Suomalaiseen siviilipalvelukseen kuuluu (ainakin vuonna 2001) 395 vuorokautta palvelusta, joista ensimmäiset 32 tapahtuvat Lapinjärven koulutuskeskuksessa ja loput siviilipalvelusmiehen itse järjestämässä palveluspaikassa työpalvelua tehden. Koska koulutuskeskuksen toiminnasta ei tunnu olevan todella selkeää kuvaa juuri kenelläkään (paitsi koulutuksen käyneillä), keräsin koulutuskauden ajalta muistiinpanoja ja valokuvia ja koostin niistä tämän kertomuksen.
Erän 17/2001 kavereille tämän lukeminen varmasti tuo jonkinlaisia muistoja mieleen ja siviilipalvelusta harkitseville tämä toivottavasti tarjoaa arvokasta lisätietoa tärkeän päätöksen tueksi.
7.10.2001
Siviilipalvelus alkaa huomenna. Ei jännitä,
vaikka varmaan pitäisi. Asepalveluksen ja siviilipalveluksen välisiä eroja on
tullut pohdittua jo useamman vuoden ajan. Se, mikä armeijassa tuntuu
paremmalta, on sen erilaisuus tavallisesta elämästä, minkä vuoksi sen kokeminen
olisi mielenkiintoista. Mutta toisaalta minä en usko aseisiin. Voivathan ne
olla hauskoja jotain peliä pelatessa, mutta ihmisten tappaminen ei ole
hyväksyttävää vaikka asiaa miten päin katsoisi. Armeijankin voi kuulemma
suorittaa aseettomana, mutta se tuntuu jotenkin tyhmältä – todennäköisesti sitä
joutuisi alokasajan jälkeen ylläpitämään Puolustusvoimien web-sivuja. Tosi
fiksua. Jos armeijaan olisin lähtenyt, olisin käynyt sen kunnolla, vähintään 12
kuukautta ja pois aliupseerina. Kaikki irti siitäkin.
Vaihtoehdot ovat siviilipalvelus ja totaalikieltäytyminen. Totaalikieltäytyminen on vähän radikaali valinta. Ei minulla sinänsä ole mitään isänmaan palvelemista vastaan, aseiden käyttäminen ihmisten tappamiseen vain nyppii. Siviilipalvelus eli sivari voisi olla mielekästä, mutta nykyisellään se on tehty jotenkin kummalliseksi ja rangaistuksenoloiseksi. Toisaalta kun eduskunnassa ja hallituksessa suurin osa päättäjistä on puolustusvoimien aivopesun läpikäynyt, on kai turha muuta odottaakaan ainakaan lähivuosina. No en minä jaksa siitä ruveta pultteja ottamaan. Jos joku siitä saa elämäänsä iloa, että sivari ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla, on se hänen oma asiansa.
Huomenna siis sivariin. Olen etukäteen kuullut
huhuja siitä, että sivarit ovat pitkätukkahippejä, jotka on aineissa koko
ajan. Ja annan niille suunnilleen yhtä paljon painoa kuin amerikan presidentin
höpötyksille. Toisaalta olen kuullut, että koulutusjaksolla pitkästyy
kuoliaaksi – joten otan töitä mukaan. Työn alla on erään tietokirjan
kääntäminen englannista suomeksi ja jäljellä on noin 100 tunnin edestä
työtä. Siitä riittää sellaiset kolme tuntia joka päivää kohti. Lainasin
vanhan kannettavan tietokoneen, jolla pystyn käännöstä naputtelemaan.
8.10.2001
Lapinjärvellä täytyi olla vasta 14.00, joten aamulla
oli hyvin aikaa pakata kamoja. Koska olin päättänyt ajaa paikalle autolla,
pakkasin varsin vapautuneesti aika painavan säkillisen tavaroita, kun en ihan
tarkkaan osannut arvioida, mitä tulisin viikon aikana tarvitsemaan.
Ajomatka Helsingistä koulutuskeskukseen on aika selkeä: Aloitetaan Lahdenväylällä seurataan 7- tai 6-tielle johtavia kylttejä. Parinkymmenen kilometrin kohdalla käännytään Kouvolan suuntaan eli 7-tielle. Noin 70 kilometrin kohdalla käännytään 6-tielle (liittymä 65). Noin 90-95 kilometrin kohdalla, muutama kilometri ennen Lapinjärveä tulee vasemmalle kääntyminen tielle 1771, Artjärvi. Risteyksen vieressä on miehittämätön Nesteen asema ja grillikioski. Tästä siis vasemmalle ja ehkä 60 metrin päästä oikealle koivukujalle. Kyltissä sanotaan ainakin että “Lapinjärven Pesula”. Koivukujan päässä käännytään opastetaulun vasemmalle puolelle ja ajetaan päällystettyä reittiä eteenpäin (mutta hitaasti, seudulla asuu lapsiperheitä). Tiirailemalla tien oikealle puolelle siellä näkyy joidenkin talojen välissä hiekkakenttä, joka toimii sivareiden pysäköintialueena. Osuva liikennemerkki kyllä kertoo, mihin sopii auto jättää.
Seuraavaksi kävellään mäen päälle ja etsitään
A-talo. Siellä on respa, josta saa avaimen huoneeseen, liinavaatteet ja
sivaripassin. Passiin pyydetään valokuvaa, mutta jos sitä ei ole, ei se
maailmaa kaada – passi toimii hyvin kuvallisen henkkarin kanssa. Tosiaan jos
autolla tulee, kannattaa laukut jättää autoon ja hakea ne vasta sitten, kun on
sopivasti aikaa. Ja ensimmäisenä päivänä ei mitään muuta olekaan kuin aikaa.
Pakollinen ohjelma alkaa aloitusinfolla, joka
järjestään kolmesti, kello 13, 14 ja 15. Yhteen osallistuminen
riittää. Ruokailu on 15.30 (parittomat erät) tai 16.00 (parilliset erät) ja
iltapala on 19-20, mutta muuten ensimmäisenä päivänä ei ole mitään
tekemistä. Kannattaa siis heti tutustua muihin ihmisiin. Itse tapasin heti
ilmoittautumisjonossa Hannun, joka tuli Kuopiosta omalla autollaan. Erittäin
fiksu kaveri, porukan ainoa naimisissa oleva mies. Ruokailuun mennessä porukkaan oli liittynyt hesalainen Mika sekä Timo. Palloilimmekin yhdessä alueen ympäri ja tutustuimme maastoon. Ympäristönä
Sjökulla on todella upea, vaahterat olivat juuri tähän aikaan vuodesta
täydellisen värisiä. Kyllä tämä toimisi lomanviettopaikkana.
Kävimme jo samana iltana lainaamassa respasta
biljardivälineet ja menimme sikalassa olevaan vapaa-ajan tilaan näyttämään
toisillemme, kuinka huonoja olemme. Mutta ei se mitään, tässä on koko kuukausi
aikaa oppia tämäkin peli. Vapaa-ajan tilat ovat todellakin melkoinen
luola. Sikalan toisessa päässä kunnostetaan todella upeita tiloja, mutta ne
valmistuvat vasta joulukuussa.
Illan koittaessa yritimme vielä keksiä jotain
puuhattavaa, mutta vähän nihkeältä näytti. Jokainen sitten luki kirjaa tai
kuunteli musiikkia tai jotain. Ja sitten pehkuihin. Sängyt (tai oikeammin
punkat) olivat armeijan ylijäämävarastosta eikä leveydessä ollut kehumista,
mutta kyllä niissä nukkui ihan hyvin. Villasukat ovat hyvä juttu, sillä
metallinen ja kylmä takarauta jalkopäässä voi herättää inhasti yöllä jos sattuu
paljaan jalkansa siihen lätkäisemään.
9.10.2001
Toisena päivänä päästiin jo suhteellisen normaaliin
päivärytmiin: aamiainen, luento, lounas, luento, päivällinen, vapaa-aikaa,
iltapala, vapaa-aikaa, nukkumaan. Aamuluento oli Midgårdissa, joka on entinen
seurakuntatalo noin 10 minuutin kävelymatkan päässä.
Koulutuskeskuksen johtaja
Eero Soinio lähti johtamaan koko porukkaa hanhenmarssia oikeaan
suuntaan. Porukka ei tosiaankaan näyttänyt mitenkään innostuneelta ja
sumuisella pellonpientareella kävellessään näky oli suorastaan unohtumaton.
Vastoin kaikkia odotuksiani Eero on selvästi
innostunut työstään ja todella pyrkii tuottamman parhaan mahdollisen tuloksen
sivareidenkin kannalta. Odotin sellaista takakireää niuhoa, mutta pelkoni
osoittautuivat onneksi perättömiksi. Eero on nuorekas, asiallinen ja selvästi
fiksu, empaattinen kaveri. Hän kertoi meille paikan historiasta,
siviilipalveluskeskuksen siirtymisestä Sjökullaan ja kaikenlaisista käytännön
asioista kuten mistä biljardipöytä löytyy. Apukeinoina oli paljon värivalokuvia
kalvoille tulostettuina. Taustamusiikkia ei ollut (kuten myöhemmin kävi ilmi),
koska joku pikkunilkki oli viikko takaperin käynyt pihistämässä
äänentoistolaitteet. No rekisterinumero oli jo kuulemma tiedossa.
Luennon aikana pidettiin pari tupakkataukoa. Sitten
käveltiin takaisin Sjökullaan lounaalle ja sitten takaisin Midgårdiin Staffan
Malmströmin luennolle. Staffan on entinen mielenterveysalan ammattilainen (vai
onko edelleen?-) ja minun mielestäni sopivan kyynisen oloinen. Ulkopinnalla
Staffan on kova, kyyninen otus, mutta samalla huumorintajuinen. Nopeasti
ymmärtää, että hän on asiallinen ja hyvä jätkä, mutta samalla niin
kovaksikeitetty, että hänelle on ihan turha käydä aukomaan. Hyvä niin. Staffan
kertoili meille käytännön asioista eli siviilipalveluslaista ja
-asetuksesta. Noin muutenkin ensimmäinen viikko näytti painottavan käytännön
asioita.
Juuri ennen ruokailua oli vielä kämppätarkastus,
jossa lähinnä nyt katsottiin, että huone on elettävän oloinen ja että joka
kämpässä asuu oikea mies. Sitten syötiin. Iltapäivä menikin sitten aikaa
tappaessa. Tämä onnistui lähtemällä autolla kruisailemaan Lapinjärven
keskustaan. Jossa on siis kaksi kauppaa, kaksi pankkia, kioski ja kirjasto. No
ei siinä mitään, kävimme tutustumassa jokseenkin kaikkiin näistä
paikoista. Kirjastosta Mika löysi satsin Viivi ja Wagner -sarjakuvia, joilla
luulisi muutaman tunnin kuluvan rattoisasti. Ajelimme sitten hotelli Hanheen,
joka on toinen alueen juottoloista.
