao on siis kirjoittanut kirjan aiheesta ja on huolissaan, koska USAn innovaatiostrategia on se, ettei sillä ole innovaatiostrategiaa. Tämä on toiminut tähän asti, koska maahan on pyrkinyt maailman lahjakkain kerrostuma paremman elämän toivossa, mutta nykyisin USA ei enää olekaan se ainoa tai edes paras paikka huippu-uran rakentamiseen, joten jotain tarvitsisi tehdä.

John Kao mainitsee sekä haastattelussa että kirjassa useita innovaatioesimerkkejä maailmalta, ja erityisesti (haastattelussa noin 18 minuutin kohdalla) hän mainitsee Suomen eduskunnan julistaman innovaatioyliopiston. Ja hän nimenomaan pitää merkittävänä, että taide ja design ovat tässä mukana, koska esim. Japanissa on nähty, että pelkästään teknologiseen innovaatioon satsaavan yhteisön rakentaminen ei toimi – kukaan ei sinne halua. Eli kulttuurin, designin ja taiteen on oltava mukana kaikessa innovaatiossa, sillä innovatiivinen luova ihminen tarvitsee ympärilleen muutakin kuin vain tehokasta teknologiaa. Jotkut kutsuvat sitä varmaan elämäksi.