Locke, jalat maassa

Locke tekee selvän pesäeron metafyysisiä rakennelmia kehitteleviin
aikalaisiinsa ja keskittyy ihmisen kokemuksien ja varman tiedon tärkeyteen.

Ei pilvilinnoja

Toisin kuin Manner-Eurooppalaiset filosofit, britti John Locke (1632-1704)
ei jaksa kiinnostua kaiken tietämisestä, vaan ihmisiä kiinnostavan tiedon
tietämisestä. Hänelle riittää, jos löydetään keinot, joilla ihminen voi
tietyssä tilanteessa hallita mielipiteitään ja tekojaan. Muulla ei ole
väliä. Locke ei vakuutu aikalaistensa metafyysisistä pilvilinnoista.

Locke pyrkii määrittämään inhimillisen ymmärryksen ja tiedon rajat ja luonteen. Moderni tieto-oppi alkaakin hänen tavoitteestaan “tutkia inhimillisen tiedon alkuperää, varmuutta ja alaa yhdessä uskon, mielipiteen ja hyväksynnän perusteiden ja asteiden kanssa.”

Kokemusten tärkeys

Locke hyökkää ensin synnynnäisiä ideoita vastaan. Vaikka onkin olemassa monia yleispäteviksi tunnustettuja periaatteita, eivät ne Locken mukaan silläkään perusteella ole synnynnäisiä, vaan kumpuavat ihmisen kokemuksista. Lockea kauhistuttaa ihmisten taipumus hyväksyä joitain asioita sellaisenaan – synnynnäisinä ideoina – sillä juuri auktoriteetin sanelema totuus on vankkumaton ja kypsymätön totuus, josta ei voi keskustella ja joka painetaan toisen mieleen ilman lupaa. Periaatteita tulisi siis aina kyseenalaistaa. Asiat on ymmärrettävä itse ja pystyttävä itse perustelemaan itselleen.

Locken ajatukset ovat nykyisin käytössä sosiaalisen konstruktivismin mukaisessa oppimiskäsitteessä, jossa oppijat kasvattavat tietämystään toimimalla tutkijoiden tavoin – esittämällä hypoteeseja, kritisoimalla niitä, keräämällä todistusaineistoa ja tarkentamalla hypoteesejaan. Tällä tavalla vältytään ylhäältä annetun tiedon kaatamiselta ja kannustetaan ihmisiä ajattelemaan omilla aivoillaan.

Locke toteaakin, että ihmismieli on syntyessään tyhjä – hänen kuuluisten sanojensa mukaan “tabula rasa”, tyhjä taulu. Kaikki tieto, mikä ihmiselle voi tulla, tulee kokemuksen kautta. Ja samoin ainoastaan kokemus voi toimia jonkin tiedon varmistajana. Uskomuksesta tulee varmempi, kun sen pystyy empiirisesti toteamaan.

Kokemuksia varten on tietysti pystyttävä havaitsemaan. Locke kehitteleekin havainnon edustusteorian, jonka mukaan jonkin objektin havaitseminen muodostaa mieleen ideoita, jotka edustavat tätä objektia. Fyysinen objekti pysyy mielen ulkopuolella ja vain siitä saatu edustus on mielen ja järjen käsiteltävissä. Descartesin dualismi jatkaa sitkeää eloaan myös Locken filosofiassa.

Ideaoppi

Locke jakaa ideansa yksinkertaisiin ja kompleksisiin. Yksinkertaiset ovat kaikkein perustavimpia havaintoja, joita voidaan tehdä, kuten liike tai muoto. Monimutkaiset ideat koostuvat yksinkertaisista mielen sisällä. Mieli siis yhdistelee näitä perusideoita ja muodostaa kompleksisempia. Jos kahta ideaa tarkastellaan niitä yhdistämättä, syntyy suhteen käsite. Ja vielä mieli voi erottaa jonkin idean kaikista muista, joiden kanssa se esiintyy, jolloin syntyy abstrakti idea. Kaikki yleiset ideat perustuvat tähän abstraktioon.

Locke pitää kaiken kuitenkin kiinni maassa ja katsoo, että kaikki ideat perustuvat yksinkertaisiin ideoihin, jotka perustuvat aistihavaintoihin tai itsetarkkailuun. Yksinkertaisissa ideoissa mieli on passiivinen ja vain vastaanottaa havaintoja. Kompleksiset ideat sen sijaan vaativat mielen toimintaa.

Locken ideaoppia kritisoidaan siitä, että se rakentuu aina yksinkertaisesta monimutkaiseen, kun aivan hyvin havaitusta yksinkertaisesta ideasta voitaisiin tunnistaa yhä yksinkertaisempia ideoita. Mutta tavallaanhan abstraktio, ainakin minun mielestäni, tekee tätä ainakin jossain määrin. Ja jos abstraktion lisäksi hyväksytään aggregaatio (koostumus), attribuutti (idean ominaisuus) ja ilmentymä (idean yksilöilmentymä), ollaan jo modernissa aivojen käsitemallissa.