Koulu on jo peli

Opetuksen pelillistämiseen (gamification) liittyy paljon myyttejä ja väärinymmärryksiä, jotka opettajien ja opetuksen suunnittelijoiden on tunnettava.

Koulu on peli. Mutta onko se hyvä peli? Kuva: Danny ThompsonCC BY 2.0

Gamification, pelillistäminen, tuntuu olevan yhä useammin tarjottu ratkaisu melkein mihin tahansa koulutuksen haasteeseen. Saavutukset, badget, pisteet, palkinnot ja muut pelimekaniikasta kopioidut toiminnot päätyvät koulutukseen, mutta ovatko tulokset hyviä? Tapahtuuko edelleen oppimista, vai muuttuuko oppiminen viihteeksi? Miksi nämä pelimekanismit tuntuvan niin päälle liimatuilta ja huonosti kouluun sopivilta?

Koulun pelillistäminen usein epäonnistuu, koska ei huomata, että koulu on jo itsessään peli. Se ei välttämättä ole kovin hyvin suunniteltu peli, mutta se täyttää kuitenkin pelin määritelmän: interaktiivinen sisämerkityksinen mekanismi, jossa pelaajat pyrkivät kohti haastavaa päämäärää (Costikyan, 2002, PDF). Tästä syystä mitkä tahansa pelilliset kouluun tuodut ideat tuntuvat irrallisilta, koska ne eivät vaikuta itse kouluun pelinä. Ne ovat “minipelejä”, joista on aina palattava siihen suureen peliin, siis kouluun.

Koulun todellinen pelillistäminen edellyttää siis itse koulun toimintatapojen muuttamista. Palvelumuotoilu tarjoaa välineitä koulun tarjoamien palveluiden ja toimintojen uudistamiseen. Ketkä ovat koulun asiakkaat? Oppilaat? Vanhemmat? Yhteiskunta? Mitkä ovat heidän odotuksensa? Palvelumuotoilussa osallistetaan asiakkaat ja työntekijät yhdessä miettimään toimintatapoja ja niiden mielekkyyttä. Monissa organisaatioissa tehdään asiat tietyllä tavalla vanhasta tottumuksesta ja kenties alunperin hyvästä syystä, mutta tottumuksia on aika ajoin hyvä haastaa.

Didaktisten käytäntöjen suunnittelussa on hyvä tuntea ainakin pelien, motivaation ja oppimisen tutkimuksen keskeiset tulokset. Hyvät käytännöt koululuokassa voivat hyvinkin pohjautua peleistä tuttuihin mekanismeihin, vaikka ne eivät pelillisinä ilmenisikään. Esimerkiksi toistuva, tiheä palaute on eräs pelien koukuttavuuden keskeinen elementti, jota tapahtuu myös hyvän opettajan oppitunnilla. Toisaalta moniaistinen ja eri tavoin tapahtuva oppiminen kytkee ja aktivoi opitun eläväksi ja hyödylliseksi tiedoksi. Musiikillakin on roolinsa.

Opettajien ja opetuksen suunnittelijoiden ei pitäisi tehdä koululuokasta peliä (sillä se on sitä jo), vaan perustuen pelitutkimuksen(kin) tuloksiin parantaa koululuokan toimintatapoja, jotta oppijoiden motivaatio, emotionaalinen tila, hyvinvointi ja lopulta myös oppimistulokset paranevat.

About Tarmo Toikkanen

Design-researcher, entrepreneur, author. Psychology of learning, engagement design, educational technology, prototyping, participatory design, copyright and Creative Commons.

Comments

  1. Heidi-Tuulia says:

    Hyvä huomio, Tarmo!
    Kouluun on tuotu paljon erilaisia elementtejä oppimisen viihdykkeeksi, mutta kuinka moni niistä todella auttaa oppimisessa? Itse olen tutkinut draaman menetelmiä, en siis draamaa opetusmenetelmänä, vaan prosessidraamaa, tarinateatteria jne. opetuksessa osana oppimista ja oppimisen edistäjänä. Tämäkin alue on mitä parhaimmassa määrin peliä, jota on koko elämä, ei pelkästään koulu.

    Meillä on hyvä koulu, mutta jos siitä tehdään viihtymislaitos, niin opetuksen ja myös oppimisen taso heikkenee. Tässä suhteessa jokaisen opettajan, ja varsinkin oppimisesta päättävien, tulisi pitää huoli siitä, että koulussa säilyy oppimisrauha. Jos tämä järkkyy, ei siihen auta mitkään pelit.

    • Opaope says:

      Ei tietenkään viihtymislaitos, vaan opiskelupaikka, missä käytetään suunnitelmallisesti niitä ajatusrakenteita, joita asiakkaittemme päässä jo on, pedagogisena työkaluna.

