Velkakriisi näyttää olevan kovin pinnalla, joten kirjoitan hieman taustaa, noin 5000 vuoden ajalta. Nykyisessä velkakiirissä ei nimittäin ole mitään uutta, se on koettu yhä uudelleen maailmanhistoriassa, jo ennen rahan keksimistä. Ja se on aina ratkaistu samalla tavalla – tavalla, jota nyt ei ilmeisesti haluttaisi käyttää.
Jotkin tässä esitetyt tiedot pohjautuvat David Graeberin kirjaan Debt: The First 5,000 Years. Tähän liittyvän haastattelun voi kuunnella verkossa. David on antropologi, mikä tekee hänen teoksestaan varsin ainutlaatuisen taloustieteilijöiden tai historioitsijoiden kirjojen joukossa. Historioitsija kun ei voi käsitellä muuta kuin sitä, mistä on todisteita, niin hänen käsittelynsä rajoittuu rahan keksimiseen. Antropologi voi tutkia nykyisiä alkukantaisia heimoja ja päätellä niiden toimintatavoista, miten muualla maailmassa on toimittu ennen rahan keksimistä.
Luotto ja velka edelsivät rahaa
Aloitetaan myytinmurtamisella. Jo koulussa opitaan, että ennen rahaa elettiin vaihdantataloudessa. Minulla on kilo nauriita ja sinulla litra maitoa. Vaihdamme ne päittäin, koska satumme tarvitsemaan näitä asioita toisiltamme. Jos minua ei maito nappaisi, vaihtoa ei tapahtuisi. Ja koska tämä on ymmärrettävästi kovin hankalaa, keksitään raha (tai oravannahat) vaihdon välineeksi. Tämä on roskaa.
Todellisuudessa rahaa edeltäneessä ajassa ihmiset luottivat toisiinsa ja antoivat toisilleen luottoa. Jos minä tarvitsin ruokaa nyt, sain joltain naapurilta ylimääräisiä nauriita. Hän antoi minulle luottoa (credit) ja minä jäin hänelle velkaa (debt). Velasta ei naapureiden välillä pidetty kirjaa tarkasti, mutta molemmat osapuolet ymmärsivät, että kun vedet sulivat ja minä pääsin kalastamaan, oli minun annettava naapurilleni kalaa, jotta velkani olisi kuitattu. Samaan tapaan voitiin lainata tavaroita, työvoimaa tai mitä tahansa palveluita. Takaisinmaksu tuli joskus. Jos joku ei maksanut takaisin lainojaan, häneen ei enää luotettu, eli hänelle ei annettu luottoa. Ellei tilanne parantunut, oli hänen lopulta annettava oma työpanoksensa vastineeksi, eli ryhdyttävä vapaasta miehestä orjaksi. Tällöin hänellä ei ole enää kuluja, koska isäntä järjestää hänen ylöspitonsa, mutta hän myös putoaa luottomarkkinoilta toimijasta hyödykkeeksi.
Ennen rahaa syntyi eri kulttuureihin myös ammattimaisia luoton antajia. Suuret, rikkaat toimijat, kuten valtio tai rikkaat suvut, pystyivät lainaamaan omaisuuttaan luotolla köyhemmille tahoille. Kun nämä ammattimaiset luotottajat alkoivat pitää saamisistaan kirjaa tarkemmin, he yleensä myös ottivat käyttöön koron. Babyloniassa korko otettiin käyttöön hyvin aikaisin, kun taas Egyptissä valtio keräsi veroja, joten koroille ei ollut niin nopeaa tarvetta. Eli takaisinmaksun oli oltava suurempi kuin alunperin saatu hyödyke. Sillä ei ole merkitystä, oliko raha keksitty. Sama mekanismi toimi silti. Hiljaksiin syntyi hyvinkin tarkkoja vaihdantasääntöjä siitä, mikä vastaa mitä. Tavaroiden lisäksi listoille tuli myös kaikenlaisia vahingontekoja ja rikoksia, joille voitiin myös antaa vaihdanta-arvo. Näistä tarkoista muuntosäännöistä hiljaksiin päästään rahaan, ja siitä hiljaksiin kolikoihin.