Kun saavuimme siinä viiden jälkeen, oli
paikalla jo kolme sivaria lötkymässä sohvalla. Biljardin hinta oli sivareille
20mk/h, joten pistimme pelaten 9-palloa. Kunnon välineillä peli olikin aika
erilaista, tällä pöydällä pystyi jopa kierteitä tekemään. Sikalan pöydällä kun
pallo tuppasi itsekseen kaartuilemaan kummallisiin suuntiin. Sivareita alkoi
valua paikalle pitkin iltaa ja muutkin innostuivat pelaamaan bilistä. Nurkan
jukeboksiinkin paloi iloisesti kolikoita. Laskimme, että yksi tuoppi maksaa
reilun päivärahan verran ja ei jukeboksistakaan saanut päivärahalla kuin 5-8 biisiä.
Häivyimme seitsemän aikaan takaisin keskukseen
iltapalalle, jonka jälkeen Hannu ja minä menimme saunaan. Vaikka tiistai
onkin periaatteessa henkilökunnan, vakisivareiden ja legioonalaisten vuoro, oli
saunassa tilaa, joten sekaan sopi mennä. Puulämmitteinen sauna oli hyvä, joskin
lämmitys oli jäänyt vähän puolitiehen. Siinä sitä sitten 52 asteen leudossa
lämmössä yritettiin hikoilla.
Illalla vielä poltettiin aikaa korttia pelaamalla ja
jotain videota katselemalla, joskin minä häivyin kesken (leffa kun oli aika
syvältä) ja menin huoneeseen tekemään töitä. Tunnin jälkeen kyllä havaitsi,
että työergonomia ei ole turha juttu – sängyllä kannettavan naputtelu kun ei
oikein pidemmän päälle tee hyvää selälle.
10.10.2001
Keskiviikkona aloitimme päivän Sikalassa. Tämä ihan
toimiva luentotila on siis entisestä sikalasta kunnostettu. Varsin viihtyisä ja
luomurakennustekniikoilla pystytetty. Ensin paikalle osui Timo Virtala, joka
kertoi YK-päivästä, jonka kunniaksi saamme rakentaa sosiodraaman
aiheesta. Sosiodraama on siis suunnilleen sama asia kuin LARP. Tämän
jälkeen erämme koulutusvastaava Kata tuli selvittämään jotain asioita ja sitten paikalle osui Raino, joka vastaa ATK-koulutuksesta. Lähinnä hän kertoili käytännön tietoteknisistä
järjestelyistä ja kertoi, millä tavoin 8 tunnin mittaisesta koulutuksesta voi
saada vapautuksen. No niin. Ja minä nakittauduin ihan vapaaehtoisena tekemään
meidän erän Sivarijulkaisun. Eipähän aika tule pitkäksi.
Tauon jälkeen meille kerrottiin, kuulummeko A- vai
B-ryhmään. A-ryhmään pistettiin ne miehet, joilla oli jo palveluspaikka ainakin
pääosin tiedossa, B-ryhmään ne, joilla oli enemmän tekemistä sillä
alueella. A-ryhmä (johon minä päädyin) lähti sitten Timon kanssa kiertämään
paikkoja. Kiertokäynti kävi läpi suunnilleen samat paikat, jotka kolusimme
maanantaina tai viimeistään tiistaina omassa porukassamme. Mutta lisätietoa
tuli, hyvä niin.
Ruokailun jälkeen menimme A-talon luentohuoneeseen
tutustumaan toisiimme ja tekemään ryhmätöitä siviilipalvelulaista. Aika loppui
kesken, joten tutustuminen piti hoitaa aika ripeästi ja osa ryhmätöiden
käsittelyistä siirtyi seuraavaksi päiväksi.
Päivällisen aikana saapui bussillinen
kansanedustajia tutustumaan keskukseen. Henkilökunta olikin aika sliipatun
näköistä. Koetimme pysytellä poissa jaloista.
11.10.2001
Torstai, viikon viimeinen päivä. Perjantai oli
pakollista HL:ää, koska henkilökunta oli menossa jonnekin koulutukseen. Aamulla
käsiteltiin Staffanin kanssa vähemmistöihin kohdistuvia ennakkoluuloja
ryhmätöinä. Aika loppui taas kesken. Meidän ryhmämme käsitteli vanhukset ja vammaiset. Vähän epäkiitollinen aihe, kun en itse oikein osaa olla kunnioittamatta niitä. Mutta onnistuihan se ennakkoluulojen kerääminen lopulta.
Iltapäiväluennolla Midgårdissa meillä oli vieraileva “tähti”, Sampsa Oinaala. Kaveri oli viime keväänä päässyt vankilasta. Hän oli ollut sivarissa AKL:n mielestä oikeat 8 kuukautta ja hoitanut loput
totaalikieltäytyjänä. No mikäs siinä. Kaveri analysoi ensin
WTC/Afganistan-jupakkaa, kertoili sitten, miten siviilipalveluslaki mättää ja
mainosti AKL:ää (Aseistakieltäytyjäliitto). Kaveri ei ollut ehkä luontainen
esiintyjä, vähän jäykänlaisesti homma meni, mutta pääasiassa hän puhui
asiaa. Suhtauduin koko luentoon hyvin kriittisesti ja pari lipsahdusta
häneltäkin pääsi, mutta annetaan pojot siitä, ettei hän kovin yksipuolista
propagandaa yrittänyt tuutata, mitä nyt puolustusvoimiin suhtautuminen
salaliittona jäi kevyesti perustelluksi. Mielenkiintoisia ajatuksia joka
tapauksessa. Luennon jälkeen kävin vielä syömässä päivällisen
(joka muuten loppui kesken) ja lähdin sitten ajamaan Helsinkiin. Satuin juttelemaan Nikolain kanssa ruokalassa ja otin hänet autokyytiin, niin hänen ei tarvinnut ahtautua tupaten täyteen sivaribussiin.
15.10.2001
Uusi viikko alkaa, herätys vähän kuuden jälkeen ja autolla kohti Lapinjärveä. Viime viikon tylsistä tauoista fiksuuntuneena otan mukaan diabolon, jolla saakin tauot näppärästi kulumaan. Aamun luennolle tuli Leif Malmberg, paikallinen ylikonstaapeli, kertomaan huumeista ja poliisityöstä. Suurin osa ajasta meni hauskojen kaskujen parissa ja asiaakin mahtui mukaan jonkin verran. Ihan viihdyttävää.
Lounas oli pieni pettymys – uunimakkaraa ja perunaa. Minä kyllä syön oikeastaan mitä tahansa, mikä ei vastaan potki alas mennessään, mutta makkara ei ole suurta herkkuani. No ihan hyvin sekin meni alas loppujen lopuksi.
Iltapäivän luennolle tuli sivari Matti Säteri keskustelemaan aiheesta “Sivarina Suomessa”. Hyvin pitkälle samoja asioita kuin mistä on aiemminkin puhuttu – ennakkoasenteista, tietämättömyydestä, syrjinnästä. Sivareiden syrjintä työpaikoilla (kuten Sonera, Nokia, Rautaruukki, ennen VTT ja monet muutkin suuryritykset) oli uutta ja huolestuttavaa tietoa.
Matti puhui myös Siviilipalvelusyhdistyksestä, joka on olemassa, mutta ei käytännössä tee mitään. Kuulemma Marko Ahtisaari oli mukana sen perustamisessa oman siviilipalveluksensa aikana, mutta jätti yhdistyksen kuolemaan sen jälkeen. Matin mielestä AKL on paikoin liian radikaali ja on saanut liikaa negatiivista mainetta, joten Siviilipalvelusyhdistyksen henkiinherättäminen voisi olla fiksu veto. Matti keräsikin sähköpostiosoitteita toiminnasta kiinnostuneilta. Jos ja kun tarpeeksi ihmisiä löytyy, voidaan jotain toimintaa organisoida ja tarpeen tullen yhdistyskin herättää henkiin toimintaa tukemaan.
Toiminta, jonka Matti näkee tarpeelliseksi (ja josta olen pitkälti samaa mieltä) on lähinnä ennakkoasenteiden muokkaaminen tiedotuksen avulla. Kun peruskouluihin tulee vierailevina esitelmöitsijöinä ne tavalliset pappi, poliisi, hammaslääkäri ja kapiainen, voisi joukossa olla myös sivari, joka kertoisi, mitä siviilipalvelus oikeasti on. Myös tiedottaminen lehtien ja muiden medioiden kautta vaatii työtä, nykyisin sivariuutiset ovat pitkälti kunkin lehden ylhäältä päin määräämän politiikan alaisia – esimerkiksi Hesarin uutisointi tämän syksyn sivarilakosta oli ahdettu pienellä präntillä jonkun sivun nurkkaan. Yleisönosastotkin tarvitsisivat valistunutta kannanottoa aina välillä herääviin keskusteluihin. Siviilipalvelusyhdistys voisi minun nähdäkseni toimia näissä tehtävissä varsin mainiosti. Ja tietysti se tärkein asia, eli sivareiden välisen viestinnän helpottaminen. Jo sähköpostilistoilla ja parilla keskustelualueella päästäisiin todella pitkälle. Sivareille järjestetty oikeusapu, kelatietouden jakaminen ja muut tukitehtävät olisivat myös tärkeitä – tänne koulutuskeskukseenkin tarvittaisiin joku, joka auttaisi uusia sivareita kaikenlaisten kela-kommervenkkien selvittelyssä.
16.10.2001
Jotkut sankarit bailasivat koko yön ja äänet kantautuivat liiankin hyvin kämppääni. Nukkuminen oli vähän hankalaa kun pystyi seuraamaan tyyppien keskustelua. Vähän väsytti aamulla, jäi aamupalakin pääosin väliin että luennolle ehdin.
Aamun luennon Midgårdissa piti Veli-Matti Hynninen, entinen upseeri, nykyinen pappi ja pasifisti. Aiheena oli “vakaumus”. Vaativa aihe, mutta ihan hyvin sitä tuli käsiteltyä keskustelun muodossa. Todettiin pääosin, että ihminen on olemassa vain sen mukaan, mitä hän antaa muille ja mitä hän saa muilta. Omissa oloissaan kököttävä ihminen ei muiden kannalta ole olemassakaan. Jotkut epäilivät, että antaminen on riskaabelia – panoksensa voi menettää. Pääosa porukasta kuitenkin totesi, että antaminen ja itsensä likoon laittaminen kannattaa lähes aina. Ja jos käy hullusti, niin siitäkin oppii jotain. Minä nyt nostin sen eteen, että joskus voi käydä niin pahasti, ettei siitä koskaan toivu täysin. Ei oikein vastakaikua. Taitaa muilla tyypeillä vielä olla edessä tämän havainnon tekeminen.