  2. merja bauters says:

    moikka,
    Tämä “Opettajien ja opetuksen suunnittelijoiden ei pitäisi tehdä koululuokasta peliä (sillä se on sitä jo), vaan perustuen pelitutkimuksen(kin) tuloksiin parantaa koululuokan toimintatapoja, jotta oppijoiden motivaatio, emotionaalinen tila, hyvinvointi ja lopulta myös oppimistulokset paranevat.” on paras kommentti tähän mennessä jonka olen kuullut pelillistämiskeskusteilussa:-) Komppaan:-)

  3. marja-riitta ritanoro says:

    lastenlapseni pelaavat ja leikkivät. Afrikassa jossa teemme työtä, opetamme kouluille että lapset oppivat myös leikkimällä. leikkiminen on oppimista. leikkimistä ja pelaamista pihallakaan ei hyväksytä Afrikassa. itse olen ihmetellyt mitä poikani haki tietokonepeleistä 80 -luvulta lähtien. nyt kyselen häneltä, miksi hän pelasi. hän on ekaupankäynnin vastaava ja ohjelmoija joten luulen että hän oppi jotain jo ” pikkupoikana”. olen joutunut muuttamaan käsitystäni peleistä. pitänee olla onnellinen siitä. hän oppi myös englannin kielen koska satasivuiset peliohjelmat olivat englanniksi. luokkahuone ei opettanut englantia, jota hän nyt käyttää kansainvälisessä työssään. oppiminen tapahtuu monissa yhteyksissä ja jos on toisenlainen kuin opettaja niin ehkä “kohtaamiset ” opetuksen kannalta voivat jäädä vähiin. niin lapenlapseni 2,3,4 vuotiaat ovat oppineet lukemaan ja laskemaan ” pelien avulla “. haen juuri appeja joita haluamme tarjota pakolaisaikuisille jotta hekin oppisivat luku- ,lasku- ja kirjoitustaidon. tosi mielenkiintoinen tämä keskustelu.

  4. En heittäisi kirvestä kaivoon kurssien pelillistämisen suhteen. Näen aidosti pelillisissä kursseissa potentiaalia, joka tosin edellyttää peräänkuuluttamaasi rakenteisiin vietyä pelillisyyttä. Kun pelillä on oikeasti vaikutusta esimerkiksi kurssin sisältöön ja suuntaan, on mahdollistaa saada aikaan peleistä tuttua sitoutumista oppimiseen.

    Mitä viihtymislaitos-keskusteluun tulee, koen, että vaikka viihtyminen ei ole koulun pääfunktio, se kuitenkin edistää oppimista ja siihen tulisi pyrkiä erilaisin työkaluin.

  5. Leikkiminen ja pelaaminen ovat eri asioita. Tuossa Järvilrhto sekoilee pahasti kirjassaan:
    http://grohn.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/188126-kirja-lukijan-vastuulla

    Pelillistäminen yksi piirre on jatkuva hiostaminen pisteytyksillä. Ei riitä, että oppilaita hiostetaan kokeilla kuukausittain tai yllätyskokeilla, nyt arviointi vaanii piilossa koko ajan. Niinpä. Mutta eihän kasvatustiede ole koskaan ollut oikea tiede ….
    http://grohn.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/184142-pelillistaminen

  6. Hyvä artikkeli, kiitos. Itse toivoisin että pelillisyyttä tarkasteltaisiin järjellä ja realistisesti, mikä usein puuttuu teknologiahypestä. Näen myös ongelmana verrata koulua peliin, toki se on sitäkin, mutta ehkä suureksi osaksi siinä mielessä että kaikki on peliä jos maailmaa katsotaan peli-käsitteen kautta. Pelillisyys saattaa soveltua kouluun jollain tavalla, mutta se on myös ongelmallinen: miten pelillisyys sopii monitulkintaisiin kysymyksiin joissa ei ole oikeaa vastausta (voittajaa)? Ja tuoko pelillisyys oikeaa motivaatiota, tunnetta siitä että tämä minun kannattaa oppia, vai opinko vain siksi että pärjään pelissä?(tämähän on melkein sama kuin kokeisiin pänttääminen-koetulos on oma uusi badge) ja sopiiko pelin yleisin ideologia voittajista ja häviäjistä edes kouluun? Varmasti sopii jos halutaan edistää neoliberalistista kapitalismia, mutta lienee kyseenalaista muissa tapauksissa.
    Toisinsanoen todella toivoisin näkeväni pelillisyydestä huomattavasti syvempää keskustelua. Ja kuten Morozov toteaa kirjassaan “To save everything, click here” pelillisyys ei ole mikään uusi asia, jo neuvostoliitty jakoi pisteitä ja badgeja kolhooseillaan.

    • Kiitos jatkoajatuksista, Tomi! Pelillisyys kannattaa kelata laajasti. Pisteet ja badget ja leaderboardit (PBL) ovat ne helposti nähtävät elementit ja ne tavallaan ovat jo kouluissa käytössä, arvosanoina ja todistuksina. Mutta pelit ovat paljon muutakin. Jos pelillisyys tuo mieleen PBL-tyyppiset elementit, on käsityksesi pelillistämisestä aivan liian kapea. Aina ei ole voittajaa tai häviäjää. Tai peli voitetaan yhdessä. Esimerkiksi projektityö on tavallaan yhteistyöpeli, joka voitetaan tai hävitään tiiminä.

Trackbacks

  1. […] alueilla. Kirjoitin jo aiemmin ajatuksiani koulun pelillistämisestä kirjoituksessani Koulu on jo peli. Muutaman pelillisen kokemuksen suunniteltuani ja vedettyäni olen aavistuksen eri mieltä asiasta. […]

  2. […] Pelillistäminen on tullut myös opetukseen. Erilaisten oppimispelien tarjonta kasvaa koko ajan ja opettajat pohtivat niiden hyödyntämistä opetustyössään. Pelien käyttö nähdään usein vievän aikaa perinteiseltä lukemiseen perustuvalta oppimiselta. Todellisuudessa pelillisyyttä ei pitäisi kuitenkaan liittää pelkästään erilaisiin välineisiin, vaan nähdä se ajattelutapana, jolla voidaan muuttaa koko koulun toimintakulttuuria. […]

Speak Your Mind

*