SoMe-pöhinä ei luo uutta

Olen tätä asiaa pohtinut jo jonkin aikaa, mutta Heli Nurmen äskettäinen blogikirjoitus sai minut kirjoittamaan sen auki blogiini. Heli pohtii, kannattaako enää blogata (suomeksi), kun Facebookissa tuntuu saavan paremmin kontaktin yleisöön.

Kuva: Eugene Zemlyanskiy @Flickr

Facebookissa on helppo peukuttaa ja lähes yhtä helppo on tökkiä kaikenmaailman sivuilla olevia Tykkää/Suosittele-painikkeita. Ja Twitterissä kiinnostavien juttujen retweettaaminen on samoin tosi helppoa. Se, mikä on vähän vaikeampaa, on blogikirjoituksen kommentointi. Silloin pitää itsekin miettiä, että onko minulla jotain sanottavaa tähän. Pelkkä “Hyvä juttu” on kommenttina aika turha – FB-peukku hoitaa saman asian.

Bloggaajan kannattaakin siis tehdä blogikirjoituksen FB-jakaminen ja FB-peukutus sekä Twitter-tweettaus mahdollisimman helpoksi (sopivilla lisäosilla), jotta kirjoitus saa myös niitä helppoja peukkuja ja lyhyitä kommentteja. Etenkin jos kirjoitus on hyvin pureskeltu ja viimeistelty, voi siihen olla vaikeaa sanoa mitään poikkiteloista. Blogihan suuntaa kirjoittajan ja yleisön roolit väittelyyn. Jos yleisö ei kykene väittelemään, tulee sama olo kuin luennoitsijalla, joka hyvin valmistellun esityksen jälkeen kysyy, “onko kysymyksiä” ja saa vastaukseksi hiljaisuuden. Ei voi tietää, ovatko ihmiset nukuksissa vai oliko esitys todella niin kattava, ettei mitään jäänyt auki.

Siis: peukuttaminen ja pohdiskeleva kommentointi ovat kaksi eri palautekanavaa, mutta molempia kannattaa hyödyntää.

Ja niin, lopuksi se alkuperäinen otsikonkin ajatus. Vaikka itsekin retweettaan ahkerasti vastaan tulevia jänniä juttuja ja peukutan FB:ssä kaikenlaista, olen edelleen sitä mieltä, että tämä SoMe-pöhinä ei itsessään luo mitään uutta. Pöhinällä hyvä viesti saavuttaa entistä suuremman yleisön ja voi jopa ylittää perinteisen median uutiskynnyksen, mutta ei muuta.

Maailman ja yhteiskunnan kehittyminen vaatii keskittynyttä ja aikaa vievää, raskasta, pitkäjänteistä ajatustyötä. Pelkästään ADHD-tyylinen some-hörhöily ja parveilu ei synnytä mitään uutta tähän maailmaan. Some-hörhöily ei ole huono asia (teen sitä itsekin), mutta kuvitelkaapa, miltä FB ja Twitter näyttäisivät, jos blogaaminen, YouTube-videot ja muu aikaavievä sisällöntuotanto lopettaisiin. Eipä olisi enää lyhytlinkkejä jaettavaksi Twitterissä. Ja FB:nkin sisältö rajoittuisi lähinnä säähän ja ruokaan liittyviin kommentteihin. Kyllä se kaikki polttoaine niihin tuhansiin peukkuihin ja retweetteihin syntyy siellä sisällöntuottajien puolella, siis blogaajien ja yhä enemmän videotuottajien keskuudessa.

Mikä se bottom line sitten oikein on? Jos sinulla on kyky ajatella asioita syvällisesti, luultavasti synnytät päässäsi jotain uutta. Älä jätä sitä sinne, vaan jaa muille. Ja useimmat oikeasti kiinnostavat ajatukset vaativat vähän laajemman esitysmuodon kuin 140 merkkiä, joten käytä jotain alustaa, jolla voit ilmaista itseäsi sujuvasti. Blogi on aika hyvä, jos kirjoittaminen sujuu. YouTube, Bambuser, tms. toimii, jos tykkäät videokuvata itseäsi ja muuta maailmaa. Ja sitä rataa. Ole myös mukana sopivissa pöhinäverkostoissa, oli sitten kyseessä Facebook, Twitter, Qaiku, Sometu, LinkedIn tai joku muu – jopa kasvotusten tapaamisia voit harkita, ellet pelkää ihmisjoukkoja :). Näin saat virikkeitä, joista saat taas synnytettyä uutta. Tyhjiössä ja eristyksissä ei synny kuin pilvilinnoja. Kontakti muuhun maailmaan on tarpeen.

About Tarmo Toikkanen

Researcher, entrepreneur, activist. Psychology of learning, copyright and Creative Commons.

