Olen toiminut tutkivan oppimisen parissa sekä opettajana, tutkijana että ohjelmistokehittäjänä jo 7 vuotta. Ajattelin vähän avata omia näkemyksiäni tästä pedagogisesta menetelmästä. Tutkivan …
USAn talouskriisin taustaa
USAn musta maanantai ei tullut sinänsä yllätyksenä, sillä USAn talouden perusmekanismeista pystyi jo pitkään päättelemään, ettei järjestelmä voi pyöriä samaan tahtiin loputtomiin. Jokin aika sitten …
Oppiminen ja opetus 2000-luvulla
Ohessa viime talvena pitämäni esitys tästä aiheesta. Esitys käy läpi koululaitoksen historiallisen kehityksen, nykykäsityksen oppimisesta sekä uuden teknologian ja sen tuoman kulttuurimuutoksen …
Maailma muuttuu – hyviä uutisia
Tämä teksti perustuu tohtori Dennis Meadowsin haastatteluun. Dennis Meadows kirjoitti jo 30 vuotta sitten kirjan, jossa käsiteltiin rajallisen planeetan dynamiikkaa. Kirjasta tuli uusi painos …
Ilmatieteen laitokselta vihdoin tiukkaa faktaa ilmastonmuutoksesta
Ilmatieteen laitos julkaisi hiljattain minisivuston ilmastonmuutoksesta. Sivustolla on selitetty tiiviisti muutoksen syyt, ilmaston mekanismit ja sitten seuraukset. Esimerkiksi seuraava kuva on varsin …
Continue Reading about Ilmatieteen laitokselta vihdoin tiukkaa faktaa ilmastonmuutoksesta →
Paikallispolitiikkaa iPhonen julkaisun ympärillä?
Jäin ihmettelemään median puolueettomuutta (tai sen puutetta) kuunneltuani Ylen Aamun Peilin uutisen, jossa iPhone-julkaisukin mainittiin. Ylen kai pitäisi olla se mahdollisimman puolueeton …
Continue Reading about Paikallispolitiikkaa iPhonen julkaisun ympärillä? →