Vakaumuksista keskusteltaessa minulle tuli ajatus siitä, että vakaumus (eli tapa elää elämäänsä) on joko ihmisen itsensä muodostama tai sitten ulkopuolelta ja ylhäältä annettu. Periaatteessa jokainen lapsi saa jonkinlaisen vakaumuksen vanhemmiltaan, opettajiltaan, kavereiltaan ja yhteiskunnalta. Jos tämä vakaumus sattuu sopimaan yksiin hänen omien käsitystensä kanssa joka tasolla, voi hän elää itsensä kanssa sopusoinnussa. Useimmiten kuitenkin nämä opitut elämäntavat eivät sovi tälle ihmiselle, vaan hänen on muodostettava oma käsityksensä siitä, miten hän haluaa elämäänsä elää. Jos hän ei niin tee (jos hän ei uskalla, jos hänelle ei anneta mahdollisuutta), voi hän sopeutua ylhäältä annettuun arvomaailmaan, mutta se tulee aina jollain tasolla (vähintäänkin alitajuisesti) aiheuttamaan hänelle vaikeuksia elämässä.
Tästä päästiin taas sivareiden ja varusmiesten vastakkainasetteluun. Useimmille pojille on opetettu, että armeijan käynti on arvokas (jopa pyhä) velvollisuus. Kutsunnat tulevat niin aikaisessa elämänvaiheessa, että useimmille tulee kiire miettiä, mikä oma mielipide tässä asiassa todella on. Sivarit ovat (ainakin pääosin) ajatelleet sen verran omilla aivoillaan, että ovat havainneet, että sodan ajalta olevat arvot eivät välttämättä ole parhaita mahdollisia nyky-yhteiskuntaan. Armeijaan menevät ovat mahdollisesti myös miettineet asioita, mutta ovat päätyneet oletusvaihtoehtoon joko siksi, että se todella on heidän kutsumuksensa, he eivät uskalla liittyä syrjittyyn vähemmistöön, läheiset painostavat armeijan suuntaan tai he eivät yksinkertaisesti ehtineet tai jopa osanneet muodostaa omaa mielipidettään.
Viimeinen vaihtoehto on aika raflaava, mutta sen tosiaan näkee. Lähes kaikki sivarit ajattelevat omilla aivoillaan, mutta armeijassa käyneet kertoivat, että sieltä löytyy sitäkin sakkia, jonka aivoja voisi paremminkin käyttää pesusieninä. Fiksuja kavereita löytyy varmasti armeijastakin, he vain syystä tai toisesta (joita yllä luettelin) eivät ole tehneet valintaa. Armeijan valitsemista ei oikein voi valinnaksi kutsua, koska se valinta tehdään aina nuoren miehen puolesta. Vain toiseen vaihtoehtoon päätyminen on valinnan tekemistä. Poikkeuksena ne muutamat ihmiset, jotka todella ryhtyvät ammattiupseereiksi ja joiden elämälle armeija tuo sisällön. Se heille suotakoon.
Puhuimme myös elämän tarkoituksesta. Hynnisellä oli yksilökeskeisenä mielipiteenä elämän arvona se, että on elänyt ja kokenut asioita. Hän sanoi, että nuoret helposti säälivät vanhoja, joilla on enää vähän aikaa jäljellä. Mutta todellisuudessa elämän arvo on eletyssä elämässä. Hänkään ei pelkää kuolemaa niin paljon, kun on hyvä elämä takanapäin. Ja elämän rikkaus on siinä, mitä on takana, ei siinä, mitä on tulossa. Tässäkin siis pätee, että parempi pyy pivossa kuin 10 oksalla. Sinänsä minä pystyin allekirjoittamaan tämän varsin hyvin, kun itsekin olen elänyt elämääni sillä periaatteella, että kokeminen on tärkeintä. Erilaisten asioiden näkeminen ja kokeminen. Se rikastuttaa elämää. Eniten katuu sitä, mitä ei ole tehnyt. Hynnisen mielestä ainakin hänen elämänsä on vain parantunut vanhetessa ja seksikin on (vastoin yleistä käsitystä) parempaa kuin nuorena. Itsekin olen nähnyt vanhoja ihmisiä, joilla elämä on todella kovassa vauhdissa, joten uskon tämän helposti. Mutta tämä oli hyvä kuulla ihan suoraan ääneen sanottuna. Helpottaa, kun ei tarvitse yrittää kaikkea tehdä alle 30-vuotiaana.
Hynninen kertoi myös, että parasta, mitä meille voi sattua, on se, että seinä tulee eteen – että käy siellä elämän aallokon pohjalla. Koska tällainen kriisitilanne pakottaa ihmisen muuttumaan ja kasvamaan. Niin kauan kun menee hyvin, ei ihminen luontaisen laiskuutensa vuoksi halua muuttaa itseään. Tämä pätee myös yhteiskunnissa – luonnonsuojelukaan ei innosta, vaikka kaikki tietävät, että nykyisellä kurssilla joudumme perikatoon. Mutta kukaan ei vaivaudu, ennen kuin on aivan pakko. Luonnon tapauksessa siinä vaiheessa voi valitettavasti olla liian myöhäistä. Mutta ihmisen elämässä nämä kriisit ja ongelmat ovat parasta aikaa, sillä niiden kautta ihminen kasvaa. Jos elämä on tasaista ja piirteetöntä, se on… no, ei ainakaan elämää. Elämässä on oltava teräviä särmiä ja karheutta. Tämä tuo esiin elämän maun, saa ihmisen tuntemaan elävänsä.
Päivällisen jälkeen pidimme palaverin sivarijulkaisun tiimoilta. Mainoksia olin levittänyt pitkin aluetta ja yksi kaveri ilmaantuikin paikalle alunperin ilmoittautuneen porukan lisäksi. Graafikko oli jossain kadoksissa, joten teimme ideoinnin ilman häntä. Tiimissä oli siis minä (päätoimittaja), Mika (html-taitto), Mikko (PageMaker-taitto) ja Stefan (toimittaja ja valokuvaaja) Lopulta saimmekin aika hyvän konseptin kasaan. Kävin samantien koneluokassa kirjoittamassa ajatukset puhtaaksi, että päästään tekemään. Digitaalikamera tulee kuulemma ensi viikolla syyslomalta, jolloin pääsemme kuvamateriaalia keräämään.
Iltapalan jälkeen saunomaan. Vaikka puusaunamme ei tunnu lämpiävän yli 60 asteeseen, siellä kyllä tulee hiki. Taitavat lämpömittarit olla epäkunnossa tai jotain. Hannes pulahti taas järveen saunasta, kuulemma ihan uitava paikka. Saunan jälkeen pelasimme viiden hengen porukalla Monopolia. Hannu riisti lopulta muilta kaiken ja näytti itse olevan siitä eniten pahoillaan. Peli venähti ja pääsimme nukkumaan vasta puoli kahden aikaan.
17.10.2001
Nukuin aamulla pommiin ja ehdin luennolle 15 minuuttia myöhässä. Kata kertoi, että osa luennoitsijoista (kuten hän) merkitsee myöhästymiset varttitunnin tarkkuudella. Jos sitten koulutusjakson lopussa niitä on liikaa, tulkitaan ne ilmeisesti poissaoloksi. Ja tällöin menettää viimeisellä viikolla olevat kaksi kuntsaria.
Aihe käsitteli Kelan asioita. Lähinnä kävi ilmi, että Kelan toimistot toimivat jokainen oman päänsä mukaan lakipykälistä ja päätoimistosta piittaamatta. Etenkin Espoon Kelaan mennessä kannattaa kuulemma pukeutua haarniskaan, asiakaspalvelu on kuulemma sitä tasoa. Noin muutenhan sitä on oikeutettu koulutusjakson ajalta asumisavustukseen joka on asumistukea parempi, joten sitä kannattaisi hakea etukäteen, sillä automaattisesti sitä ei saa. Jos työpalveluspaikka sitten osoittaa sivarin asumaan jonnekin muualle kuin omaan asuntoonsa, Kelan on maksettava oman asunnon pakolliset kustannukset. Tämä siis riippumatta siitä, onko sivari lomakkeelle merkinnyt hyväksyvänsä asunnon vai ei. Jos sivari on osoitettu asumaan omaan asuntoonsa, ei Kela maksa mitään – palveluspaikan olisi maksettava kaikki kulut. Näinhän varsin harva palveluspaikka todellisuudessa tekee, joten kaikenkaikkiaan sivarin on itse penättävä tukiaan Kelalta, palveluspaikalta ja jopa sossulta. Lystiä.
Iltapäivän luennolla Timon oli tarkoitus keskustella globalisaatiosta. Paljon hyvää asiaa ehdittiinkin tutkia, mutta sen verran rönsyiltiiin eri suuntiin, että aika loppui kesken. Lyhyesti sanottuna globalisaatio tarkoittaa vapaammin liikkuvaa tavaraa, työvoimaa, tietoa, rahaa ja kulttuuria. Samalla päätösvalta siirtyy valtioilta yhä enemmän kansainvälisille yrityksille ja järjestöille kuten Maailman Pankille ja IMF:lle. Huonoa tässä on se, että valtioiden päätavoite on kuitenkin kansalaisten hyvinvointi, kun taas kansainvälisten yritysten tavoite on tuoton maksimointi. Hyvää tässä on se, että talous kasvaa (onko tämä hyvä?), elintaso nousee ja yleensä kaikilla on kivaa. Mutta tähän onnen tilaan pääseminen ei ole helppoa, se vaatii paljon uhrauksia ja etenkin heikot valtiot ja kansat tulevat kärsimään (ja ovat jo kärsineet pitkään) muutoksen kourissa. Esimerkkinä toimivat vaikkapa tupakanviljely, jota kehitysmaiden on pakko tehdä yhä enemmän voidakseen maksaa velkojaan, mutta samalla heidän omat ruokaviljelmänsä vähenevät ja he joutuvat ostamaan ruokansa ulkomailta kalliilla velkaansa kasvattaen. Globalisaatio voi kyllä pidemmän päälle toimia, sillä noin yleensä ottaen valmistuserien kasvattaminen parantaa aina tuottavuutta – on kannattavampaa valmistaa vaikkapa neljän hengen ateria yhden hengen sijaan, sillä vaiva on lähes sama mutta hyöty nelinketainen. Globalisaation haittapuolena on se, että luonto ei kestä jatkuvasti kasvavaa kasvua. Tarkemmin ottaen luonto kyllä kestää jatkuvasti ja loputtomiin kasvavaa kasvua, mutta ei kestä jatkuvasti kasvavaa tuotantoa. Ero tässä on se, että tuotannossa käytetään luonnonvaroja, kun taas kasvua voi tapahtua vaikkapa lisäämällä tiedonvälitystä ja -myyntiä. Tiedon arvo on nyky-yhteiskunnassa ja tulevaisuudessakin erittäin merkittävässä asemassa. Lisäksi on havaittavissa, että munakasta ei voi tehdä rikkomatta munia – nykyisin nähtävät mellakat kertovat siitä, että globalisaatiolla on haittapuolensa (tai siis taloudellisella globalisaatiolla). Monet kehitysmaiden velkaloukut toimivat esimerkkeinä epäonnistumisista. Suomi taas on esimerkki onnistuneesta globalisaation avulla alkuunsaatetusta teknologisesta kehityksestä.