Comments

  1. Tismalleen samaa mieltä. Kiireen ja selkeyden varjolla on kaikenlainen tiiviys ja yksinkertaisuus nostettu monessa asiassa liiankin suureen arvoon. Jostain syystä ei haluta myöntää, että jotkin asiat ovat vaan monimutkaisempia kuin toiset. Kaikkia asioita ei voi tiivistää yhteen a4:een tai pariin PowerPoint slideen ilman että asian ydin katoaa. Saatikka että ytimekäs twitter -viesti saattaa jättää liian paljon asian oivaltamisvastuuta lukijalle.
    (http://www.washingtonpost.com/wp-dyn/content/article/2005/08/29/AR2005082901444.html)

  2. Peukku :) Hyvä juttu! Tämä blogaus suorastaan kerjää peukkua!
    Kaiken pöhinän keskellä on pakko välillä pysähtyä ja kuunnella. Aktiivisesti.

  3. “Peukku” tästä ;-) Oleellista on myös muuhun blogosfääriin liittyminen. Jos kirjoittelee omiaan, eikä käy muiden blogeissa, jää myös lopulta aika osattomaksi. Eniten yleensä syntyy, kun ihmiset yhdessä pohtivat ja luovat uutta. Monta päätä on enemmän kuin yksi -tässäkin.

    • Hyvä, että sanoit sen ääneen, Esa. Itse olen ajatellut, että pääasia on se, että ne omat ajatukset saa jonnekin ulkoistettua, jotta ne eivät mene hautaan mukaan. Mutta toki voi ajatella, että pelkkä yksinäinen blogikirjoitus on nykyään aika eristynyt, sitten lopulta. Kytkeytyminen pöhinäverkkoihin, kuten minun blogini nyt tekee puoliautomaattisesti, saa ne ajatukset leviämään laajemmalle ja löytämään hedelmällistä kasvualustaa muiden korvien välissä.

      Mutta se on kyllä sanottava, että blogosfäärin keskustelut ovat viime aikoina heikentyneet. Blogiin voidaan kyllä kommentoida, mutta yhä vähemmän syntyy blogienvälistä viestintää. Helpommin se keskustelu menee vaikkapa Facebookiin.

    • Heidi-Tuulia Eklund says:

      Esa sanoi jälleen sen ääneen (luettavaksi), jota ajattelin tuon kirjoituksen jälkeen.
      Jokaiselle foorumille on oma poppoonsa ja itse käyttelen FB ja Twitter välillä enemmän välillä vähemmän. Blogien kirjoittaminen on toistaiseksi jäänyt aloitusasteelle, sillä tällä hetkellä tuntuu, ettei ole mitään järkevää pidempää sanottavaa.
      Olen saanut paljon ajatuksia jo pelkästään muiden seuraamisesta. Lähinnä itsenäisenä (lue: yksinäisenä) taideaineen opettajana tällainen muiden seuraaminen on jo hengissä selviämisenkin takia ihan ykkösjuttu. Twitteristä olen löytänyt heimoni ja saanut korvaamattoman tärkeitä ideoita. Kiitos Salavuon Miikalle loistavasta kurssista!

      • Heidi-Tuulia, hienoa, että sanoit tämän ääneen. On hyvä muistaa, että me kaikki olemme joillain aloilla asiantuntijoita, toisilla taas aloittelijoita. Tohtorin arvonimi ei takaa, että osaa huoltaa moottoripyörän. Se, että sinulla ei ole tiettyyn aiheeseen “mitään järkevää pidempää sanottavaa” kertoo, että olet oppimassa. Toisten seuraaminen ja heistä oppiminen (etenkin heidän virheistään) on erinomaisen hyvä tapa oppia, etenkin sellaisia epäselviä (hiljaisia) asioita, joita ei oppikirjoissa ole. Kuten vaikkapa FB-keskustelukulttuuri tms.

        Ja aina pitäisi pyrkiä itseään fiksumpien joukkoon. Muuten sitä vaan näivettyy. Onneksi me ihmiset olemme sen verran monipuolisia, että eri tilanteissa eri ihmiset ovat niitä fiksuja ja eri ihmiset niitä oppia kartuttavia.

