Elämän tarkoitus

Elämän tarkoitus on kiusannut filosofeja koko tunnetun historian ajan: Miksi
me olemme täällä? Mikä on meidän tarkoituksemme? Mikä on minun merkitykseni?
Näihin kysymyksiin ei ole helppoja vastauksia, joten niitä on turha etsiä
tästäkään kirjoitelmasta. Minä vain kerron ajatuksia, jotka itse olen saanut
elämäni varrella kerättyä aiheesta ja sen vierestä. Toivottavasti niiden
lukeminen herättää lukijassa lisää ajatuksia.

Elämä, maailmankaikkeus ja kaikki

Ensin on eroteltava, tarkoitetaanko “elämän tarkoituksella” yksilön
tarkoitusta, ihmiskunnan tarkoitusta vai koko maailmankaikkeuden
tarkoitusta. Valitettavasti nämä asiat eivät ole sopusoinnussa toistensa
kanssa, kuten ei yksilön ja yhteisön etu kovin monissa muissakaan asioissa.
Yksilölle elämän tarkoituksen selvittämistä vaikeuttaa osaltaan sekin, että
yksilön on jossain määrin otettava huomioon myös yhteisönsä tarkoitusperät,
eivätkä ne aina kulje käsi kädessä yksilön omien tavoitteiden kanssa.

Ihmiskunnan olemassaolon tarkoitus vaatii pitkien aikavälien tarkastelua,
eikä välttämättä ole kovin mieluisaa ajateltavaa. Sillä Homo Sapiens Sapiens
ei ole – nerokkuudestaan ja ainutlaatuisuudestaan huolimatta – kuin vain
yksi linkki kehityksen ketjussa. Yksi ainoa ja ohimenevä, mutta silti
arvokas. Aivan samoin kuin alkuihmiset, kuten Homo Erectus, ovat hävinneet
maan päältä, ovat ne silti täyttäneet oman tarkoituksensa: toimineet
ponnahduslautana entistä kehittyneemmän ihmislajin syntymälle. Tämän
tehtävän täytettyään nämä alkuihmislajit ovat hiljalleen jääneet
eloonjäämiskamppailussa alakynteen ja lopulta kuolleet sukupuuttoon. Harva
alkuihminen on tästä tilanteesta ollut kovin mielissään, joten tuskinpa
monet nykyihmisetkään suhtautuvat tähän ajatukseen kovin lämpimästi.

Nykyihminen on teknologisella osaamisellaan lopettanut luonnollisen
evoluution. Ihminen ei enää yksilötasolla kehity aina vain vahvemmaksi ja
paremmaksi. Päinvastoin – monet vakavasti sairaat ihmiset, jotka aiemmin
olisivat kuolleet pois, pysyvät nykylääketieteen avulla hengissä ja
lisääntyvät. Synnynnäiset sairaudet ja heikkoudet lisääntyvät jatkuvasti ja
niitä vastaan taistellaan yhä kehittyneemmällä lääketieteellä. Ihmiskunnan
kollektiivinen tietomäärä ja ymmärrys lisääntyvät valtaisaa vauhtia, mutta
ihmiset eivät enää kehity.

Mutta toki me nykyihmiset tiedämme enemmän asioita kuin vaikkapa muinaiset
egyptiläiset? Emmekö siis ole kehittyneet? No emme. Ihmisen aivot eivät ole
juurikaan kehittyneet moneen tuhanteen vuoteen. Jos ihmisillä olisi 3000
vuotta sitten ollut kaikki se tutkimus ja kirjallisuus ja koulutus joka
meillä on nyt, lähettelisivät hekin satelliitteja avaruuteen. Ei ihminen
synny tämä teknologinen ihmetieto veressään, vaan se opetetaan hänelle
vuosikymmenten aikana. Kuinka moni uskoo, että heti syntymästään alken
pimeään koppiin eristetty lapsi, jota vain ruokittaisiin, tulisi sieltä ulos
18-vuotiaana “ylioppilaslakki päässä”?

