Tunteiden selittämisen tärkeys

Tuntuu siltä, että lasten kasvastuksessa ei ole kovin montaa absoluuttista
totuutta. Niinhän se vanha viisaus menee, että niin kauan viisaita neuvoja
riittää, kunnes saa omia lapsia ja näkee, mitä todellisuus on. Mutta jotain
kai kuitenkin voi sanoa siitä, miten voi kasvattaa tasapainoisia yksilöitä?

Ainakin yksi asia on noussut esiin minulle kognitiivis-analyyttisestä
viitekehyksestä, mutta sama teema toistunee muissakin viitekehyksissä:
tunteiden ja tilanteiden selittäminen. Kun lapsi kokee jotain negatiivista –
pelottavaa, surullista, suututtavaa – on vanhemman tehtävä auttaa tunteen
tulkitsemisessa. Jos lapsi jää yksin tämän tunteen kanssa, voi asia tuntua
liian vaikealta tai liian kivuliaalta. Vanhemman tehtävä on asettaa vaikea
tilanne perspektiiviin ja antaa lupa kokea vaikeita tunteita. Tällöin
mahdottomilta tuntuvat asiat muuttuvat haastaviksi, karmeat pelottaviksi,
kestämättömät murheellisiksi.

Se, kuinka vähän aikaa nykyiset uraohjukset ehtivät lastensa kanssa olla,
vähentää myös mahdollisuuksia olla paikalla, kun lapsi kokee jotain uutta,
jota ei itse osaa käsitellä. Ja psykologisista oireista kärsivien nuorten
määrähän kasvaa nykyisin pelottavan kovaa tahtia.