        • Heidi-Tuulia Eklund says:

          Tarmo, tuon olen oppinut jo ihan lapsuudesta. Mentävä niiden joukkoon rohkeasti, joilla on jotain merkittävää sanottavaa. Olen joutunut jo mieheni työnkin takia sellaisiin ympäristöihin, että sitä pienenä ihmisenä ihan ihmettelee, mihin onkaan sotkeutunut.
          Luulen, että monilla ihmisillä on yhä vielä kouluttautuneista sellainen kuva, että he olisivat jotenkin ylempänä muita. Tämä arvostus on muinaisjäänne vanhemmiltamme ja isovanhemmiltamme.
          Opettajan, mitä sitten opettaakaan, on pakko seurata aikaansa oli se sitten missä formaatissa tahansa, muutoin työn tekeminen hankaloituu. Ennen puhuttiin kansankynttilöistä, jotka toivat tiedon valoa tietämättömille. Nyt katsoisin tuon kansankynttilän tehtävän enemminkin johdatteluksi valoon, sillä tavalla kevyesti sysäten oppilaita tiedon etsimiseen eri verkoista, oppikirjoja unohtamatta. Jos opettaja ei tiedä itsekään, mitä etsiä, niin voiko hän opettaa? Jos opettaja ei itse osaa, niin voiko hän heittäytyä oppijaksi muiden oppijoiden joukossa? Kuka uskaltaa heittäytyä? Minä ainakin!

  4. No peukutin ihan tarkoituksella :)

    Olen aivan samaa mieltä tuosta pöhinästä. Valitettavaa on myös se, että jotkut tuntuvat ymmärtävän some-pöhinän olevan koko homman ydin. :(

  5. Peukku täältäkin tälle jutulle ja blogisisällölle yleisesti.

    Minusta on tosi hassua että 71 % esim. tweeteistä menee kaikilta ohi lukematta ;)
    It’s Not Just You: 71 Percent of Tweets Are Ignored – http://goo.gl/EnQZ #twitter

  6. Pöhinä sanalla on ainakin omaan murrekorvaani negatiivinen vire. Netissä jutustellaan ja päivän puheenaiheet vajoavat jutustelun laantuessa. Siinä mielessä niin Facebook kuin Twitter ovat torilla tai kuppilassa tapaamisen kaltaisia. Kohtaamisilla on merkityksensä, erityisesti sillä, että jutustellessa joku toinen antaa usein kultajyvän.

    Twitter ja FB katoavat, äänet haihtuvat kuin torilta tai kuppilasta, FB:ssä eivät edes kaikki pääse kuulemaan, mistä jutustellaan.

    Jalostamiseen ja säilömiseen blogi on mainio. Kun blogia pitää pitkään, tämä arvo korostuu. Hakutoiminnoilla ja luokitteluilla aiheet löytyvät vuosien kuluttua ja niihin voi viitata edelleen.

    On myös kuulijan asia, mitä kuuntelee ja mitä kuulemastaan (netissä = lukemastaan) tallettaa mieleensä, pitää eväinään ja jallostaa eteenpäin. Kommentointi antaa lisää näkymiä ja johtaa joskus ajatusten jatkojalostukseen.

    Mielestäni näillä kaikilla on paikkansa, eivät ne sattumoisin ole kehittyneet ja säilyneet eloisina, viime aikoina. Tulevaisuudessa voi olla toisenlaisia muotoja.

  7. Tämäkin näkökulma talteen, kun katselin, miltä juttu näyttää FB-linkityksenä: Kuvitustakin voisi kommentoida yhdessä otsikon kanssa: ylläpitää ajatusta parven tempoilevasta liikkeestä, joka ei sekään luo uutta, kuntan väistelee vaaroja ja vie laumassaan. Mutta nettiaikana parvi on alkanut saamaan myös muita vivahteita yhteisvoiman, joukkovoiman, verkkovoiman, itseorganisoitumisen muodossa (kuten tutkimusparvi).

  8. Some-pöhinä antaa jo sanana vaikutelman tyhjän touhottamisesta. Oma huomioni on, että iso osa kierrätettävästä materiaalista on peräisin perinteisen median sivustoilta. Kotimaisen valtamedian antia en hirveästi mielestäni kierrätä, koska oletan muiden joka tapauksessa silmäilevän verkkolehtien jutut, mutta ulkomaisten verkkolehtien, kuten The Guardianin, kulttuurijutuista vinkkaan, kun uskon asian kiinnostavan muitakin suomalaisia.

    Silti uskon somessa käytettävien sovellusten kykyyn toimia tehokkaana vinkkien ja kysymys–vastaus-vuoropuhelun väylänä. Esimerkiksi vähävaraiset yhdistykset ja järjestöt, joita Suomessa on pilvin pimein, voivat FB:n ja Twitterin avulla vinkata oman sivustonsa sisällöstä so. työstään, saavutuksistaan ja tapahtumistaan; ehkä jopa saada uusia jäseniäkin tai vapaaehtoistyöntekijöitä.

    Hyvä esimerkki kysymys–vastaus-vuoropuhelusta oli Twitterissä 8.12. pidetty vuorokauden mittainen (venyi yli 30-tuntiseksi) #askaconductor-tapahtuma, jossa ihmiset saivat kysyä mitä vain yli 50 tapahtumaan osallistuneelta kapellimestarilta. Ainakin minä opin valtavasti musiikista ja orkesterin johtamisesta. Osa kapellimestareista, joukossa suomalainen Sasha Mäkilä, on kertonut blogeissaan innostuneensa Twitter-keskustelusta suunnattomasti, ja tapahtumalle toivotaan jatkoa.