Ei, ihmiset eivät enää yksilöinä kehity, mutta ihmiskunnan yhteinen
tietotaito lisääntyy jatkuvasti. Tämä tietotaito tulee tulevaisuudessa
mahdollistamaan myös ihmisten kehittämisen geneettisesti (sairauksien
poistaminen) tai koulutuksellisesti (aivojen kapasiteetin parempi käyttö)
tai teknologisesti (erilaiset kehoon upotetut tekniset apulaitteet), mutta
luonnollinen evoluutio on ihmiset osalta hävinnyt. Tilalle on tullut jotain
aivan muuta – tiede ja teknologia.

Ihmiskunnan evoluutiossa seuraava askel voi olla ihmisten ja teknologian
sulautuminen toisiinsa, tai sitten ei. Vielä on kai teoreettisen pieni
mahdollisuus siihen, että ihmisaivojen luovuutta ei syystä tai toisesta
saada toteutettua teknologian avulla. Tällöin ihmiset eivät häviä täysin,
vaan sulautuvat tulevaisuuden teknologisten olentojen
“luovuusprosessoreiksi”. Tekniikan avulla toteutetut mekaaniset “aivot” ovat
joka tapauksessa monia kertaluokkia ihmisaivoja nopeampia, tarkempia ja
virheettömämpiä, samoin kuin tekniikan avulla toteutetut “kehot”. Kun
päästään niin pitkälle, että ihminen on joka suhteessa luomaansa tekniikkaa
alempiarvoisempi, voimme hetken elää yhteiskunnassa, jossa ihmisten ainoa
tehtävä on vain nauttia elämästä tekniikan hoitaessa kaiken työn. Mutta
ennemmin tai myöhemmin ihmisistä muodostuu vain taakka uudelle
synnyttämällemme teknolajille. Ihmiset mahdollisesti häviävät, tai jäävät
asuttamaan tätä pientä planeettaa seuraajiemme suunnatessa kohti muita
tähtiä.

Tulevaisuudessa on monia vaihtoehtoa, mutta se on selvää, että olemme jo
käynnistäneet teknologian vallankumouksen eikä sitä ole pysäyttäminen.
Ihminen tekee itsensä tarpeettomaksi, mutta samalla täyttää oman elämänsä
tarkoituksen – toimii seuraavan, paremman elämänmuodon luojana.

Mikä sitten on tämän kaiken tarkoitus? Miksi koko maailmankaikkeus on
olemassa? Ehkäpä mekin olemme vain osa maailmankaikkeuden pyrkimystä
ymmärtää itse itseään. Ehkä meillä ei ole mitään ylhäältäannettua
tarkoitusta – me olemme olemassa sattuman oikusta ja saamme käyttää
mahdollisuutemme niin kuin haluamme. Arthur C. Clarke sanoo, että
ihmiskunnan tarkoitus on luoda tietoa ja kauneutta; kiistanalaista on
ainoastaan se, kumpi on tärkeämpää.

Yksilön merkitys yhteiskunnassa

Mitä yksi ihmisyksilö voi oikein tehdä vaikuttaakseen johonkin? Etenkin
edellistä lukua pohtien yhden ihmisen vaikutusmahdollisuudet tuntuvat kovin
vaatimattomilta. Mutta niin se vain on, että yksi ihminen ei voi muuttaa
koko maailmaa. Joidenkin harvojen yksilöiden nimet me muistamme edelleen
vuosituhansien jälkeen, mutta harva heistäkään oli niin ainutlaatuinen
yksilö, etteikö joku muu olisi saavuttanut samoja asioita. Jos Pythagoras
olisi kuollut härkävankkurin alle poikana, tuntisimme Pythagoraan lauseen
nyt jollain muulla nimellä. Tai ehkä sillä ei olisi nimeä. Mutta joka
tapauksessa sen olisi joku kehittänyt – samoihin aikoihin tai sitten
myöhemmin; sillä ei ole juurikaan merkitystä.