Todetaan uskonnoista sen verran, että kristinusko ja islam suhtautuivat koron ottamiseen kielteisesti, kun taas buddhismi suhtautui korkoon positiivisesti. Uskonnot ovat kaikki olleet kuitenkin huolissaan koron nostamisesta. Buddhistitemppelit itse asiassa kehittivät panttilainaamot vaihtoehdoiksi lainaajille. Paavi totesi hiljattain, että nykyinen velkakriisi ei ratkea pelkästään voittoja penäämällä. Sanat velalle ja synnille tulevat samasta juuresta, joten: “Ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meille velkaa.” Ja Muhammed oli ensimmäinen, joka totesi, että vapaassa markkinassa hinnat tulevat jumalalta.
Koron käyttöönotolla on se perustava vaikutus, että varallisuus alkaa valua köyhiltä rikkaille. Köyhän on maksettava enemmän kuin mitä on saanut, joten rikas saa enemmän kuin on antanut. Rikkaus kerryttää rikkautta.
Velkakriisit historiassa
Ja nyt päästään velkakriisiin. Joka on toistunut kautta ihmiskunnan historian. Kun korkoa kerätään ja varallisuus kertyy rikkaille, jossain vaiheessa päädytään velkakriisiin. Huono satovuosi riittää siihen, että velalliset eivät voi maksaa velkojaan, omaisia myydään orjuuteen ja lopulta koko perha on orjia. Ennen pitkää koko yhteiskunnan toiminta alkaa halvaantua, kun lainan ottajia ei enää ole riittävästi ja se suuri varallisuus vain lojuu rikkaiden kammioissa turhan panttina.
Ratkaisu jokaiseen velkakriisiin Mesopotamiassa, Babyloniassa, Egyptissä ja oikestaan jokaisessa kulttuurissa on ollut sama. Valtakunnan laajuinen velkojen anteeksianto. Kaikki velat nollataan, orjat palaavat koteihinsa, omaisuus on niillä joilla se on, ja koko peli aloitetaan alusta. Näin on tehty kautta historian kaikissa kulttuureissa, koska muuta mahdollisuutta ei ole. Michael Hudson on sanonut, että korko ja ajoittainen velkojen anteeksianto keksittiiin samalla kertaa, koska yhtä ei voi käyttää ilman toista. Ilman luoton ottajia eli tavallista kansaa ei rikkaiden omaisuudellakaan ole mitään merkitystä. Tyhjästä on paha nyhjäistä, joten ainoa vaihtoehto sille, että koko kansa on orjia, on se, että velat anteeksiannetaan. Rikkaat tästä tietysti kärsivät, mutta toisaalta he pääsevät aloittamaan pelin uudelleen hyvistä asemista, eli edelleen rikkaina ja lainan antajina. Kolikot sulatetaan ja uusi talous rakennetaan virtuaalirahalla.
Nykyinen velkakriisi
Maailman talous on irrotettu reaalirahasta ja olemme toimineen virtuaalirahalla jo lähes vuosisadan. Kun historiassa rahaa on käsitelty velkana, on aina tarvittu jokin korjausliike, jolla estetään koko kansan muuttuminen orjiksi, siis velkojen anteeksiantaminen. Meillä ei ole tällaista mekanismia, vaan sen vastakohta: IMF ja muut organisaatiot suojelevat nimenomaan velkojia, eivät velallisia. Velkakriisin retoriikassa on unohdettu korkoa kasvavan velan toinen puoli, velkojen ajoittainen anteeksianto.
Nykyisessä tilanteessa peli ei ole vain kansakunnan sisäinen, vaan globaali, mikä tekee tarvittavan korjausliikkeen tekemisen entistä vaikeammaksi. Toisin kuin aiemmissa velkakriiseissä, jossa kansakunnan ja kansalaisten ja yhteiskunnan toimivuuden etu pistettiin rikkaiden velkojien edelle, nyt näyttää siltä, että suurten pankkien etua suojellaan viimeiseen asti. Kun velkaa ottaneet kansalaiset tai yritykset eivät voi maksaa velkojaan, pankeille syydetään valtion rahaa, eli oleeellisesti kansalaisten rahaa, jotta ne eivät kärsisi luottotappioita. Pankit ovat “liian suuria kaatumaan”, mikä on tietenkin roskaa.