    Loppupäätelmäni: hiljaa hyvä tulee. ;)

  9. Kiva kun nostit tätä pöhinän merkitystä omalta puoleltasi. Joku siinä on pitkään minua askarruttanut ja eilen taisin sen saada englantilaisella puolella sanotuksi http://helistudies.edublogs.org/2010/12/13/crowds-maddening-or-wise-or/ että sivistyksen päälle rakennetaan myös webissä.
    Olen hakenut mieltä ekspertiisien kautta, miettimällä että minkälaiset asiantuntijat voi ylipäätään kohdata. Tämä nousi kaikille avoimista kursseista ja niiden sisällöstä, en heti ymmärtänyt ettei vetäjillä ole alansa tuntemusta. On vain tämä uusi parasiitti hyppely verkoissa ja uusien kuumien vihjeiden heitto. Copy-paste onkin arvokasta, kouluksessa sitä yritetään kitkeä ja saada omaa ajattelua tilalle.

    Laumojen viisautta en ole nähnyt vaikka kuullut sitä ylistettävän. Qaikua seurasin ensin ja siellä heitettiin ideoita ja toiset vastas että hienoa mutten nyt ehdi. Ja välillä puhutaan yleistä asiaa joka on uutta keskustelijoille mutta vanhaa minulle …

    Seuraavaksi pitää kirjoittaa blogiin jotain myönteistä pain, ei saa olla kielteinen ei. mutta keskustelemaan meidän pitäisi oppia ja olemaan myös eri mieltä.

  10. Jee, ja nipona huomasin juuri laittaneeni “yli 50″ väärään paikkaan. Viitsitkö korjata tekemäni virheen, Tarmo, ja siirtää ko. sanat kapellimestarilta-sanan eteen. Pyydän korjausta siksi, että kyseinen virhe muuttaa lauseen sisältöä. Tämän viestin voi lennättää roskikseen. Kiitos. :)

  11. Pöhisempä vähän minäkin. Sisältöähän täällä tarvitaan, mutta näkisin arvoa myöskin niillä tavallisilla, arkisilla jutusteluilla, mitä Facebookissa ja Twitterissäkin näkee. Nämä jutustelut vain näyttävät yhä enemmän peittyvän kaiken maailman linkkitweettien alle. Juuri nyt erityisesti Wikileaks hallitsee virtoja sekä Twitterissä että Facebookissa, joissa samat jutut tulevat silmille moneen kertaan. Varsinaista pöhinää, sanoisin.

  12. Jukka Ylipiha says:

    Kyllä se SoMe-pöhinä voi olla jollekin tärkeälle asialle katalyyttinä. Silloin se ei ole ollut turha vaan pistänyt alulle tavallaan tärkeän asian. Itse työ toki vaatii pitkäjänteistä ajatustyötä ja aikaa. Ehkä voitaisiin sanoa, että ilman pöhinää ei olisi syntynyt ainakaan tätä asiaa. :)

  13. Hmm, olisiko tämä hieman akateeminen näkemys tykkäämisten, peukuttamisten ja muun kevyemmän viestinnän merkityksestä? :) Olen samaa mieltä, että syvällinen pohdinta, keskusteluun osallistuminen bloggauksilla ja muun sisällön tuottamisella luodaan uutta, mutta kaiken tämän sisällön lisäksi tarvitaan myös kevyempää viestintää – niin, tykkäämistä. Suhteiden rakentamisessa ja hoitamisessa tykkäämiset, peukutukset ja muu kevyempi viestintä on hyvin tärkeää. Niitä tarvitaan että ihmisten välille syntyy luottamusta, välittämistä, innostumista…. Pöhinä välittää tunteita. Peukuilla osoitetaan kannustusta. Ne madaltavat kynnystä osallistua. Kuten kasvokkaisessa viestinnässä, aito kuuntelu, kiinnostuksen osoittaminen ja hymy. Ne eivät ehkä luo uuttaa sisältöä, mutta jotain muuta arvokasta?

  14. Hyvä ja rohkea kirjoitus. Olen itse urputtanut ja ollut huolissani blogaamisen ja blogien luvun kiinnostuksen vähenemisestä ja huomion siirtymisestä visuaalisuuteen (Slideshare, joka on sinänsä mainio kanava) ja juuri mainitsemaasi kepeään peukutteluun, joka ei sinänsä merkitse mitään – klisheisenä esimerkkinä nyt vaikka FB-lakkko. Elämä lienee niin hektistä ja toisaalta infotulva niin valtaisa, ettei blogeja ehditä lukemaan. Helpompi selata nopeasti slideshare-esitys tai tsekata twitterpäivitys. Olen vähentänyt blgiin kirjoittelua osin tästä syystä.