Globalisaation voi siis jakaa poliittiseen globalisaatioon (tähän liittyvät järjestöt kuten YK ja EU), taloudelliseen globalisaatioon (jonka huonoja puolia vastaan mellakatkin suunnataan), sotilaalliseen globalisaatioon (kuten Nato) ja sosiaaliseen globalisaatioon (etenkin Internet mutta myös lisääntyvät liikkumismahdollisuudet mahdollistavat ihmissuhteita eri puolilla maailmaa olevien ihmisten välillä). Jälkimmäiseen liittyy myös kulttuurien sulautuminen, joka rikastuttaa monien elämää tarjotessaan kosketuspintaa muihin kulttuureihin, mutta joka voi myös tukahduttaa ja hävittää pienempiä kulttuureja suurempien ihannoinnissa. Sotilaallisessa globalisaatiossa on se merkittävä etu, että kun koko maailma on samassa liitossa, on aseillekin paljon vähemmän tarvetta. Asevarustelun vaikutuksen näkee katsomalla vaikka Saksan ja Japanin talouskehitystä toisen maailmansodan lopusta nykypäivään. Näitä sodassa hävinneitä valtioita kun kiellettiin kehittämästä asevoimiaan, joten ne ovat sijoittaneet näin vapautuneet rahat muuhun käyttöön.
Luennon jälkeen käytiin toki syömässä. Suunnitelmissa oli mennä saunomaan iltapalan jälkeen ja sitten mahdollisesti pelata Monopolia. Minä tein hieman töitä, mutta sitten päätin ottaa pienet nokoset. Ne venyivätkin sitten neljästä puoli yhdeksään asti. Tulikin kiire ehtiä saunaan, joka menee puoli kymmeneltä kiinni. Hyvin kuitenkin ehdin saunomaan. Tänään jo Jukkakin uskalsi järveen kääntymään. Alkaa pikkuhiljaa houkuttamaan itseäkin. Saunan jälkeen päätettiin sitten lähteä kahdella autolla Hanheen iltaa viettämään. Siellä olikin varmaan 30 sivaria tuoppien ääressä ja varsin tasaisesti karaokea laulamassa. Pelailimme siinä sitten pienimuotoisen biljarditurnauksen musiikkia kuunnellen. Minäkin kävin porukan mukana laulamassa “Jäähyväiset aseille” hieman ennen valomerkkiä.
Ajomatkalla Hanheen ja takaisin kuuntelimme Raptorin 10 vuotta vanhaa kasettia. Paluumatkalla kasetilta tulkin sopivasti Raptorin armeija-aiheinen kappale, joka oli aivan rautaa sivariautossa. Ennen nukkumaanmeno hengailimme vielä tupakkakatoksen liepeillä ja keskustelimme puolustuslajeista (lähinnä hanmodosta ja aikidosta).
18.10.2001
Aamuluento olisi ollut ATK:ta, josta olin vapautettu. Minun piti kuitenkin käydä hakemassa jäykkäkouristusrokotus aamulla, joten sitä piti kuitenkin vääntäytyä ylös. Toisaalta sitten ehti aamiaistakin syödä. Ennen iltapäivän luentoa olikin aikaa tehdä töitä ja pakata kamoja – luennon jälkeen alkaa matka kotiin, sillä perjantain ainoa luento olisi myös ATK:ta.
Iltapäivän luennolla Kari (sukunimi ei tarttunut, eikä sitä missään lukenut) tuli kertomaan meille kestävästä kehityksestä, kai. Aihe jäi vähän epäselväksi. Aluksi katsottiin puolen tunnin dokumentti aiheesta ja sitten tuli kalvoilla erilaista käppyrää ja kaaviota. Ihan hyviä juttuja kuitenkin, kuten se, että kehitysmaiden tärkeimmät tarpeet, kuten terveydenhuolto, koulutus, ruoka ja niin edespäin, maksaisivat vuosittain noin 8-12 miljardia dollaria jokainen, yhteensä noin 50 miljardia dollaria. Kuulostaa paljolta, mutta vertailun vuoksi Euroopassa poltetaan jäätelöön 13 miljardia, USAssa kosmetiikkaan 10 miljardia, USAssa tupakkaan noin 100 miljardia, Euroopassa alkoholiin muistaakseni noin 200 miljardia ja länsimaailman asevarusteluun hulppeat 1000 miljardia dollaria. Eli hieman jostain nipistämällä saataisiin kehitysmaita autettua huimasti.
Ympäristön suojelustakin oli mielenkiintoisia asioita, kuten se, että nykytekniikalla toimivat tehtaat saastuttavat noin kaksi kolmannesta vähemmän kuin vanhemmat tehtaat, joita kovasti rakennellaan kehitysmaihin. Kioton ilmastosopimus auttaisi tässä päästökauppojen muodossa – yhtiö voi vähentää päästöjä joko itse tai sitten se voi vähentää jonkin muun yhtiön päästöjä, siis tavallaan ostaa siltä ylijäävää saasteenvähennyskiintiötä, jolloin sen ei itse tarvitse tehdä vähennyksiä. Tämä onkin taloudellisesti kannattavaa, kun esimerkiksi suomalaisissa voimaloissa yhden hiilidioksiditonnin vähentäminen maksaa 100-200 markkaa, maksaa sama vähennys Viron laitoksissa vain 20-40 markkaa, koska siellä suodattimet ja muut laitteet ovat vanhanaikaisempia ja on varsin helppoa tehdä siellä suuriakin parannuksia. Tätä suomalaiset yhtiöt ovatkin tehneet ihan kiitettävästi. Jos tämä yleistyy, voitaisiin kehitysmaiden teollisuus siirtää suoraan 80- ja 90-luvun tekniikkaan ja voitaisiin jättää se “savupiippuvaihe” kokonaan välistä. Vaikka länsimaat saastuttavatkin moninkertaisesti enemmän kuin kehitysmaat, on kehitysmaiden teollisuus kasvamassa huimaa vauhtia ja sinne tarvittaisiin hyvää luontoa säästävää tekniikkaa.
Saasteluvut olivatkin mielenkiintoista katsottavaa. Koko Aasian alue saastuttaa yhtä paljon kuin USA, mutta väkeä siellä on 30-kertaisesti. Koko Afrikka saastuttaa suunnilleen yhtä paljon kuin Suomi, vaikka sielläkin väkeä on hieman enemmän kuin 5 miljoonaa. Laskettuna asukasta kohti eniten saastetta tulee USAsta, joskin Luxemburg kirii senkin ohi, lähinnä ehkä laajan lentoliikenteensä takia, joka taas ei johdu kyseisen maan asukkaista. Eurooppalaiset noin keskimäärin saastuttavat puolet USAn määrästä. Aasian ja Afrikan vastaavat luvut ovat lähellä nollaa, varmaankin 2-10% länsimaisista saastemääristä.
Käsittelimme pikaisesti myös moraalia ja etiikkaa, sekä etenkin bioetiikkaa, joka koostuu lääketieteellisestä, geneettisestä ja sosiaalisesta etiikasta. Näistä kumpuaakin todella vaikeita kysymyksiä, sillä eettiset asiat eivät koskaan ole mustavalkoisia, vaan eri moraalikäsitykset ovat aina ristiriidassa keskenään. Jokainen tilanne on pohdittava tapauskohtaisesti eivätkä käsiteltävät kysymykset ole helppoja.
Jos vaikka esimerkiksi otetaan moraalinen sääntö, että ihmistä ei saa tappaa. Se tuntuu tarpeeksi itsestäänselvältä, että eihän tästä voi poiketa. Mutta entäpä kuolemantuomiot, eutanasia ja abortit? Nämäkin voi (ja esimerkiksi kuolemantuomio pitäisi) kieltää, mutta raja on häilyvä – pari vuotta sitten 14-vuotias irlantilaistyttö raiskattiin ja hän tuli raskaaksi. Olisiko hänen pitänyt kasvattaa tämä alkio omaksi lapsekseen? Jopa hänen vanhempansa kielsivät häneltä abortin. Lopulta hän kävi Britanniassa abortissa. Vaikeita asioita. Jo lähtökohtana esimerkiksi yksilön etu ja yhteiskunnan etu (jotka molemmat olisivat tietysti hienoja asioita) ovat lähes aina ristiriidassa toistensa kanssa. Eettinen ongelma onkin tilanne, jossa eri moraalisäännöt ovat ristiriidassa toisiinsa nähden. Ei taida montakaan tilannetta olla, joka ei olisi eettinen ongelma. Monet liian usein toistuvat tilanteet on toisaalta jo totuttu hoitamaan kompromissein, eli jostain säännöstä tingitään. Esimerkiksi verojen maksaminen ei ole yksilön kannalta kovin lystiä, mutta yhteiskunnan toimimisen takia useimmat maksavat veronsa mukisematta. Toisaalta esimerkiksi kuolemansairaiden ihmisten hengissäpitäminen maksaa yhteiskunnalle huomattavia rahasummia, mutta heidät pidetään hengissä heidän itsensä ja heidän omaistensa vuoksi.
Etiikka olisi ollut kiinnostava aihe noin muutenkin, mutta taisi olla hieman liian teoreettinen tälle yleisölle. Monet nukkuivat (yksi jopa kuorsasi) penkeissä eivätkä hereillä pysyneetkään oikein syttyneet väittelemään aiheesta, kuten monissa aiemmissa luennoissa oli käynyt.
Päivällisen jälkeen lähdin taas ajamaan Helsinkiin Nikolain kanssa. Perjantaina olisi ollut vain ATK:ta, josta olin vapautettu.
22.10.2001
Maanantaiaamu alkoi ensimmäisellä neljästä ensiapuluennosta. Terveydenhoitajamme Kirsi piti esittelyn SPR:n toiminnasta ja sitten alettiin käydä läpi ensiaputoimenpiteitä. Seuraavilla luennoilla päästään sitten paremmin itse asiaan, mutta jo nyt tuli ihan hyvin kaikenlaista tietoutta. Suomessa tapahtuu noin miljoona tapaturmaa vuosittain, joista 70% tapahtuu kotona ja vapaa-ajalla, 20% työssä ja 10% liikenteessä. Liikenneonnettomuudet saavat kuitenkin eniten painoarvoa, ne kun ovat kaikki järjestään turhia ja useat niistä myös varsin vakavia. Painotuksen näki ensiaputilanteen käsittelyssäkin, jossa selvästi puhuttiin koko ajan auto-onnettomuuksista. Jotkin muut tapaturmat olivat ihan poikkeuksia.
Erä 18 saapui tänään, joten saimme katsella, kun uudet naamat tulevat arkoina ja epäuskoisina paikalle ja ihmettelevät, mitä heidän pitäisi tehdä. Ihan lystiä, sitähän tuntee itsensä ihan veteraaniksi. Jollekin ryhmälle vähän kerroin vapaa-ajan kuluttamisesta ja muusta sellaisesta. On se kumma, että talossa on kuitenkin 200 ihmistä ja uudet naamat erottaa joukosta jo kahden viikon tutustumisen jälkeen.