Vuoden 2008 pankkien pelastusliike oli sekä epädemokraattinen että talouden kokonaisuuden kannalta väärä. Nyt meillä on kaksi eri sääntöä: pienten toimijoiden on maksettava velkansa eikä mitään anteeksiannon vaihtoehtoa ole, mutta suuret pankit saavat jättää kaiken maksamatta ja saavat velkansa anteeksi. Ei ihme, että ihmiset protestoivat, sillä ei kenenkään oikeustaju tätä niele kakomatta.
Luultavasti ainoa ratkaisu on sama kuin aiemminkin historiassa: Velat annetaan anteeksi, kaikki menevät kotiin ja kirjanpito aloitetaan nollasta. Pankit saavat kaatua. Mukanaan ne vievät koko nykyisen globaalin tasekirjan. Etenkin USAn suurin velkoja Kiina ei tätä tietenkään halua, koska valtio on kovaa vauhtia vaurastumassa juurikin USAlle annetun velan turvin. Pelin poikki viheltäminen on juurikin siksi hankalaa, että sitä ei voi yksittäinen valtio noin vain päättää, kuten ennen.
Hiekkalaatikolla ovat kaikki valtiot leikkimässä ja vaikka leikki on jo kauan sitten muuttunut tosi epämiellyttäväksi, kukaan ei kehtaa lopettaa leikkiä, koska tällöin joutuisi yksin aloittamaan uuden leikin. Elleivät kaikki yhdessä päätä, että tämä on tyhmää, aloitetaan alusta, tarvitaan jokin rohkea valtio tai valtioliittymä, joka irtoaa nykyisestä talousleikistä ja aloittaa uuden.
Kiina haluaa leikkiä tätä leikkiä, sillä se on voittajana. Jostain syystä USAkin haluaa leikkiä, vaikka se on viittä vaille Kiinan orja. Euroopassa tätä leikitään myös, vaikka puolet Eurooppaa kiusaa toista puolta.
Luultavasti pelin lopettavat ne valtiot, joita on kiusattu jo vuosikymmeniä ja jotka olisivat halunneet tästä pois kauan sitten: kehitysvaltiot, joiden kaikki ponnistunelut eivät riitä edes valtionvelan korkojen maksuun. Kun Afrikan valtiot yhdessä päättävät, että heidän velkansa “länsimaille” eivät enää merkitse mitään ja lopettavat niiden maksun, ne voivat aloittaa uudelta pöydältä. Vaikka ko. valtioiden luottoluokitus länsimaissa tällöin romahtaa ja ne eivät enää saa lainaa, ne ehkä eivät tarvitse sitä, koska ne saavat lainaa toisiltaan omien luottoluokitustensa mukaan. Ja jos länsimaissa halutaan edelleen syödä banaaneja ja juoda kahvia (tai käyttää kokaiinia), on näillä kehitysmailla ihan selkeä vientituote, jota vastaan ne voivat vaihdantatalouden kautta saada tarvitsemiaan hyödykkeitä länsimaista – vaikkapa niitä iPadeja kouluihin.
Tietysti tällaisessa “en leiki enää teidän kanssa” -ratkaisussa on se riski, että muut reagoivat sillä vihoviimeisellä keinolla, eli sodalla. USAn fiktiivinen talouskasvu perustuu juurikin aseiden tekemiseen ja niiden käyttämiseen omissa sodissa, joten mikä vain tekosyy hyökätä uusiin valtioihin saa sen talouden näyttämään entistä uskottavammalta. Ja taitaa sillä Kiinallakin olla ihan toimiva sotakoneisto.
No niin, olen tietenkin pelkkä amatööri näissä asioissa, joten tekstistäni löytyy varmasti asiantuntijan silmin virheitä tai tarkennuksia. Mutta ehkä nämä ajatukset kuitenkin antavat uuden näkökulman nykytilanteen tarkasteluun.
Leave a Reply