    Blogatessani englanniksi sain nopeasti kv-kontakteja ja “tunsin” valtavasti alani asiantuntijoita. Pääsin blogin kautta itse tuohon käytäntöyhteisöön täysivaltaiseksi jäseneksi ja konferensseissa liikkuessa blogaajat tunsivat minun ja minä heidän tekemisensä. Heidän kauttaan pääsin käsiksi sellaiseen infoon, mikä muuten olisi jäänyt näkemättä. Blogaus opettaa myös kirjoittamista, jäsentelyä ja argumentointia ja mahdollistaa tieteellisen diskurssin huomattavasti journaleja monipuolisemmin ja nopeammin.

    Nyttemmin Twitter ajaa tuota asiaa. Laajasti ja pitkäjänteisesti käytettynä se ajaa tuota yhteisöjen tiedollista voimaa blogeja paremmin, tarjoten ennen kokemattomalla tavalla näkemyksiä ja tietoa. Mutta paljon jää puuttumaan. Kirjoitin Twitterin käytön motiiveista ja lisäarvosta aiemmin blogissani. ja pidän Twitteriä äärimmäisen tärkeänä. Mutta myös blogia. Tiedollisen kehityksen kannalta blogien vuorovaikutteisuus – oli sitten kyse suorista kommenteista tai viittauksista toisissa blogeissa – on erittäin tärkeä ja lisäarvoa tuottava mahdollisuus.

  15. Peukku sopii tänne FB:hen, ei siinä mitään, mutta taidanpa palata aiheeseen syvällisemmin joko blogissasi tai kirjoittamalla vastauksen teille kummallekin.

  16. Muutama huomio lähinnä oman SoMe-kulutukseni näkökulmasta:

    Itselläni on Facebookissa sellainen periaate, että tykkää-napin painalluksen sijaan kirjoitan aina edes pienen kommentin. Se on jotenkin persoonallisempi ja yksilöidympi tapa ilmaista, mistä statuksessa tykkää. Kommentti antaa myös mahdollisuuden tarttua palloon ja synnyttää keskustelu.

    Linkkien jakaminen on ollut puolen vuoden Twitter-taipaleeni aikana olennainen osa, mutta Facebookissa se on kohdallani ollut merkittävää vasta tuon puolen vuoden ajan. Sitä ennenkin Facebookissa pystyi jakamaan mielenkiintoisia asioita omasta elämästä tietysti sille valikoidulle kaveripiirille. Yhä edelleen siellä törmää säätä ja ruokakommentteja mielenkiintoisempiin asioihin linkkien ja valokuvien seassa.

  17. Katri Kytöpuu says:

    Mielestäni tämä pöhinäasiassa on vähän samaa kuin keskustelussa, jossa puhutaan small talkin hyödyllisyydestä/hyödyttömyydestä. Itse lähtisin miettimään asiaa siltä kannalta, mikä mahdollistaa uuden syntymisen. Ajattelisin, että lähtökohta on löytää erilaisia näkökulmia, joita yhdistelemällä voidaan saada aikaan jotain ihan erilaista. Miten näitä näkökulmia löydetään? Tutustumalla ihmisiin ja luomalla suhteita. Tiukasti omalla asiantuntijasiivulla pysymisellä todennäköisesti saavuttaa saman alan ihmisiä, usein niitä jotka jo ajattelevat asioita samalla lailla. Tästä syystä pöhinä on mielestäni todella tärkeää. Itse olen löytänyt esimerkiksi Twitterin kautta ihmisiä, jotka toimivat ihan joillain muilla aloilla kuin minä, ihmisiin, joihin en olisi todennäköisesti muuten törmännyt. Tämä on rikastanut elämääni ja jopa ajatteluani merkittävästi. Näiden ihmisten kanssa en todellakaan ole aloittanut keskustelua tiukan asialinjalla, osa on löytynyt esim. taskubileistä.

    Pöhinällä on siis mielestäni oma tärkeä osuutensa, eikä se suinkaan ole negatiivista. Hyvällä pöhinällä luodaan pohjaa suhteille, luodaan luottamusta ja alennetaan kynnystä ottaa kantaa ja joskus olla jopa eri mieltä.

  18. Sen verran pitää korjata itseäni, että kyllä se kepeäkin peukuttelu jotain merkitsee. Välineet täydentävät toisiaan, etenkin meidän hyperaktiivisten somepöhinöijien keskuudessa. Kyky hallita tätä kaikkea ja priorisoida tiedonlähteitä vaatii paljon, kun pelkästään oma verkosto syöttää kiintoisaa ja kommentoimaan innostavaa kirjoitusta toisensa perään. Näin yrittäjänä pitäisi aina muistaa se ansaitseminenkin :D.