Iltapäivän luennolla Ilkka Lehdonmäki, Ydin-lehden päätoimittaja, piti luennon ihmisoikeuksista. Aloitimme ihmisoikeuksien historialla (joka on alkanut vasta 1700-luvun puolivälissä) josta päästiin sitten YK:n Ihmisoikeuksien julkistukseen, jonka 31 artiklaa käytiin läpi kursorisesti. Se ainakin selvisi, että vain valtio voi syyllistyä ihmisoikeusrikkomukseen joko itse rikkomalla ihmisoikeuksia tai sallimalla jonkin muun ryhmittymän rikkoa niitä. Valitustie Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeenkin käytiin läpi. 5-10 vuoden prosessi ei toisaalta pituutensa puolesta kovin toimivalta tunnu. Viimeinen artikla pelastaa koko julistuksen: siinä sanotaan, että julistusta ei saa väärinkäyttää kuin piru raamattua – eli mitään muuta artiklaa ei saa käyttää toisen artiklan mainitsemien oikeuksien hävittämiseen. No tämä tietysti on vaikea asia. Otetaan esimerkiksi artiklat 19 (sananvapaus) ja 2 (tasa-arvo). Saako rasistinen järjestö levittää mainoslehtisiä? Entä saako yhteiskunta rajoittaa rasististen järjestöjen toimintaa? Edellinen rikkoisi tasa-arvoa, jälkimmäinen sananvapautta. Tulee mieleen viime viikkoiset keskustelut etiikasta – ei helppoja vastauksia.
Saimme vihdoin sivarijulkaisua varten tarvitsemamme digitaalikameran käyttöön. Tänään olikin ensimmäinen oikeasti aurinkoinen päivä kahteen viikkoon Lapinjärvellä, joten otimme tusinan ulkokuvia julkaisua varten. Kyllä tämä tästä etenee…
Yritin saada porukkaa pelaamaan Settlersiä, mutta vain Stefan innostui ajatuksesta. Noin muutenkin erää 17 oli aika vähän paikalla, taisivan monet ottaa maanantain kuntsariksi. No koetetaan huomenna illalla uudelleen.
Sain uuden kämppiksen tänään. Erän 18 saavuttua D-taloon (alueen parhaat kämpät), siirrettiin erän 16 jämät muihin huoneisiin. Lähinnä siis kyseessä olivat ne, jotka olivat jääneet seurantaviikolle eli eivät olleet saaneet palveluspaikkaansa koulutuksen loppuun mennessä. Kämppiksen kanssa nyt en paljon ole tekemisessä. Se avaa pulloja hampaillaan, lukee scifiä ja Aku Ankkaa.
23.10.2001
Päivä alkoi Timon luennolla Afganistanin tilanteesta. Kovasti oli kiireellä luento kasattu eikä ainakaan minulle tullut hirmuisesti uutta tietoa, mutta jotain kuitenkin. Alussa katsottiin tunnin dokumentti samasta aiheesta, joka valotti hyvin Osama bin Ladenin taustaa. Tauoilla heittelin diaboloa ja sain eilen täysin hukassa olleen kopin palaamaan ja paranemaan huomattavasti. Niinhän sitä kehitystä tapahtuu, että vanhat kuviot rikotaan.
Iltapäivällä oli huoltoiltapäivä, mikä tarkoitti käytännössä kämppien ja yleisten tilojen perusteellista siivousta. No ensin siivosin kämpän noin vartissa ja ihan asenteen vuoksi luuttusin koko lattiankin vaikkei sille ollut tarvetta. No ahkeruushan aina palkitaan. Pääsin pesemään suihkutilat, joten hoidin nekin sitten perusteellisesti ja ilman taukoja. Sen jälkeen pääsin luuttuamaan käytävänkin. Suurin osa muista kakkoskerroksen jätkistä oli päättänyt lähteä muualle. No ei se mitään, menee se näinkin. Ainakin itse tiedän, että suihkut ovat tarpeeksi puhtaat.
Päivällisellä yritin houkutella Settlersiin pelaajia. Vastaanotto ei edelleenkään ollut kovin innostunutta, kolme varmaa pelaajaa vasta kasassa. Mutta saunan jälkeen voisi onnistua. Kävimme autolla Lapinjärvellä olut-, siideri- ja suolapähkinäostoksilla, jonka jälkeen suuri osa porukasta lähti pelaamaan jalkapalloa. Itsekin jaksoin juosta pallon perässä jonkin aikaa mutta kylmän pohjoistuulen alkaessa porautua oikeasta korvasta sisään päätin jättää homman ammattilaisille. En nyt ollut porukan huonoin pelaaja, mutta kyllä sivareissa on tosi päteviä pallonpotkijoita, se on myönnettävä.
24.10.2001
Keskiviikkona molemmat luennot piti Markku Mattila, joka ei ihmeemmin esitellyt itseään, joten jäi vähän epäselväksi, miksi hän oli kertomassa meille ensin rasismista ja sitten pasifismista. Rasismi käsiteltiin tiukan tieteellisesti, eikä kovin käytännönläheisesti. Rasismin määrittelyyn kuuluu, että 1) uskotaan rotu-käsitteen olemassaolo, 2) oletetaan rodusta seuraavan jotain ominaisuuksia ja 3) järjestetään rodut paremmuusjärjestykseen. Vaikka antiikin aikoina oli orjia ja muita syrjittyjä kansanluokkia, ei silloin ollut kysymys rasismista – rotu-käsite kehitettiin vasta 1700-luvun kieppeillä lähinnä erottelemaan mustat ihmiset valkoisista. 1950 UNESCO totesi, että rotuja ei ole olemassa. Geneettiset perusteet olivat ainakin meille esitettyinä kylläkin tilastohuijattuja – se, että kahden mustan yksilön välillä on enemmän eroa kuin mustan ja valkoisen populaation välillä keskimäärin ei ole mikään ihme; aina erotusten keskiarvo on suurempi kuin keskiarvojen erotus. Mahdollisesti tutkimukset on tehty kunnolla, mutta meille asia esitettiin siten, että sen perusteella 50-luvun tutkimus on tehty propagandistisesti, mustien erottelun vähentämiseksi.
Parempi syy rotujen olemattomuudelle on se, ettei ihmisiä voi kovin hyvin erotella täysin erillisiksi populaatioiksi – aina löytyy mustan ja valkoisen väliltä kaikkia harmaasävyjä. Ja on roduilla jotain tiettyjä ominaisuuksia – mustat ihmiset kestävät paremmin aurinkoa. Muista erilaisuuksista en sitten menisikään mitään sanomaan. Ilmeisesti rasismin kakkoskohdassa tarkoitetaan esimerkiksi oletuksia yksilön älykkyydestä tms. rodun perusteella. Kognitiiviset tutkimuksen mukaan älykkyys toisaalta ei ole lähes ollenkaan perinnöllinen vaan pääosin ympäristön vaikutusta, joten siinäkin mielessä rotujen älykkyyserot ovat ajatuksena naurettavia.
Rasismissa on erilaisia vivahteita. Äärinationalismissa korostetaan oman valtion tärkeyttä ja halveksitaan muita, myös muun kuin rodun perusteella. Uusnatsiryhmät ovat usein tällaisia. Toisaalta kun ajattelee, että kaikki eri valtioiden kulttuuri on lainattu muualta ja tulevaisuudessa lainaamista ja jakamista tapahtuu entistä enemmän, on äärinationalismi jo ajatuksena toimimaton.
Vastakohtana on taas liika suvaitsevaisuus. Vaikka jotain kulttuuria ymmärtäisikin, ei sitä tarvitse silti hyväksyä. Esimerkkinä vaikkapa tyttöjen ympärileikkaukset, jotka ovat länsimaissa laissa kiellettyjä (ja jotka muuten eivät ole minkään uskonnon sanelemia vaikka joskus niin kuulee väitettävän). Suvaitsevaisuus noin yleensä tarkoittaa avoimuutta uudelle tiedolle ja valmiutta omien käsitteidensä muuttamiseen. Kognitiivisesti ihmisen oppimisprosessiin kuuluu tasan sama juttu – omien käsitteiden muuttaminen uuden tiedon valossa, joten epäsuvaitsevaista ihmistä voi pitää ei-avoimena ja siten myös huonona oppimaan yleensä mitään uusia asioita. Suvaitsevaisuus tarkoittaa myös aktiivista tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden puolustamista.
Syrjintä on rasismin yläkäsite, joten sitäkin tuli pohdittua. Monesti syrjiminen johtuu yksilön tai ryhmän huonosta itsetunnosta, jolloin muita halventamalla pyritään omaa tärkeyttä korostamaan. Toinen oire huonosta itsetunnosta on jonkin vieraan ihannointi, kuten amerikkalaisuuden ihannointi Suomessa. Myös yksilön arvot eli (toivottavasti) pohtimalla päätetyt elämäntavat vaikuttavat tämän suhtautumiseen vieraisiin kulttuureihin.
Miksi sitten suvaitsevaisuus kannattaa? No ensinnäkin edessä on monia globaaleja kriisejä, joista yksikään valtio ei pysty yksin selviämään (kuten ilmaston lämpeneminen), vaan tarvitaan yhteistyötä. Toiseksi suvaitsevaisuus vähentää sotia ja muuta väkivaltaa. Kannattaa myös muistaa, että jokaisen meistä voi jollain kriteerillä erottaa vähemmistöön, joten jokainen meistä on altis syrjinnälle. Ja noin yleensä ottaen kaikilla on kivempaa, kun käyttäydytään siivosti. “Kohtele muita kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan.” Vaikka ikuinen rauha on mahdoton tavoite, ei se tarkoita, ettei siihen kannattaisi pyrkiä (Kant).
Iltapäivän luento Midgårdissa käsitteli pasifismia. Alunperin pasifismi tarkoitti nimenomaan sodan vastustamista, mutta on myöhemmin laajentunut tarkoittamaan väkivallan eettisen oikeutuksen kiistämistä. Nykyisn väkivallattomuutta voidaan soveltaa myös yhteiskuntaan, esimerkiksi rakenteellisen väkivallan vähentämiseksi.
Monet kuuluisat henkilöt ovat puhuneet pasifismin puolesta. Monille tuttu on Jeesuksen vuorisaarna, jonka sisällön ja etiikan voi hyväksyä, vaikkei olisikaan uskovainen. Leo Tolstoi oli niin sanottu järkikristitty, joka hyväksyi kristinuskosta kaiken paitsi yliluonnollisen. Hänen pasifisminsa perustui juuri vuorisaarnaan: 1) Elä rauhassa, väkivalta ja jopa suuttumus tuomitaan. 2) Hyödynnä passiivista vastarintaa. 3) Rakasta vihollistasi ja rukoile heidän puolestaan.
Mohandas K. “Mahatma” Gandhi (1869-1948) oli englannissa koulutettu hindu, joka seuraajineen ensimmäisenä alkoi käyttää omaa ruumiistaan passiivisessa vastarinnassa (kuten makaaminen sotakolonnan edessä). Hän hyödynsi myös boikotteja sekä nälkälakkoa. Hänen pasifistiseen filosofiaansa kuuluu a) elämän kunnioittaminen, b) ahimsa (elävää olentoa ei saa vahingoittaa fyysisesti tai henkisesti; rakkaus ja armeliaisuus johtavat pelottomuuteen ja totuuteen) sekä c) satyagrah (sielun voima ja sen käyttö pasifistisesti).