Yksi ihminen ei voi muuttaa maailmaa pysyvästi. Mutta toisaalta jos
ihmiskunta yhteistuumin menee istumalakkoon, loppuu sivilisaatiomme siihen
paikkaan. Ihmiskunnan pyrkimykset muuttavat ja muokkaavat maailmaa ja
ihmiskunnan kaikki työ koostuu vain yksittäisten ihmisten tekemisistä. Emme
siis ole turhia, mutta eipä se maailma meidän ympärillämme pyörikään. Minä
en ole maailman tärkein ihminen, mutta toisaalta voin omalta pieneltä
osaltani vaikuttaa huomiseen. Eniten vaikutan oman itseni elämään ja jonkin
verran myös lähipiirini elämään. Voin vaikuttaa johonkin toiseen ihmiseen
siten, että hänen toimintansa muuttuu hieman johonkin suuntaan ja hän
vuorostaan vaikuttaa muihin ihmisiin. Tekemämme asiat vaikuttavat
ympäristöömme kuin heitetyt kivet lammen pintaan. Kun kiviä on miljardeja,
ei yksittäisen kiven aiheuttamaa aaltoa erota, mutta sillä on oma
vaikutuksensa siitä huolimatta.

Pitäisikö ihmisen sitten välittää siitä, miten hän vaikuttaa yhteisöönsä?
Tietysti hän voi olla välittämättä. Tällaista ihmistä kutsutaan usein
itsekkääksi. Sanaan “itsekäs” liittyy varsin voimakas moraalinen lataus – ja
nimenomaan negatiivinen – vaikkei siihen sellaista tarvitsisikaan liittyä.
Ihmisellä on täysi oikeus olla itsekäs. Tällöin hän elää itseään varten ja
saa kaiken tarvitsemansa itsestään. Jos se tekee hänet onnelliseksi, on asia
varmaankin sillä selvä. Hän siis elää elämänsä itsensä kanssa ja kuolee
lopuksi pois. Eikä hän vaikuttanut yhtään mihinkään.

Muiden ihmisten kannalta yksilö on sitä, mitä hän antaa ympärilleen. Vain
se, miten hän vaikuttaa ympäristöönsä ja mitä hän antaa muille on millään
tavalla muiden havaittavissa. Ihmisen sisäiset ajatukset ja pohdinnat eivät
ikinä vaikuta mihinkään, ellei hän jaa niitä muiden kanssa (siksi minäkin
kirjoitan näitä ajatuksiani ylös juuri nyt). Ihmisen vaikutus yhteisöönsä on
yksinkertaisesti summa kaikesta, minkä hän antaa itsestään ulospäin – sekä
hyvät, että huonot asiat (hyvä ja huono on tässä ymmärrettävä yhteisön
subjektiivisesta näkökulmasta).

Jos siis haluat, että maailma olisi erilainen, vaikuta ympäristöösi siten
kuin parhaaksi näet, jotta ympäristösi muuttuisi samaan suuntaan. Kerro
ajatuksistasi, näytä esimerkilläsi mallia, vaikuta asioihin. Mutta muista,
että yksi ihminen ymmärtää hyvin pienen osan maailmasta. Ole siis avoin
muidenkin ajatuksille – vaikka he eivät olisi kanssasi samaa mieltä, on
heillä kuitenkin omia ajatuksia, jotka voivat auttaa sinua ymmärtämään
asioita paremmin.

Yksilön elämän tarkoitus

Oman elämänsä tarkoituksen selvittäminen voi olla helppoa tai vaikeaa,
riippuen omasta näkökulmastaan. Elämän tarkoituksen voi nimittäin
omakohtaisestikin ymmärtää kahdella tavalla: mikä on minun koko elämäni
tarkoitus, tai mikä on minun elämäni tarkoitus juuri nyt?