  19. Hyvä kirjoitus, eikä mulla ole lisättävää muiden osuviin kommentteihin. Yhtä asiaa jäin kuitenkin miettimään. Kirjoitit, että hyvin kirjoitettu blogipostaus tai artikkeli ei kirvoita lukijoista kommenttia, sillä kuten sanoit “Etenkin jos kirjoitus on hyvin pureskeltu ja viimeistelty, voi siihen olla vaikeaa sanoa mitään poikkiteloista.” Jos blogaaja/somea hyödyntävä yritys tms. haluaa saada kommentteja (ja siitä kai on kyse, halutaan kysymyksiä ja keskustelua), niin kannattaisiko jutut tahallaan jättää ns. puolitiehen? Eli pitäisikö kirjoittajien “provosoida” positiivisessa hengessä lukijoita enemmän?

    • Nostit hyvän pointin, Riitta, jota itse en viitsinyt kirjoitukseeni ottaa. Mutta niinhän se on, että tietoisesti jättämällä jutun auki voi saada enemmän kommentointia. Jonkin verran näkee sitä, että muuten viimeisteltyyn kirjoitukseen tulee loppuun päälleliimattu kysymys, jolla koetetaan kirvoittaa kommentteja. Itse en osaa sanoa, kuinka eettistä tämä on. Verkkouutisten otsikoissahan on jo vuoden ajan ollut käynnissä lukijakilpailu, kun mahdollisimman provosoivalla otsikolla koetetaan saada lukijoita. Samoin kuin iltalehtien lööpeissä on ollut jo pitkään. Toisaalta kyllähän kaikenlaisessa kirjoittamisessa (tai muussa tuotannossa) voi opiskella kikkoja ja tekniikoita, joilla syntyy parempaa lopputulosta (mitä parempi nyt sitten tarkoittaakaan). Jos nämä kikat eivät omaa omatuntoa kolkuta, niitä voinee käyttää. Jossain menee hyvän tekniikan ja huijauksen hämärä rajamaa.

  20. Jeps, nuo juttujen loppuun lisätyt kysymykset on lähinnä ärsyttäviä – pari kertaa siihen olen itsekin sortunut. Uskon, että jos juttu on hyvin kirjoitettu, niin se jo itsessään herättää ajatuksia lukijassa ja toivottavasti myös niitä kommentteja. Ja jos ei, niin tulipahan oma mielipide/tuote-esittely/mikälie onkaan tarkoitusperä esille, ja sekin on jo paljon.

    Iltapäivälehtien lööppien sosiaalipornon yleistyminen “asiamedioissa” onkin sellainen asia, jota on parempi olla ajattelematta, tulee vain vihaiseksi! :-)

    • Ja lopulta: Ei se kävijämäärä tai kommenttien määrä ole oikeasti tärkeää, tai Facebook-fanien määrä. Sillä on väliä, millä on väliä. Mielekäs kunnon keskustelu yhden ihmisen kanssa on usein arvokkaampaa kuin satojen ihmisten kevyt kommentointi. Mutta tietysti jos mittarit ovat niitä helppoja mittareita, eli onnistuminen mitataan klikeissä tai kävijöissä, niin sitten sitä saa esim. lööppiotsikoiden muodossa.

  21. Parvipöhinä olisi varsin hieno ilmiö, jos se pystyttäisiin kanavoimaan järkevästi porkkanamafia-henkeen. Some-hörhöily on epälogaritimista biljardipallojen kimpoamista, mutta se mahdollistaa sattumahdollisuuden.

    Luottamuspääoma on ehdoton edellytys syvällisemmälle vaikuttavuudelle. Se vaatii enemmän tekoja kuin napinpainnalluksia. Some-heimo voi mahdollistaa luottamuspääoman synnyn, mutta korkeammalle yhteistyön asteelle tarvitaan myös syvällisempää merkitystä.

    Oma ilmiönsä on hunajapurkki sekä klikkiytyminen. Hunajapurkki on ilmiö, paikka, teema joka vetää yli yhden persoonan. Klikkiytyminen on sitä että kaveroidaan ja suositaan tiettyä porukkaa jo tahattomasti (automaattisesti).

    Lisäarvo syntyy yleensä muutamista hartioista ja aivoista, mutta se vaatii laajaa kaikupohjaa ja resonanssia. Some-hovi on kuollut, eläköön some-hovi.

  22. Aivan mahtava keskustelu! Kiitos teille, jotka tuotatte näitä tasokkaita alustuksia meille pöhisijöille.

    Ilman sisältöä sosiaalinen media ei olisi mitään. Ilman ajankohtaisia asiantuntijapuheenvuoroja (valtamedian/tutkijan/provokaattorin) emme saisi käsiteltyä monimutkaisia asioita emmekä opittua yhdessä.