Uskonnon lisäksi pasifismia on lähestytty valtion puolelta. 30-vuotisen sodan jälkeen Euroopan valtiot alkoivat miettiä tapoja estää vastaava katastrofi vastaisuudessa. Ratkaisuja on kolmenlaisia: a) liittoumat (kuten EU), b) kansainväliset sopimukset ja välitystuomioistuimet (kuten YK) sekä c) sodan hyväksyttävyyden käsite. Viimeisestä esimerkkinä voisi olla, että puolustussota on hyväksyttävissä, mutta hyökkäyssota ei ole. Valitettavasti hyökkääjän on liiankin helppo lavastaa toinen osapuoli aloitteen tekijäksi (kuten Irak teki Kuwaitille ja Neuvostoliitto Suomelle).
Immanuel Kant (1724-1804) selittää kirjassaan “Ikuiseen rauhaan”, että a) ikuinen rauha on utopia, mutta siihen tulee silti pyrkiä, sekä että b) rauha ei ole luonnontila, vaan se on luotava ja sitä on ylläpidettävä.
Brittien työväenliike lähti Marxin ja Engelsin ajatuksista ja siitä, että sodissa vastakkain taistelevat eri valtioiden työläiset, joilla todellisuudessa on yhteneväiset tavoitteet, eikä vastakkaiset, kuten valtioilla. Kansainvälisen veljeyden ja solidaarisuuden perusteella sotia pidettiin mielettöminä ja niitä vastaan ehdotettiin mm. sotalakkoa (jossa kaikki kutsutut yksinkertaisesti kieltäytyvät ilmoittautumiasta) ja yleislakkoa (jolloin kaikki sotateollisuudelle siirretyt tehtaat pysähtyvät).
Yleinen asevelvollisuus on mielenkiintoinen asia. Ensimmäisenä yleisen asevelvollisuuden otti käyttöön Napoleon, joka soti oikeastaan kaikkien kanssa. Sitä ennen sodissa sotivat ritarit keskenään ja tavallinen kansa eli elämään omissa oloissaan. Kylmän sodan lakattua Euroopan maat ovat alkaneet vaihtaa asevelvollisuutta palkka-armeijaan. Espanja ja Hollanti ovat jo näin tehneet ja Italia on tekemässä. Suomen asevelvollisuutta perustellaan siten, ettei tämän kokoista valtiota voida puolustaa 30000 palkkasotilaan voimin (yleensä palkka-armeijoiden koko on noin 0,5% väestöstä). Suomi jääkin todennäköisesti ainoaksi tai ainakin viimeiseksi yleisen asevelvollisuuden maaksi EU:ssa.
Pasifismiin liittyvän väkivallattomuuden voi jakaa kahteen osaan: elämän kunnioittamiseen tai elämän vahingoittamisen kieltoon. Edellistä pohti Skollmowski, jonka mukaan aktiivinen elämän suojeleminen on a) ekosysteemin säilyttämistä ja voimistamista, b) tietoisuuden, luovuuden ja myötätunnon säilyttämistä ja voimistamista, sekä c) inhimillisen elämän säilyttämistä ja voimistamista, koska ihminen on evoluution huippu. Käsitteet ovat hieman ihmiskeskeisiä, mutta kehityskelpoisia.
Jälkimmäisen, eli elämän vahingoittamisen kieltämisen, voi jakaa useaan eri tasoon. Suppeimmillaan sillä tarkoitetaan, ettei ihmistä saa tappaa, paitsi tietyissä tilanteissa (teloitukset, sota). Laajempi versio sanoo, ettei ihmistä saa tappaa missään tilanteessa. Tällöin ongelmaksi tulevat abortit ja eutanasia ja joudutaan pohtimaan, milloin eliö muuttuu ihmiseksi. Vielä laajempi pasifismin malli sanoo, että mitään eläimiä ei saa tappaa. Tälläista filosofiaa noudattava ihminen on ravintonsa puolesta vegetaristi tai vegaani. Edelleen laajempi muoto sanoo, että mitään elämää ei saa tappaa. Tällöin ravinnon osalta puhutaan fruitillismista, joka koostuu ainoastaan pudonneiden hedelmien yms. syömisestä.
Pasifistit voidaan jakaa myös absoluuttisiin sekä rationaalisiin pasifisteihin. Absoluuttinen pasifisti elää periaatteidensa mukaisesti aina, seurauksista riippumatta. Tällöin ongelmaksi tulee, että joskus voi joutua väkivallan alistamaksi. Suomen ensimmäinen aseistakieltäytyjä Pekurinen oli absoluuttipasifisti ja lopulta hänet teloitettiin vakaumuksensa vuoksi. Rationaalipasifisti arvioi teon eettisen arvon sen seurausten perusteella eli voi tietyissä tilanteissa rikkoa periaatteitaan. Tällöin ongelmaksi tulee “hyvän” ja “pahan” mitattavuus, tulevaisuuden ennustettavuus sekä se, että väkivalta turmelee sen harjoittajan. Albert Einstein oli alunperin absoluutti, mutta kääntyi myöhemmin rationaalipasifistiksi, kun havaitsi, että kaikkia väkivallan muotoja vastaan ei voinut taistella absoluuttipasifistin keinoin.
Luentojen jälkeen oli kaksi kaveria järjestänyt meille vuorikiipeilyä. Lähdimme pakulla ajelemaan Lapinjärven (siis itse järven) pohjoispuolella olevaan erämaahan. Parin kilometrin kävelyn jälkeen pääsimme kallion huipulle, mutta kyseessä ei ollut mikä tahansa kallio, vaan kallio, jonka yksi seinämä oli 26 metriä korkea pystysuora pudotus. Tarkoitus oli laskeutua köyden varassa seinämä alas ja mahdollisesti kiivetä ylöskin jos aikaa riittäisi.
Ideana oli, että me 10 osallistujaa olimme jokseenkin ensikertalaisia ja kaksi järjestäjää olivat kokeneita kalliokiipeilijöitä. Kallion laella oli valmiina koukut köysiä varten, joten järjestelyihin ei mennyt kauan aikaa. Enemmän meni sitten siihen, että he selittivät meille, miten valjaat laitetaan kiinni ja kuinka laskeutuminen tapahtuu. Ensin meille näytettiin mallilaskeutuminen, sitten oli meidän vuoromme.
Vaikeimmaksi muodostui tosiaan laskeutumisen aloittaminen, kun piti luottaa köyteen ja kiinnityksiin ja laskeutua istuvaan asentoon jalat kalliota vasten tyhjän päälle. Luultavasti homma olisi ollut psykologisesti helpompaa, jos ensin olisi kiivennyt kallion ylös.
Alku oli hieman huolestuttavaa, mutta kun laskeutumisen makuun pääsi, pystyin ainakin minä jo rentoutumaan, pysähtymään katselemaan maisemia ja hyppelemään sivuttain kallion seinämällä. Erittäin hupaisa kokemus kaiken kaikkiaan.
25.10.2001
Aamuluennon piti taas Matti Säteri, tällä kertaa aiheesta “Miehisyyden myytit”. Erikoisen otsikon takaa paljastui ihan toimiva miehisyyden käsittely. Luento olikin pitkälti keskustelutilaisuus, jossa ruodittiin sitä, millainen on yhteiskunnallisesti hyväksyttävä mies. Aloitimme heittämällä erilaisia vaatimuksia käyttätymiselle ja olemukselle ja sitä jatkettiinkin todella pitkään. Erään lähteen mukaan länsimaisessa yhteiskunnassa miehen on oltava a) fyysisesti voimakas, b) yhteiskunnallisesti menestyvä, c) kykenevä ja vankkumaton lähiympäristönsä puolustaja sekä d) erinomainen heteroseksuaalinen rakastaja. Havaitsimme, että yksikään meidän porukassamme ei tunnustanut olevansa kuin korkeintaan yhtä näistä. Arvelimme, että jos samaa kysyttäisiin varusmiehiltä, yksikään ei uskaltaisi olla viittaamatta joka kohdassa.
Lopputulos kai oli lopulta se, että “mies” on niin monia eri asioita, ettei kukaan pysty niitä olemaan samanaikaisesti. Kun yhteen suuntaan kumartaa, pyllistää aina toisaalle. Siispä jokaisen on itse mietittävä, millainen henkilö (ei “mies”) haluaa elämässään olla. Yhteiskunnassa vallitsevia ennakkokäsityksiä ei pidä ruokkia, vaan ne tulee kyseenalaistaa.
Iltapäivällä piti olla liikuntaa, mutta Timo oli loukannut jalkansa ja minibussi oli jossain, joten sähly ei onnistunut. Osa lähti kävelemään, osa meni pelaamaan jalkapalloa ja minä lähdin kolmen kaverin kanssa tekemään kuntotestiä. Testi on sama kuin armeijankin lihaskuntotesti ja siitä kiitettävän saaminen tietää kuntsaria. Täydet 15 pistettä saa, jos pystyy hyppäämään vauhdittomana 2,40 metriä, vetämään 14 leukaa, tekemään minuutissa 48 vatsalihasliikettä, minuutissa 60 selkälihasliikettä ja minuutissa 38 punnerrusta. Muuten testit olivat helppoja, mutta vatsa oli minulla päässyt heikkenemään kesän aikana. Olisi vähän pitänyt saada ennakkovaroitusta, niin olisi senkin ehtinyt treenaamaan kuntoon. Lopulta jäin puolen leuanvedon ja kolmen vatsaliikkeen päähän kuntsarista. Mutta ei se mitään. Pääasia, että tiedän, missä menee kiitettävän lihaskunnon raja ja että se ei ole mitenkään tavoittamaton asia.
Perjantain olin ottanut vapaaksi komennusmatkana, sillä yhden komennusmatkan (työnhakuun) saa jokainen käyttää, vaikka paikka olisikin jo hankittuna. Kuntotestin jälkeen menin katselemaan jalkapallopeliä, mikä oli ihan vauhdikkaan näköistä. Kyllä ne edelleen osaa pelata, ne sivarit. Homma taukoutui, kun Joonas sai maalivahtina ollessaan pallon jalkoväliin. Siinä taas näki, ettei tarvitse kovaakaan iskua, niin kaveri on kaksi minuuttia aivan hiljaa ja liikkumatta. Kun Joonas vähän toipui, palailimme A-talolle. Minä olin lähdössä Helsinkiin ja tarjosin sitten Joonakselle kyydin. Otin myös Jukan ja Hanneksen autoon ja heitin heidät bussiasemalle. Matkalla hesaan puhuimme kaikenlaista nykyajan konservatiivisesta elämänasenteesta aina lasten taideopetuksen mielekkyyteen ja opetuksen toimivuuteen noin yleensäkin.
