Tutkivan oppimisen mallista

Olen toiminut tutkivan oppimisen parissa sekä opettajana, tutkijana että ohjelmistokehittäjänä jo 7 vuotta. Ajattelin vähän avata omia näkemyksiäni tästä pedagogisesta menetelmästä. Tutkivan oppimisenhan on kehittänyt Kai Hakkaraisen tutkimusryhmä ja he ovat julkaisseet aiheesta jo muutaman kirjankin. Jos aihe ei ole vielä tuttu, lukaisepa ko. tutkimusryhmän oma kuvaus tutkivasta oppimisesta. Seuraavassa pureudun enemmän menetelmän soveltamiseen ja omiin tulkintoihini.
Lyhyesti tiivistäen tutkiva oppiminen on pedagoginen malli, jossa sosiaaliskonstruktivismin periaatteilla rakennetaan ongelmalähtöisen oppimisen ja projektioppimisen päälle uusi, jakamista ja asiantuntijatyötä korostava malli. Prosessissa keskitytään kohteena olevan ongelman ymmärtämiseen ja vaiheittaiseen ratkaisemiseen siihen liittyvien aliongelmien kautta. Tämän asiantuntijatyön tuloksena oppija saa syvällisen ymmärryksen käsitellystä teemasta, mutta myös harjaannusta monissa asiantuntijatyön kriittisissä taidoissa.
Tutkiva oppiminen on kuin asiantuntijatyön apupyörä: se auttaa harjoittelemaan asiantuntijatyön toimintoja ja ymmärtämään työn kokonaisuutta; toisaalta se myös ohjaa sellaisiin käytäntöihin, jotka edistävät reflektiota, työssä oppimista ja organisaation oppimista. Kun taidot on opittu, apupyörät voi ottaa pois – tutkivan oppimisen menetelmän sääntöjä ei enää tarvitse noudattaa, kun reflektiivinen asiantuntijatyö sujuu automaattisesti.
Tutkivalla oppimisella on kaksi tavoitetta: oppimistavoitteet ja työtavoitteet. Osallistujalle ensisijaisina esiintyvät työtavoitteet: projektilla on tietty päämäärä ja aikataulu, joiden mukaan työtä tehdään. Työtä voi tehdä monella tavalla, mutta ammattaitaitoiseen asiantuntijatyöhön kuuuluu tiettyjä arvoja ja periaatteita, kuten ideointi, kriittisyys, yhteistyö, syvenevä ongelmanratkaisu ja kokonaisuuksien hahmottaminen. Tutkiva oppiminen tekee nämä hyvän ammattilaisen työssä usein itsestään tapahtuvat toimenpiteet näkyviksi, jolloin niitä voidaan harjoitella.
Lisäksi tutkivaan oppimiseen kuuluvat oppimistavoitteet, joiden toteutumisesta opettajalla tietysti on merkittävä huoli. Perusajatus on, että asiasisältö opitaan riittävän syvällisesti pelkästään tekemällä aiheeseen liittyvää asiantuntijamaista ongelmanratkaisua, ja seuraamalla muita pienryhmiä saadaan asiasisällön hallintaan laajuutta. Lisäksi käytetyt toimintamuodot parantavat useiden tärkeiden taitojen hallintaa: ajan hallinta, kritiikin antaminen ja vastaanottaminen, omien käsitysten kyseenalaistaminen, yhteistyö, mediakriittisyys, tiedonhakutaidot, jäsennystaidot, ja monia muita.
Helposti tutkivan oppimisen käyttöönotossa tämä tavoitteiden kahtiajakoisuus voi johtaa kurssinkin kahtiajakoisuuteen: tutkivaa oppimista käytetään oppimistavoitteiden toteuttamiseen teoreettisessa työssä, kun taas projektityötä tehdään tästä erillisenä. Tämä on kuitenkin väärä tulkinta – teoreettinen selvitystyö ja käytännön projektityö tulee pitää yhdessä, koska yhdessä ne ovat tietotyöläisenkin työssä.
Jos projektityössä tehdään oikeita kokeita, prototyyppejä tai tuotetaan jotain, on tämä kaikki syventävän tiedon hakua tutkivan oppimisen termejä käyttäen. Syventävää tietoa ei ole vain valmis asiantuntijoiden julkaisema tieto, vaan myös tieto, joka itse selvitetään empiirisesti, eli tekemällä jotain ja katsomalla, mitä seurauksia siitä on.
Tutkiva oppiminen ei voi olla kurssin päätavoite, sillä se on vain tukimalli, jonka avulla kehittävää asiantuntijatyötä harjoitellaan.