    Tietty PR-arvo myös small talkilla on, joten mieluummin edes #taskubileet kuin ei mitään kontakteja norsunluutornista/siilosta.

    Kiinnostava kysymys on myös prosessien ja ajankäytön allokointi someen. Mitä kaikkea some voi korvata? Siitä saa johdettua sen, että työaikaa voi käyttää someen. Moni mieltää, että “oikeat työt” jäävät tekemättä jos aikaavieviin pöhinöihin kuluu liikaa aikaa.

    Jos yrittäjä voi käyttää päivän viikossa asiakashankintaan ja asiakkuuksien hoitoon, neuvoisin häntä käyttämään tunnin viikossa sosialiseen mediaan ja tapaamaan pari uutta asiakasta kasvokkain. Tuolla markkinontiresurssilla ei vielä välttämättä blogata, eli neuvoisin pöhisemään siellä missä asiakkaat jo ovat (eli FB, Twitter) ja jopa lähettämään uutiskirjeitä, jotka varmasti löydetään. Näissäkin sisältö on kaiken A ja O, joten kaikista ei ole tuottamaan pitkää tekstiä, videota ym. Hyvä konseptointi on tärkeä.

    Todella mielenkiintoinen keskustelu! Kiitos taas Tarmo ja muut!

  23. Hauska juttu joka herätti monia ajatuksia. Tässä niistä muutamia.

    1) Olen kovasti samaa mieltä Tarmon kanssa siitä, että mielekäs “pöhinä” syntyy sisällöstä jonka tekemiseen on nähty vaivaa. Jonkinlainen dystopia lienee mediamaisema jossa fanitamme fanittamista ja peukutamme peukuttamista. Toisaalta emme kenties ole kovin kaukana tällaisesta “osallistumisyhteiskunnasta” (kts. esim. Henry Jenkins Participatory Culture 1992 & 2006). Tähän teemaan liittyen olenkin jo muutaman vuoden odottanut koska Olympiastadionilla järjestetään ensimmäinen “tehdään aaltoja” -ilta, jossa yleisö maksaa pääsylipun katsomoon voidakseen “osallistua” sisällön tuottamiseen koko kehollaan. Jostakin tämä voi kuulostaa huonolta vitsiltä mutta toisaalta miksi ei? Ongelmaksi tällainen “osallistumisyhteiskunta” nousee vasta tilanteessa jossa “tehdään aaltoja” -iltoihin käytetyt voimavarat ovat pois jostakin rakentavammasta tekemisestä. Mitä tämä rakentava tekeminen sitten on? Kehtaanko kirjoittaa rumia sanoja? Pakko se kai on. No se rakentava tekeminen on kulttuuria, sivistystä, taidetta ja tiedettä. Öh – sieltä ne tulivat.

    2) Erilaisissa piireissä on pohdittu myös sitä tarvitaanko enää ns. formaalia opiskelua kun avoimet sisällöt sekä informaalit käytäntö- ja intressiyhteisöt takaavat nopean, tarvelähtöisen pääsyn kaiken maailman tiedon äärelle. Väitän, että pitkäjänteinen, pohdiskeleva työskentely tietyn teeman parissa auttaa rakentamaan todellisuutta paremmin vastaavan kuvan ilmiöstä. Pitkäjänteinen työskentely ja pohdinta puolestaan edellyttää oman ajattelun ulkoistamista. Tästä syystä esimerkiksi yliopistoissa tehdään tenttejä, harjoitustöitä, pro-seminaaritöitä, taidetta ja designia, graduja ja väitöskirjoja. Tällä tavalla opiskelijat kehittävät kokonaisvaltaisen ja rikkaan kuvan ilmiöistä ja niistä rakentuvasta kokonaisuudesta. Esimerkiksi eilen uutisoitu tutkimus jonka mukaan Suomen sosiaalityöntekijät ovat Pohjoismaiden tylyimpiä (http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Tutkimus+Suomen+sosiaalityöntekijät+Pohjoismaiden+tylyimmät/1135262664287) korosti koulutustason vaikuttavan asian ymmärtämiseen. Kouluttamattomat sosiaalityöntekijät rakentavat kuvan “köyhyydestä” populaarikulttuurin aineistoihin sekä kansalaiskeskusteluun perustuen kun taas koulutettu ovat saavuttaneet käsitteellisen muutoksen perehtymällä tutkimustietoon, pohtimalla sitä ja varmaankin itsekin aiheesta muutaman ajatuksen kirjoittaen. Tätä asiaa kannattaa pohtia myös vaikka insinööritieteiden ja vaikka kauppatieteiden näkökulmasta. Millaista jälkeä syntyy kun insinööri tai kauppatieteilijä perustaa työnsä populaarikulttuurista tai kansalaiskeskustelusta rakennettuun kuvaan maailmasta? Kun siis pohdimme vaikka nyt yliopisto-opintojen merkitystä ja mielekkyyttä nykymaailmassa väittäisinkin sen olevan nykyisin tärkeämpää kuin koskaan aikaisemmin. Se takaa kyvyn pitkäjänteiseen asioiden kriittiseen tutkimiseen ja pohdiskeluun. Lukemalla blogeja tai edes kirjoittelemalla blogia ei valitettavasti saavuteta näitä taitoja. Apua tästä tietenkin — itseasiassa todella paljon — on mutta yksi se ei riitä.