29.10.2001
Viimeinen kokonainen viikko alkoi YK-projektilla, jota muutama kaveri oli valmistellut. Aloitimme aamun sikalassa jakautumalla ryhmiin: USA, YK, Punainen Risti, Venäjä ja muut “länsimaiset” tahot sekä Taliban-hallitus, Al Qaida, Irak ja muut “itämaiset” tahot. Itse päädyin YK-ryhmään. Selvitimme sitten taustatietoa valmiin materiaalin ja puolen tunnin Internet-penkomisen tulosten avulla ja valmistauduimme kukin omaan osaamme sosiodraamassa.
Lounaan jälkeen tilausbussi kuljetti meidät 10 kilometrin päähän metsään, jossa oli kaksi kotaa pystyssä. Toisen järjestäjät olivat itse pystyttäneet edellisellä viikolla. Itäleiri pakkautui yhteen ja länsileiri toiseen kotaan. Kotien välillä kulkivat kuriirit kuljettamassa julkilausumia sekä reportterit kuuntelemassa ja uutisoimassa. Taustatarinana oli, että kaikki osapuolet oli saatu kahden neuvottelupöydän ääreen ja piti hieroa rauha.
Meidän Bushimme oli valitettavan aidon oloinen ja homma välillä riistäytyi käsistä. Jossain vaiheessa oli jo pernaruttoa ja ebolaa ties missä ja USAn ydinohjukset jo lennossa. YK:n lähes ainoana aktiivisena osallistujana minulla oli täysi työ yrittää pitää hullut amerikkalaiset aisoissa, mutta lopulta amerikan kansa kyllästyi sotaan. Läheltä piti, että YK:n yleiskokous erotti USAn YK:sta.
Lopulta jouduin aika isoon rooliin, kun saimme Bushin sotaoikeustuomioistuimeen Talebanin johtajan kanssa ja sain tuomita molemmat. Bush sai kovemman tuomion. Aivan lopuksi vielä bin Ladenkin saatiin Haagiin tuomittavaksi ja saimme Afganistaniin rauhanturvajoukot ja puolueettomat valvojat.
Itse sosiodraama pysyi nippa nappa hallussa, mutta tutkimukseni YK:sta noin muuten oli varsin valaiseva. YK sinällään on valtavan kokoinen organisaatio, johon kuuluvat lähes kaikki planeettamme valtiot. Afganistan on myös jäsen, joskin jäseneksi liittyi edellinen hallitus, ei Taleban-johtoinen ihmisoikeuksia sortava hallinto. Joka tapauksessa YK:n kaikki eri elimet voivat pohtia asioita ja julkaista mietintöjään ja päätöksiään, mutta nämä päätökset ovat vain kehotuksia, eivät määräyksiä. Ainoa poikkeus tästä on turvallisuusneuvosto.
Turvallisuusneuvoston kaikki päätökset ovat sitovia ja se ainoana neuvostona voi suoraan antaa käskyjä jäsenmaiden hallituksille. YK:n perustuskirjan seitsemäs luku onkin mielenkiintoista luettavaa. Turvallisuusneuvoston tehtävä (§39) on valvoa uhkia rauhalla, rauhan rikkomisia ja aggressiivisia toimenpiteitä ja arvioida toimenpiteet, joilla voidaan taata kansainvälinen rauha ja turvallisuus. Neuvosto voi ensinnäkin neuvotella osapuolten kanssa (§40), mutta voi myös määrätä talous- ja poliittisia pakotteita (§41). Pahimmassa tapauksessa neuvosto voi määrätä aseellisen operaation (§42), jota ei vielä koskaan ole virallisesti tehty, mutta periaatteessa neuvostolla on oikeus määrätä minkä tahansa jäsenvaltioiden asevoimat auttamaan rauhan turvaamisessa. Kaikkien YK:n jäsenvaltioiden on annettava turvallisuusneuvoston käyttöön sen tarvitseman asevoimat, kulkuoikeudet ja muu tarpeellinen apu (§43), joka erikseen sovitaan. Kun valtioilta vaaditaan niiden asevoimien tukea, tämä valtio kutsutaan osallistumaan turvallisuusneuvoston päätöksentekoon (§44). Kaikkien jäsenmaiden on pidettävä valmiudessa erikseen sovittavaa ilmavoimayksikköä nopeasti tarvittavia toimenpiteitä varten (§45). Lisäksi vaaditaan avunantoa valtioiden välillä (§49). Valtioiden itsepuolustus kulkee kuitenkin kansainvälisten toimien edellä (§51).
Ainoa ongelma turvallisuusneuvoston toiminnassa on se, että sen jäseninä on edustajia 15 maasta ja jokaisella on yksi ääni. Neuvostoon kuuluu pysyvästi viisi jäsentä, jotka ovat toisen maailmansodan voittajavaltiot: USA, Britannia, Ranska, Venäjä ja Kiina. Muut 10 valtiota valitaan aina kahden vuoden ajaksi. Tällä hetkellä jäseninä on Singapore, Tunisia, Ukraina, Bangladesh, Kolumbia, Irlanti, Jamaika, Mali, Mauritius ja Norja. Jokaisella valtiolla on yksi ääni päätöstenteossa ja ehdotus hyväksytään vain, jos se saa ainakin 9 puoltavaa ääntä. Näiden äänien joukossa on kuitenkin oltava jokaisen pysyvän jäsenen ääni – toisin sanoen USAlla, Britannialla, Ranskalla, Venäjällä ja Kiinalla on jokaisella veto-oikeus eli oikeus estää mikä tahansa päätös, joka niille ei sovi. Tästä syystä neuvostoa on syystäkin kritisoitu tehottomaksi, koska harvoin näiden viiden valtion edut ovat yhtäläiset. Pahempi ongelma on kuitenkin teollisuusvaltiopainotteisuus ja kapitalismi. Koko neuvostossa ainoa muslimivaltio on Tunisia.
Neuvoston jäsenmäärää onkin suunniteltu kasvatettavan 25:een, mutta pysyvät jäsenet tulisi joko poistaa tai niiden veto-oikeus hävittää, jotta neuvosto voisi oikeasti tehdä puolueettomia päätöksiä. Perustuskirjaa lukiessani minun mielestäni USAn toimet Afganistanissa ovat selvästi uhka kansainväliselle rauhalle ja YK:n pitäisi asettaa talouspakotteita USAta vastaan. Mutta kun USA istuu neuvostossa ja sillä on veto-oikeus, on tällaista päätöstä turha odottaa.
Noin muutenkin tänään selvisi, ettei “sotaa” terrorismia vastaan voida voittaa asein. Turvallisuusneuvosto onkin laatinut päätöksen 1373 syyskuun 28. päivä, jossa se velvoittaa kaikki jäsenmaat terrorisminvastaiseen rintamaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita aseellista yhteenottoa, vaan lakien ja toimintatapojen tiukentamista siten, että järjestäytyneen terrorismin harjoittaminen YK:n jäsenvaltioissa muuttuu lähes mahdottomaksi.
Itse päätös on varsin laaja ja tiukka ja vaatii jokaisen valtion lainsäädäntöön muutoksia. Käytännön toimenpiteitä aletaan pohtia erillisessä paneelissa, johon jokainen valtio ilmoittautuu viimeistään 27.12.2001. Tätä kautta, jos mitenkään, terrorismin uhka saadaan häivytettyä. Pommien pudottaminen ei saa aikaan muuta kuin lisää kuolemaa ja kärsimystä ja leventää jo nyt leveää kuilua USAn ja islaminuskoisen väestön välillä.
Illalla saimme pystyyn 6 pelaajan Settlersin, joka sujuikin varsin mukavasti. Iltapalan jälkeen katsoimme luokassa Monty Pythonin Elämän Tarkoituksen. Hannu kaavaili jo kovasti revanssipeliä leffan jälkeen, mutta porukka alkoi olla niin naatti, että ehkäpä se jää huomiseen.
30.10.2001
Aamuluento oli ensiapua, tällä kertaa se “itse asia” eli elvytys sekä kylkiasennon harjoittelu. Kirsin apuna oli Hubertus ja yhdessä he löivät melkoiset kalvosulkeiset meille. Anne-nuken avustuksella käytännön harjoittelu sujuikin rivakasti, vaikka jätkät olivatkin vähän kateellisia Annen huomioista. Iltapäivän luennolla oikeustieteen opiskelija Kimmo Luokkanen kertoi meille perusoikeuksista lainsäädännön näkökulmasta. Kiinnostavinta taisivat olla erinäiset oikeudenkäyntitarinat sekä Suomen poliisi. Poliisin palvelualttiudesta kehkeytyikin melkoinen keskustelu, kun verrattiin USAn poliisiin ja vaikka mihin. Homma meinasi riistäytyä kädestä, kun väittely laajeni noin yleensä “järjestelmän” toimivuuteen. Joillekin oli vaikea ymmärtää sitä, että heillä olisi jotain velvollisuuksia. Kun jostakusta tulee Suomen kansalainen, saa hän tietyt perustuslaissa määritellyt perusoikeudet, mutta oikeuksien mukana tulee myös vastuita. Useimmilta meistä ei ole kysytty, haluammeko me nämä vastuut kannettavaksemme. Mutta kukaan ei pakota elämään Suomessa: kuka tahansa saa muuttaa pois, minne vain haluaa. Yhteiskunnan ulkopuolella eläessä ei ole vastuita, mutta toisaalta ei ole mitään oikeuksiakaan
Ja “järjestelmä” kuitenkin hoitaa sellaisia asioita kuin terveydenhuolto, tiejärjestelmä, sähkö, vesi ja raha. Voihan sitä yrittää ilman näitäkin pärjätä, mutta hankalaksi menee. Jos haluaa kokeilla, voi muuttaa Afganistaniin. Siellä on tällä hetkellä ihmisillä kohtuullisen autonominen asema – ei oikeuksia eikä vastuita. Kaikki saavat tehdä mitä haluavat ja silloinhan vahvat aina sortavat heikkoja.
Luentojen jälkeen saatiin Settlers taas käyntiin. Ennen iltapalaa ehdittiin kaksi peliä pelata. Ja iltapalan jälkeen saunomaan, ja saunasta järveen.
31.10.2001
Aamuluento oli Markus Salmelan pitämä esitys työstä ja nimenomaan yrittämisestä. Alkuun ihmeteltiin aihetta, että mitä tällä on tekemistä minkään kanssa, mutta ihan hyvin siitäkin saatiin asiaa väännettyä. Markus sitä paitsi reiluna kaverina antoi kaikkien lähteä ensimmäisellä tauolla pois jos luento ei kiinnostanut. Yli puolet kuitenkin jäi loppuun asti, mikä oli vähän yllättävää.
Yrittämiseen liittyy monia asioita, mutta minun on vaikea erotella, mitä kaikkea nyt sanottiin, koska asiat ovat itselleni jo sattuneesta syystä liiankin tuttuja. Mutta eipä sitä muutamassa tunnissa kovin paljon ehditty asioita käsitellä. Sellainen pintapuolinen tuntuma saatiin ja tietoa paikoista, joista saa lisää tietoa. Ihan jees.