Useimmiten kysymys “Mikä on minun elämäni tarkoitus?” ymmärretään
tarkoittamaan koko elämää. Miksi olen olemassa? Mitä minun on saavutettava
tai tehtävä, että olisin elänyt hyvin? Näihin kysymyksiin vastaaminen on
mahdotonta ensimmäisen muutaman kymmenen elinvuoden aikana. Ihminen ja hänen
sisäinen arvomaailmansa kehittyvät voimakkaasti ainakin näin pitkään, joten
koko elämänsä tarkoituksen selvittäminen ei ole mahdollista. Harvassa ovat
ihmiset, jotka ovat jo 10-vuotiaina tienneet, mitä he haluavat elämällään
tehdä ja ovat myöskin tehneet niin, ja ovat eläneet onnellisina. Ihminen
muuttuu koko elämänsä ajan, joten eikö hänen tavoitteidensakin pitäisi
muuttua samalla? Jos tavoitteet lyödään lukkoon jo nuoruusiällä, voiko
ihminen enää kasvaa ja kehittyä vapaasti?

Elämän tarkoitukseen on paljon helpompi suhtautua “tässä ja
nyt”-periaatteella. Mikä minun tarkoitukseni on juuri nyt? Mikä tuntuu
merkitykselliseltä ja arvokkaalta, johon voisin seuraavan vuoden aikana
keskittyä? Ihminen toki pyrkii olemaan onnellinen, mieluusti mahdollisimman
usein. Mutta kuinka ihminen sitten saavuttaa onnellisuuden, se onkin
vaikeampi selvittää. Koska omaa tulevaisuutta ja etenkin omaa arvomaailmaa
on vaikea ennustaa kovin monen vuoden päähän, kannattaa suunnitelmat
rajoittaa seuraaviin lähivuosiin. Minkä asioiden tekeminen tuntuu
mielekkäältä, merkitykselliseltä? Tässä ei kannata keskittyä vain
nykyhetkeen, vaan ajatella tulevaisuuttakin: Mitä asioita tekemällä parannan
mahdollisuuksiani olla onnellinen myös tulevaisuudessa? Pitkällä tähtäimellä
vastaukset ovat vain arvauksia, joten ne eivät välttämättä ole oikein. Niitä
kannattaa kuitenkin seurata niin kauan kuin ne tuntuvat oikeilta ja niihin
käytetty vaiva tuntuu suhteessa sopivalta. Sitten jos vuosien kuluttua
selviää, ettei haluakaan elämältään sitä, minkä vuoksi on raatanut
vuosikausia, kannattaa rohkeasti miettiä, mitä sitten haluaisi tehdä.
Todennäköisesti sitä löytää jotain uutta, jossa tästä vuosien
uurastuksestakin on jotain hyötyä. Hyvin harvoin mikään tekeminen menee
täysin hukkaan. Joko sillä saavuttaa jotain arvokasta, hyödyllistä tai
tyydyttävää, tai siitä oppii jotain. Epäonnistumisista oppii kaikkein
eniten, joten niitäkään ei pidä pelätä – ainoastaan hyväksyä.

Entä nyt?

Esitin edellä omia ajatuksiani, jotka ovat muodostuneet 27 vuoden elämisen
perusteella. Nämä ajatukset eivät ole vain kypsyneet omassa päässäni, vaan
ovat kehittyneet keskusteluissa muiden ihmisten kanssa, erinäisiä kirjoja
lukemalla ja tietysti elämällä elämää. En väitä, että nämä ajatukset
olisivat oikeita, mutta uskon, että ne eivät ole täysin puuta heinää. Ne
kuvastavat ajatusmaailmaani ainakin tämän dokumentin kirjoitushetkellä. Jo
huomenna ajattelen hieman toisin.

Jos tämän lukeminen herätti jotain ajatuksia, voit lähettää minulle
sähköpostia ja kertoa mielipiteesi: saitko jotain ajattelemisen aihetta,
olinko joissain asioissa aivan hakoteillä, kannattaisiko joitain asioita
sanoa toisella tavalla, saitko sinä itse tästä mitään irti. Jos kritisoit,
kritisoi rakentavasti: jos jokin ajatukseni on mielestäsi väärä, kerro, mikä
olisi lähempänä oikeaa sinun mielestäsi.