  24. Tähän teemaan liittyy hyvin Wired-lehden kirjoitus pöhinästä, keskipitkistä blogeista ja pitkistä analyyseistä sekä niiden tarpeellisuudesta: http://www.wired.com/magazine/2010/12/st_thompson_short_long/

  25. Tarmo, hieno kirjoitus! Olen miettinyt samaa oman harrastuksen ja siihen liittyvän blogaamisen kautta. Muutama vuosi sitten ennen FB:tä blogit ja foorumit olivat ainoa keino tiedottaa esim. tapahtumista, nyt suuri osa siitä on siirtynyt FB:een. Ja se on huono juttu koska monelle ei ole selvää että blogiin voi linkittää myöhemminkin kuin silloin kun asia on pienen hetken pinnalla. Eli nyt ollaan tilanteessa jossa taas tietoa on vaikea löytää, vaikka sitä onkin enemmän.

    Yksi syy on ehkä blogien suhteen se että ei taida olla olemassa hirveän kätevää ja helppokäyttöistä blogihakemistoa tai vastaavaa, jota kaikki hyviä blogeja kirjoittavat käyttäisivät, josta voisi hakea eri aihealueittain jne. Vai onko? Blogitkin ovat omina saarekkeinaan, ja jotkut ovat liittyneet toistensa kanssa. Esim. itse löysin tämän tekstin ihan sattumalta, vaikka olisin halunnut lukea sen jo kauan sitten :)

    Tässäkin voi olla myös kyse taitoasiasta, eli ihmisille pitäisi opettaa miten rakentaa julkaisu siten että se palvelee sekä pöhinää että kestävää tarinointia?

    • Juuri tämähän se tilanne on, että pitäisi toisaalta tuottaa pysyvästi säilyvää tietoa tapahtumista (käytännössä blogeihin) ja saada viesti kulkemaan näihin sosiaalisiin verkostoihin (käytännössä Facebook ja Twitter tällä hetkellä). Kotimaisia blogeja löytää parhaiten varmaan Sanomien ostamasta blogilista.fi-palvelusta. Kansainvälisesti Technorati.com on se keskeinen blogihakemisto.

      Kestävän tarinoinnin ja pöhinän yhdistäminen on oma temppunsa. Sitä voi tehdä käsin, eli jakamalla näitä pysyviä resursseja eri verkostoihin, tai sitä voi automatisoida. Twitterfeed on yksi palvelu, jolla saa vaikkapa blogikirjoitukset kolahtamaan Twitteriin ja Facebookiin. Itse käytän WordPress-blogissani lisäpalikkaa, joka tekee tämän automaattisesti tekstien julkaisun yhteydessä. Sama plugari myös jakelee kommentit blogin ja Facebookin välillä, jolloin keskustelut eivät eriydy kovin pahasti. Kirjoittelin tästä blogissani englanniksi jokin aika sitten: http://tarmo.fi/blog/2010/11/how-to-connect-your-wordpress-blog-to-facebook-and-twitter/

  26. Kiitos linkistä, pitää tutustua. Itse olen käyttänyt pääasiassa wordpress.com -blogeja eri tarkoituksiin vuosia mutta tuo omassa hostauksessa oleva joustavampi versio välillä houkuttelee.

Trackbacks

  1. […] This post was mentioned on Twitter by Tarmo Toikkanen, Kari Silvennoinen and Eija Mäkinen, Esa Kukkasniemi. Esa Kukkasniemi said: Kävin heti tuoreeltaan kommentoimassa! RT @tarmotoikkanen SoMe-pöhinä ei luo uutta: http://bit.ly/dUufAW #sometu #avohanke […]

  2. […] löytyy asiantuntemuksen rajojen näkemisen kautta. Se vasta mahdollistaa verkostoituneen oppimisen. Pöhinä ja suunsoitto säilyvät varmasti mutta ovat enempi ajan kuluttamista tai luovat mukavan illuusion […]

  3. […] kirjoitti taannoin blogissaan mielenkiintoisen ajatelman juuri tätä aihepiiriä koskien – SoMe -pöhinä ei luo uutta. Kirjoituksessa olikin tarkasteltu hyvin sekä kriittisesti nimenoman tämän lyhytsanomien, […]

Add Comment Register



Speak Your Mind

*