Markus oli ainakin esimerkki ihmisestä, joka on saanut etätyön toimimaan – hän asuu perheineen jokseenkin maaseudulla ja tekee töitä Tampereelle ja muihin kaupunkeihin.
Iltapäivällä meillä piti olla Maken (eräs toimialavastaava) luento, mutta tänään olivat kaikki vastaavat kipeinä. A-talon aulassa ihmettelin, että mitäs nyt, ja vastauksena sain kuulla, että meillä kaikilla oli sukupuolitauteja. No niin… Hubertus tuli pitämään meille luentoa sukupuolitaudeista. Siinä opittiinkin sitten kaikki kondyloomasta ja muista ilahduttavista taudeista. Opetusta tehostettiin värikuvilla, jotka olivat varsin pahaa katsottavaa. Mutta ainakin jäi mieleen, samoin kuin hoitokeinot, jotka tekivät nekin ilkeää.
Luento loppui hyvissä ajoin kahden aikaan, joten ehdimme pelata Settlersiä pari peliä ennen päivällistä, pari peliä ennen iltapalaa ja saunan jälkeen vielä yhden pelin.
1.11.2001
Perjantaiaamuna kävelimme hyisen ja hallaisen peltomaiseman läpi Midgårdiin kuulemaan ja katsomaan sivariesityksiä. Tällä kävelymatkalla päätin, että on aika ottaa pipo takintaskuun hansikkaiden lisäksi. Maisema oli toisaalta harmaudessaan kaunis ja kun vettäkään ei tullut kovin pahasti, oli reissu varsin mukava. Ja kyseessä oli vieläpä viimeinen Midgård-kävely, joten siitä pitikin nauttia täysin siemauksin.
Sivariesityksiä sai kuka tahansa valmistella ja järjestää ja kuntsari oli periaatteessa tiedossa. Kaikki toimialavastaavat olivat edelleen kipeinä, joten paikalle ei ilmestynyt yhtään ketään tilaisuutta valvomaan. Lopulta pistimme itse nimilistan kiertämään ja pidimme esitykset. Vähiin esitykset jäivät, mutta jotain musiikkia sentään saimme kuulla.
Iltapäivällä oli lisää ensiapua, tällä kertaa käsittelimme haavoja ja murtumia. Piirtoheittimellä näytetyt värikuvat olivat pahaa katsottavaa, itseänikin alkoi jossain vaiheessa vähän huipata. Kuvat kirveillä irtilyödyistä peukaloita, avomurtumista ja puuttuvista raajoista olivat… no, värikästä katsottavaa. Opimme ainakin, että irtileikkautunut palanen kannattaa viilentää ja pitää kosteana. Mutta pakastimeen sitä ei pidä heittää – jos sormi on siellä jäätynyt, ei sitä enää kiinnitä fakiirikaan takaisin paikalleen. Jos ei muuten saa pidettyä sormea märkänä, voi sen tunkea suuhunkin. Opettelimme vielä kolmiositeen käyttöä, käpysidoksen tekemistä ja niskatuen toimintaa.
Minä olin ottanut perjantain lomaa, joten lähdin taas luennon jälkeen ajelemaan kohti Helsinkiä. Yritin saada loman kuntsarina, jonka ajattelin ansainneeni sivarijulkaisun organisoinnista, mutta Rainolta (ATK-vastaava) oli todella vaikea saada puoltoa – ensin piti saada printti julkaisusta, jotta hän näkee, että jotain on todella tulossa. Tämän takia lomaa ei voinut käyttää aiemmin. Kun sitten saimme printin, oli hänellä kovasti kiire jatkuvasti ja lopulta printissä pitikin sitten olla koko julkaisu, eikä vain vedosta. Lopulta kyllästyin koko touhuun ja käytin ainoan HL:ni perjantaille. Ajattelin sitten seuraavalla viikolla muuttaa sen kuntsariksi.
5.11.2001
Saavuin näppärästi 12 minuuttia vailla 9 koulutuskeskukseen ja ehdin käydä vetämässä aamiaisen pikaisesti naamaan ennen palautetilaisuuden alkamista Sikalassa. Staffan jakoi meille tyhjät A4-liuskat, joihin sai sitten kirjoittaa palautetta. Tavalliset lomakkeet olivat jossain hukassa. Kertasimme myös siviilipalveluslain ja -asetuksen. Kun homma oli ohi, kävin ottamassa päiväunet huoneessa ennen lounasta.
Lounaan jälkeen oli viimeinen ensiapuluento, jossa käsiteltiin ensin palovammoja (taas järkyttäviä värikuvia) ja sitten henkistä ensiapua. 3. asteen palovammoja ei pidä kuulemma kylmällä vedellä jäähdyttää – haalea vesi toimii parhaiten. Liittyneekö sitten verisuonten supistumiseen liian kylmässä tai jotain, mutta monilla oli vaikeuksia uskoa tätä väitettä.
Henkinen ensiapu oli kiinnostava aihe, kun olen itsekin sitä harrastanut kaveripiirissä. Kirsi teki näppärän jaon kolmeen: 1) Mielentilahäiriöt, 2) Harhat ja 3) Henkiset sairaudet. Kuulemma reitti kolmoseen kulkee kahden ensimmäisen kautta. Masennus (krooninen tai ajoittainen), ahdistukse, paniikkihäiriö, pelkotilat ja muut kuuluvat ykköskategoriaan. Kakkosvaiheessa on jo harhainen ja puhelee itsekseen tai vaikka esineille. Kolmoskohdassa ollaankin sitten pääasiassa suljetulla osastolla.
Psykoterapiasta puhuttiin jonkin verran. Kirsi oli vahvasti sitä mieltä, että ihmisen on todella vaikea, lähes mahdoton, selvitä mielentilahäiriöistään itse. Apua voi antaa ammattimainen psykoterapeutti tai kuka tahansa ystävä, joka ymmärtää kuunnella ja käyttäytyä sen verran fiksusti, ettei esimerkiksi masenna masentunutta tahallaan lisää. Sinänsä kuuntelijan ei tarvitse pystyä tuottamaan ratkaisuja – jo se, että ihminen kertoo asioistaan, pistää hänet ajattelemaan niitä, jolloin edistystä tapahtuu. Sama efekti tulee esimerkiksi, kun kirjoittaa kirjeen toiselle ihmiselle. Vaikkei kirjettä koskaan postittaisikaan, jo asioiden kirjoittaminen ja toisen ihmisen kannalta niiden ajatteleminen on terveellistä.
Kuuntelija on se, joka on vaaravyöhykkeessä, kuulemma. Ongelmistaan puhuva selvittää koko ajan tilannetta itselleen, mutta kuuntelija voi hyvinkin ahdistua toisen ongelmista. Tästä syystä ammattilaisetkin käyvät toistensa luona terapiassa, jotta saavat purettua asiakkailtaan saamia pahoja tuntemuksia.
Luennon lopuksi jaettiin ensiapukortit ja niin oli EA1 onnellisesti suoritettu. Seuraavaksi sitten vaan SPR:n kursseille jatkokouluttautumaan.
Päivällisen jälkeen lähdimme joukolla Hanheen viettämään viimeistä yhteistä iltaa. Jokebox soi koko illan ja biljardipöytä oli kovassa käytössä. Palailimme autolla takaisin koulutuskeskukseen siinä yhden pintaan. Lopulta kävi niin, etten kertaakaan tullut kävelleeksi kylälle, vaan aina oli jonkun auto kyydittämässä edestakaisin. Muuten ilta meni rauhallisesti, mutta S otti ja eleli herroiksi aloittaen tuplaviskillä. Hän lupasi kyllä, ettei aio toista samanlaista ottaa, ja sanansa mittaisena miehenä ottikin kaksi erillistä viskiä perään. Loppuiltaa kohti alkoi vaikutus olla jo käsinkosketeltava.
Jäimme vielä notkumaan tupakkakatoksen alle hetkeksi ja paransimme maailmaa oikein olan takaa. S ei välttämättä muista tapahtuneesta kovin paljon, mutta paljon ystäviä hän kyllä sai jakamalla tupakkaa kaikille, jotka vain sitä halusivat. Pari tuntia siinä sitten hurahtikin – kellään ei ollut kiire nukkumaan, sillä edessä oli vain hajaantuminen eri puolille Suomea.
6.11.2001
Viimeinen päivä valkeni aurinkoisena mutta kylmänä. Viimeinen ateria keskuksessa olikin sitten aamupala, sillä lähtö pois tapahtuu jo ennen yhtätoista. Kokoonnuimme sikalaan, jossa saimme työmääräyksemme. Timo ja Staffan jakoivat niitä ja leimasivat sivarikorttimme sen merkiksi, että olemme koulutusjakson suorittaneet. Onneksi oli taas kirja mukana laukussa, että oli jotain tekemistä, kun odottelin vuoroani.
9.30 oli sitten viimeinen kämppätarkastus. Sitten liinavaatteiden ja avainten palautus ja matkalippujen hakeminen. Siihen päättyikin virallinen ohjelma. Vähän oli outo olo, että tässäkö se nyt sitten oli. Ja kaikki nämä 70 heppua, joiden kanssa oli kuukausi vietetty, häviäisivät kohta kukin omille teilleen.
Muillakin taisi olla vähän samanlainen olo, sillä lähdimme sitten porukalla kanttiiniin hakemaan viimeiset korvapuustikahvit. Läheltä löytyi Trivial Pursuit -pelikone, jossa sitten noin 12 sivarin voimin pelasimme itsemme pistetilaston kakkoseksi. Sovin siinä sivussa, että annan Joonakselle ja Nikolaille kyydin Helsinkiin, joten automatkakin sujui rattoisasti kaikenlaista kummallista puhuen.
Lähtiessämme Lapinjärvellä paistoi aurinko. Helsingin lähestyessä, kuin siviilielämää enteillen, pilvet kertyivät taivaalle. Helsinkiin päästyämme alkoi sataa ensin vettä, sitten rakeita. Siviilipalveluksen koulutusjakso oli ohi – tervetuloa sivistyksen pariin!
Lopuksi
Kahden lomapäivän jälkeen alkoikin sitten työpalvelu, josta en
kuitenkaan tässä dokumentissa kerro enempää. Jäljellä on vielä muutama maisemakuva niille, jotka tänne asti jaksoivat lukea tai scrollata. Terveiset kaikille sivareille ja etenkin erän 17/2001 kundeille! Kivaa oli, mutta ei kuitenkaan oteta uusiksi!
Niin joo – jos joku lueksii tätä vuoden 2002 aikana ja harkitsee sivaria, niin pieni vinkki: kannattaa viivyttää aloitusta vuoden 2003 puolelle, sillä silloin siviilipalveluskoulutus muunnetaan norjalaisen mallin mukaiseksi ja se muuttunee kertaluokkaa mielekkäämmäksi.
Kiitokset tästä, oli mielenkiintoista luettavaa. Itsellä on kohta kutsunnat edessä ja kyllä tämä vahvisti ajatusta sivariin menosta, vaikka meininki onkin varmasti erilaista kuin mitä tekstissäsi.