Kaikesta tsunamin aiheuttamasta tuhosta ja kärsimyksestä huolimatta on
positiivista nähdä, että ihmisten kärsimät psyykkiset vammat ovat saaneet
huomiota mediassa. Vielä Konginkankaan onnettomuudessa psyykkinen kärsimys
kuitattiin aika vähällä, mutta nyt ihmisten kärsimys ja heidän tarvitsemansa
henkinen tuki on nostettu esiin. Suomessa on jo vuosikausia ollut
toiminnassa tehokas kriisipsykologien verkosto, joka reagoi paikallisiin ja
(kuten nyt nähtiin) globaaleihin onnettomuuksiin. Fyysisten vammojen
hoitaminen on jo tuttua, vuosiuhansien kokemuksella, mutta psyyken
hoitaminen on vielä lapsenkengissään – mutta kehittymässä hyvää vauhtia.
Traumaattisen tilanteen jälkeen ihminen voi kokea mielialan vaihtelua,
keskittymisvaikeuksia, ärtyvyyttä, masentuneisuutta ja elämän suunnittelun
vaikeutta. Nämä ovat normaaleja reaktioita, eikä niitä tarvitse pelätä. Jos
tuntuu siltä, ettei halua puhua, kannattaa ottaa aikaa itselleen. Jos taas
tuntuu, että haluaa puhua, kannattaa etsiä kuuntelija. Jos oireet eivät
parissa kuukaudessa katoa, kannattaa hakea ammattiapua – trauman käsittely
on tällöin todennäköisesti jäänyt kesken eikä paha olo hellitä, ennen kuin
käsittely on saatu loppuun. Psykiatri puhuisi post-traumaattisesta
stressihäiriöstä.
Yllä mainittu ei siis koske vain tsunamiin joutuneita ja siitä selvinneitä,
vaan myös heidän omaisiaan, ystäviään, kollegoitaan, matkatoimistojen
työntekijöitä ja keitä tahansa, joita tapaus on jollain tavalla koskettanut.
Trauman suuruus toki vaihtelee yksilöllisesti, mutta kuka tahansa voi
traumatisoitua tällaisessa tapahtumassa, vaikkei suoraan olisikaan sen
kanssa tekemisissä – kun oma kuolemattomuuden illuusio särkyy hetkeksi,
joutuu käsittelemään oman eksistentialistisen kriisinsä läpi, jotta voi
palata normaaliin, arkiseen, illusoriseen olotilaan, jossa me kaikki
elämäämme kuljemme.
Leave a Reply